Pinaattilettuja

Pinaattiletut ovat eineksinäkin parempia kuin einekset keskimäärin. Silti niiden tekeminen itse on niin helppoa, että nämäkin einekset kannattaa suosiolla jättää kaupan hyllylle. Tämä ohje on meillä kotona hyvin suosittu. Lähtökohtana on Hellapoliisin ohje, johon laitoin vähän tattarijauhoa mukaan. Tattari tekee letuista vähän tummempia. Lettuja tulee ohjeella noin kymmenen isoa (viimeksi taisi tulla yksitoista) tai aika paljon enemmän pieniä (en osaa sanoa tarkemmin, kun ei ole semmoista lettupannua).

2 munaa
1/2 l maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
150 g sulatettua pakastepinaattia
1 rkl öljyä
voita paistamiseen

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita muut aineet joukkoon. Anna turvota puoli tuntia. Paista voissa paistinpannulla (mielellään valurautaisella). Nauti puolukkahillon kera.

Vadelma-maapähkinä brownie

Tämä idea lähti Ben & Jerryn Peanut Butter Me Up-jäätelöstä. Otin pohjaksi Glorian Ruoka & Viini-lehdessä joskus olleen salmiakki-vadelma brownien ohjeen. Vaimoke on sitä tehnyt aina silloin tällöin, mutta ei nähtävästi enää koskaan tämän blogin elinaikana, kun ohjetta ei täällä ole. Piti ihan kyseinen lehti kaivaa kirjahyllystä esille. Avaruusasemalaiset olivat tätä samaa tehneet, joten alkuperäinenkin ohje on netissä olemassa.

Suosittelen myös tuota alkuperäistä brownieta kokeilemaan, se on superhyvää. Tässä on vähemmän suklaata, kun korvasin osan maapähkinävoilla. Samoin pekaanipähkinät on korvattu maapähkinöillä. Suola jäi pois, koska maapähkinävoi on suolaista.

150 g tummaa suklaata
175 g voita
1 dl maapähkinävoita
3 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kuorittuja maapähkinöitä
2 dl vadelmia (tuore tai pakaste)
tomusokeria koristeeksi

Sulata suklaa vesihauteessa yhdessä voin kanssa. Ota pois lämmöltä ja sekoita maapähkinävoi joukkoon. Lisää myös sokerit ja kananmunat hyvin sekoittaen. Siivilöi vielä joukkoon jauhot. Rouhi pähkinät ja lisää ne sekä vadelmat taikinan joukkoon. Sekoita varovasti, kunnes taikina on tasaista.

Paista 175-asteisessa uunissa leivinpaperilla vuoratussa vuoassa noin 40 minuuttia. Brownie on valmis, kun se on keskeltä vielä vähän tahmea, mutta ei enää liian löysä. Anna jäähtyä ennen leikkaamista. Koristele tomusokerilla.

Alkuperäisen ohjeen paistoaika oli puoli tuntia, mutta tämä vaati nyt vähän enemmän. Siksi laitoin tuohon 40 minuuttia arvioksi. Kannattaa tarkkailla tulosta välillä, eikä vain luottaa kelloon. Alkuperäisessä ohjeessa oli 200 g voita. Sillä määrällä tästä tuli turhan rasvaista, mikä nyt ehkä brownien tapauksessa voi kuulostaa vähän paradoksaaliselta. Sanoisin, että tuo ohjeeseen kirjaamani 175 g voita riittää hyvin. Onhan tuo maapähkinävoikin varsin rasvaista.

Lopputulos oli erittäin pähkinäinen. Vadelma olisi kuulemma saanut maistua enemmänkin. Minun mielestäni se kuitenkin tuli sieltä sopivasti läpi. Vaimokkeen lisäksi myös työkaverit joutuivat taas koekaniineiksi. Näkyi maistuvan.

Kolmen kaverin kaksi jäätelöä

Taannoin jossain lehdessä oli juttu Kolmen kaverin jäätelötehtaasta. Kyseessä on helsinkiläinen yritys, jonka kolme kaverusta perustivat suurin piirtein paremman tekemisen puutteessa. He tekevät omien sanojensa mukaan jäätelönsä niin kuin ne kotonakin tehdään, eli aidoista raaka-aineista. Käytettävät raaka-aineet ovat kotimaisia. Lähtökohdat ovat siis kunnossa. Työkaveri näitä oli jo ehtinyt maistamaan, mutta ei suuresti tykännyt.

Kavereiden jäätelöitä ei kovin monessa paikassa ole tarjolla, mutta onneksi satuin Mustapekassa käydessäni vilkaisemaan jäätelölaariin. Tarjouksessa oli kaikkia kolmea makua, kaksi pakettia sai kympillä. Ei siis todellakaan halpaa, mutta eipä tarvitsekaan, jos on kunnon raaka-aineista tehtyä.

Mukaan nappaamamme maut olivat mansikka-vanilja ja mustikka-kardemumma. Pois jäänyt maku oli vadelma-valkosuklaa. Illallisen päälle näitä nyt sitten kokeiltiin jälkiruoaksi.

Mielestäni nämä olivat ihan sitä mitä niiden pitikin olla. Mansikka-vanilja maistui oikealle mansikalle. Ihan tuli itse tehty mansikkajäätelö mieleen. Oikein oli hyvää. Joskin tuo mustikka-kardemumma se vasta hyvää olikin. Erittäin hyvä makupari. Kardemumma muutoinkin on superhyvä mauste. Jee. Tämmöisiä jäätelöitä lisää!

Illallinen Sundmansilla

Eilen kävimme tutustumassa maineikkaaseen G.W. Sundmansin ravintolaan illallisen merkeissä. Ravintola kuuluu Royal Ravintoloihin, joka puolestaan on Finnairin yhteistyökumppani. Tätä kautta Finnair Plus-pisteillä on mahdollista hankkia maksuvälineeksi kelpaava lipuke kyseiseen ravintolaan. Hyvä käyttökohde vanhenemisvaarassa oleville pisteille.

Erilaisista menuvaihtoehdoista valitsimme seitsemän ruokalajin yllätysmenun. Ruoille otimme puolikkaan viinipaketin, joka tällä kertaa toteutettiin niin, että saimme seitsemän kaadon sijaan neljä. Yleensä tapana on ollut täysi määrä kaatoja, mutta vain puoli lasillista kerrallaan. Tällä kertaa kolme viineistä sovitettiin kahdelle ruokalajille, kun pääruoka sai ihan oman viininsä. Pääosin tämä toimi ihan hyvin, joskin kaksi viineistä oli selvästi paremmin sopiva toiselle kavereistaan.

Ruoat olivat erinomaisia, kauniisti esille laitettuja ja palvelukin moitteetonta. Mielellään tänne tulee toistekin syömään. Varsinkin, kun itse talo on todella upea, sekä ulkoa että sisältä. Tällaisessa miljöössä syö hyvillä mielin. Ikkunasta näkyvä huputettu Wanha kauppahalli ei nyt ollut erityisen kaunis, mutta remontin valmistuttua tilanne taas korjaantuu.

Keittiö tervehti meitä ennen ensimmäistäkään varsinaista ruokalajia jo neljällä erilaisella suupalalla. Näiden lisäksi yksi bonus tuli ennen pääruokaa ja yksi pääruoan jälkeen ennen ensimmäistä jälkiruokaa.

Toisen jälkiruoan aikaan salissa kiersi vielä illallisen sujumisesta kyselemässä keittiöpäällikkö Matti Jämsen. Hän pahoitteli, jos olimme joutuneet jossain välissä odottamaan ruokia turhan pitkään. Tämmöistä emme olleet havainneet. Lisäksi hän vielä kysyi, oliko nälkä lähtenyt. Vaimoke valitteli tulevansa uhkaavasti täyteen jo kolmannen ruokalajin kohdalla ja itsellänikin oli kyllä erittäin täysi olo. Emme siis löytäneet moitittavaa. Erinomaista asiakkaiden huomiointia tämmmöinenkin.

Ruokien kaverina tarjottiin sekä vaaleaa että tummaa leipää, joista etenkin vaalea oli todella hyvää. Tumma leipä oli vähän saaristolaistyyppistä eli hieman makeaa. Itse pidän tummana leipänä enempi vähemmän makeasta. Leiville oli tarjolla neljää erilaista levitettä. Luomuvoin lisäksi levitteistä löytyi kuohkeampia versioita, joissa oli ruskistettua voita, pekonia ja tuorejuustoa. Erityisesti ruskistettua voita sisältänyt levite oli superhyvää ja se loppuikin alta aikayksikön.

Ensimmäinen alkuruoka sisälsi porkkanaa ja nokkosta sekä pikkelöityjä kasviksia. Ruoan kaveriksi lasiin kaadettiin sauvignon blanc-viiniä Marlboroughista Uudesta Seelannista. Viini oli oikein raikasta, mutta se ei tästä annoksesta oikein löytänyt kaveria.

Samalla viinillä jatkoimme seuraavan alkuruoan kanssa. Tällä kertaa lautaselle tuli merirapua ja hummeria sekä mätiä. Tämän ruoan kanssa viini olikin sitten oikein hyvää pataa.

Kolmas alkuruoka sisälsi uppomunan ja maa-artisokkaa. Uppomuna tosin ei ollut sellainen sisältä valuva. Mietimme, oliko tämä nyt ihan tarkoituksella näin, koska molemmilla keltuainen oli tavallista enemmän hyytynyt. Tälle ruoalle saimme lasiin ranskalaista rose-kuohuviiniä. Vaimoke ei rose-kuplivista oikein perusta, eikä tämä ollut poikkeus. Minulle tämäkin mehu maistui ja ihan hyvin kävi se myös ruoan kanssa.

Neljännessä alkuruoassa palattiin taas kalojen pariin. Piikkikampelan sisään oli kääritty merirapua. Mukana oli myös kukkakaalia. Ruoka tuli kuvun alla. Kupu piti sisällään reilusti savua, joka sitten kuvun pois nostamisen jälkeen pöllähti ilmoille. Samanlaista temppua on muuallakin käytetty. Savuinen maku sopi yhteen viinin kanssa.

Ja sitten ennen pääruokaa saimme makuaistia raikastamaan tilliä ja ananasta. Hauska yhdistelmä ja oikein raikasta.

Pääruokana oli possua eri muodoissa sekä selleriä ja ankan maksaa. Selleri on vähän vaikea kasvi, mutta tässä se toimi oikein mainiosti. Juomaksi meille kaadettiin lasiin hentoa punaista Beaujolais'ta. Viini oli possun kaveri, eikä selleristäkään tykännyt kyttyrää. Possu oli erittäin mehukasta ja hyvää.

Sitten ennen jälkiruokien pariin siirtymistä tehtiin taas temppuja. Eteemme tuotiin ensin kippo, jossa oli pohjalla jotain mistä en tarkemmin ehtinyt saada selkoa. Sitten kippoon kaadettiin ilmeisesti nestemäistä typpeä ja päälle laitettiin toinen astia, jolla varsinainen annos oli tarjolla. Tämä olikin jo ihan jälkiruoan kokoa, vaikka sitä ei viralliseksi ruokalajiksi laskettukaan. Annoksen makumaailma oli suoraan korvapuustista, mikä sopi minulle, suurelle kanelipullan ystävälle.

Ensimmäinen varsinainen jälkiruoka sisälsi mangoa ja maitosuklaata. Hyvälle maistui ja kävi myös mainiosti yhteen lasiin kaadetun Tokajin kanssa. Hauskasti olimme juuri hetkeä aiemmin puhuneet eräästä leivonnaisesta, jota olemme usein Tokajin kanssa nauttineet, mutta jota ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Siinähän sitä Tokajia sitten heti saimme nautittavaksi.

Toinen jälkiruoka oli raparperin näytös. Sitä oli annoksessa monessa muodossa aina jäätelöstä vaahtokarkkiin. Raparperi myös oli oikein hyvää pataa viinin kanssa. Naminami.

Vaimoke olisi ollut jo valmis lähtemään kotia kohti, mutta minä halusin vielä vilkaista, minkälaista petit fouria mahdollisesti kahville löytyisi kaveriksi. Espressot siis tilasimme ja niinhän sieltä Matti Jämsen itse kävi meille makeat pallerot tuomassa pöytään. Yksi näistä nyt jäi syömättä, kun ei masuun mahtunut. Kuvassa keskimmäisenä oleva pari sisälsi toffeeta ja banaania, tuota taivaallista yhdistelmää. Supernami.

Varmasti olisi erinomaisia aveceja ollut kahville saatavilla, mutta päätin nyt lunastaa täysimääräisesti puolikkaan viinipaketin edut tätä päivää ajatellen, ja jätin lisäalkoholit väliin. Niinpä lähdimmekin lompakkoa kevennettyämme haukkaamaan happea Helsingin jo öisille kaduille vähän reilun neljän tunnin ahkeran syömisen jälkeen. Rautatientorilla oli Maailma kylässä-festivaali jo hiljentynyt. Ei siis ollut maailma yökylässä.

Kaiken kaikkiaan G.W. Sundmans oli erinomaisen positiivinen kokemus. Eli ei ihan ilman ansioita tämä ravintola kiiku Kauppalehti Option listalla Suomen kolmanneksi parhaana Chez Dominiquen ja Luomon jälkeen.

Kevät toi, kevät toi burgerin

Oikeastaan voisi kyllä sanoa olevan jo kesän, mutta se ei nyt käy tuohon otsikkoon. Ideana oli avata vihdoin grillauskausi perinteisesti burgerilla. Oman pihamaan puutteessa kaasugrillimme sijaitsee anoppilassa (etäisyys kotoa n. 7 km), joten ihan joka päivä ei grillaamaan päästä muutoinkaan. Vastapainoksi anoppilassa on sitten kaikenlaista muutakin kivaa työvälinettä, kuten vaikkapa lihamylly. Sitähän oli pakko päästä käyttämään.

Lihan kävin hankkimassa Hakaniemen hallista Reinin lihan pisteestä. Arvelin ensiksi ostavani naudan etuselkää, mutta kysyin varmuudeksi asiantuntijan mielipidettä. Kun kerroin, että saa olla vähän rasvaisempaakin, tarjottiin minulle naudan rintaa ja siihen vähän paistia mukaan.

Jauhelihasta tuli todella rasvaista ja pehmeää. Ikinä en ole yhtä pehmeää jauhelihaa nähnyt. Maustoin sen ihan vaan suolalla ja mustapippurilla ja muotoilin käsin pihveiksi. Pihvit olivat niin pehmeitä, että pelkäsin vähän niiden koossa pysymisen puolesta, mutta pelko oli turha. Ehkä kuitenkin seuraavan kerran kokeilen sitä etuselkää jauhaa, sillä vähempikin rasva olisi riittänyt.

Kuten yleensäkin, oli burgerissani itse tekemisen aste kohtalaisen korkea. Kastikkeiksi valikoidut guacamole ja majoneesi syntyivät omin kätösin. Ja nyt siis myös pihvin liha oli itse jauhettua. Hieman nolosti se minulle helpoin näistä, eli sämpylät, tulivat suoraan kaupan hyllystä. Tosin nämä olivat kyllä Hakaniemen hallista ostettuja Uudenmaan leivän tuotoksia, jotka eivät nyt ole ihan sieltä teollisimmasta päästä. Täytynee sitten taas leipoa pakastimeen loppukesän burgereille sämpylät valmiiksi, jahka kerkeän.

Guacamole burgerin välissä on minulle kohtalaisen uusi tuttavuus. Tätä yhdistelmää maistoin ensimmäisen kerran viime vuonna Helsingin Hard Rock Cafessa. Toimi niin hyvin, että piti kokeilla itsekin. Guacamolen ohje on kotoisin teoksesta Pirullisen kuuma chilikirja, joskin käytin kevätsipulin sijaan tavallista, kun sitä sattui olemaan tarjolla. Tuore chilikin tuli korvattua jauheella. Aina ei muista ostaa kaikkea tarvittavaa.

guacamole
2 kypsää avokadoa
1 valkosipulin kynsi
1/2 sipuli
1/2 tl chiliä
2 tomaattia
1 rkl silputtua tuoretta korianteria
1 limetin mehu
suolaa ja mustapippuria

Kalttaa tomaatit ja poista siemenet. Leikkaa loppu kuutioiksi. Itse en jaksanut tällä kertaa kaltata, vaan leikkasin vain tomaatin lohkoiksi ja fileoin lohkot. Siis tomaattilohko kuoripuoli alaspäin leikkuulaudalle, veitsi kuoren ja lihan väliin reunasta ja sitten vain vedetään veitsellä kuori irti. Mielestäni nopein tapa tähän hommaan.

Halkaise avokadot, poista kivi ja kaavi sisus kulhoon. Survo haarukalla mössöksi. Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi ja sekoita avokadon joukkoon. Sekoita loput aineet, tarkista maku ja laita jääkaappiin kunnes on käytön aika.

Majoneesi meni samaan tapaan kuin ennenkin. Tällä kertaa en maustanut majoneesia chipotlella tms aineella, vaan käytin sen ihan semmoisenaan.

Makunsa puolesta tämän kertainen burgeri oli ehdottomasti paras koskaan tekemistäni. Pihvi oli erittäin maukas ja soossit toimivat myös erinomaisesti. Guacamole tulee kyllä mukaan burgeriin toistekin.

Näin siis grillikausi tuli avattua menestyksekkäästi. Tänään onkin luvassa jotain täysin erilaista, kun käymme tuhlaamassa Finnairin vanhentumassa olleilla pisteillä hankitut palkintosetelimme G.W. Sundmansilla. Mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Vietnamilaista karkkikalaa

Taas on luettu Mondon Matka & Ruoka-lehteä. Ihan kelpo aviisi näin yhden numeron kokemuksella. Itse Mondo ei ole koskaan oikein sytyttänyt, vaikka olenkin aina välillä Soundin tilaajana ilmaiseen näytenumeroon tutustunut ja siitä perään myyjän puhelinsoittoja saanut. Olen enempi matkaopaskirjojen ystävä. Kun haluan johonkin kohteeseen tutustua, hankin kaiken mahdollisen tiedon. Siinä ei yhden sivun raapustus paljoa auta. Mutta yksikin sivu on riittävä, jos kyse on ruokaohjeesta.

Tuossa ainokaisessa meille asti ehtineessä mainitun lehden numerossa oli vietnamilaisia kotiruokaohjeita (aiemmin jo kokeillut kevätkääryleet olivat yksi näistä). Yksi ohjeista oli tämä karamellisoitu kala. Kuulemma tämä ruokalaji on Vietnamissa vähän sama kuin makaroonilaatikko Suomessa.

marinadi
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 rkl kalakastiketta
3 rkl sokeria
1 rkl mustapippuria

karamellikastike
3/4 dl sokeria
1/2 dl kylmää vettä
1/2 dl kuumaa vettä

500 g lohta (tai kissakalaa)
öljyä paistamiseen
kevätsipulia
1 chili
mustapippuria
jasmiiniriisiä

Pese ja kuivaa sekä paloittele kala. Valmista marinadi kalalle pilkkomalla sipulit ja sekoittamalla ne kalakastikkeen, sokerin ja mustapippurin kanssa. Laita kala marinoitumaan jääkaappiin joko kulhossa tai pussissa noin puoleksi tunniksi.

Valmista seuraavaksi karamellikastike. Sekoita sokeri kylmään veteen. Lämmitä koko ajan sekoittaen 5-7 minuuttia, kunnes väri muuttuu kullanruskeaksi. Kaada varovasti kattilan reunaa pitkin kastikkeen joukkoon kuuma vesi. Sekoita, kunnes sokeriliemi on sekoittunut kuumaan veteen.

Lämmitä padassa öljyä ja paista kalapaloihin kaunis pintaväri. Lisää pataan karamellikastike ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla tunnin ajan. Tarkista välillä, ettei kala pääse palamaan. Lisää lopuksi pilkottu kevätsipuli ja chili. Mausta mustapippurilla. Tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa kalakastiketta tai sokeria. Tarjoile keitetyn jasmiiniriisin kanssa.

Innostuin leikkaamaan kalan vähän turhan pieniksi palasiksi, mistä johtuen se pikkuisen hajoili haudutuksen aikana. Tästä huolimatta maku oli mainio. Pitänee varmaankin yrittää sinne Vietnamiinkin asti eksyä, jos kerran näin hyvää ruokaa on siellä.

Hernesosekeitto

Sosekeittoja en olekaan juuri tehnyt. Parempi puolisko on jostain saanut innostuksen tämmöisiin, joten ajattelinpa sitten jotain kokeilla. Kodin kuvalehden arkistosta löysin pohjaksi ohjeen, josta tämä pienin muunteluin syntyi.

Käytännössä muutin ohjetta sen verran, että käytin kasvisliemikuutioiden ja veden sijaan Puljongin kasvislientä ja sipulinmakuisen ruokakerman sijaan sipulia ja kuohukermaa. Siis vähemmän huttua ja enemmän ehtaa tavaraa.

600 g pakasteherneitä
8 dl kasvislientä
cayennepippuria
muskottipähkinää
2 dl kuohukermaa
1/2 sipuli
voita
2 rkl sitruunamehua

Kiehauta liemi ja lisää herneet. Keitä noin kymmenen minuuttia. Silppua sillä aikaa sipuli ja kuullota se nopeasti paistinpannulla voissa. Lisää sipuli ja kerma sekä mausteet keiton joukkoon. Lisää tarvittaessa suolaa. Soseuta keitto ja kiehauta se. Lisää sitruunamehu ja laita tarjolle.

Tämä oli oikein mukava uusi tuttavuus. Ihan hyvin maistui työpäivän jälkeen näin vannoutuneelle lihansyöjällekin. Pitänee jatkaa tutkimusmatkaa sosekeittojen ihmeellisessä maailmassa.

Vietnamilaisia kevätkääryleitä

Kaupasta kotiin päätyi Mondon Ruoka & Matka-lehti, jossa oli vietnamilaisia ohjeita. Blogi-ihmiset olivat vietnamilaisen opastuksessa olleet tekemässä ruokia ja ohjeet oli laitettu lehteen. Hienoa. Kun lähikaupasta vielä löytyi setti, josta oli riisipaperiarkkeja ja vermiselliä, niin pakkohan tätä oli kokeilla. Muitakin ohjeita näistä on kokeiltu, mutta niistä sitten myöhemmin.

Lehden ohjeesta poiketen thaibasilikan sijaan käytin minttua. Lisäksi jätin lohen ja munakkaan pois ja käytin täytteena kasvisten lisäksi pelkkiä jättikatkaravunpyrstöjä.

Kiinalaistyyppiset kevätkääryleet uppopaistetaan, mutta nämä vietnamilaistyyppiset syödään kypsentämättöminä. Näiden valmistamiseksi siis keitetään vettä vermiselleille ja sen lisäksi pilkotaan ja rullataan. Helppoa kuin heinän teko.

1 porkkana
1/2 kurkkua
1 avokado
1 ruukkusalaatti
1 puska minttua
1 puska korianteria
250 g riisinuudeleita/vermiselliä
400 g katkarapuja
riisipaperia
soijakastiketta
limetin mehua
chiliä ohuina suikaleina

Pilko kurkku, porkkana ja avokado muutaman sentin mittaisiksi ohuiksi tikuiksi. Huuhdo ja kuivaa salaatti sekä hienonna yrtit. Jos käytät raakoja katkarapuja, keitä ne. Valmista nuudelit/vermisellit keittämällä vettä ja kaatamalla sen kulhoon nuudelien päälle. 2 minuutin kuluttua kaada vesi pois ja huuhtele hyvin.

Aloita rullaus kastamalla riisipaperiarkki lämpimään veteen. Nosta arkki lautaselle. Laita arkin alareunaan keskelle ensin salaatinlehti ja sen päälle muita täytteitä (porkkana, kurkku, avokado, yrttisilppu, nuudeli, katkarapu). Ei kannata liioitella, sillä arkki voi helposti revetä rullatessa, jos taravaa on liikaa. Käännä ensin arkin alareuna täytteiden päälle ja taita sitten sivureunat täytteiden päälle niin, että taitos jatkuu suorana arkin etureunaan asti. Rullaa loppuun asti. Laita valmis rulla odottamaan tarjoilua. Älä laita rullia liian lähelle toisiaan, sillä ne tykkäävät tarttua kiinni.

Syödessä rullat kastetaan soijakastikkeeseen, jonka kukin ruokailija on saanut oman makunsa mukaan maustaa limettimehulla ja chilillä.

Rullaustekniikkani ei nyt ehkä ollut ihan oikea, eikä näistä rullista siksi tullut kovin kauniita. Erittäin maukkaita ne kuitenkin olivat. Alkuperäisessä ohjeessa mukana ollut uunissa paistettu lohi sekä kananmunasta ja kalakastikkeesta valmistettu munakas varmasti olisivat tässä hyvä lisä. Vaan hyvin kävi näilläkin täytteillä.

Netissä näyttää olevan vastaavia ohjeita pilvin pimein, joten näitä tullaan kokeilemaan erilaisilla variaatioilla meillä vielä kerran jos toisenkin. Täytyy siis taas tehdä retki Hakaniemen Vii Voaniin, josta saa riisipaperia muutenkin kuin tuollaisena markettisettinä.

Kalaisa hedelmä-pähkinäsalaatti

Tämä ohje on mukailtu Viinilehden uusimmasta numerosta 4/2013. Määriä vähän muuttelin ja lisäilin komponentteja. Anoppi oli savustanut lohta, joten sitä oli pakko laittaa mukaan. Sokeriherneitä olisi tähän kuulunut, mutta niitä ei kauppa myynyt. Siksi laitoin herneenversoja.

1/2 cantaloupemeloni
1/2 papaija
1/4 ananas
1 dl sweet chili -kastiketta
100 g cashewpähkinöitä
150 g savulohta
100 g salaattisekoitusta
1 puska herneenversoja
15 kpl tiikeriravun pyrstöjä

Kuori ja paloittele hedelmät. Sekoita kulhossa hedelmät ja sweet chili ja laita jääkaappiin. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Leikkaa savulohi kuutioiksi. Grillaa (minä paistoin parilapanulla) ravunpyrstöt. Huuhtele ja kuivaa salaatti sekä herneenversot. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile.

Naminami, tämä oli todella hyvää. Savulohi sopi mukaan mainiosti ja teki salaatista vieläkin ruokaisamman. Tätä tehdään toistekin. Lisäksi hedelmiä jäi yli seuraavaan aamuun, jolloin olikin aamiaisella olo kuin Thaimaassa.

Ben & Jerryn uutuusjäätelöitä

Minun pitäisi varmaankin perustaa uusi tunniste näille jäätelöaiheisille teksteille. Niitä kun alkaa olemaan jo jonkin verran. Harmi, kun en ole moista hoksannut aiemmin. Ehkä tämä epäkohta johtuu aiemmasta nuivasta suhtautumisestani jäätelöihin. Joskus olin sitä mieltä, että yksi jäätelö per kesä oli tarpeeksi.

No, mutta nyt siis on puhe Ben & Jerryn uutuusmauista, joita otimme ihan kaksin kappalein kokeiltavaksi kerralla. Vielä kolmaskin uutuus olisi tälle jäätelökaudelle tarjolla, mutta nämä kaksi olivat houkuttelevimmat, eikä makeaa toki sovi syödä mahan täydeltä.

Pidän varsin paljon Ben & Jerryn jäätelöistä. Niissä on erittäin hyvää se, että valmistuksessa on käytetty oikeasti jäätelöön kuuluvia raaka-aineita, kuten kermaa ja kananmunaa. Pitäisi lailla kieltää tuotoksen kutsuminen kermajäätelöksi, jos siinä ei ole kermaa. Monissa näkyvästi brändätyissä ja hienon oloisissa jäätelöissä kuitenkin kerma loistaa poissaolollaan.

Yhtenä esimerkkinä surkeasta esityksestä käy Mangnum, jonka uutuusmakuja kokeilimme aiemmin keväällä. Tikut olivat hienoissa pahvibokseissa ja jäätelöt imeliä ja kermaisen paksuja. Mutta voi sitä pettymystä, kun menin lukemaan tuoteselosteen. Ihan samaa kuraa olivat kuin ne halvimmat pakastealtaan vaniljajäätelöt. Mitä sitä tuotetta parantamaan, kun rahat voidaan laittaa brändin vahvistamiseen. En osta Magnumia enää ikinä.

Kaksi nyt testattua jäätelöä olivat taas nokkelasti nimetyt Karamel Sutra ja Peanut Butter Me Up. Onhan näissäkin tuoteseloste pitkä kuin nälkävuosi ja teollisen prosessin kannalta aina niin pakolliset lisäaineet ovat mukana, mutta silti paljon nätimmältä näyttää lista kuin suurimmassa osassa muista pakastealtaan vaihtoehdoista. Ben & Jerryn jäätelöissä on aina mukana sattumia, jotka vaativat omat raaka-aineensa perusmassan ainesten lisäksi.

Kaikki kolme uutuutta ovat Ben & Jerryn uusia Core-jäätelöitä, joissa kussakin on erilainen sydän ja sen ympärillä muuta materiaalia. Peanut Butter Me Upin sydän on vadelmainen ja sen ympäriltä löytyy maapähkinäistä ja vaniljaista jäätelöä. Sattumina on suklaisia nappuloita, joissa on maapähkinää sisällä.  Karamel Sutrassa puolestaan sydän on toffeinen ja mukana on myös suklaa- ja karamellijäätelöä. Jotain suklaakikkareita tuntui seassa myös olevan.

Peanut Butter Me Up oli selvästi parempaa näistä kahdesta. Maapähkinä ja vadelma ovat hämmentävän hyvä yhdistelmä. Tällä ajatuksella voisi jonkin jälkkärivirityksen itsekin rakennella. Kenties maapähkinäinen vadelmabrownie? Suklaajäätelö on aina vähän tunkkaista ja niin nytkin. Toffeesydän ei tätä jäätelöä pystynyt pelastamaan. Siitä huolimatta Karamel Sutraakin söisin huomattavasti mieluummin kuin jotain peruslöperöä rasvattomasta maidosta tehtyä "kermajäätelöä".

Burgerilla Hietalahden kauppahallissa

Kauppahallit ovat kivoja paikkoja. Niissä täytyy käydä aina maailmallakin liikuskellessa pyörähtämässä. Muista blogeista olen lukenut Hietalahden kauppahallin uusista ruokapaikoista, eli E. Erikssonin osteribaarista ja Roslundin hampurilaisravintolasta. Hietalahdessahan on nyt välivaihe meneillään, kun siellä majailevat Wanhasta Kauppahallista remontin vuoksi evakossa olevat myyjät. Osteribaarissakin täytyy toki käydä, mutta nyt oli ensin vuorossa burgeri.

Roslundin listalla oli kahden burgerivaihtoehdon lisäksi muutakin lihapitoista ruokaa. Burgerivaihtoehdot olivat paikan nimikkoannos rosburger ja perinteisempi cheeseburger. Nimikkoannoksessa oli pekonia ja pidempään kypsytettyä cheddaria. Jos annoksessa on pekonia, niin sitten minulle semmoinen. Lisukkeiksi otimme ranskalaiset. Myös salaattia olisi ollut lisukkeeksi tarjolla.

Tilat ruokailulle ovat kohtalaisen pienet. Tiskillä on muutamia paikkoja, joissa voi annostaan odotellessa valutella kuolaa nuuskiessaan grillistä kohoavia tuoksuja. Yläkerrassa on sitten enemmän pöytiä, joskin käryt tulevat kyllä perässä sinnekin.

Hieman epäselväksi jäi, olisiko pöytä pitänyt itse puhdistaa ruokailun jälkeen. Ruoan kuljettaminen pöytään ainakin kuuluu asiakkaan tehtäväksi, annokset haetaan tiskiltä, kun oma numero huudetaan. Henkilökunta kyllä kävi astioita keräämässä ja pöytiä pyyhkimässä, mutta ainakin me jouduimme edellisen asiakkaan jätökset siivoamaan itse. Palvelusta ei siis heti suurta kiitosta ollut antaa. Paikka huomioiden tämä on ihan ymmärrettävää, mutta aina voi vähän nurista, sillä ei tämä ruoka mitenkään ilmaista ollut. Taisi olla ruuhkaisa hetki, sillä saimme ainokaisen vapaan pöydän.

Ruoan suhteen ainoa valituksen sananen voisi olla tarpeen ranskalaisten suolaisuuden osalta. Tosin olen vieläkin suolaisempia joskus saanut, näitä kyllä pystyi syömään.

Itse hampurilainen oli todella hyvä. Pekoni ja perinteistä pykälän vahvempi juusto tekivät mukavan lisän, joskin jo pelkästään hampurilaisen pihvi oli niin maukas, että varmaan tuo perus juustopurilainenkin olisi toiminut oikein hyvin. Sämpylä oli sekin parempi kuin keskimäärin. Kokonaisuutena menisin tämän ihan sinne kotimaassa syötyjen hampurilaisten kärkipäähän laittamaan. Nälkäkään ei jäänyt.

Herkkusuut Hong Kongissa

Pääsiäisreissumme toinen etappi (Phnom Penhin jälkeen) oli Hong Kong. Tämäkin oli täysin uusi kohde. Tuttuun tapaan ennen lähtöä oli otettu vähän oppia Lonely Planetista (uunituore 2013 painos) sekä tv-ohjelmista, kuten Hansin matkassa ja No Reservations.

Jo etukäteen vaikutti siltä, että varsinainen herkkusuun paratiisi tämä paikka tulee olemaan. Korkeahko hintataso hieman huoletti, koska jo lennot ja majoitus olivat rokottaneet kukkaroa melkoisesti. Lisäksi matka tuli varattua vähän hätäisesti vailla minkäänlaista budjettisuunnittelua, vaikka edellisestä matkastakaan ei nyt ollut aikaa kuin reilut kolme kuukautta. Onneksi käytäntö osoitti, että Hong Kongissa voi herkutella itsensä tärviölle pikkurahalla.

Tässä yhdessä maailman tiheimmin asutuimmista paikoista ihmiset työskentelevät ja asuvat keskimäärin korkeammalla kuin missään muualla. Korkeudella tarkoitetaan tässä kerroslukua. Pilvenpiirtäjiä onkin enemmän kuin muualla, jopa yli tuplasti enemmän kuin New Yorkissa. Tämän huomasi hyvin nopeasti jo matkalla lentokentältä Lantaun saarelta Kowlooniin mantereelle. Matkan varrella näkyi lukuisia kerrostaloalueita, joissa taloissa on kymmeniä kerroksia. Korkeutta lukuunottamatta nämä näyttivät ihan peruslähiöiltä.

Toinen nopeasti tehty havainto on ostoskeskusten suuri määrä. Hong Kongin saarella Centralissa ja sen läheisyydessä on mahdotonta liikkua muutoin kuin kulkemalla ostoskeskuksesta toiseen. Isojen katujen ylittämiseen on hyvin vähän muita mahdollisuuksia kuin käyttämällä ostoskeskuksesta toiseen kulkevia katettuja siltoja. Ostoskeskusallergia iski hyvin pian. Onneksi sentään näissä ostareissa on erinomaisen siistit wc-tilat, joita kannattaa hyödyntää. Kahviloissa ja ravintoloissa tällaisia ylellisyyksiä ei välttämättä ole.

Vaikka ostoskeskuksia on paljon ja myyntivero puuttuu Hong Kongista kokonaan, ei erityistä shoppailuhurmosta päässyt syntymään. Tutut vaatemerkit olivat hyvin edustettuina, mutta hinnat olivat korkeampia kuin Suomessa. Elektroniikka lienee halvempaa kuin Suomessa, mutta sille ei nyt ollut tarvetta. Farkut ja jonkin pitkähihaisen paidan olisin voinut ostaa, sillä olin varautunut vähän lämpimämpään säähän.

Sään puolesta pieni tai keskisuuri varustautuminen kosteuteen näyttäisi olevan suotavaa. Olimme paikalla kuivimpaan vuodenaikaan, mutta silti yhtä päivää lukuunottamatta taivas oli koko ajan täysin pilvessä ja joka päivä satoi vähintään pienen kuuron verran jossain välissä. Lisäksi usein oli niin sumuista, että näkyvyys oli todella huono. Toisaalta joka puolella isosti läsnäoleva vihreys vaatii kosteutta. Ei siis ihmekään, että tämä ihmisiä täyteen ahdettu kaupunki on täynnä viihtyisiä puistoja. Esim. vuoristoisesta Hong Kongin saaresta suurin osa on vehreää viidakkoa.

Hong Kongin saarella on muutoinkin paljon mielenkiintoisempaakin nähtävää kuin Centralin korkeat talot. Ajelimme bussireittiä numero 6 Exchange Squarelta Stanleyn kylään, jossa kävimme katselemassa rannan tuntumassa kuinka haukat kiertelevät taivaalla ja käyvät välillä nappaamassa kalan evääksi. Sitten palasimme samalla kyydillä takaisin päin pysähtyen Repulse Bayn hiekkarannalla. Vuoristoisessa pöheikkömaastossa oli kaksikerroksisen bussin kyydissä oikein hauska katsella maisemia. Edes pieni tihkusade ulkona ei haitannut menoa, kun oli katto pään päällä.

Bussit ovat muutenkin käteviä kulkuneuvoja. Kun viikon ainoana selkeänä päivänä joku muukin oli ajatellut mennä Victoria Peakille maisemia ihailemaan juuri auringonlaskun aikoihin aiheuttaen kahden tunnin jonon Peak Tramin ala-asemalle, oli samaan paikkaan Exchange Squarelta menevä bussi numero 15 vastaavasti lähes tyhjä. Matka-aika ei ollut merkittävästi pidempi, joten todella paljon säästyi aikaa (ja rahaa), kun valitsimme alle kumipyörät.

Viikon kestäneen vierailumme aikana elohopea keikkui suunnilleen 20-25 asteen tuntumassa. 20 astetta tuntui niin kylmältä, että oli pakko vetää takki päälle. Ihan kuumimpana päivänä olisi ehkä selvinnyt shortseilla, mutta silloinkin lähdimme takilla varustautuneina liikkelle, koska aikainen aamu oli erittäin sateinen, emmekä tienneet varmasti selkeneekö sää myöhemmin. Sääennusteet kun tuntuivat olevan Suomen kesän tapaan hieman epävarmoja. Kuumimpana päivänä oli myös aivan tolkuttoman sumuista. Ilmankosteus oli jotain aivan ennenkokematonta. Ulkona hengittäminenkin kävi raskaaksi, tuntui kuin olisi ollut turkkilaisessa saunassa.

Mutta entäs sitten se ruoka? Erinomaisen hyvää oli, kiitosta vaan. Tutustuimme pääosin kantonilaiseen keittiöön, jonka kovasti kehutaan olevan Hong Kongissa huipussaan. Tähän kuuluvat erittäin tuoreet raaka-aineet, joita käsitellään hellävaraisesti höyryttäen tai nopeasti kuumalla pannulla paistaen. Hyviä esimerkkejä ovat dim sumit ja erilaiset meren herkut. Jälkimmäisten raaka-aineet yleensä uiskentelevat vielä astioissaan juuri ennen pannulle päätymistä. Eli kalaruoka on niin tuoretta kuin se vain voi olla.

Dim sumit ovat pieniä yleensä ohueen riisitaikinaan käärittyjä nyyttejä, jotka höyrytetään bambukoreissa. Dim sumeina tarjotaan kuitenkin myös uppopaistettuja ja muulla tavoin kypsennettyjä ruokia. Kaikki dim sumit ovat kuitenkin pieniä annoksia, joita tilataan useita erilaisia ja jaetaan pöytäseurueen kesken. Niitä syödään perinteisesti teen kanssa joko aamupalaksi tai lounaaksi. Jotkin ravintolat tarjoavat kuitenkin dim sumeja myös illallisaikaan.

Perinteisemmissä paikoissa tarjoilijat kuljettavat annoksia kärryissä ja jokainen voi vuorollaan pöydän ohi kulkevasta kärrystä pyytää haluamiaan annoksia. Tarjoilija merkitsee valitut annokset pöydässä olevaan tikettiin, jonka pohjalta sitten aterian päätteeksi muodostuu lasku.

Esimerkki tällaisesta ravintolasta on Maxim's Palace City Hall, joka nimensä mukaisesti sijaitsee City Hallin kolmannessa kerroksessa. Paikka on varsin pramean näköinen, mutta silti selvisimme alle 40 euron, vaikka ahdoimme vatsamme täyteen dim sumeja.

Toisenlaisissa dim sum-ravintoloissa pöytäseurueelle annetaan kuponki, johon merkitään mitä annoksia tilataan. Pahimmassa tapauksessa kupongissa kaikki on vain kiinan kielellä. Onneksemme kaikissa paikoissa, joihin eksyimme, oli annokset esitelty myös englanniksi.

Haastavin paikka oli ehkä aiemmin yhdellä Michelin-tähdellä noteerattu One Dim Sum, jossa jonotimme tunnin verran numerolapun kanssa. Siellä ongelman muodosti vuoronumeroiden huutelu vain kiinaksi. Henkilökunta olisi kyllä varmaankin meidät huomioinut ainoina länsimaisina, mutta varmuudeksi vilkuilin kaikkien lähellä olevien vuoronumeroita ja bongasin sieltä meitä edellä olleen numeron. Näin osasin heti reagoida seuraavaan huhuiluun, vaikka en sanoista mitään ymmärtänytkään.

One Dim Sum on hyvä esimerkki korkeatasoisia dim sumeja tarjoavasta ravintolasta, joka kuitenkin on ihan peruskuppila paikalliseen tapaan. Michelin-noteeraus näkyy kenties turistien määrässä, mutta ravintolan edustalla aina oleva jono kuitenkin muodostuu enimmäkseen paikallisista ihmisistä.

Toinen tällainen ravintola olisi Lonely Planetin mukaan ollut Tim Ho Wan, jolla tähti on tämänkin vuoden oppaassa. Kyseistä ravintolaa emme valitettavasti löytäneet. En sitten tiedä oliko meillä väärä osoite vai oliko ravintola kyseisenä päivänä kiinni.

One Dim Sumissa söimme jälleen niin paljon erinomaisen herkullisia dim sumeja kuin suinkin jaksoimme ja tästä syntyi tuloksena vähän alle 10 euron lasku. Aivan käsittämätöntä!

No Reservations-ohjelmasta tutussa Under Bridge Spicy Crab-ravintolassa kävimme syömässä uppopaistettua ja valkosipuli-chili-murulla maustettua taskurapua. Valtavan kokoinen merenelävä oli ystävällisesti pilkottu valmiiksi. Syöminen oli silti melkoista käsityötä ja tuotti tolkuttoman sotkun pöydälle ja sen välittömään lähiympäristöön. Onneksi yhtään siistimmin eivät selvinneet naapuripöydätkään, joissa väki oli joko paikallisia tai mannerkiinalaisia turisteja (tunnistaa Disneylandin muovikasseista).

Otimme rapumme toiseksi miedoimpana versiona, mikä olikin vaimokkeen mielestä juuri passeli. Tarjoilija tosin näytti kovin pettyneeltä. Herra oli muutenkin varsinainen koomikko. Minulle olisi mennyt vielä pari astetta tujumpi, mutta kyllä tuota herkullista murua mutustellessa nokka aukeni silti. Chilin potku tuli hauskasti viiveellä. Vaikka seos oli varsin vahvan makuista, piti sitä kuitenkin mutustella ravun syömisen ohessa, koska se oli niin mahtavan hyvää. Siis pelkkää chiliä ja valkosipulia.

Varsin mielenkiintoinen ravintola oli jälleen Lonely Planetista löydetty Sweet Dynasty, jossa kuulemma erinomaista ovat ainakin nuudelit ja jälkiruoat. Jälkiruoat olivatkin täysi kysymysmerkki etukäteen, sillä Suomessahan kiinalaisten ravintoloiden jälkiruokalistalla on lähinnä se friteerattu banaani ja jäätelö, joka on jenkkilässä keksitty juttu. Ei sitä Kiinassa kukaan syö.

Oikeat kiinalaiset jälkiruoat osoittautuivat aika mielenkiintoisiksi. Seesamitahnaa näköjään käytetään aika paljon. Seesamipallot olivat ihan kivan makuisia. Varsin hyvä oli myös kiinalainen pannukakku (chinese pancake), joka oli varsin kaukana pannukakusta. Se oli taikinakuoreen kääritty mölkki puoliksi kermavaahdon oloista (tuskin kermavaantoa kuitenkaan) töhnää ja tuoretta mangoa. Todella hyvää oli sekin, ehkä juuri tuon mainion mangon takia.

Hong Kongista tuli, ehkä pitkälti mainion ruokatarjonnan takia, välittömästi yksi suosikkipaikoistani. Kun nyt on pakolliset nähtävyydet katsottu, voi seuraavalla reissulla keskittyä enemmän fiilistelyyn.

Rocky road

Yhdenlaista muunnelmaa rocky roadista tuli New Yorkissa maistettua ja siitä asti on ollut ideana joskus kokeilla tätä tehdä itse. Kyseessä siis on suklaa, johon on sekaan sotkettu vaahtokarkkeja, pähkinöitä ja ties mitä. Kinuskikissalta vaimoke otti ohjeen pohjaksi ja hankki joitain tarveaineita. Näistä sitten otin ja sulattelin ja sekoittelin. Hyvää tuli.

Tässä voi kokeilla sotkea erilaisia suklaita. Kinuskikissan ohjeessa esimerkiksi oli puolet tummaa suklaata ja puolet maitosuklaata. Minä nyt käytin samanlaista suklaata koko määrän. Jos käytät erilaisia suklaita, sulata kukin laatu erikseen ja sekoita sitten lopuksi yhteen.

25 g voita
400 g suklaata
2 dl pieneksi leikattuja vaahtokarkkeja
40 g pekaanipähkinöitä
30 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
30 g ranskanpastilleja

Sulata suklaa ja voi erikseen. Sekoita. Murskaa pähkinät kohtalaisen pieniksi ja leikkaa vaahtokarkit pieniksi paloiksi. Sekoita pähkinät, vaahtokarkit ja pastillit suklaan sekaan. Kaada nopsaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Jos on kiire, voi hommaa nopeuttaa laittamalla vuoka aluksi puoleksi tunniksi pakastimeen. Leikkaa lopuksi annospaloiksi.

Hifistelijä ei sekoita noita pähkinöitä jne tuonne suklaamassan sekaan, vaan kaataa massaa ja sattumia vuorotellen vuokaan niin, että suklaata tulee pohjimmaiseksi ja päälimmäiseksi. Tämä valitettavasti vaikutti niin vaikealta suklaan ollessa kuitenkin kohtalaisen paksua tököttiä, että en viitsinyt siihen ryhtyä. Lopputulos on oikein hyvä tällä simppelimmälläkin mallilla.

Näistä tuli kivoja, joskin erittäin suklaisia, eli minä en näitä pysty juuri yhtä enempää kerralla syömään. Kahvin kanssa kuitenkin yksittäinen aina silloin tällöin menee kivasti. Ranskanpastillit yllättivät maistumalla aika vahvasti. Minua se ei haitannut, sillä pieni raikkaus oli tässä suklaisessa kokonaisuudessa pelkkää plussaa.

Kambodžalaista ruokaa

Lyhyellä visiitillämme Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä (itse maasta ja kaupungista lisää edellisessä postauksessa) yritimme tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin. Pääkaupunki ei ole se paras paikka tähän tarkoitukseen, sillä siellä ovat hyvin vahvasti edustettuina monien muiden maiden keittiöt. Pääkaupunki on muuten köyhän maan vaurain paikka ja kaikki ulkomaalaiset ovat pääosin keskittyneet sinne. Tämä näkyy myös tarjonnassa.

Tästä huolimatta pääsimme pikkuisen jyvälle khmerkeittiön ominaispiirteistä. Keittokirja jäi ostamatta, vaikka Friends-hyväntekeväisyysjärjestön ravintola Romdengin kaupassa olisikin ollut kirjaa From Spiders to Water Lilies tarjolla. Ehkä sitten seuraavalla kerralla varaamme matkalaukkukapasiteettia tälle tuliaiselle. Tämän jorinan pohjaan nyt Lonely Planetin Cambodia-oppaasta opittuun, itse havaittuun sekä puolitoista vuotta paikan päällä asuneen ystävämme M:n kertomaan.

Yleisesti ottaen ruoka oli todella hyvää, samoin kuin kahviloissa nauttimamme kahvi ja muut virvokkeet. Kuitenkin yksi oli ylitse muiden, nimittäin mangot. Ne olivat tuoreita ja kypsiä ja tähän aikaan vuodesta juuri parhaimmillaan. Nami nami.

Erittäin suosittu paikallinen ruoka on amok. Amok on yleensä kalaa (kokeilimme myös tofu-sieni-amokia), joka on maustettu sitruunaruohopohjaisella kreung-tahnalla, kookoksella ja chilillä, ja kypsennetty banaaninlehteen käärittynä.

Yllä oleva kuva on Romdengistä, jossa tilasimme reissun tämän etapin kalleimmat annokset. Tämä ei erityisemmin haitannut, sillä ravintolaa pyörittävä järjestö auttaa entisiä katulapsia hankkimaan itselleen paremman elämän kouluttamalla heidät ravintolan eri tehtäviin. Henkilökunnasta siis osa on oppilaita ja osa opettajia.

Kuvassa vasemmalla on tofu-sieni-amok, keskellä salaatti grillatulla kalalla, banaaninlehdillä ja merilevällä galangaljuuri-chili-kastikkeella, ja oikealla naudanliha-maapähkinä-curry khmer-tyyliin. Laseissa on hedelmädrinkkejä tuoreista hedelmistä. Lisukkeena on toki höyrytettyä riisiä. Pieni kippo isojen välissä sisältää paikallista limemehu-mustapippuri-dippiä, joka tarjoiltiin uppopaistettujen tarantellojen kanssa. Dippi oli niin hyvää, että otimme sen käyttöön muunkin ruoan kanssa.

Niin, niitä tarantelloja tosiaan maistettiin. Kyse on pienen Skuon-nimisen kaupungin ja sen lähialueen perinneherkusta. Ymmärrettävästi maassa, jossa vielä hyvin vähän aikaa sitten kärsittiin nälänhädästä, ollaan hyvin kekseliäitä ruoan suhteen. Pääkaupungissa hämiksiä tarjoillaan kenties vain turistien riemuksi. Tarvittaessa näitä veijareita voi tutkailla myös elävinä, jos haluaa. M kertoi eräästä vauhdikkaasta pöydästä poistumisesta yhden tällaisen esittelyn yhteydessä.

Tarantellat kypsennetään uppopaistamalla, mikä tekee niistä oikein rapsakoita. Lonely Planet ohjeistaa, että hämikset kannattaa syödä kuten taskuravut, eli repien jalat irti ja syöden siinä mukana tulevat mehukkaimmat palat. Ötökän vatsan sisus ei ole miellyttävää syötävää, joten keskikohdan kanssa kannattaa edetä varovasti. Me tyydyimme jalkojen syömiseen. Olivat rapsakoita ja hyvin miedon makuisia. Edellä mainitun dipin kanssa oikein herkullinen alkupala.

Ruokajuomana käy paikallinen olut, kuten Angkor, jota on yleensä aina tarjolla. Lasillisen hanaolutta saa tyypillisesti noin $1 hinnalla, pullo-oluesta joutuu ehkä maksamaan jopa pari dolsua. Paikalliseen tapaan olut tarjotaan jäillä. Tätä ei kannata pelästyä, sillä jäät valmistetaan paikallisessa jäätehtaassa puhdistetusta vedestä, ei paikan päällä hanavedestä. Tämäkin on siirtomaakauden perintöä.

Nuudelikeitot ovat myös hyvin suosittua ruokaa. $2 hintaan tarjolla oli esimerkiksi Lonely Planetissa kehutussa Boat Noodle Restaurantessa sekä thaimaalaista että paikallista soppaa. Testasimme ja hyvää oli. Trip Advisorissa jotkut paikkaa haukkuvat, mutta me emme löytäneet moitteen sijaa. Useamminkin paikassa käynyt M oli myös sitä mieltä, että ruoka on tuolla aina erimomaista. Erinomaisen näköisiä nuudelikeittoja oli tarjolla myös katukeittiöissä Central Market ja Russian Market-toreilla.

Leirinuotion vaahtokarkit jäätelössä

Taannoisella Hong Kongin vierailulla kävimme väsyksissä ja nälkään nääntymäisillämme syömässä burgeriaterian BLT Burger-ravintolassa. Paikka näytti vähän perusburgerilaa mielenkiintoisemmalta ja ainakin paikallisille näkyi maistuvan. Suurin osa yleisöstä oli paikallisen näköistä väkeä. BLT Burger näkyi olevan ketju, jolla oli ravintolat Hong Kongin lisäksi ainakin New Yorkissa ja Las Vegasissa. Ihan kelpo mesta.

BLT:ssä tilasin jälkiruoaksi pirtelön nimeltä Campfire Marshmallow. Siinä oli siis mukana paahdettuja vaahtokarkkeja ja pinnalla kellumassa yksi vähän enempi hiiltynyt versio. Hyvää oli. Tästä se idea sitten lähti, eli samalla maulla varustettua jäätelöä tahtoo.

Vaahtokarkkeja voisi isomman erän paahtaa esim. uunissa grillivastusten alla. Meillä valitettavasti on tuommoinen propellilla varustettu kaasu-uuni, jossa olisi grillivastukset, mutta edellinen asukas ei toimittanut niiden käyttämisessä tarvittavaa lisäosaa, joten meidän uunilla ei grillata. Onneksi tuolla kaasuliedellä on helppo paahtaa noita muuten vaan. Myös notski tai grilli ovat hyviä vaihtoehtoja. Itse käytin kaasulieden liekkiä. Oletan tässä ohjeessa nyt vaan, että jonkinlaisella välineellä nuo vaahtokarkit on paahdettu. Tärkeintä on, että karkit pehmenevät ja paisuvat ja saavat pintaan hieman väriä. Ei tarvitse paahtaa kauniin värisiksi eli mustiksi.

Lisäbonuksena oli tarkoitus kokeilla tässä jäätelössä uusimmasta Glorian Ruoka & Viini-lehdestä napattua vinkkiä käyttää jäätelömassassa glukoosisiirappia sokerin sijaan. Näin jäätelöstä pitäisi tulla kuohkeampaa ja pehmeämpää. Yleensähän kotona tehty jäätelö tuppaa olemaan kovan puoleista hetkenkin pakastimessa oltuaan. Valitettavasti aikataulut eivät käyneet yksiin, sillä tökötti tulee myyntiin vasta vapun jälkeen. Siispä sokerilla nyt mentiin.

Glukoosisiirappihan on toki hieman epäilyttävä raaka-aine, mutta ehkä tässä nyt voidaan katsoa tarkoituksen pyhittävän keinot. Aion sitä sitten joskus kyllä ainakin kerran kokeilla.

Reseptin ainemäärät ovat aiemman jäätelökokemuksen perusteella arvioituja. Hyvin onnistui näillä määrillä.

150 g vaahtokarkkeja paahdettuna
3 keltuaista
1/4 dl sokeria (vähempikin voisi riittää, vaahtokarkit ovat itsessään hyvin makeita)
1 1/4 dl täysmaitoa (tai raakamaitoa)
3 dl kuohukermaa

Paahda aluksi vaahtokarkit jollakin edellä kuvatulla menetelmällä. Laita maito ja sokeri sekä vaahtokarkit ja kevyesti vatkatut keltuaiset kattilaan ja lämmitä liedellä varovasti koko ajan sekoitellen, kunnes seos paksuuntuu. Ole tarkkana, etteivät keltuaiset pääse kypsymään. Jos epäilet kykyjäsi, voit tehdä tämän vaiheen vesihauteessa, jolloin homma kestää kauemmin, mutta ei mene pilalle. Jäähdytä seos.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita jäähdytettyyn seokseen. Jäähdytä jälleen hyvin ja valmista lopuksi jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan. Laita pakastimeen tai nauti heti.

Jäätelön rakenne onnistui tällä kertaa todella hyvin. Lopputulos oli erittäin pehmeää. Kuulemma vaahtokarkkia ei olisi heti sieltä mausta arvannut, vaikka minusta jäätelö kyllä ihan selvästi maistui samalle kuin ne vaahtokarkit tuoksuvat. Pussi on ollut keittiön pöydällä muutaman päivän, joten tuoksu on käynyt tutuksi. En osaa sanoa, toiko tuo paahtaminen lisämakua ihan oikeasti, mutta toivotaan niin.

Rakenteessa varmasti auttoi se, että käytin maitona Valion Hilja vanhanajan täysmaitoa, jossa on siis kaikki raakamaidon rasva mukana. Ei siis mikään kevyt jäätelö tämä. Kelvollinen jäätelökauden avaus kuitenkin ja ihan wapputunnelmaan sopiva. Aattoiltana tätä sushiaterian päätteeksi maisteltiin. Mukana myös raikastamassa toinen pallo mansikkajäätelöä tehtynä viimeisistä pakastimesta löytyneistä mansikoista.

Laitetaas tähän loppuun vielä sen BLT Burgerin pirtelön kuva. Tästä siis sikisi tämä inspiraatio.