keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulukalana jääkellarin lohta kahdella tavalla

Tässä joulun alla on erinäisissä ruokalehdissä ollut erilaisia versioita jääkellarin lohesta. Päätinpä tätä nyt sitten joulupöytään kokeilla laittaa. Päätöstä auttoi oivallus siitä, että jääkellarin lohi saa maustua jääkaapissa useamman päivän, eli kalaa ei tarvitse olla jonottamassa kauppahallissa viimeisessä hädässä kaikkien muiden kanssa.

Ajoituksen mestareiksi jopa osoittauduimme tänään, kun havaitsimme Hakaniemen ohi ajaessamme iltaseitsemän aikoihin, että kauppahallihan onkin iltakahdeksaan asti auki tällä viikolla. Saimme lohen, juustot ja viikunahillot kivasti sen kummemmin jonottamatta.

Näissä kahdessa jääkellarin lohessa on erona se, että toinen paahdetaan pannulla ja toinen saa ihan vain lillua suolaliemessä. Paahdetun pitäisi antaa maustua 4-5 päivää, mutta valitettavasti jouluun on enää kolme yötä, kuten laulussakin sanotaan. Noh, saapi riittää nyt sitten tämä.

Paahdetun version ohje on muistaakseni Kotivinkin jouluerikoisnumerosta. Saattoi olla tosin Kodin kuvalehtikin. Tai sitten se kolmas, niin samanlaiset nimet, että menee sekaisin. Joka tapauksessa tätä ohjetta on ollut virittelemässä paremman puoliskon kaveri ja kuulemma juttu tehtiin jo vuosi sitten. Se siitä tämän sesongin herkusta sitten. Vaan näihän se menee. Paahtamaton ohje on Viini-lehdestä.

jääkellarin lohi
500 g pala lohifilettä
1 l vettä
100 g merisuolaa
75 g sokeria

Ainekset ovat molemmissa resepteissä samat. Valmistustapa vain hieman vaihtelee.

Tapa 1: jääkellarin lohi paahtamatta
Kiehauta vesi, suola ja sokeri. Jäähdytä. Nypi kalasta ruodot. Anna kalan maustua jääkaapissa liemessä pari päivää (tai vaikkapa kolme...) Laita tarvittaessa kalan päälle paino, jotta se pysyisi kokonaan upoksissa. Tarjoiluhetken koittaessa nosta kala liemestä ja valuta. Leikkaa annosviipaleiksi.

Tapa 2: paahdettu jääkellarin lohi
Kiehauta puolet vedestä, suola ja sokeri. Lisää loppu vesi kylmänä ja anna jäähtyä. Nypi kalasta ruodot ja poista nahka. Paahda kala molemmin puolin 10 s kuumalla pannulla. Upota kala mausteliemeen, laita tarvittaessa paino päälle ja anna maustua jääkaapissa 4-5 päivää (tai vaikkapa kolme...). Nosta liemestä ja valuta sekä leikkaa.

Näitä en nyt sitten poikkeuksellisesti ole vielä maistanut, joten kommentteja tulee sitten myöhemmin. Sama juttu kuvan kanssa, lisään semmoisen, jos muistan kuvan aattona ottaa. Muiden tekemänä viimeksi maistoin jääkellarin lohta ravintola Saagassa työpaikan korruptioillallisella. Erinomaista oli.

Jouluaterialla näitä olisi tarkoitus tarjota kevyenä alkuruokana, jolloin lasissa toivottavasti olisi vielä jäljellä Arlauxin samppanjaa, joka muistaakseni kulkeutui hyllyyn viime vuoden joulukuussa Viinilehdessä olleen ilmoituksen kautta tehdyn kimppatilauksen myötä. Onkin siis korkea aika juoda se pois.

Jälkihuomio:
Jouluaattona näitä kaloja siis maisteltiin. Samppanjan kanssa alkupaloina nämä toimivat hyvin, vaikka vaimokkeen mielestä hieman turhan suolaisia olivatkin. Olettaisin kuitenkin, ettei suolan määrälle oikein tuollaisen pidemmän liotuksen yhteydessä ihan hirveästi ole tehtävissä. Suolaa imeytyy kalaan sen verran kuin imeytyy. Mahdollisesti jotain ideoita suolaisuuden vähentämiseksi voisi yrittää seuraavaa kertaa varten kehitellä.

1 kommentti:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...