maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pikavisiitillä Phnom Penhissä

Pääsiäisen tienoille yritimme järjestellä mahdollisuutta tutustua johonkin mielenkiintoiseen uuteen kohteeseen Aasiassa. Samalla heräsi idea käydä vierailulla maailmanmatkaajaystävämme M:n luona. Hän kun on viimeiset puolitoista vuotta asunut ja työskennellyt Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissa. Pienen arvonnan jälkeen päädyimme yhdistelmään Phnom Penh-Hong Kong.


Kambodžaan ei Suomesta lennetä suoraan, joten matka oli tehtävä vaihdolla, tällä kertaa Bangkokissa. Neljän tunnin Thaimaan visiitin jälkeen alkoi viimeinen 50 minuutin pyrähdys Bangkok Airwaysin kyydillä. Lyhykäinen lento ei estänyt lämpimän ruoan tarjoilua. Kiirettä kyllä henkilökunnalla piti loppuun asti. Kone oli jo reilusti menossa alaspäin viimeisten tee- ja kahvitilkkojen lorahtaessa kuppeihin. Hupaisasti ruokailuineen kaikkineen lyhyt lento oli niin täynnä ohjelmaa, ettemme ehtineet täyttää kaikkia maahantulomuodollisuuksien vaatimia papereita.

Perillä Phnom Penhissä olo oli hieman samanlainen kuin Thaimaassa vähän syrjemmällä keskeisistä turistipaikoista, eli sellainen hieman ränsistynyt fiilis. Väkeä oli kuin pipoa ja lämpöä riitti. Länsimaisen näköisiä oli huomattavan vähän nähtävissä. Pitkän lennon väsyttämiä matkalaisia helpotti huomattavasti, että emäntämme oli meitä vastassa ja kyyti kämpille järjestyi siten helposti. Pääsimme suoraan virkistäytymään ja tutustumaan maisemiin asunnon parvekkeelta Angkor-olutta siemaillen ennen iltaruokintamenoja. Maisemat olivatkin mitä mainioimmat.


Visiittimme jäi kovin lyhyeksi, sillä saavutuamme perille oli lauantai jo iltapäivän puolella ja pois oli lähteminen tiistaina alkuillasta. Aikaa haahuiluun ei siis ollut. Siksi oli hyvä, että olimme jo Lonely Planetin opaskirjan avulla katselleen joukon kiinnostavia asioita valmiiksi. M osasi hyvin sanoa, mikä oli mahdollista ja mikä ei, annetun aikataulun puitteissa.

Ensinnä on sanottava, että maan historiasta ei minulla mitään isompia ennakkotietoja ollut ennen kuin Lonely Planetin pikakertauksen lukaisin. Kävi ilmi, että ensimmäisen vuosituhannen molemmin puolin alueella vaikutti Angkorin imperiumi, jonka jälkeläinen nykyinen Kambodža on. Kyseisen imperiumin suurimpiin saavutuksiin kuului huomattavan fiksun kastelujärjestelmän kehittäminen sekä valtaisien temppeleiden pystyttäminen. Näitä on viidakoissa edelleen jäljellä, suurimpana Angkor Wat, joka onkin maailman suurin lajissaan. Angkorin muinaisen kaupungin alueella noita temppeleitä on tämän mainitun lisäksi tolkuttomasti jäljellä. Maan tunnetuin turistikohde Siem Reap sijaitsee Angkorin lähistöllä, joten sieltä käsin temppeleihin tutustuminen on hyvin mahdollista, ja siihen on useampi päivä syytä varatakin.

Myöhempinä aikoina Kambodža on jäänyt vähän isompien naapureiden, Thaimaan ja Vietnamin, jalkoihin. Välissä Ranska ehti olla siirtomaaisäntänä ja tänä aikana Phnom Penhistä muotoutui kaunis kaupunki. Itsenäistymisen jälkeen 1950-luvulla maa ajautui ongelmiin Vietnamin otellessa USA:n kanssa. Kambodža sai oman osansa pommituksista ja muusta mukavasta.

Rutiköyhän maan ihmisillä vaikeudet sen kuin kasvoivat, kun Pol Pot nappasi Punakhmereineen  (Kambodžan kansaa kutsutaan nimellä khmerit) vallan vuonna 1975. Jotenkin tämä kommunistinen maanviljelijöiden ideaaliyhteiskunta meni alusta asti totaalisen karmealla tavalla pieleen niin, että neljäsosa kansasta joko kuoli tai onnistui pakenemaan maasta niiden vajaan neljän vuoden aikana, jona Puhakhmerit olivat vallassa. Tämänkin jälkeen maan epävakaus jatkui vielä pitkään, kunnes tilanne on 2000-luvulla rauhoittunut.


Punaisten khmerien edesottamuksista voisin kertoilla enemmänkin, mutta koska tämä on ruokablogi, jätän aiheen nyt vähemmälle. Wikipediasta aiheesta voi lukea lisää. Kävimme itse tutustumassa tapahtumien muistoksi rakennettuun keskukseen Choeung Ekin kuoleman kentillä sekä Tuol Slengin kidutusmuseossa. Jälkimmäisessä meillä oli oppaana nainen, joka nivoi tapahtumat oman perheensä kohtaloon. Varsin raskas olo jäi vierailusta. Kaikkea hullua sitä ihmiset voivat toisilleen tehdä.

Nykyisellään Phnom Penh on varsin mielenkiintoinen kaupunki. Osin se on pahasti ränsistynyt, sillä talot ehtivät olla vuosia käyttämättöminä Punakhmerien karkotettua kaikki asukkaat pakkotyöhön maaseudulle, eikä ihmisillä ole varaa korjata niitä. Nykyisin raha alkaa jonkin verran pääkaupungissa näkyä, autot ovat uusia Lexuksia ja vastaavia, jopa eurooppalaisia ja amerikkalaisia ökyautoja näkyi, ja pilvenpiirtäjiä kohoaa. Suunnitelmallisuus kuitenkin puuttuu kokonaan. Vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan ilman tolkun häivää. Kaksi vierekkäistä taloa voivat hyvin olla vanha puinen hökkeli ja hieno uusi lasiseinäinen toimistorakennus. Osa siirtomaa-aikaisista hienoista taloista on kunnostettu, mutta suuri osa näyttää jossain vaiheessa palaneilta.

Kambodžan maaseudulla väki on edelleen rutiköyhää ja osa kärsii aliravitsemuksesta, koska heidän lähes ainoa ravinnonlähteensä on riisi. Pääministeri sukulaisineen ja ystävineen toki asustelee valtavissa palatseissa pääkaupungin parhaassa osassa. Tämähän on toki täysin sattumaa, eikä johda ajatukseen hallinnon korruptoituneisuudesta. Maa saa paljon kehitysapua ulkomailta ja jotenkin tulee ikävä epäilys, että ei kai vaan osa rahasta mene vähän väärään taskuun.


Tottuneina kaupunkimatkustajina olimme heti jalkautumassa kaduille, kunnes M varoitti, ettei Phnom Penhissä voi liikkua jalkaisin. Jalkakäytävät puuttuvat tai ovat muun liikenteen käytössä tai parkkipaikkoina. Nykyään kadut ovat sentään päällystettyjä, mikä ei vielä muutama vuosi sitten ollut tilanne. Pimeällä liikkumista haittaa lähes täydellinen katuvalojen puute. Mikäli talot ovat pimeänä, on koko katu pimeänä. Siksi tuk-tuk on järkevä ottaa alle kohtalaisen lyhyilläkin matkoilla.

Liikenne on todella kaoottista. Väki ajelee millä tahansa kaistalla, myös vastaantulevien kaistoilla, vaikka liikennettä on sielläkin. Silti jollakin hämmästyttävällä tavalla liikenne toimii. Yhtään onnettomuutta emme nähneet ja tuk-tukin kyydissä oli ihan turvallinen olo.

Kerran jouduimme jalkaisin ylittämään yhden isomman tien kaksistaan ilman M:n opastusta. Ei kuulosta kovin haastavalta, mutta oli kyllä ehdottomasti kovin adrenaliinipaukku aikoihin. Ensin katsottiin vähän rauhallisempi kolo ja sitten edettiin pätkissä liikenteen viuhuessa ohi edestä ja takaa. Eihän kukaan toki tahallaan aja toisen päälle, mutta väistämiseen voi olla vaikea löytää tilaa, jos kahdella kaistalla kulkee kolme autoa ja kaksi mopoa rinnakkain.

Kambodžan oma valuutta on riel, mutta sitä harvoin näkee. Käytännössä kaikki asiointi tapahtuu USA:n dollareilla. Jos kuitenkin dollarin osien kanssa joutuu asioimaan, niin ne korvataan paikallisvaluutalla. Yksi dollari vastaa 4000 rieliä. Paikallisvaluuttaa ei siis kannata yrittää hankkia, vaan matkakassa kannattaa kasata dollareista. Joissain tapauksissa esim. ravintolalasku voi olla ilmoitettuna paikallisvaluutassa. Silloin kannattaa joko kysyä summaa dollareissa tai sitten ronskisti jakaa summa neljällä ja ottaa kolme nollaa lopusta pois.

Isommissa ravintoloissa ja hienoissa kaupoissa luottokortti käy, samoin kuin paremmissa hotelleissa. Pankkiautomaatteja on hyvin tarjolla. Niistä rahan nostaminen käy helposti, kunhan varmistaa, että oma kortti on tuettujen listalla. Mastercard ja Visa näkyivät toimivan, joskin jotkin automaatit toimivat vain paikallisilla korteilla.


Kaupungilla ajelimme tuk-tukin kyydillä katsomassa toreja Central Market ja Russian Market. Näissä toki kaupitellaan kaikenlaista turisteille, mutta myös paikalliset ostelevat tavaransa toreilta. Siis hieman tuli mieleen ajatus Bangkokista aikana ennen ostoskeskuksia, kun ihmiset tekivät ostoksensa Chinatownin kapeilla kaduilla (tämä siis luettua tietoa, en ole tuon ajan Bangkokia nähnyt itse).


Erityisen tarkasti kävimme nuohoamassa ruokaa myyvät osastot. Nuudelisoppaa ja monta muutakin herkkua olisi ollut saatavilla, mutta valitettavasti emme siellä vielä olleet nälkäisinä liikkeellä. Ihanan kypsät hedelmät ja tuoreet kalat houkuttelivat kyselemään hintoja. M oli kuitenkin jo varustautunut etukäteen hankkimalla aamiaistarpeiksi tuoreita mangoja (jotka olivat juuri parhaimmillaan), joten jäivät nekin ostokset tekemättä. Kaikenlaista pientä kivaa tuli kuitenkin kotiin hommattua. Parempi puolisko löysi myös itselleen riisisäkistä tehdyn kesäkassin.

Siirtomaa-ajasta on vielä jäänyt jotain ranskalaista perinnöksi kaupunkiin, muutakin kuin kauniita taloja. Ensinnäkin kambodžalainen kahvi on hyvin tummaksi paahdettua. Maan pohjoisosassa kasvatetusta kahvista tulee tumman paahdon myötä erittäin suklaisen makuista. Ostimme paketin kotiinviemisiksi, sen verran hyvää tuo oli.

Russian Marketin uumenista löytyi pieni kahvila, joka tarjosi oman kertomansa, ja myös M:n havaintojen, mukaan kaupungin parasta jääkahvia. Kyllähän se erinomaista olikin. Kun oikeaa maitoa ei Aasiassa tyypillisesti käytetä, käytetään kahvimaitona makeutettua kondensoitua maitoa. Jääkahvin kaveriksi tuli santsaamista varten ylimääräinen espressoshotti ja tölkki kondensoitua maitoa, josta lusikoida makunsa mukaan tavaraa lasiin. Minusta se espresso oli niin hyvää semmoisenaan, että nautin sen ihan ilman maitoja.


Myös ulkomaalaisia näkyy kaupungissa olevan, sillä ravintolatarjonnassa edustettuina olivat lähes kaikki kuviteltavissa olevat keittiöt, paikallisen khmerkeittiön jäädessä jopa selvästi alakynteen. Italialaisia pizzerioita pyörittävät italialaiset, ranskalaisia bistroja ranskalaiset ja niin edelleen. Kansainvälisistä ketjuista vain KFC sekä juuri ensimmäisen pisteensä lentokentälle avannut Burger King ovat edustettuina. Joku ulkomaalainen tekee paikan päällä maustamatonta jogurttia, jota söimmekin aamiaiseksi tuoreiden mangojen ja banaanien kanssa. Hyvää oli.

Myös jäätelön tekoa harrastetaan. Paikallinen (joskin ranskalaisen valmistama) mangojäätelö oli törkeän hyvää. Rakenne oli ehkä enemmän sorbetin kuin jäätelön kaltainen ja mangoa ei todellakaan ollut säästetty. Reissun tämän osuuden päämäärä tuntuikin olevan mangojen syömisen maksimointi.


Kävimme kahvilla kahvilassa nimeltään The Shop. Heillä on myös suklaapuoti, jonka tarjonta on itse tehtyä. Ostimme kokeeksi kolmea konvehtia: kaffirlimeä, mustapippuria ja chiliä. Näistä ensin mainittu oli päältä valkosuklaata ja sisältä maitosuklaata. Kaksi muuta olivat tummaa suklaata. Kaikki olivat erinomaisia. Erityisesti kaffirlime, jota en aiemmin ole suklaan kanssa kokeillut, sekä samoin mustapippuri, olivat erinomaisia makupareja suklaan kanssa. Mustapippuri oli toki maan omaa tuotetta. Kampotin pippureita ostimme myös kotiin.

Onneksi sentään aitoa khmerruokaakin oli tarjolla. Kävimme syömässä vähän tasokkaammissa paikoissa. Kallein annos taisi olla n. $7 hintainen. Esim. hyvin täyttävän nuudelikeiton sai parilla dolsulla. Katukeittiöissä sitten selviää vielä halvemmalla.


Paikallinen ruoka on selvästi sukua thaimaalaiselle. Vietnamissa kun en ole käynyt, niin en täysin varmaksi voi mennä sanomaan, mutta kuulemma vaikutetta on sieltäkin päin. Kaffirlime, galangaljuuri ja sitruunaruoho näkyvät olevan käytössä vahvasti. Kala on usein makeanveden kalaa, jota saadaan Mekong-joesta tai Tonle Sap-järvestä. Naapurimaista tuttuun tyyliin myös erilaisia hyönteisiä syödään. Erään maakunnan erikoisuus on uppopaistetut tarantellat. Näitä pääsimme itsekin maistamaan. Hämähäkin koivet muistuttivat maultaan suolatikkuja. Hämisten kanssa tarjottu lime-mustapippuri-dippi oli erinomaista.

Päädyimme myös yhtenä iltana M:n opastamana rokkibaariin nimeltä Zeppelin Cafe. Siellä paikan omistaja pyörittelee levyjä (oli tosin poissa juuri sinä iltana). Musiikki on lähinnä 70- ja 80-lukujen rokkia. Paikan seiniä koristavat sen aikakauden bändien julisteet ja paikka on muutoinkin sopivan rähjäinen. DJ:n ollessa paikalla musiikkitoiveita voi käydä esittämässä. Hän tosin saattaa mulkoilla paheksuvasti, jos toivottu musiikki ei häntä itseään miellytä. Suomalaisista ainakin Hanoi Rocksia on tarjolla ja sille ei kuulemma irvistellä.


Kaupungissa on joitain hienoja buddhalaisia temppeleitä. Samoin kuninkaallinen palatsi alueineen on hieno. Siellä kannattaa sijoittaa $10 opastettuun kierrokseen. Meille ainakin sattui ihan ymmärrettävästi englantia puhuva opas, jonka avulla vierailusta sai paljon enemmän irti. Erilaiset rakennusten koristeiden ja käytettyjen värien symboliset merkitykset saattavat jäädä ilman opastusta hieman epäselviksi.

Iso osa kaupungista jäi nyt lyhykäisellä visiitillä näkemättä. Uusi käynti on siis tarpeen myöhemmin. Tällöin täytynee varata puoli päivää aikaa kokkauskurssille osallistumiseen. Sellaisia on tarjolla varsin kelvolliseen hintaan. Aluksi käydään torilta ostamassa tarpeita ja sitten kokkaillaan paikallista ruokaa. Aivan mahtava tapa päästä sisälle ruokakulttuuriin. Tämä oli listalla jo nytkin, mutta valitettavasti aika loppui kesken.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tuhtia kahvimaitoa

Taannoin tuli telkkarista katsottua Silminnäkijän ohjelma otsikolla Pilattu maito. Siinä esitettiin teorioita siitä, miksi moderni meijeriprosessoitu maito aiheuttaa ihmisille vatsavaivoja. Valion edustaja oli kovasti sitä mieltä, että puppua ovat nämä teoriat. Näinhän kannattaa ollakin, jos voi myydä kallista laktoositonta maitojuomaa ihmisille, jotka on saatu uskomaan ongelman johtuvan vain ja ainoastaan laktoosista. Kuitenkin jotain hassua näissä pastöroinneissa ja homogenoinneissa on oltava, jos näitä vaiheita vaille jäänyt maito ei aiheuta vatsavaivoja edes virallisesti Suomessa laktoosi-intolerantikoiksi todetuille ihmisille.


No, aiemmin olen jo ruoanlaitossa kokeillut raakamaitoa, jonka sisältämien entsyymien laktoosia pilkkovista ominaisuuksista on mm. Eat & Joyn kaveri puhunut mediassa kovasti. Nämä entsyymit tuhoutuvat, samoin kuin kaikki hyvät ja huonot bakteeritkin, pastöroinnin aikana. Jotenkin vain hieman varauksella on pakko suhtautua myymästään tuotteesta puhuvaan ihmiseen.

Tuossa mainitussa ohjelmassa kuitenkin myös ihan tavalliset ihmiset puhuivat asiasta. Ohjelmassa myös tehtiin hyvin pienellä otoksella kokeilu, jossa laktoosi-intolerantikot nauttivat kyytön raakamaitoa. Kukaan ei saanut oireita.

Dokumentin katsominen ja siitä meillä kotona poikinut maitokeskustelu johti siihen, että kaupan maitohyllyllä päädyin tutkailemaan erilaisia homogenoimattomia vaihtoehtoja. Näitä kun kuitenkin on ihan peruskaupankin valikoimissa, joihin taas raakamaito ei kuulu. Ohjelman pohjalta jäi sellainen olo, että se homogenointi on kohtalaisen turha vaihe. Itselläni ei mitään ongelmia ole maidon kanssa ollut, joten siinä mielessä tämä löpinä on nyt vain tätä yleistä teollisen ruoantuotannon vastustamista. Syön mieluummin maatalous- kuin teollisuustuotteita.

Luomumaitoa ei ollut homogenoitu. Hyvä vaihtoehto cappuccinomaidoksi olisi siis ollut luomutuotettu täysmaito. Silti mukaan tarttui tällä kertaa tuo Hilja vanhanajan täysmaito. Tämä on nyt sitten varsinaista täysmaitoa, sillä mukana on kaikki raakamaidon rasva.

Kyllähän tästä hyvä ja paksu maitovaahto syntyi. Cappuccino maistui mainiolta, joskaan en nyt osaa mennä sanomaan, oliko parempaa kuin tavalliseen täysmaitoon tehtynä. Lisärasva ei kuitenkaan toiminut toiseenkaan suuntaan, eli laisinkaan ei tuntunut turhan rasvaiselta, vaikka puolen litran viikonloppucappuccino tuosta tuli väännettyä. Tätä samaista maitoa aion kesän tullen käyttää jäätelöhommissa.

Pienenä huomiona vielä mainittakoon, että rasvainen maito vaatii vaahdottuakseen lämpöä, eli pelkällä mekaanisella vispaamisella tästä ei vaahtoa synny. Siksi espressokeittimen höyryputki tai vaihtoehtoisesti liedellä lämmitettävä maidonvaahdotuspannu tarvitaan.

Pekonia uunissa

TV:n ruokaohjelmia on kiva katsoa, koska niistä oppii aina jotain uutta. Uusi ohjelma Kaappaus keittiössä on tästä hyvä esimerkki. Ensimmäisessä jaksossa ravintola Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihinen kertoi, että pekoni kannattaa paistaa uunissa.


Eipä ole koskaan tullut mieleenkään kokeilla moista. Itse olen aina laittanut pekonin kylmälle paistinpannulle ja tuikannut tulen alle. Nytpä sitten kokeilin uunimenetelmää. Eli leivinpaperi pellille, pekonit siihen ja pelti kylmään uuniin. Uuni laitetaan lämpenemään 160 asteeseen. 20 minuutissa pekoni paistuu rapeaksi. 

Toimi mahtavasti. Kävi paljon helpommin kuin pannulla ja munakellon pirahtaessa pekoni oli valmis. Tulos oli keskimäärin parempi kuin pannulla paistettuna. Kaikki siivut olivat samalla tavalla rapsakoita, eikä yksikään ollut kärähtänyt. Tästä lähtien valmistan pekonin aina tällä tavalla. Kiitos Karille. Kyllä ne ammattilaiset osaa.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Työkoneiden päivitys

Alkuvuodesta on tullut hankittua uutta laitteistoa keittiöhommia tehostamaan. Ensimmäisenä päivittyi sauvasekoitin. Reilut 14 vuotta hyvin palvelleen Braunin Multimixin sauvasekoitinosa otti ja hajosi niin, ettei sitä saa enää koneeseen kiinni. Vatkain ja silppuri toimivat edelleen, joten pelkän sauvasekoittimen hankinnalla tästä selvittiin. Halvaksi tätä uutta ei voi moittia, sillä hintaa taisi olla enemmän kuin koko Braunin paketilla. Päätin nimittäin sijoittaa Bamixiin. Kyseessä se halvin perusmalli, jossa ei ole mitään lisäosia mukana. Mutta Prisman kuittiin tulostui takuuajaksi 25 vuotta. Että eiköhän tässä nyt sitten pärjätä.


Toinen päivitetty härveli oli yleiskone. Aiempi pyöreän retrohenkinen Kenwoodin Patissier päivittyi vihdoinkin saman valmistajan Major Titaniumiin. Oli jo aikakin, sillä Patissier, hieno laite vaikka onkin, on ollut jo pitkään auttamattoman pieni ja tehoton leipätaikinoiden kanssa. Muihin hommiin sekin olisi kyllä riittänyt.


Uusi majuri jaksaa vääntää taikinan kuin taikinan ja kulhossakin on kokoa riittämiin. Taikinakoukun yläosassa on myös riittävän leveä rinkula estämässä taikinaa nousemasta akselia pitkin. Patissierin kanssa sai koko ajan vahtia, ettei taikina kivunnut turhan ylös. Siellä kun odotti jousia ja muita hankalasti puhdistettavia ja rasvaisia osia.


Kolmas hankinta oli sitten ihan uushankinta. Tästäkin on keskusteltu jo pitkään, mutta vasta nyt saatiin yhteisymmärrys aikaiseksi. Nimittäin kyseessä on Sodastreamin hiilihapotuslaite. Meillä tuota kuplavettä juodaan kohtalaisen usein ja pullotetun veden kantaminen kaupasta raikkaasta Päijänteen vedestään tunnetussa Helsingissä ei ole kauhean järkevää. Nyt sitten tulee vesi hanasta ja kuplat koneesta. Hyvin toimii. Kaapissakaan ei tarvitse nyt olla erikseen korkeaa hyllyä, johon saa 1,5 litran pullon mahtumaan pystyyn.

Lopullinen niitti tälle hankinalle oli, jälleen kerran, se että löysimme kohtuuhintaisen mallin, joka tyyliltään sopi yhteen muiden kodinkoneidemme kanssa. Ne kun ovat tuota rosteri/harmaa/musta-värimaailmaa kaikki. Välitilan harmaan lasin kanssa nämä sopivat myös hyvin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...