perjantai 30. joulukuuta 2011

Kirjoittaja sekoilee

Onkin näköjään hyvä kokeilla toisenkin kerran tehdä jotain blogiin ylös kirjattua ohjetta. Siinä sivussa tulee hyvin havaittua kaikki kivat virheet, joita tekstiin on lipsahtanut. Kuten esimerkiksi aineluettelosta puuttuva voi, joka kuitenkin tekstissä mainitaan.

Edellä kuvatulla tavalla kävi, kun jouluksi ryhdyin tekemään Glorian Ruoka & viini-lehden juustokakkua, jota jo kesällä heti tuoreeltaan kokeilin ja blogiin ylös kirjasin. Voi tosiaan puuttui pohjan ainesosaluettelosta, mutta tekstissä se mainittiin. Nyttemmin olen tuon alkuperäisen ohjeen päivittänyt.

Tämä kyseinen kakku muuten päätyi joulupöytään jälkiruoaksi, koska sen mainittiin sopivan kuin nenä päähän Inniskillinin jääviinin kaveriksi. Olimme kyseistä nektaria hankkineet viime talven talvilomamatkalta Finnairin valikoimista. Pullokoko oli Alkossa myytävää vieläkin pienempi, joten hinta ei ollut ihan noin paha, varsinkaan Finnairin kautta hankittuna. Yhdistelmä kyllä toimi erinomaisen hyvin. Suosittelen siis sitä lämpimästi.

Toivottavasti näillä reseptikömmähdyksilläni kiusaan vain itseäni, enkä ketään muuta. Pahoitteluni, mikäli joku muukin on joutunut niistä kärsimään. Yritän olla tarkkana ja korjaan kyllä havaitsemani virheet. Ehkä tällainen tarkkuuden lisääminen voisi toimia vaikkapa uudenvuoden lupauksena.

Kahvilla Musiikkitalossa

Käväisimme eilen pikavisiitillä uudessa Musiikkitalossa Helsingin keskustassa. Vaimoke on työnsä puolesta päässyt paikkaan jo tutustumaan, mutta minulle tämä oli ihan ensimmäinen kerta. Visiitti oli hyvin pikainen, sillä kävimme vain kahvilla.

Vaimoke nautti kahvinsa kanssa vadelmaleivoksen ja minä otin korvapuustin. En vain voi vastustaa korvapuustia. Makeita leivonnaisia tulee syötyä todella harvoin, joten ne toimivat aina hyvin. Kahvila oli ihan kivan oloinen, joskaan mitään erityisen intiimiä tunnelmaa ei tämmöiseen isoon tilaan ole mahdollista saada. Erikoiskahvit tehdään näköjään ihan oikeaoppisesti käsin, eikä automaattilaitteella.

Samalla tuli havaittua, että pienellä varaslähdöllä töistä saamani uusi Nokialainen Lumia 800 ottaa ihan kelvollisia valokuvia, ainakin aiempiin kännykkäkamerakokemuksiini verrattuna.

Kotimatkalla piipahdimme Liisankadun ja Creman kahvikaupan kautta. Jouluna tuli hörpittyä niin paljon kahvia, että pavut pääsivät hupenemaan varsin vähiin. Nyt sitten on taas reilu kilo jääkaapissa odottelemassa.

Kotimaista tuoretta paahtoa löytyi Helsinkiläispaahtimo Kaffa Roasteryn espresson muodossa. Vaikka tuoreus onkin Kaffan ehdoton valtti (ja kahvihan on tuoretuote), niin valitettavasti sen paahteet eivät aivan pärjää Etelä-Italailaisille, sori vaan. Niinpä oli aivan pakko ostaa myös kerrassaan mainion Napolilaispaahtimo Passalacquan vähän keskimääräistä enemmän robustaa sisältävää Ibis Redibistä (tuo yllä olevan kuvan keltainen pakkaus, jossa kuva Rasmuksen laulajasta). Tämmöinen vahvempi napolialaistyyppinen kahvi on ollut meille parhaiten maistuvaa jo pitempään. Italiassahan kahvit vahvenevat etelään mentäessä. Tällaista ei valitettavasti lähempää oikein saa.

Minulle käynti olikin ensimmäinen Creman putiikissa, vaimoke on siellä aiemmin meidän asiointimme hoitanut. Havaitsin samalla, että valikoimaan kuuluvat myös Malmö Chokladfabrikenin suklaat. Niitä suosittelen lämpimästi. Ovat erittäin laadukkaita, käsintehtyjä, eivätkä sisällä lisäaineita, toisin kuin melkein kaikki muut (mm. Valrhona).

Joulun herkkuja: suklaata ja viiniä

Jälleen kerran oli tarkoitus jättää suklaat ostamatta, koska aina niitä tulee lahjaksi joka tapauksessa. Ja jälleen kerran näin ei tullut toimittua. Näin pääsi käymään, kun hoksasin Stockmannilta Neuhausin konvehtirasian. Tämä noin 40 konvehtia sisältänyt paketti avattiin jo pari viikkoa ennen joulua ja edelleen on melkein puolet syömättä. Ihan suurkuluttajia emme siis suklaan suhteen ole. Espresson kanssa nämä kyllä maistuvat. Varmuudeksi sain sitten töistä vielä pienemmän boksin samoja suklaita. Eli jonkin aikaa näitä vielä syödään.

Ehdoton hyvä puoli näissä Neuhausin konvehdeissa moniin muihin verrattuna on se, että ne koostuvat lähinnä suklaasta ja erilaisista pähkinöistä. Ei siis mitään karseita marmeladitäytteitä. Varmaan niistäkin joku tykkää, mutta minulle niiden hienous ei ole koskaan avautunut.


Suklaata tärkeämpi joulun herkuista minulle olivat kuitenkin vuoden aikana hyllyyn haalimamme joulupöydän viinit. Jouluna on sallittua unohtaa kaikki kohtuus ja keskittyä nauttimaan, vai miten se meni. 

Jääkellarin lohen kanssa hörppäsimme samppanjaa, pääruoalle oli baroloa, juustoille joulun alla viinilehtien kilvan ylistämää ranskalaista portviinin korviketta banyulsia ja jälkiruokajuustokakulle vielä kanadalaista jääviiniä. Barolohan ei ole mikään kinkkuviini, mutta meidän jouluateriamme oli ehkä muutenkin hieman perinteistä poikkeava ja tuunattu osin tätä juomaa silmällä pitäen. Erityisesti mieleen jäivät nämä kaksi viimeksi mainittua makeampaa tököttiä. Etenkin jääviini oli kyllä varsinainen kruunu muutoinkin onnistuneelle aterialle.

Saamistani lahjoista on pakko nostaa esiin Saku Tuomisen keittokirja Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc. Siitä menin kyllä aivan pähkinöiksi. Olin onnistunut täysin missaamaan tällaisen kulttuuriteon, joten en osannut tätä lahjaa lainkaan odottaa saavani. Ehdottomasti kaikille italian ja sen keittiön ystäville suositeltava teos. 

Reseptien lisäksi kirja valottaa italialaista suhtautumista ruokaan, mikä onkin ehkä jopa sitä mielenkiintoisinta luettavaa. Vain pitempään paikan päällä aikaa viettänyt ihminen voi tällaisia havaintoja tehdä. Niiden jakaminen muille asiasta kiinnostuneille on kyllä hatunnoston arvoinen teko.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulukalana jääkellarin lohta kahdella tavalla

Tässä joulun alla on erinäisissä ruokalehdissä ollut erilaisia versioita jääkellarin lohesta. Päätinpä tätä nyt sitten joulupöytään kokeilla laittaa. Päätöstä auttoi oivallus siitä, että jääkellarin lohi saa maustua jääkaapissa useamman päivän, eli kalaa ei tarvitse olla jonottamassa kauppahallissa viimeisessä hädässä kaikkien muiden kanssa.

Ajoituksen mestareiksi jopa osoittauduimme tänään, kun havaitsimme Hakaniemen ohi ajaessamme iltaseitsemän aikoihin, että kauppahallihan onkin iltakahdeksaan asti auki tällä viikolla. Saimme lohen, juustot ja viikunahillot kivasti sen kummemmin jonottamatta.

Näissä kahdessa jääkellarin lohessa on erona se, että toinen paahdetaan pannulla ja toinen saa ihan vain lillua suolaliemessä. Paahdetun pitäisi antaa maustua 4-5 päivää, mutta valitettavasti jouluun on enää kolme yötä, kuten laulussakin sanotaan. Noh, saapi riittää nyt sitten tämä.

Paahdetun version ohje on muistaakseni Kotivinkin jouluerikoisnumerosta. Saattoi olla tosin Kodin kuvalehtikin. Tai sitten se kolmas, niin samanlaiset nimet, että menee sekaisin. Joka tapauksessa tätä ohjetta on ollut virittelemässä paremman puoliskon kaveri ja kuulemma juttu tehtiin jo vuosi sitten. Se siitä tämän sesongin herkusta sitten. Vaan näihän se menee. Paahtamaton ohje on Viini-lehdestä.

jääkellarin lohi
500 g pala lohifilettä
1 l vettä
100 g merisuolaa
75 g sokeria

Ainekset ovat molemmissa resepteissä samat. Valmistustapa vain hieman vaihtelee.

Tapa 1: jääkellarin lohi paahtamatta
Kiehauta vesi, suola ja sokeri. Jäähdytä. Nypi kalasta ruodot. Anna kalan maustua jääkaapissa liemessä pari päivää (tai vaikkapa kolme...) Laita tarvittaessa kalan päälle paino, jotta se pysyisi kokonaan upoksissa. Tarjoiluhetken koittaessa nosta kala liemestä ja valuta. Leikkaa annosviipaleiksi.

Tapa 2: paahdettu jääkellarin lohi
Kiehauta puolet vedestä, suola ja sokeri. Lisää loppu vesi kylmänä ja anna jäähtyä. Nypi kalasta ruodot ja poista nahka. Paahda kala molemmin puolin 10 s kuumalla pannulla. Upota kala mausteliemeen, laita tarvittaessa paino päälle ja anna maustua jääkaapissa 4-5 päivää (tai vaikkapa kolme...). Nosta liemestä ja valuta sekä leikkaa.

Näitä en nyt sitten poikkeuksellisesti ole vielä maistanut, joten kommentteja tulee sitten myöhemmin. Sama juttu kuvan kanssa, lisään semmoisen, jos muistan kuvan aattona ottaa. Muiden tekemänä viimeksi maistoin jääkellarin lohta ravintola Saagassa työpaikan korruptioillallisella. Erinomaista oli.

Jouluaterialla näitä olisi tarkoitus tarjota kevyenä alkuruokana, jolloin lasissa toivottavasti olisi vielä jäljellä Arlauxin samppanjaa, joka muistaakseni kulkeutui hyllyyn viime vuoden joulukuussa Viinilehdessä olleen ilmoituksen kautta tehdyn kimppatilauksen myötä. Onkin siis korkea aika juoda se pois.

Jälkihuomio:
Jouluaattona näitä kaloja siis maisteltiin. Samppanjan kanssa alkupaloina nämä toimivat hyvin, vaikka vaimokkeen mielestä hieman turhan suolaisia olivatkin. Olettaisin kuitenkin, ettei suolan määrälle oikein tuollaisen pidemmän liotuksen yhteydessä ihan hirveästi ole tehtävissä. Suolaa imeytyy kalaan sen verran kuin imeytyy. Mahdollisesti jotain ideoita suolaisuuden vähentämiseksi voisi yrittää seuraavaa kertaa varten kehitellä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Atrialla meni lisäainepuolukka nenään

Jo jonkin aikaa julkisuudessa vellonut lisäainekeskustelu saa varmasti uutta vettä myllyynsä Atrian lisäaineita puolustavasta mainoskampanjasta. Ainakin eilisessä Hesarissa oli kokosivun mainos, jossa Atria kertoi puolukasta löytyvistä lisäaineista. Koska puolukassakin on e-kooditettuja lisäaineita, niin kyllähän se sitten on ihan okei, että niitä on valmisruoassakin.
Kuvan lähde: Yle
Atria on siis löytänyt puolukasta samoja aineita, joita elintarviketeollisuus lisää tuotteisiinsa ja merkitsee ne e-koodilla tuoteselosteeseen. Puolukassa nämä aineet tuottaa kasvi maaperästä imenistään aineista auringonvaloa apuna käyttäen. Elintarviketeollisuus käyttää kemianteollisuuden tuotantoprosessien kautta syntyneitä samoja aineita. Näitä lisätään valmisruokatuotteisiin korjaamaan teollisen prosessin niihin aiheuttamia ongelmia. Siis tuotteisiin, joihin niitä ei kotikeittiössä tarvitse lisätä. Siksi tässä yhteydessä puhutaan lisäaineista.

Ainakin minä syön huomattavasti mieluummin maatalouden kuin kemianteollisuuden tuotteita. Jos kuitenkin unohtaisimme keskustelun aineiden luontaisuudesta/luonnottomuudesta ja ajattelisimme, että lähteestä riippumatta kyseessä on sama aine. Tästäkin huolimatta lisäaine ruoassa on aina lisäaine.

Osa lisäaineista voidaan perustella niiden pieneliöiden toimintaa estävällä vaikutuksella. Ne siis parantavat ruoan säilyvyyttä ja sitä kautta toimivat kuluttajan parhaaksi, eikös niin. Tai sitten teollisuuden parhaaksi mahdollistaen pidemmän myyntiajan ja tuottavat mm. kääretorttuja, jotka säilyvät vuoden homehtumatta. Hienoa, vai mitä!

Ruoan säilyvyyttä parantavat lisäaineet ovat kuitenkin järkisyin perusteltavissa, joten unohtakaamme ne. Mihinkäs muuhun lisäaineita käytetään? Ensin tulevat mieleen väriaineet. Niitä käytetään tekemään teollisen prosessin aikana vähemmän houkuttelevan näköiseksi muuttunut ruoka paremmin myyvän näköiseksi. Varmasti se myös samalla maistuu paremmalta, onhan näköaisti ihmisellä hyvin määräävä.

Lisäaineilla myös korjataan kaikkea muutakin ikävää, mitä ruoalle on prosessissa tapahtunut. Jos ruoan rakenne on muuttunut tunnistamattomaksi, korjataan se lisäaineilla. Katsopas vaikka joskus sitä pakastealtaan halvinta vaniljajäätelöä ja laske siitä lisäaineet (mikäli kyseessä on kermajäätelö, tarkista samalla, onko kerma ensimmäisenä mainittu ainesosa, kuten kuuluisi, vai onko siinä kermaa laisinkaan). Jos ruoka ei maistu miltään, korjataan sekin ongelma lisäaineilla, kuten luotaisia moninkertaisesti vahvemmilla keinotekoisilla aromeilla ja arominvahventeilla.

Lisäaineiden haitoista on keskuteltu ja väitelty jo pitkään. Teollisuuden mielestä lisäaineet ovat turvallisia ja niitä voi käyttää huoletta viranomaisten ohjeistuksia noudattaen. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Tavallisen kuluttajan on hyvin vaikea muodostaa käsitystä asiasta, mutta kuten yleensäkin, totuuden voisi arvella olevan jossain siellä ääripäiden välimaastossa.

Ja mikäs tässä oli sitten se pointti? Eniten minua henkilökohtaisesti ärsyttää elintarviketeollisuuden lisäaineiden käytössä se, että lisäaineita käytetään kuluttajan huijaamiseen. Sen sijaan että valmistuksessa pyrittäisiin käyttämään tuotteisiin oikeasti kuuluvia raaka-aineita, aidot aineet korvataan keinotekoisilla. Tärkein syy tähän on tietenkin raha. Teollisuuden perimmäinen tarkoitus ei ole tarjota parasta mahdollista kuluttajille, vaan tuottaa voittoa. Teollisuus tekee siis parhaan sijaan juuri riittävän hyvää mahdollisimman halvalla. Sen riittävän hyvän määrittelee kuluttaja. Jos jokin myy hyvin, on se teollisuuden mielestä riittävän hyvää, vaikka olisikin tehty sahanpurusta ja jäteöljystä (ehkä hieman liioitellen).

Lisäaineita käyttämällä elintarviketeollisuus säästää rahaa. Lisäaineita tuotetaan teollisin prosessein valtavia määriä edullisesti ja niiden käyttäminen on paljon halvempaa kuin aitojen raaka-aineiden käyttäminen. Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettu vanilliini on paljon halvempaa kuin maailman toiseksi kallein mauste vanilja. Vaikka vanilliini on myös vaniljan keskeisin aromiaine, on aidossa vaniljassa muutakin (huomaa muuten tässä, että yleensä vanilja- ja vanilliinisokeri saavat molemmat arominsa keinotekoisesta vanilliinista!). Lisäaineet eivät myöskään pilaannu helposti, joten hävikkiä ei pääse muodostumaan.

Tuossa ylhäällä käyttämini kuvan lähteenä on Ylen juttu, jossa kerrotaan lisäaineista. Siinä toisaalta puolustetaan lisäaineita, mutta toisaalta varoitellaan niiden mahdollisista vaaroista. Jutussa mainitaan, että lisäaineilla on aina jokin tarkoitus, jota varten niitä on tuotteeseen lisätty. Tässä edellä olen jo joitain tällaisia syitä luetellut. En ole näitä juttuja keksinyt itse, vaan olen niihin törmännyt tutkiessani aihetta tarkemmin kirjallisuudesta ja verkkolähteistä. Korostaisin kuitenkin, että tässä esittämäni asiat ovat minun mielipiteitäni, jokainen muodostakoon omansa.

Lopuksi täytyy tunnustaa, että en edes lukenut sitä Atrian mainosta ihan loppuun asti, kun verenpaine kohosi jo yli terveellisen rajan. Pitänee yrittää päästä tekstin loppuun asti, jos vaikka sieltä löytyisi jokin pehmentävä asianhaara. Asiasta ihmisten kanssa keskusteltuani kuitenkin pahasti näyttää siltä, että Atria on tässä vain puolustamassa valitsemaansa strategiaa. Muut valmisruokavalmistajat ovat esitelleet lisäaineettomia vaihtoehtoja, mutta Atria on jättäytynyt tästä leikistä pois. Ja käyhän se näinkin, tuotekehittelyn sijaan rahat sijoitetaan markkinointiin. Tärkeintähän on, että kauppa käy.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tex mex-henkinen munakasrulla

Kun tuota tacomausteseosta tuli kerran tehtyä, niin käytetään sitä nyt sitten. Jos tätä ohjetta haluat kokeilla, suosittelen, että sekoitat mausteseoksesi itse. Tällä kertaa päätin tehdä tomaattisalsan itse, se kun on aina ravintolassa parempaa kuin kaupan purkista.

Tämä perusohje on Karppaus.info-sivustolta lainattu. Hyvin on siis hiilihydraatit vähissä. Mutta eiköhän tämä maistu muillekin kuin mainituille kaloille. Tomaattisalsan ohjeen otin Hesarin arkistosta, tosin muuttelin sitä muualta lukemillani virityksillä.

pohja
6 munaa
loraus kermaa
1/2 dl raastettua mustaleimaemmentalia
1 rkl soijajauhoa
1/2 tl suolaa

tomaattisalsa
1 tölkki paseerattua tomaattia
1 salottisipuli
4 tomaattia
2 jalapeno-chiliä tai 1 pieni kuivattu chili
3 rkl hienonnettua korianteria
2 valkosipulin kynttä
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl jeeraa
ripaus suolaa

täyte
400 g jauhelihaa
1 paprika
1 sipuli
1 rkl tacomausteseosta (ohje täällä)
300 g salsakastiketta
1 prk smetanaa
paistamiseen voita

Valmista ensin salsa. Laita ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi kastikkeeksi. Laita purkkiin ja jääkaappiin odottamaan. Osa jää tästä yli. Voit käyttää salsaa dippaukseen tai muuten ruoan mausteena.

Valmista seuraavaksi pohja. Riko munat kulhoon ja vispaa niiden rakenne rikki. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Kaada leivinpaperilla peitetylle pellille ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Valmista paistamisen aikana täyte. Ruskista jauheliha pannulla voissa. Lisää pannulle kuutioitu sipuli ja kuullota hetkinen. Lisää paprika ja paista muutama minuutti. Anna hautua n. 10 minuuttia. Lisää salsa ja tacomauste ja kuumenna. Lisää vielä lopuksi smetana ja sekoita hyvin.

Levitä täyte paistetun munakaspohjan päälle, ripottele pinnalle juustoraastetta ja rullaa koko komeus kuin kääretorttu. Paista rullaa muutama minuutti 200-asteisessa uunissa, kunnes juustoraaste on sulanut. Tarjoile vaikkapa salaatin kanssa.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Suippopaprikat tex mex-täytteellä

Tämä resepti löytyi Pirkka-lehdestä. Tämä lehtihän on Keskon vastine S-Ryhmän Yhteishyvälle, jonka reseptejä olen täällä myöskin lainaillut. Yhteishyvän ohjeet ovat mielestäni viime aikoina selvästi parantuneet, kuten on jossain toisessakin blogissa havaittu (en nyt tosin muista mikä blogi se oli).

Yhteishyvä ei myöskään ihan koko ajan tyrkytä S-Ryhmän omien merkkien tuotteita. Pirkka sen sijaan jaksaa mainostaa omaa merkkiään. Käytetään Pirkka sitä ja tätä. Reseptien idea toki on mainostaa omaa merkkiä, mutta silti tuo ärsyttää joka kerta yhtä paljon. Tästä suivaantuneena en vahingossakaan osta Pirkkaa, vaan ihan jotain muuta.

Alkuperäisessä ohjeessa täytteeseen tungettiin valmista tacomausteseosta (Pirkka tietenkin) koko 35 g pussi. Minä tein oman sekoituksen mausteita ja sitä kyllä riitti 10 g ja silti oli vähintään riittävästi maustettu. Ihmetyttääkin, että mitähän siinä Pirkan pussissa on täytteenä. Ehkä sokeria ja suolaa? Noh, joka tapauksessa itse sekoitettu on varmasti parempi, eikä muuten ole vaikea homma.

Tacomausteseoksen ohjeen lainasin Hiidenuhman keittiöstä. Ihan suoraan en sitä tietenkään noudattanut, vaan hieman tein hienosäätöä. Sipulijauhe jäi pois, koska semmoista ei koskaan ole tullut hankittua. Jostain kumman syystä hyllystä kuitenkin löytyi valkosipulijauhetta. Mistähän sekin on sinne ilmestynyt?

tacomausteseos
1 rkl chilijauhetta
1 1/2 rkl jeeraa
1 rkl paprikajauhetta
1/2 rkl valkosipulijauhetta
1/2 rkl oreganoa
1/2 rkl meiramia
1 tl cayennepippuria

Sekoita mausteseos. Säästä ylijäävä osa seuraavaan kertaan/johonkin muuhun käyttöön.

tex mex suippopaprikat
4 suippopaprikaa
1 iso sipuli
1-2 tomaattia
400 g jauhelihaa
10 g tacomausteseosta (tai enemmän, jos käytät mautonta valmisseosta)
1 1/2 dl vettä
2 dl raastettua mustaleima emmentalia
voita paistamiseen

Halkaise paprikat pituussuunnassa ja poista siemenet. Älä poista kantoja. Aseta puolikkaat uunivuokaan tai pellille.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi tomaatit. Ruskista jauheliha panulla voissa. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Mausta mausteseoksella, lisää vesi ja tomaatit. Anna hautua n. 10 minuuttia.

Täytä paprikat täytteellä ja riputtele päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Tarjoa salaatin kera.

Tämä on tämmöinen näppärä ja maukas arkiruoka. Täytettä voi varioida vapaasti. Viime viikonloppuna tein lounaaksi tex mex-henkisen munakasrullan, johon tuli jauhelihaista täytettä. Tein tarkoituksella tätä täytettä vähän enemmän kuin rullaan tarvittiin ja loput käytin paprikoiden täyttämiseen. Mutta siitä sitten lisää ensi kerralla.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pestolohen kirous ja ohrattolisäke

Teki mieleni tehdä vähän pestolohta. Tai oikeastaan teki mieleni tehdä pestoa villiintyneen keväällä kylvämäni basilikan ojentamiseksi. Ei uskoisi noin valtavan kasvuston syntyvän kahdesta pienestä siemenestä. Peston tekemisestä raportoinkin jo aiemmin.

Ainekset pestolohta varten ostin valmiiksi edellisenä päivänä, joten perääntyminen ei enää ollut mahdollista, kun havaitsin työpaikkaruokalassa päädytyn samaan ruokalajiin. Noh, tulipas nyt vertailukohta sitten. Oma muuten oli parempaa (kukas sen kissan hännän nostaisi ja silleen).

Tuon kalan osalta tunnisteen mukainen vähähiilihydraattisuus pätee hyvin, mutta ohratto vaatii kyllä joustamista täysjyväviljan suhteen. Minulla ei enää hermo kestänyt tylsää ruokavalioilua, joten laajensin vähän sallittujen ruoka-aineiden listaa juuri näiden täysjyväviljatuotteiden osalta. En ymmärrä, kuinka kukaan voi tuollaista hiilihydraattitotalitärismiä harrastaa. Todella ankeaksi pamahtaa elämä siinä. Painon hallintamenetelmänä se tosin toimii, mutta eipä se painon lasku ole siitä pysähtynyt, vaikka itse leivottu spelttileipä palasikin ruokavalioon. Ohraton vaikutuksista en vielä osaa sanoa mitään. Paitsi että se on hyvää.

Ajankäytöllisesti tätä komboa tehdessä kannattaa aloittaa ohratolla, koska sen kanssa menee vähän enemmän aikaa. Kun ensimmäinen erä nestettä on pannulla, voit jo pikkuhiljaa ruveta työstämään kalaa. Kalaohjeen laitan tässä nyt kuitenkin ensimmäiseksi, koska se on tässä se pääpointti.

pestolohi
400 g lohta
100 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 dl pestokastiketta
3 valkosipulin kynttä

Sekoita tuorejuusto, pesto ja murskatut valkosipulin kynnet tasaiseksi tahnaksi. Laita lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja levitä tahna tasaisesti kalan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Ohraton ohje on muuten Valintatalon nettisivulta. En muuttanut juuri mitään. Valkoviiniä laitan seuraavan kerran mukaan kokeeksi, mutta nyt sitä ei ollut, enkä muistanut ostaa.

ohratto
2 rkl öljyä
1 sipuli
3 dl kokonaisia huuhdottuja täysjyväohrasuurimoita
1 l kasvislientä
100 g parmesaania
1 dl kermaa
mustapippuria myllystä

Kuutioi sipuli. Kuumenna kasvieliemi kiehuvaksi kattilassa. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuli siinä kevyesti. Lisää ohrasuurimot. Kaada kiehuva liemi pannulle kolmessa osassa. Odota kunnes edellinen neste on haihtunut ennen uuden erän kaatamista. Kokonaiskypsennysaika on n. 30 minuuttia. Lisää lopussa raastettu parmesaani ja kerma. Lisää vielä mustapippuria maun mukaan. Tarjoa pestolohen kanssa.

Hiphei! Onnistuipas se ohratto kivasti ensimmäisellä yrittämällä. Ohje vaikutti niin lähelle perusrisoton ohjetta, että eipä ihmekään. Samalla kävi hyvin selväksi mistä risoton maku tulee: parmesaanista. Ennen juuston lisäämistä ohratto oli hyvin puisevan makuista. Juuston jälkeen maku oli vallan mainio. Tässä siis mainio täysjyväviljainen risoton korvike. Ei siis ihan ehta, mutta korvikeasteikolla sieltä ihan parhaasta päästä.

torstai 24. marraskuuta 2011

Perusasioita taas: lihamureke

Tämä ohje menee nyt sinne perusvarmalle osastolle, joka alkoi taas houkutella epäonnisten kokeilujen jälkeen (valitin samasta aiheesta myös täällä).

500 g naudan jauhelihaa
4 siivua pekonia
4 aurinkokuivattua tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
4 kovaksi keitettyä munaa
voita paistamiseen

Keitä ensin munat. Sulata voi pannulla ja kuullota siinä kevyesti kuutioitu sipuli ja valkosipuli. Kuutioi pekoni ja lisää se pannulle. Paista pekoni kypsäksi. Kuutioi aurinkokuivatut tomaatit.. Sekoita sipuli-pekoni jauhelihan joukkoon. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, suola ja pippuri. Sekoita mureketaikina tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tai -vuokaan ohueksi matoksi. Laita keitetyt munat peräkkäin taikinan päälle ja pyöritä rullaksi niin, että munat jäävät kokonaan piiloon. Paista 175-asteisessa uunissa 1,5 tuntia.

Keitin murekkeelle kaveriksi kukkakaalimuusia ja tein vielä lisäkkeeksi vähän salaattia.

Basilikasta pestoksi

Onnistuin kuin onnistuinkin alkukesästä toisella yrittämällä saamaan basilikan siemenet itämään ja kasvattamaan varsin vaikuttavat varret kämmenen kokoisilla lehdillä. Nyt kasvukausi näytti selvästi olevan lopuillaan, joten tuotokset oli aika laitta lihoiksi. Ensimmäisenä sovelluskohteena mieleen tuli pesto.

Olen ennenkin tehnyt pestoa Alkon ja Valion yhteisjulkaisusta Juusto & viini löytyneellä ohjeella. Tulos oli niin hyvä, että kaivelin kirjan esille. Roiskeista päätellen tämä kirjan ohjeita on kokattu ahkerasti. Viime vuosina se tosin on päässyt unohtumaan. Täytynee kaivella muutama muukin vanha suosikki kirjan sivuilta tänne blogiin talteen, jahka nyt sitten kerkeän.

Aluksi tuntui, että basilikaa on aivan tolkuttomasti. Kun sitten nypin kaikki lehdet kahdesta varresta talteen ja painelin ne tiukaksi mitta-astiaan, ei niitä niin kauheasti lopulta ollutkaan. Alkuperäisessä ohjeessa basilikaa käytettiin 2 1/2 dl, mutta minä sain kasaan desin vähemmän. Noh, skaalasin sitten ohjeen tämän määrän mukaan.

1 1/2 dl tiukkaan pakattua tuoretta basilikaa
75 g parmesaania
3/4 dl oliiviöljyä
1/8 tl suolaa
2 valkosipulin kynttä
27 g pinjansiemeniä

Laita ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi tahnaksi.

Lopputuloksena syntyy noin 180 g pestoa. Pestoa voi käyttää hyvin esim. tuorepastan kanssa. Itse päätin kokeilla uunissa paistettua pestolohta. Mutta siitä sitten lisää ensi kerralla.

Maapähkinäinen kookoskanakeitto

Maapähkinävoi ja kookosmaito, siinäpä vasta mainio pari. Chili sopii kuvioon myös hyvin. Syysflunssan parantajaksi ajattelinkin siis keitellä kookoskanakeiton, johon mausteeksi maapähkinävoita ja chiliä. Pohjaksi bosnin (ks. Elimäen perimmäinen tarkoitus) ohjeen Pastanjauhajilta

2 sipulia viipaleina
3 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
8 valkosipulinkynttä murskattuna
500 g kanaa paloina
1 tl kanelia
2 tl chilijauhetta
1-2 rkl punaista currytahnaa
2 tl jeeraa
2 tl mustapippuria
2 rkl kalakastiketta
3-4 kaffirlimetin lehteä
200 g parsakaalia
200 g tomaattia lohkoina
1 litra kanalientä
400 g kookosmaitoa
1/4 dl maapähkinävoita
tuoretta korianteria

Paista sipulit ja inkivääri öljytilkassa. Lisää mausteet ja paista hetki. Lisää kana ja anna ruskistua. Lisää kanaliemi sekä vihannekset ja keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Lisää lopuksi kookosmaito ja maapähkinävoi ja lämmitä.

Mikäli käytät ehtaa Thaimaalaista currytahnaa, etkä ole supertulisen ystävä, lienee 1 rkl riittävä määrä. Itselläni oli Aroy-d:n varsin tuhdisti maustettua tahnaa, jota käytin tuon 2 rkl verran. Tuloksena nenä valui muutenkin kuin flunssan takia, vaikka siedän tulisuutta mielestäni varsin hyvin.

Keitto oli tulisuudestaan huolimatta maukasta, joskin vaimoke kertoi haluavansa sen vastaisuudessa vähemmän tulisena. Flunssakin parani jo, joten tämänhän olisi voinut laskea vaikka lohturuoaksi. Olisin siis voinut osallistua marraskuun ruokahaasteeseen, mutta osallistumisaika oli jo mennyt umpeen. Tosin nolla ääntä saa osallistumattakin, joten siinä suhteessa tulos on sama näinkin.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Eineslihapullia ihmettelemässä

Onnettoman ajankäyttötilanteen seurauksena ruokapöytäämme päätyi eines lihapullien muodossa. Tämä oli ihan oikeasti hyvin erikoinen tilanne. Edellisestä kerrasta on kulunut jo useampi vuosi. Päätin ottaa tästä kaiken irti ja tutustua huolella tuoteselosteeseen.

Kyseessä oli HK:n Mummon pekonilihapullat. Pakkaus jo isolla huutaa, että säilöntäaineita ei ole käytetty. Mutta mistäs asti lihapullissa on käytetty perunaa? Aika erikoista. Ilmeisesti valmistusprosessi on tehnyt jotain pahaa rakenteelle ja perunan tärkkelys on toiminut siinä sitten apuna tilanteen korjaamisessa. Pari vuotta sitten perunan sijaan olisi varmasti käytetty lisäainetta tai useampaakin. Sinänsä paljon parempi näin.

Ei tämä teollinen tuote nyt muutenkaan ihan kotoisilla raaka-aineilla ole syntynyt. Vai savustaako sinun mummosi glukoosia lihapullia varten? Olisikohan kenties pekonin savun makua haluttu vähän boostata tällä tavoin?

Kaiken kaikkiaan valmistusaineiden luettelo ei näyttänyt ollenkaan niin pahalta kuin olin etukäteen kuvitellut. Kanan nahkaa esimerkiksi ei löytynyt. Vaan miltäs nämä maistuivat? Vastaus kuuluu: eivät juuri miltään. Myös suutuntuma oli todella höttöinen. Ainoastaan pinta antoi jotain vastusta hampaille, muu osa lihapullasta oli epäilyttävän pehmoisen tuntuinen. Tämmöisenään ei näitä kyllä kehtaa kenellekään suositella.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ihan vaan osso buco

Tässä parin viime viikon aikana on tullut tehtyä erinomaisen mainioita kokeiluja uusien reseptien saralla. Viimeksi kaksi pizzaa lensi suoraan biojätteeseen, kun koetaikina meni vähän liian lötköksi, eikä suostunut irtoamaan uuniin laitettaessa lapiosta. En uskonut kerrasta, vaan kokeilin sitten vielä toisenkin kerran. Tämä siis vain yksi esimerkki.

Siksikä otinkin nyt lusikan kauniiseen käteen, nappasin ohjeen suoraan netistä kohtalaisen luotettavasta lähteestä (Hesarin reseptit) ja ryhdyin kokkaamaan.

Lähi-Prisman keskimääräistä paremmassa lihatiskissä, jota pyörittää Wotkin's, on usein houkuttelevan näköisiä osso buco-siivuja tarjolla. Varmuudeksi kävin nyt kuitenkin "väärässä" Prismassa ostoksilla. Siellä ei tällainen lihalaatu kuulunut valikoimaan ja siksipä jouduin sitten vielä Stockalle täydennysostoksille. Stockan osso bucot eivät olleet yhtä hyvän näköisiä, mutta kun olivat ehtaa pihvikarjan lihaa, niin uskalsin kokeilla onneani. Kokoa näillä ainakin oli, sillä neljän siivun yhteispainoksi saatiin reilut 1,4 kg.

4 viipaletta naudanpotkaa
(3 rkl vehnäjauhoja)
1/2 tl suolaa
1 porkkana
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 l lihalientä
2 rkl tomaattisosetta
2 rkl soijakastiketta
3 laakerinlehteä
1 tl timjamia
pippuria
voita paistamiseen

Voit jättää vehnäjauhon kokonaan pois, jos olet erityisen tarkka hiilihydraattien suhteen, ja hieroa suolan  potkaviipaleiden pintaan. Muussa tapauksessa sekoita jauhot ja suola ja kierittele potkaviipaleet seoksessa. Viillä potkaviipaleiden reunat käpristymisen välttämiseksi.

Sulata voi pannulla ja paista lihan pinta molemmin puolin ruskeaksi. Siirrä lihat pataan. Kuori ja lohko sipuli ja valkosipuli sekä viipaloi porkkana. Kuullota kasviksia hetken aikaa pannulla. Lisää pannulle lihaliemi, tomaattisose sekä mausteet. Kiehauta ja kaada pataan.

Hauduta 175-asteisessa uunissa noin kaksi tuntia. Homma on valmis, kun liha irtoaa luista. Voit peittää padan tarvittaessa foliolla tai kannella.

Minulla tuo lihamäärä oli niin huikea, ettei ruoka mahtunut piskuiseen uunipataani. Käytin sitten somasti lasagnevuokaa, johon laitoin folion päälle. Toimi ihan hyvin noinkin. Lisäkkeeksi muuten tarjosin kukkakaalimuusia sekä miniluumutomaatteja, kuten kuvasta näkyy.

Liha kypsyy kahdessa tunnissa mahtavan pehmeäksi ja saa todella kivasti makua. Mukana oleva sidekudos myös pehmenee ja muuttuu hyytelöksi. Osa paloista näyttää tämän johdosta hieman epäilyttäviltä, mutta suutuntuma on kauttaaltaan pehmeä ja maku erinomainen. Joissain resepteissä osso bucon sekaan lorautetaan viiniä. Pitänee sellaistakin versiota joskus kokeilla.

torstai 10. marraskuuta 2011

Tiikeribroileria ja coleslaw-salaattia

Tässä käytetyt kaksi ohjetta ovat kirjasta Karppaajan arkiruokaa. Kirjassa on simppeleitä vähähiilihydraattisia ohjeita. Tämä kanaruoka vaikutti kivalta ja sitä se olikin. Kirjan kuvassa kanan kanssa tarjolla oli coleslaw-salaattia, jonka senkin ohje samaisesta kirjasta löytyi. Tässä nyt sitten nämä kaksi yhdessä.

tiikeribroileri
4 broilerin rintafilettä
12 viipaletta pekonia

Leikkaa broilerin fileet kolmeen osaan. Kietaise kuinkin osan ympärille pekonisiivu. Laita rullat uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes kanat ovat kypsiä.

coleslaw-salaatti
1/2 valkokaalia (eli keräkaalia)
1 porkkana
4 rkl majoneesia
1 dl smetanaa
suolaa
mustapippuria

Raasta kaali juustohöylällä ja porkkana raastinraudan karkeimmalla terällä. Sekoita ainekset kulhossa ja laita jääkaappiin vetäytymään. Mielestäni suolaa täytyy tässä käyttää, koska suolaton coleslaw on tylsän makuinen. Alkuperäisessä ohjeessa oli smetanan tilalla crème fraichea, mutta väittäisin smetanan olevan yleensä parempaa. Majoneesi kannattaa tehdä itse.

majoneesi
1 keltuainen
1/2 tl dijon-sinappia
1/2 rkl sitruunamehua
suolaa
ripaus valkopippuria
1 1/2 dl öljyä

Sekoita keltuainen ja mausteet. Lisää öljyä ensin tippa kerrallaan ja vatkaa hyvin. Kaada sitten loppu öljy varovasti ohuena nauhana koko ajan reilusti vatkaten. Tehosekoitin tai muu työkalu säästää huomattavasti vaivaa.

Tarjoa kanarullat coleslaw-salaatin kanssa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kaupassa leivotaan

Jokin aikaa sitten kauppareissulla lähi-Prismassa herätti ihmetystä mainos, jossa kerrottiin myymälässä harjoitettavan leivän leivontaa. Jotain uudistustahan se Fazer oli leipäosaston kalusteisiin viritellyt, mutta silti hieman epäilin tuota mainosta liioitteluksi. Aiemminhan samainen putiikki mainosti "täällä tänään paistettuna" leipää, joka on tuotu pakastettuna taikinana paikan päälle ja sitten vain käytetty uunissa paikan päällä.

Noh, asiaa piti sitten tutkia ihan tosissaan. Henkilökuntaa ei hihasta nykäistäväksi enää ilta-aikaan paikalla ollut, mutta onneksi internet pelasti tästäkin pälkähästä. Selvisi, että ihan oikeasti leivontaa paikan päällä harrastetaan. Tarkempi tiirailu hyllyjen taakse paljasti, että kyllähän siellä taikinan väännintä ynnä muuta oleellista tarvekalua oli tarjolla.

Ilmeisesti viimeaikainen vähähiilihydraattisen ruokavalion buumi on laittanut leipomot niin tiukalle, että kuluttajan palveleminen pelkän huijausleivän sijaan on jo alkanut kuulostaa kannattavalta. Ihan niin paljon en tästä innostunut, että olisin kokeillut leipää ostaa. Aika isoja juttuja kuitenkin pitää tapahtua, että marketin leipään rahojani sijoitan. Esimerkiksi pitäisi saada jonkinlainen todistekappale siitä, että niissä voisi olla myös makua.

Jälkihuomio: Muuttohärdellien keskellä leipominen on jäänyt vähän vähemmälle, ja niinpä tuli kokeiltua jopa ihan kaupan leipää. Aika hurjaa! Valitsin jonkin maalaisleivän tai sen kaltaisen näistä Prismassa paikan päällä leivotuista.

Ja sitten innolla maistamaan. Leipä oli ihan yhtä mautonta kuin kaikki muutkin vastaavat. Enpä osaa sanoa, oliko tässä oikeasti mitään lisäarvoa paikan päällä tapahtuneesta leipomisesta. Toisaalta, ehkä keskivertoasiakas haluaa leipänsä mauttomana. Onhan siihen sitten parempi kasailla kaikenlaista särvintä päälle. Maukas leipä kun ei kaipaa oikein muuta kuin voita päällensä.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Leivätön hampurilainen

Pikaiselta Tukholman pyrähdykseltä palattuamme täytyi väsymyksen hieman jo hellittäessä jaksaa kehittää jotain helppoa ja nopeaa ruokaa. Kirjasta Karppaajan arkiruokaa nappasin idean hampurilaisista ilman leipää.

Tein jauhelihapihvin samalla ohjeella kuin jo pari kertaa aiemminkin. Laitan ohjeen nyt kuitenkin tähänkin varmuudeksi.

hampurilaispihvit
500 g jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl dijon-sinappia
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset taikinaksi. Pyöritä öljytyillä käsillä neljä littanaa pihviä. Paista pihvit pannulla voissa.

hampurilainen
salaattia
tomaattia
juustoa
kurkkua (suola- ja/tai tuore-)
pekonia
4 kananmunaa
majoneesia

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Viipaloi tomaatti, juusto ja kurkut. Paista pekoni ja kananmunat pannulla. Majoneesi syntyy esimerkiksi jo aiemmin mainitussa hampurilaispostauksessa mainitsemallani ohjeella (voit jättää halutessasi ohjeessa käytetyn chipotlen pois). Rakenna hampurilainen siten, että käytät salaatinlehtiä sämpylän sijalla.

Tuli mieleen soveltaa ohjetta käyttämällä salaatin sijaan paistettua munaa sämpylän korvikkeena. Siis kaksi munaa/hampurilainen, yksi alle ja yksi päälle. Pihvejä jäi vähän yli, joten kokeilin tätäkin variaatiota. Toimii muuten paremmin kuin alkuperäinen. Tähän tarvitset siis kahdeksan munaa.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Halloweenleivoksia

Vaimoke tilasi töihin Halloween-juhlistuksiin jotain leivonnaista. Siis mahtava tilaisuus leipoa jotain makeaa, jota ei tarvitse itse syödä! Voin siis päästä vähän toteuttamaan itseäni ja silti pitää kiinni vähähiilihydraattisuudesta. Sehän sopii.

Lainasin ohjeen Kinuskikissalta. Ohje kuulosti kivalta ja helpolta. Pohja on aikalailla perus mokkapalahommeli ja sitten siihen levitetään päälle lakritsiseos. Koristeeksi hassun muotoista marsipaania. Muotit kävin hakemassa Herttoniemestä Bake & Partyn putiikista. Jos leivontatarviketta etsit, sieltä löytyy. Nettikauppakin heillä taitaa olla.

Parhaat yksilöt leivoksista lähtivät siis vaimokkeen mukana töihin. Jäljelle jääneitä käytin tuossa ylhäällä olevaan kuvaan. Minun työkaverini joutuivat kärsimään niistä.

Sen verran muokkasin ohjetta, että vaihdoin Kinuskikissan usein käyttämät Kick-patukat Malacon Must Dark Shotseihin. Siis vähän salmiakkia mukaan. Idea tuli alkuperäisen ohjeen kommenteista, eli en tästäkään voi kunniaa itselleni ottaa.

pohja
300 g suolatonta voita
2 dl sokeria
4 munaa
6 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon myös munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne koko ajan sekoittaen vuoroin maidon kanssa taikinaa. Kaada uunipannulle ja paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia.

kuorrute
4 pussia (á 70 g) Malaco Must Dark Shots-karkkeja
2 dl kermaa

Laita kuorrutteet aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä kunnes karkit ovat sulaneet. Jatka sen jälkeen keittämistä vielä 5 minuuttia. Ota pois liedeltä ja sekoita hyvin. Kaada pohjan päälle ja laita viileään jähmettymään.

Kauli keltainen marsipaani (voit myös käyttää sokerimassaa, jonka voit värjätä keltaisella pastavärillä, kuten alkuperäisessä ohjeessa) ohueksi. Leikkaa marsipaanista muoteilla kuvioita. Leikkaa leivokset, kun kuorrute on jähmettynyt. Koristele marsipaanista leikatuilla kuvioilla.

Kuorrutteesta tuli aivan tolkuttoman tahmeaa, eikä se kovettunut valtavan hyvin. Seurauksena leivoksia ei voinut edes kuvitella pinoavansa edes leivinpaperia välissä käyttäen. Kuljettaminen kävi siis kohtalaisen haasteelliseksi ja osa veijareista vähän kärsikin kuljetuksessa. Kaikki näitä maistaneet kuitenkin olivat tyytyväisiä. Ilmeisesti nämä nyt olivat ainoat itse tehdyt tarjottavat kyseisenä kahvihetkenä. Hyvät ihmiset, ei se leipominen nyt niin vaikeaa ole!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Gulassikeittoa ja juustolettuja

Tässä taas yksi resepti Annika Dahlqvistin kirjasta Karpin tapaan keittokirja. Juustoletut toimivat tässä ikään kuin leivän korvikkeena. Ihan ok ratkaisu. Keitto oli varsin maukasta, tämä päätyy kyllä keitettäväksi toistekin.

Pientä säätöä "täytyi" ohjeeseen taas tehdä. Nimittäin en käytä koskaan tomaattimurskaa, joten korvasin sen kaapista aina löytyvällä Muttin paseeratulla tomaatilla. Toiseksi en myöskään käytä ranskankermaa, koska se on yleensä lisäaineista. Sen korvasin smetanalla, joka valmistetaan oikeista aineksista.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetiin myös lihaliemikuutioita, joista nyt ei voi sanoa mitään hyvää. Ne korvasin ehdalla Puljongin lihaliemellä, jota löytyy aina joko kaapista sellaisenaan tai sitten 1 dl annoksiksi pussitettuina pakastimesta. Litran purkista kun yleensä jää yli ja ylijäämä pakastuu kivasti. Samalla vähensin vettä vastaavan määrän.

keitto
400 g jauhelihaa
1 sipuli
5 valkosipulin kynttä
1 rkl kuminaa
1 dl lihalientä
1 purkki paseerattua tomaattia
1 rkl tomaattisosetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
9 dl vettä
voita
smetanaa tarjoiluun

juustoletut
3 dl juustoraastetta (jotain kermaista juustoa)
3 munaa
3 rkl majoneesia
oreganoa

Laita ensin keitto tekeytymään. Kuullota sipuli voissa kattilassa. Älä kuitenkaan ruskista liikaa. Lisää kattilaan jauheliha ja ruskista se. Lisää tomaattisose, kumina ja paprikajauhe. Laske lämpötilaa ja lisää lihaliemi, paseerattu tomaatti ja vesi. Anna kiehua puolisen tuntia.

Valmista keiton kiehuessa juustoletut. Sekoita juustoraaste, muna ja majoneesi hyvin keskenään. Nosta taikinasta nokareita leivinpaperilla peitetylle pellille. Ripottele pinnalle oreganoa. Paista 250-asteisessa uunissa n. 5 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskistua.

Suosittelen käyttämään itse tehtyä majoneesia. Majoneesin tekeminen on helppoa ja silloin ainakin tiedät mitä se sisältää. Ohjeita on helppo löytää, minullakin on yksi tarjolla kesän hampurilaissessioraportin yhteydessä. Silloin tosin maustoin majoneesin chipotlekastikkeella.

Tarjoa keitto juustolettujen kanssa. Lisää keittoannokseen smetanasilmä ja ripottele sen päälle kuminan siemeniä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Katastrofilihapullat kukkakaalimuusilla

Lihapullia teki mieli, mutta normaalisti käyttämäni lihapullaresepti sisältää leipäkuutioita, jotka eivät nyt tähän vähähiilihydraattisuuteen oikein sovi. Siksi lähdin etsimään uutta ohjetta. Kaukaa ei tarvinut etsiä, kun postiljooni toimitti kotiin uuden Glorian ruoka & viini-lehden. Siinä oli kansikuvajuttuna tuplalihapullat. Näistä toiset pullat sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.

Kaikki oli hyvin siihen asti, kun oli tarkoitus ruveta ruokaa valmistamaan. Silloin huomasin, että tarveaineiden osalta on pienoisia puutteita. Lähdin siinä sitten soveltamaan ja sainkin sitten lopulta aikaiseksi lihapullia, jotka valitettavasti olivat vähän turhan löysiä ja siksi lässähtivät paistettaessa ikävästi. Smetanaa taisi tulla vähän liikaa. Siksi skaalasin smetanan määrää alas päin ohjetta ylös kirjoittaessani. Näillä spekseillä tuloksen pitäisi olla onnistuneempi kuin minulla.

Lisäkkeeksi kaivoin pakastimesta kukkakaalia ja keitin siitä muusia. Keittiöpuutarhasta kaivelin viimeiset kypsät kirsikkatomaatit, joista syntyi kiva salaatti rehupuskan, kurkun ja kuutioidun juuston kanssa.

lihapullat
400 g jauhelihaa
50 g smetanaa
1 kananmuna
2 tl sambal oelek-kastiketta
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
paistamiseen voita

Sekoita ainekset keskenään, pyörittele kostein käsin pyöryköiksi ja paista pannulla voissa kypsiksi. Voit myös hoitaa loppukypsennyksen 200-asteisessa uunissa.

kukkakaalimuusi
450 g (pakaste)kukkakaalia
2 dl vettä
1 tl suolaa
reilu nokare voita
reilu loraus kuohukermaa

Lämmitä vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää kukkakaali. Keitä kypsäksi ja kaada loppu vesi pois. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää suola, voi ja kerma. Kermaa kannattaa ensin lorauttaa vähän ja sitten tarpeen mukaan lisää sopivan paksuuden aikaansaamiseksi. Sekoita hyvin ja tarjoile lihapyöryköiden ja salaatin kanssa.

Kukkakaalimuusi toimii hyvin perunamuusin korvikkeena. Ei se ihan samalta maistu, vaikka karppi niin väittäisikin. Hyvää se silti on ja toimii ihan hyvin samassa tarkoituksessa kuin perunamuusi. Itsensä pettämiskerroin ei siis tässä kohtaa nouse kovinkaan korkealle.

Vaikka nämä pyörykät nimesinkin katastrofipyöryköiksi, niin eivät ne nyt mitenkään erityisen pahoja olleet. Itse asiassa ne olivat ihan hyviä. Lihan laatuun kannattaa tietysti panostaa. Kyllä tätä ohjetta aion toistekin käyttää.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tutustumassa Kluuvin Eat & Joylla

Kävimme avajaislauantaina tutustumassa uutukaisessa Kluuvin kauppakeskukseen avatussa Eat & Joyn kauppahallissa. Nähtävästi lähiruoalla ei mene mitenkään erityisen huonosti tällä hetkellä. Sen verran isot olivat puitteet. Kerrassaan hieno juttu siis. Harmi vain, että Kluuvi ei sijaitse meillä minkään normaalin kulkureitin varrella.

Tarjolla oli kaikenlaista tuotetta. Ostoksia emme varsinaisesti olleet tekemässä, mutta siitä huolimatta mukaan tarttui juustotiskiltä kokoelma hauskasti nimettyjä ja erinomaisen makuisia juustoja.

Juusto- ja kalatiskien lisäksi kauppahallista löytyi lihatiski sekä juureskellari. Myös kohtalaisen tuoreita jauhoja oli tarjolla, kun niitä näköjään jauhetaan ihan paikan päällä. Puulämmitteinen uuni löytyi samoin kuin savustamo.

Ensimmäinen kierroksemme paikalla jäi aikatauluongelmien takia varsin lyhyeksi. Sen verran kuitenkin pysähdyimme, että hörppäsimme Kaffa Roasteryn paahteista valmistetut kahveet hallin kahvilassa. Siinä hörpiskellessä vasta tajusin, että ilmeisesti samassa kahvilassa olisi saanut vaikkapa cappuccinon raakamaidosta valmistettuna. Ehkä sitten seuraavalla kerralla...

Kaiken kaikkiaan uusi kauppahalli on hieno osoitus luomu- ja lähiruoan arvostuksen valtavasta kasvusta. Ihmiset ovat enenevässä määrin aidosti kiinnostuneita ruoastaan ja siitä mistä se on lähtöisin. Tällainen isompi yksikkö, josta on mahdollista löytää kaikki aterian raaka-aineet yhdestä paikasta, ja samalla varmistaa niiden korkea laatu ja luonnonmukaisuus, helpottaa merkittävästi oikeiden valintojen tekemistä. Mitä helpommaksi lähiruoan suosiminen tehdään, sitä useampi on valmis tämän valinnan tekemään.

Hinta tietenkin on myös tärkeä tekijä. Eiväthän Eat & Joyn tuotteet pysty mitenkään hinnoilla kilpailemaan markettien perusraaka-aineiden kanssa. Kiinnostuksen lisääntyminen kuitenkin lisää tuotantoa ja kenties jossain määrin myös alentaa hintoja. Silti hyvästä laadusta on varmasti myös tulevaisuudessa varauduttava maksamaan. Se on sitten jokaisen oma valinta, haluaako syödä hyvin vai huonosti. Ihminen kuitenkin rakentuu ravinnostaan. Kyse on siis mitä suurimmassa määrin sijoituksesta omaan hyvinvointiin.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kanaa italialaisen metsästäjän rouvan tapaan

Elikkäs siis kyseessä on pollo alla cacciatora. Ohje on Hullujen päivien heräteostoskirjasta eli Jamie Oliverin Jamie's Italy-teoksesta. Herra kirjoittaja on jatkuvan tv-näkyvyytensä takia alkanut jo vähän ärsyttää, mutta kivoja reseptejä hän kuitenkin kirjoissaan/ohjelmissaan tarjoilee. Tässä ensiotos tästä teoksesta.

Sen verran resepti muuttui, että kanan määrä skaalautui vähän alas päin. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin pakastimessa oli taas Kukonharjan vähän luonnonmukaisemmin kasvatettua kanan rintaa ja sitä oli vähän reilut 1,3 kg pakkauksessa. Toiseksi mielestäni 2 kg lihaa on aika paljon neljään annokseen. Siis tällaiselle istumatyöläiselle... Kun en ole metsästäjä... Eikä rouva edes tehnyt tätä ruokaa.

Minä muuten nykyään merkitsen kaikki vähähiilihydraattisena valmistettavissa olevat ruoat asianmukaisella tunnisteella. Tässä ruoassa on hiilihydraattien suhteen kaksi vaihtoehtoista polkua. Alkuperäisen ohjeen mukaan kanat nimittäin pyöritellään vehnäjauhoissa ennen paistamista. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, joskin jauhoilla on pieni suurustava vaikutus. Siksi tuossa ainelistassa siis jauhot ovat suluissa.

n. 1,3 kg kanaa (esim. rintaa)
suolaa ja mustapippuria
6 laakerinlehteä
2 oksaa tuoretta rosmariinia
3 valkosipulin kynttä
1/2 pulloa chiantia
(ripaus vehnäjauhoja)
oliiviöljyä
4 anjovisfilettä
kourallinen oliiveja, kivet poistettuna
2 x 400 g tölkkiä kirsikkatomaatteja

Ensin laitetaan kanat marinoitumaan. Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä, mutta hätäisemmällä aikataululla tunti riittää. Mausta kanat pinnalta suolalla ja vasta jauhetulla mustapippurilla. Murskaa yksi valkosipulin kynsi ja lisää se,  laakerinlehdet, rosmariini, kanat ja viini kulhoon. Laita marinoitumaan jääkaappiin. Vähintään tunti marinoitumisaikaa tarvitaan, mieluusti yön yli.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Lämmitä oliiviöljy uunin ketävässä kasarissa. Pyörittele kanat kevyesti jauhoissa (älä jauhota, jos haluat pärjäillä ilman hiilihydraatteja). Paista kanoihin väri pintaan ja poista ne kasarista. Viipaloi  loput kaksi valkosipulin kynttä ja lisää ne pannulle. Ruskista hetki ja lisää sitten anjovikset, oliivit ja säilyketomaatit. Alkuperäinen ohje kehotti käyttämään säilöttyjä luumutomaatteja, mutta niitä ei ollut kaupassa. Sen sijaan Muttilla oli purkissa kirsikkatomaatteja. Muttin purkista se maku löytyy.

Kiehauta ainekset ja lisää sitten kana ja marinointiliemi kasariin. Lämmitä kiehuvaksi, laita kansi päälle ja tyrkkää uuniin 1 1/2 tunniksi. Kuori rasva pinnalta, hämmennä ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Poista rosmariini ja selmat elikkäs laakerin lehdet. Tarjoile salaatin kanssa.

Ohje siis suosittelee viiniksi pataan chiantia. Tomaatti ei ole erityisen helppo kaveri viinille, joten kannattaa ihan suosiolla pysyä tässä suosituksessa. Koska pataan viinistä menee vain kolmannes, jää mehua vielä hyvin ruoan kanssa nautittavaksi. Lasillinen punaviiniähän käy hyvin ruokajuomaksi, onhan siinä hiilihydraatteja vähemmän kuin maidossa.

torstai 13. lokakuuta 2011

Moussaka vaihteeksi munakoisolla

Moussakaan kai oikeasti kuuluvat munakoisot, eivät kesäkurpitsat, kuten edellisessä kokeilussani. Näitä kreikkalaisia ruokia ei ole tullut koskaan kokeiltua, siis ennen tätä ja sitä edellistä. No, kokeillaan nyt sitten kunnolla kun kerran kokeillaan.

Tämä ohje on Annika Dahlqvistin kirjasta Karpin tapaan keittokirja. Eli ei tämä mikään aito kreikkalainen ole, vaan ihan vain kreikkalaistyylinen ruotsalainen ohje. Lisäksi tämä on viritelty erityisesti vähähiilihydraattisuutta ajatellen.
2 munakoisoa (noin 500 g)
öljyä
400 g jauhelihaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattisosetta
oreganoa, suolaa ja mustapippuria
voita paistamiseen
1 dl kermaa

juustokuorrutus
2 munaa
1 dl majoneesia
3 dl juustoraastetta

Ohjeessa ei suositeltu munakoisojen itketystä. Itse olen itketyksen kannalla, joten en uskonut ohjetta. Leikkaa siis munakoisot ohuiksi viipaleiksi, levitä talouspaperille ja ripottele suolaa päälle. 10 minuutin kuluttua pyyhi pintaan kohonnut neste pois, käännä ja jälleen 10 minuutin kuluttua pyyhi neste pois.

Kuullota pilkottu sipuli voissa. Ruskita jauheliha. Lisää tomaattisose ja paista vielä hetki. Mausta ja lisää kerma. Anna hautua patamaisen paksuksi.

Paista itketetyt munakoisoviipaleet kevyesti molemmin puolin. Lado munakoisoa ja jauhelihakastiketta kerroksittain uunivuokaan. Sekoita juustokuorrutuksen ainekset ja kaada munakoisojen päälle vuokaan. Paista 225 asteen lämmössä uunissa, kunnes pinta saa kauniin ruskean värin.

Tämä oli maukasta, mutta kyllä se oli hyvää se kesäkurpitsainenkin. Juustokuorrutusta oli hauskan paksu kerros tuossa päällä. Sitä oli itse asiassa niin paljon, että puolet siitä voisi hyvin laittaa puoliväliin moussakaa ja loput sitten päälle. Tein itse majoneesin, josta tuli pieni lisätyövaihe, mutta ainakin sain aito tavaraa. Valmismajoneeseissa kun tuntuu olevan melkoisia virityksiä mukana.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ben & Jerryn vaniljajäätelö

Pastanjauhajien vinkistä innostuneena päätin ottaa ja tilata netistä mainioiden jäätelöveikkojen Benin & Jerryn jäätelöreseptikirjan. Kotimainen Booky-verkkokirjakauppa sen toimitti postiluukusta perille asti alle 10 euron. Päätin koeajaa kirjan tällä perusohjeella. Tarjosin tätä anopille jälkiruoaksi. Anoppi puolestaan tarjosi jäätelön kaveriksi lakkoja. Nami.
En kyennyt mitenkään vastustamaan kiusausta korvata ohjeen vaniljauute oikealla vaniljalla. Vaniljajäätelö ei yksinkertaisesti ole hyvää, ellei siinä ole oikeaa vaniljaa. Siksi en koske pitkällä tikullakaan kaupan pakastealtaan vaniljajäätelöihin. Yök, pahoja ovat.

2 munaa
2 dl sokeria
5 dl kuohukermaa
2 1/2 dl täysmaitoa
vaniljatanko

Vatkaa munat kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrassaan vatkaten. Lisää maito ja kerma sekä kaavittu vaniljatangon sisus edelleen vatkaten. Valmista jäätelö jäätelökoneen ohjeen mukaan.

Olen aina suhtautunut hyvin epäillen tämmöisiin jäätelöohjeisiin, joissa jäätelömassa on hyvin löysää koneeseen laitettaessa. Lopputuloksena oli silti erittäin kuohkeaa ja hyvää jäätelöä. Ehkä kuitenkin aiempi vaniljajäätelöni oli lähempänä omaa ykkössuosikkiani eli Pariisin Berthillonin vaniljajäätelöä.

Selkeästi vaniljatangosta saa enemmän irti, kun sen annetaan lillua nesteessä pitempään. Tätä efektiä tuskin heikentää se, että lämpö on mukana yhtälössä. Tässä nyt kokeilemassani ohjeessahan ei seosta lämmitetty missään vaiheessa. Ehkä tämän ohjeen tapauksessa maidon ja kerman voisi yhdistää jo etukäteen ja laittaa halkaistun vaniljatangon sinne marinoitumaan muutamaksi tunniksi.

Joka tapauksessa ei ollut paha tuttavuus tämäkään. Lisää näitä sitten ehkä seuraavan jäätelökauden lähestyessä. Meillä kotona vallalla olevaan vähähiilihydratismiin tämmöinen imelyys ei nyt sovi laisinkaan.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Intialaistyyppinen mausteinen kahvi

Helsingin intialaisissa ja nepalilaisissa (onko niissä muuta eroa kuin että nepalilaisessa on peltilautanen?) ravintoloissa meillä on yleensä tapana ottaa jälkiruoaksi intialainen/nepalilainen kahvi. Se on makeaa ja kermaista, ja siinä on kardemummaa. Siis vähän niin kuin pulla ja kahvi samassa paketissa. Usein mietin, että mitenköhän se valmistetaan. Tässä yksi tulkinta aiheesta. Lähteeksi löysin netistä tämmöisen. Loukkasin nyt lähteen toivetta olla kopioimatta ohjetta. Sori. Piti kääntää suomeksi. Samoin skaalasin mittayksiköt kupeista desilitroiksi. Skaalasin nesteen määrää hieman alaspäin, sillä kaikilla ei välttämättä ole puolen litran kahvikuppeja.

Ai niin, tämä riittää sitten neljään varsin isoon kupilliseen. En laita kahviini sokeria, joten tein tämänkin ilman makeutusta. Autenttisuus siinä hieman kärsii. Mikäli haluat makeampaa, sekoita kahvin joukkoon 1/4 dl sokeria. Silloin toki lopputulos ei ole vähähiilihydraattinen.

mausteseos
3 rkl jauhettua inkivääriä
1/2 rkl jauhettua neilikkaa
1/2 rkl jauhettua mustapippuria
1 rkl kanelia
1 rkl jauhettua kardemummaa

kahvi
6 dl kermaa
6 dl vettä
2 1/2 rkl jauhettua kahvia
2 1/2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 1/2 tl mausteseosta

Sekoita ensin mausteseoksen aineet. Mustapippuriahan ei koskaan kannata ostaa valmiiksi jauhettuna, koska sen aromit ovat herkästi haihtuvia. Jauha pippuri juuri ennen käyttöä myllyllä. Mausteseosta tulee sitten sen verran paljon, että sitä voi käyttää useampanakin kertana.

Valmista seuraavaksi kahvi. Sekoita aineet kattilassa ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla muutaman minuutin ajan. Kaada tiheän siivilän läpi teepannuun tai suoraan kuppeihin ja nauti.

Lopputulos oli varsin mausteinen. Sokerin pois jättäminen tietenkin vaikutti makuun, mutta ei mielestäni häiritsevästi. Enemmän imelän ystävä voisi toki olla eri mieltä. Talvi-iltoina tätä tulee varmasti keiteltyä useamminkin. Varsinkin, kun tuota mausteseosta tosiaan nyt on useampaan kertaan valmiina. Samaista seosta on mahdollista käyttää myös intialaisen teen valmistukseen.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Kanaa maapähkinäkastikkeessa

Kas, taitaa olla vuosi täynnä tätä blogihömpötystä. Pakko siis raapaista juhlan kunniaksi postaus...

Tässä ensimmäinen kokeiltu ohje Annika Dahlqvistin karppauskirjasta. Karppaus on jotenkin vastenmielinen sana ja siksi puhun ihan kiusallani vähähiilihydraattisesta. Turha viljellä mitään lyhyitä ja helppoja sanoja, kun on pitkiä ja vaikeitakin.
Tämä ruoka tarttui heti kirjaa (suomennettuna hienosti Karpin tapaan keittokirja) silmäillessä mieleen. Onneksi oli taas avaamaton purnukka maapähkinävoita jemmassa. Stockalta saa Urtekramin luomumaapähkinävoita, jossa ei ole mitään yökkölisäainemömmöjä (voi, miksi ala-asteen äidinkielen tunneilla ei koskaan keksinyt pitkiä yhdyssanoja etsittäessä tämmöisiä). Siis vain maapähkinää ja suolaa. Naminami, erinomaista raaka-ainetta tämmöiseen aasialaishenkiseen kanasteluun.

Mutta asiaan. Koska nyt pihistellään hiilareiden kanssa, oli meillä lisukkeena ihan vain salaattia. Jotain muutakin lisuketta voi kokeilla, itselläni ainakin perussalaatti alkaa jo puskea korvista ulos. Jos sinua ei tämmöinen hiilarihifistely nappaa, voit toki kiehauttaa vaikkapa basmatiriisit tähän oheen. Voisin veikata toimivan mainiosti.

4 kanan rintafilettä
2 dl kookosmaitoa
1-2 dl kuohukermaa
1 tl sambal oelek-kastiketta
1/2 limen mehu
1 tl suolaa
voita paistamiseen
(loraus soijakastiketta)
paahdettuja cashew-pähkinöitä koristeluun

Leikkaa fileet neljään osaan. Sulata pannulla voi ja ruskista kanapalat. Älä paista kokonaan kypsiksi. Nosta kanat hetkeksi pois pannulta ja laske lämpöä. Lisää kookosmaito ja sambal oelek, limen mehu ja suola. Sekoita kunnolla ja anna hautua ilman kantta noin 5 minuuttia. Lisää maapähkinävoi ja kerma. Anna hautua, kunnes kastike on täyteläisen paksua. Jos haluat, voit lorauttaa joukkoon soijakastiketta väriä antamaan). Lisää kanapalat ja kypsennä ne loppuun. Laita tarjolle ja ripottele päälle paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Tämä ruoka oli jopa parempaa kuin miltä se kuulosti ja lisäksi hyvin helppo valmistaa. Selkeästi siis hyvä arkiruoka nälkäiselle töistä palaajalle. Täytyy tehdä piakkoin uudelleen.

Ei muuten ollut erityisen juhlava tämä juhlapostaus...

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lohta kookosmaidossa

Kookos ja kala. Siinä avainsanat, joilla päivän ruokaa metsästämään. Tämmöinen ohje löytyi Hesarin arkistosta. Vaimoke sen valmisti ja erinomaista tuli. Toisen tekemä ruoka on aina parempaa kuin itse tehty. Täytyy yrittää kannustaa vaimoketta useamminkin laittamaan ruokaa ja ehkä jopa ihan itse kirjoittelemaan ohjeita tänne blogiin. Siinäpä sitten projektia vaikkapa blogini toiselle vuodelle. Ensimmäisestä postauksesta kun tulee vuosi täyteen ensi viikolla.
Ruoasta tuli välittömästi mieleen Thaimaa. Ehkä se oli tuo kookos, josta yhteys mieleen juolahti. Muutoinhan galangalit ja kaffirlimetit loistavat poissaolollaan, eikä sitruunaruohoakaan käytetty. Aion tätä joka tapauksessa kokeilla itsekin joskus valmistaa.

Ai niin, tuore chili korvautui kuivatulla, kun tuoretta ei nyt ollut tarjolla. Lisäksi chiliä lipsahti ruokaan hieman enemmän kuin ehkä reseptin hengessä olisi ollut tarkoitus. Minua ainakaan se ei haitannut, sillä tämä ruoka kyllä sietää tulisuutta ihan reilusti. Kookos ja chili ovat taivaallinen yhdistelmä.

2 rkl öljyä
1 hienonnettu sipuli
1 pieni tulinen kuivattu chili
1 tl tuoretta inkivääriä raasteena
2 murskattua pientä laakerinlehteä
4 murskattua neilikkaa
1/2 tl murskattuja kardemummansiemeniä
1/2 tl juustokuminaa
4 dl kookosmaitoa
1 tl tummaa sokeria tai palmusokeria
1 1/2 tl suolaa
700 g lohifileetä
tuoretta korianteria

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota hetkinen sipuleita sekä chiliä, inkivääriä, laakerinlehtiä, neilikkaa, kardemummaa ja juustokuminaa. Lisää kookosmaito, sokeri ja suola, ja kiehauta.

Leikkaa kalafilee kuutioiksi. Lisää kalat pannulle ja kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia. Hienonna pinnalle tuoretta korianteria.

Voit tarjota ruoan riisin tai vaihtoehtoisesti salaatin (mikäli haluat pitää vähähiilihydratismista kiinni) kanssa.

torstai 29. syyskuuta 2011

New York, osa 5: Joitain nähtävyyksiä ja vinkkejä

Tämä on nyt jo viides (ja viimeinen) osa matkaraporttiani, muut osat: 1, 2, 3 ja 4.

New York on kohtalaisen tunnettu korkeista taloistaan. Manhattanilla maa on kallista ja siksi isoja sisätiloja havittelevan on pakko rakentaa ylöspäin. Korkealta näkee hyvin, joten turistihan tietenkin kipuaa tornitaloon maisemia vilkuilemaan.

Yleensä mieleen tulee ensimmäisenä Empire State Building, joka lienee se tunnetuin rakennus New Yorkissa. Valitettavasti se on myös hyvin suosittu ja siksi korkeuksiin halajava saa varautua jonottamaan. Itse kipusimme torniin noin klo 18 tienoilla, jolloin jonoa ei ollut käytännössä ennen kuin hissin vaihdon yhteydessä 80. kerroksessa. Pahimmillaan kuulemma jonotus alhaallakin kestää reilun tunnin verran.

Vietimme tornissa aikaa kolmisen tuntia, jotta näimme auringonlaskun ja kaupungin valojen syttymisen. Valitettavasti tämä odotus ei ollut erityisen miellyttävää, koska ylhäällä ei ollut istumapaikkoja ja turvamiehet pitivät tiukasti huolen, ettei kukaan istuskele lattioilla. Tällä kai pyritään pitämään väkimäärä ylhäällä edes joissain järkevissä rajoissa.

Onneksi on miellyttävämpiäkin paikkoja kaupungin tarkkailuun yläilmoista käsin. Kävimme tutustumassa myös Rockefeller Centerissä sijaitsevaan Top of the Rockiin. Se on vähän matalammalla kuin ESB:n näköalatasanne, mutta tarjoaa esteettömämmät näkymät. Lisäksi sieltä näkee itsensä Empire State Buildingin erinomaisesti. Näkymät Central Parkiin ovat myös mitä mainioimmat. Ainoana miinuksena se pilvenpiirtäjistä kaunein eli Chrysler Building ei näy kokonaan, koska toinen tötterö on edessä.

Vaikka moni muukin seikka puhuu Top of the Rockin puolesta Empire State Buildingia vastaan, on paras argumentti jonojen lyhyys. Saavuimme paikalle puolen päivän jälkeen, emmekä joutuneet jonottamaan käytännössä laisinkaan. Meininki yläilmoissa on Top of the Rockissa myös huomattavasti lupsakampaa kuin ESB:ssä. Varsinkin jos aikaa ei New Yorkin vierailulla ole tuhlattavaksi asti, suosittelen ehdottomasti Top of the Rockia.

Ylävinkkelin näkökulmista on mahdollista nauttia myös ihan pelkästään metrolipun hinnalla Roosvelt Island Tram-köysiradan kyydissä. Tätä vaihtoehtoa emme tosin kokeilleet. Ainakin paperilla se kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Matkanteko on kohtalaisen hidasta, joten maisemia pitäisi ehtiä katsella hyvin. Rata kulkee Manhattanilta Roosvelt Islandille, joka sijaitsee East Riverin keskellä Manhattanin ja Long Islandin välillä. Näkymien Manhattanille päin pitäisi siis olla hienot.

Grand Centralin pääaula
New Yorkissa on useita kauniita julkisia rakennuksia, kuten asema Grand Central sekä pääkirjasto New York Public Library. Molemmat näistä sijaitsevat varsin lähekkäin Midtownissa. Näistä molempiin on tarjolla myös ilmaisia tai lähes ilmaisia (joissain tapauksissa suositellaan pientä lahjoitusta) kiertokävelyjä, joita vetää hyvin asiansa osaava opas.

New York Public Library
Grand Centraliin pääsimme tutustumaan ihan tarpeeksi muutenkin, koska hotellimme sijaitsi sen kyljessä kiinni. Kirjastossa sen sijaan kävimme osallistumassa opastetulle kierrokselle ja se kyllä kannatti. Jos ei muuten, niin vahvalla ranskalaisella aksentillaan kierrosta vetäneen rouvan mainioiden tarinoiden takia. Tämmöinen kierros kestää noin tunnin verran ja tarjoaa hyvän kuvan rakennuksen historiasta ja arkkitehtuurista sekä sen kokoelmista, joita on hankittu ja saatu sieltä sun täältä.

Public Libraryn takana sijaitsevassa Bryant Parkissa on muuten jokaisena kesän maanantai-ilta tarjolla jokin ulkoilmaelokuva. Näytettävät elokuvat näkyivät olevan klassikkotavaraa. Marilyn Monroeta esim. oli tarjolla. Valitettavasti unohdimme koko homman ja elokuva jäi näkemättä.

Kauniin kesänpäivän sattuessa kohdalle suosittelen matkaamista meren rannalle Coney Islandille Brooklynin eteläkärkeen. Metromatka Midtownista perille asti kestää Q-junalla noin tunnin verran. Aluksi matka sujuu nopsasti, mutta Brooklynin puolella alkaa köröttely ja asemia tuntuu olevan joka nurkalla. Istuskelu kuitenkin kannattaa, Coney Island on kuin toisesta maailmasta Manhattanin vilinän ja korkeiden talojen jälkeen.

Coney Islandilla sijaitsee myös vuosittaisen hotdogin syöntikilpailun järjestävä Nathan's Famous-ravintola. Ravintola on nähtävästi ketjuuntunut, sillä näitä näkyi olevan siellä täällä. Emme käyneet sisällä, joten en osaa sanoa tuosta mitään. Ainakin nuo haarakonttorit näyttivät tyypillisiltä pikaruokaloilta.

Vapaudenpatsas on monille tärkeä New Yorkin maamerkki. Itse en siitä ole koskaan oikein jaksanut innostua, mutta käväisin sitä silti katsomassa lähempää. En kuitenkaan mennyt Liberty Islandille asti, koska eihän siitä juurelta mitään näe. Ylös ei päässyt kiipeämään, sen kertoivat jo Manhattanin päässä rannalla. Sen sijaan käväisimme kääntymässä Staten Islandilla. Lautta lähtee Manhattanin eteläkärjestä, on ilmainen, liikennöi 24h ja kulkee ihan Vapaudenpatsaan läheltä. Kyyti suuntaansa kestää vajaan puoli tuntia. Perillä voi siirtyä viereiseen paluulauttaan, mikäli ei halua tutustua Staten Islandiin lähemmin. Harva haluaa, kyseessä on ilmeisesti kohtalaisen tylsä nukkumalähiö.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pihvi välimerellisellä höystöllä

Tämmöinen ohje oli Viinilehden viikon viinivinkin kaverina tässä jokin viikko sitten. Kun tuota vähähiilihydraattista ruokavaliota on tullut hetkinen noudatettua, kuulosti tämä iloisen äijämäisellä lisukkeella ryyditetty pihvi juuri sopivalta appeella perjantai-iltaan. Hyvänä bonuksena asiantuntija oli valinnut annokselle sopivan viinin. Eipä siis vastaväitteille jäänyt sijaa.

Määrät ovat omasta hatusta, koska alkuperäisessä ohjeessa ei menty tällaisiin yksityiskohtiin. Samoin jotain pientä saattoi jäädä pois, kun ei kaapista löytynyt.

välimerellinen höystö
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tuoretta timjamia
100 g herkkusieniä
10 kirsikkatomaattia
20 tummaa oliiivia
paketti chorizo-makkaraa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
öljyä paistamiseen
mustapippuria myllystä

Kuutioi salottisipuli ja valkosipulin kynnet ja hienonna timjami. Pilko sienet, tomaatit ja oliivit. Leikkaa makkara isoiksi paloiksi.

Kuumenna öljy pannulla ja lisää ensin sipulit ja sienet. Kuullota hetki ja lisää sitten sienet, timjami, makkara, oliivit ja mustapippuri. Lisää vielä hetken kuluttua tomaatti ja pavut. Hauduta hetken aikaa ja tarkista maku.

Paista naudan sisä- tai ulkofilepihvi mediumkypsäksi. Asettele lautaselle pihvin kaveriksi höystöä. Meillä palautetta tuli taas vihreyden puutteesta lautasella. Jos sellaista pelkäät, kannattaa hoksata lisätä vähän salaattia lautasen reunalle. Muutoin lisuke sai kovasti kiitosta osakseen ja tulee varmasti kokeiltavaksi vielä uudemmankin kerran.

Viinisuosituksena tällä ruoalle oli argentiinalainen punaviini Santa Julia Merlot Reserva. Ihan kepeän hedelmäinen marjamehuhan tämä oli ja erityisesti lisukkeen papujen ja chorizon kanssa se oli oikein hyvää pataa. Suosittelen kokeilemaan yhdistelmää. Punaviinihän on hyvin vähähiilihydraattista (vähemmän hiilareita kuin rasvattomassa maidossa), joten se käy hyvin maltilla annosteltuna ruokajuomaksi.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Pihviä kermapekonikastikkeessa kermaisella parmankinkku-kesäkurpitsalisukkeella

Tulipas tälle ruoalle karmean pitkä nimi. Ajatuksena oli tehdä pihville vähähiilihydraattinen lisuke. Joskus jossain turkulaisessa ravintolassa söin pihvin lisukkeena parmankinkkuperunoita. Lisuke paljastui torniksi kermaperunoita, jotka oli ladottu kerroksittain parmankinkun kanssa. Namia oli se ja nyt yritin tehdä jotain edes etäisesti vastaavaa ilman perunaa. Myönnän, että korvikehan tämä on, mutta ei ehkä ihan pahin mahdollinen.

kermainen parmankinkku-kesäkurpitsalisuke
6 siivua parmankinkkua
2 pienehköä kesäkurpitsaa
2 valkosipulin kynttä
1 dl kermaa
voita paistamiseen
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

kermapekonikastike
1 sipuli
200 g pekonia
4 dl kermaa
voita paistamiseen
mustapippuria myllystä

Homma kannattaa aloittaa kastikkeella. Kuutioi pekoni ja sipuli. Sulata voi pannulla ja lisää pekonit. Paista kunnes pekoni on hieman ruskistunut. Lisää sipuli ja kuullota hetkinen. Lisää kerma ja anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes kastike on paksun täyteläistä. Mausta mustapippurilla.

Lisuketta varten kuori kesäkurpitsa halutessasi ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi juustohöylällä. Laita kesäkuritsaviipaleet talouspaperin päälle ja sirottele niiden päälle suolaa. Anna "itkeä" 10 minuuttia ja pyyhi pintaan kohonnut vesi pois.

Kuutioi valkosipulin kynnet ja sulata voi pannulla. Kuullota nopeasti valkosipuli voissa ja lisää pannulle itketetyt kesäkurpitsaviipaleet. Paista pari minuuttia sekoitellen ja lisää kerma. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Anna hautua 5 minuuttia.

Paista nyt naudan sisä- tai ulkofilepihvi mediumkypäksi. Muista antaa vetäytyä viitisen minuuttia foliossa ennen tarjoilua.

Kasaa lisäke torniksi lautaselle. Jonkinlaisen muotin käyttäminen ei ole huono idea, jos haluat saada tasaisen muotoisen lopputuloksen. Varaa puolitoista kinkkuviipaletta per annos. Lado lautaselle kerroksittain kesäkurpitsaa ja parmankinkkua niin, että kesäkurpitsa tulee alimmaiseksi ja päällimmäiseksi.

Lisää lautaselle myös pihvi sekä paksu ja täyteläinen kastike. Nauti kera lasillisen punaviiniä. Punaviinissähän ei ole hiilihydraatteja juuri lainkaan. Nami nami.

Lisäke ei kyllä pärjännyt esikuvalleen maussa, mutta ei se pahaakaan ollut. Kastike puolestaan oli napakymppi. Maltoin keitellä siitä oikein paksun. Hyvää oli.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Burgundinpata

Tämä on selkeästi talviruokaa, mutta hyvä sitä on jo näin syksyn ovea kolkutellessa vähän harjoitella. Ohje on kohtalaisen iso, vaikkakin on vain puolet alkuperäisestä ohjeesta. Burgundinpata ei onneksi kärsi odottelusta jääkaapissa, joten tätä voi hyvin syödä useampanakin päivänää. Ohje on kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet.

100 g pekonia
1/2 dl oliiviöljyä
700 g naudan paahto- tai lapapaistia tai etuselkää kuutioina
porkkana viipaleina
sipuli viipaleina
1/2 tl suolaa
1/4 tl pippuria
1 rkl vehnäjauhoja
3 1/2 dl punaviiniä
3 dl lihalientä
1/2 rkl tomaattisosetta
2 valkosipuln kynttä silputtuna
1/4 tl timjamia
1/2 laakerinlehti murennettuna

lihaliemessä keitetyt sipulit
9 pientä sipulia (esim. luomusipulia)
1/2 dl lihalientä
1 rkl voita
1 persiljanoksa
1/8 tl timjamia
1/3 laakerinlehti

voissa paistetut herkkusienet
200 g herkkusieniä neljäsosiin leikattuna
1 rkl voita
1/2 rkl öljyä

Leikkaa pekoni 1/2 cm kertaa 4 cm kokoisiksi suikaleiksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Paista pekoni padassa öljyssä vaaleanruskeaksi. Siirrä pekoni lautaselle ja paista naudanliha pienissä erissä öljyssä ja pekoninrasvassa. Pannu saa olla hyvin kuuma tässä vaiheessa. Nosta lihapalat pekonin joukkoon. Ruskista porkkana ja sipuli samassa rasvassa ja kaada rasva sitten pois.

Laita liha ja pekoni takaisin pataan, lisää suola ja pippuri. Ravista pataa. Lisää jauhot ja ravista uudelleen. Laita pata ilman kantta uuniin 4 minuutiksi. Ravista pataa ja laita takaisin uuniin 4 minuutiksi. Ota pata pois uunista ja laske uunin lämpö 160 asteeseen.

Kaada punaviini pataan ja lisää lihalientä sen verran, että liha peittyy. Lisää tomaattisose, valkosipuli ja yrtit. Kuumenna liedellä kiehumispisteeseen. Laita kansi padan päälle ja laita pata uuniin. Säädä lämpöä niin, että neste kiehuu hiljakseen. Paista 3-4 tuntia. Lihan kypsyys on sopiva, kun haarukka lävistää sen helposti.

Lihan kypsyessä käsittele sipulit ja herkkusienet. Kiedo yrtit harsoon ja laita kattilaan sipulien, voin ja lihaliemen kanssa. Laita kansi päälle ja kiehuttele hiljaa 40-50 minuuttia. Älä anna sipulien ruskistua. Niiden pitäisi myös pysyä ehjinä. Lisää lientä, jos neste haituu kokonaan pois. Poista yrttikimppu.

Lämmitä paistipannu kuumaksi ja laita öljy sekä voi pannulle. Kun voi lakkaa vaahtoamasta, lisää herkkusienet. Sienet imevät ensin rasvan itsensä ja alkavat vasta vähän sen jälkeen ruskistua. Kun sienet ovat vähän ruskistuneet, ota pannu pois kuumalta liedeltä.

Kun liha on kypsää, siivilöi padasta liemi kattilaan. Huuhtele pata ja laita liha ja pekon sinne takaisin. Lisää päälle sipulit ja herkkusienet. Kuumenn liemi kiehuvaksi ja kuori rasva sen päältä sitä mukaa kuin sitä nousee pintaan. Keitä lientä joitain minuutteja, kunnes se alkaa käydä paksummaksi. Tarkista maku. Kaada liemi pataan, keitä muutama minuutti kannen alla ja valele välillä lihaa liemellä. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tuossa vanhassa kuvassa kokeilin vaihteeksi voilla ja kermalla tehostettua puikulamuusia. Sekin toimii. Jos haluat vähähiilihydraattisena pysyä, voit toki korvata hiilihydraattilisukkeen salaatilla tai jollain muulla kasvishärdellillä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...