tiistai 25. syyskuuta 2012

Tomaattinen tonnikalapasta

Nyt tulee yksinkertainen arkiruoka. Tämmöistä pitää aina välillä tehdä, kun ei muuta jaksa. Ohje tuli sävellettyä hatusta. Jotain tämän tapaista olen joskus jostain lukenutkin, mutta nyt en lähteitä käyttänyt. Netistä kyllä löytyi aiheesta mielenkiintoisempiakin vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa halusin yksinkertaista. Keep it simple, stupid.


1 tlk tonnikalapaloja öljyssä
1 prk paseerattua tomaattia (Mutti)
1 valkosipulin kynsi
250 g pennepastaa
1 dl kalalientä
oliiviöljyä
(suolaa)
mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta basilikaa
raastettua parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää reilusti suolaa ja keitä pasta ohjeen mukaan.

Valmista pastan kiehuessa kastike. Lämmitä öljy pannulla, lisää pikkuisen veitsen lappeen avulla rikki lyöty valkosipulin kynsi ja pyörittele sitä hetki pannulla. Lisää tonnikala. Sekoittele parin minuutin ajan ja lisää sitten tomaattimurska. Sekoita jälleen muutaman minuutin ajan ja lisää sitten kalaliemi, tarkista suolan määrä ja lisää mustapippuri sekä silputtu basilika.

Kun pasta on valmista, valuta se ja sekoita kastikkeeseen. Tarjoile runsaan parmesaaniraasteen kanssa.

Tämä oli juuri sitä mitä hainkin, eli arkista pastaruokaa. Se ei tarkoita, että se olisi ollut tylsää, pikemminkin viittaan valmistuksen helppouteen. Tämän blogin alkuperäinen ideakin oli toimia innostimena uusien arkiruokien kokeilemiseen tylsyyden välttämiseksi. Liemeen sain hyvin makua, mistä annettakoon tunnustus Muttin tomaateille ja Puljongin kalaliemelle. Ei auta fuskata raaka-aineissa, sano.

Keittiössä tulee nykyisin kuunneltua aina ruoanlaiton yhteydessä musiikkia, kiitos jokaisen huoneen meillä vallanneen Sonos-monihuonejärjestelmän. Piskuinen kolmen elementin Play:3 tuottaa hämmentävän hienon äänimaiseman pienelläkin volyymilla. En mikään hifisti ole (eikä Sonos hifistin valinta taida ollakaan), mutta matalien taajuuksien päälle ymmärrän jonkin verran. Nekin erottuvat pikku-Sonoksella hienosti. Tällä kertaa ruoanlaittomusiikkina toimi Soenin hieno debyyttilevy. Mainiota soitantaa, esityisesti DiGiorgion nauhaton basso vetää suupielet väkisin ylöspäin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Vaniljainen uuniomenajäätelö

Viimeisen omenahilloerän sekä piirakan (olisin tehnyt jotain ihan uudenlaista omenapiirakkaa, mutta kuulemma piti tehdä tuota edellistä, kun se oli niin hyvää) ohessa tuli tehtyä tämmöinenkin herkku. Ohjeen pohjana on Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta napattu crème anglaisen ohje, josta syntyy myös crème brûlée ja vaniljakastike. Uuniomenaosuus syntyi varsin konstailemattomalla hihasta ravistetulla reseptillä. Tavoitteena oli saada mukaan omenaa ja kanelia sekä hieman makeutta.

Lopputulos esiintyy kuvassa eipämääräisinä klöntteinä, koska klöntit ovat suoraan jäätelökoneesta otettuja, mikä tarkoittaa niiden olevan italailaistyyppisen pehmeitä. Kuohkeus ja kermaisuus olivat tällä tavoin tehtyssä jäätelössä huipussaan. Nami.

uuniomenat
6 kotimaista omenaa
6 rkl siirappia
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

vaniljainen crème anglaise
3 dl täysmaitoa
4 keltuaista
3/4 dl sokeria
1/2 vaniljatanko
1 tl perunajauhoa

lisäksi
3 1/2 dl kuohukermaa

Valmista ensin uuniomenat. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Laita uunivuokaan, lorauta kunkin omenan päälle 1 rkl siirappia. Sekoita sokeri ja kaneli ja sirota omenoiden päälle. Paista 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Survo tai sauvasekoittele kuumana soseeksi ja jäähdytä hyvin.

Valmista seuraavaksi crème anglaise. Vatkaa sokeri keltuaisten joukkoon vähän kerrassaan, kunnes lopputuloksena on kuohkea ja tasainen vaahto. Laita maito kattilaan, raaputa puolikkaan vaniljatangon sisus joukkoon ja lisää mukaan myös itse tanko. Lämmitä kiehuvaksi. Poista vaniljatanko ja vatkaa vähän kerrassaan keltuais-sokerivaahdon sekaan. Kaada kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauho. Lämmitä keskilämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee. Älä päästä menemään kokkeliksi. Jäähdytä hyvin. Parhaan tuloksen saat, jos jäähdytät kylmässä vesihauteessa ja vatkaat seosta jäähdyttämisen ajan.

Kun uuniomenasose ja crème anglaise ovat hyvin jäähtyneet, vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita uuniomenasose ja crème anglaise. Sekoita nämä edelleen kermavaahdon joukkoon. Valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan. Säilytä tarvittaessa pakastimessa. Sopii hyvin esimerkiksi omenapiirakan kaveriksi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kauraomenapaistosta ja muita omenahommia riittää aina vaan

Taas tupsahti kassillinen omenoita. Hilloa on keitetty pariin otteeseen, chutneytä myös ja piirakkaakin leivottu. Nyt sitten tällä kertaa meni osa viipaleina pakastimeen talven varalle ja osa ad-hoc-kauraomenapaistoksena parempiin suihin. Ja vaniljakastiketta till.

Ehkä vielä jonkinlaiset jäätelölaboratoriot polkaisen omenan merkeissä pystyyn, kun on tuo kesäkausi ikään kuin lopuillaan. Tekosyitä jäätelön tekemiselle, osa 15?

Kauraomenapaistos syntyi paremman puoliskon toimesta, ohje Elovena-pakkauksesta muistin varaisesti. Toisen tekemä ruoka ja leivonnaiset ovat aina parempia kuin omatekemät, joten piti kipin kapin kipaista lähikauppaan hakemaan kaurahiutaleita. Uunista ottamisen jälkeen paistos katosi niin nopeasti, että kuvaaja vähän myöhästyi. Onneksi vielä pari lusikallista oli jäljellä.

600 g kotimaista omenaa (koosta riippuen 4-6 omenaa)
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl kaurahiutaleita

Kuori, poista siemenet ja leikkaa omenat lohkoiksi. Laita omenat uunivuokaan ja ripottele päälle fariinisokeri sekä kaneli. Sekoita pehmeä voi, sokeri, vaniljasokeri ja kaurahiutaleet kulhossa ja kippaa omenoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut vähän väriä. 

Meillä paistos tehtiin poikkeuksellisesti kuorimattomista omenoista, kun olivat itse poimittua luomutuotantoa. Ei haitannut kuori lainkaan. Helppoa ja hyvää oli, vaniljakastikkeen kanssa. Vaniljajäätelön kanssa toimii myös.


Sitten se vinkkiosuus. Nimittäin Ikeassa käydessä tarttui mukaan turhake nimeltään omenanlohkoja. Vähän omituisena laitteena tuota pidin, kunnes näin sen käytössä. Oli muuten aika nopsaa toimintaa ja hyvin siisti lopputulos. Itse omenaporan ja veitsen kanssa nyhverrän paljon hitaammin ja paljon rumempaa jälkeä. Eipä ollutkaan turhake siis, toisin kuin Tupperware-tilauksen kylkiäisinä tullut banaanikotelo.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Köyhät ritarit kookosmaidolla

Tässä melkoisen perinteinen resepti ihan pienellä twistillä varustettuna. Perusohjeen otin Yhteishyvän arkistosta ja korvasin maidon kookoskermalla. Tämä on siis laktoositon, jos käytät laktoositonta pullaa. Oikeastaan idea tähän kookosmaitovaihdokseen tuli jostain muualta lukemalla, mutta kun ei lähdettä muista, niin mahdotonta on sitä kertoakaan.


8-10 viipaletta pullapitkosta

"munamaito"
2 dl kookoskermaa
2 munaa
2 rkl sokeria
voita paistamiseen

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kookoskerma ja sokerit. Vatkaa hyvin. Kaada munamaito laakealle vadille ja laita pullaviipaleet päälle. Käännä viipaleet hetken kuluttua. Tarkoitus on saada kaikki munamaito imeytettyä pullaviipaleisiin. Paista kauniin ruskeiksi voissa pannulla. Tarjoa kermavaahdon ja/tai hillon tai marjojen kanssa.

Otin tässä nyt sitten käyttöön itse tekemäni mansikkahillon. Kotivinkin kelvoton ohje tuotti löysää hilloa. Onneksi sentään käyttämäni marjat olivat hyviä. Maku hillossa siis on kohdallaan, vaikka rakenne onkin kökkö. Ritarit olivat kuitenkin varsin makoisia hillon kanssa syötynä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kanttarellipasta pekonilla

Parempi puoliskoni nappasi tämän ohjeen talteen jostain lehdestä. Valitettavasti hän ei enää muistanut, että mikä lehti mahtoi olla kyseessä. Ohje on siis lainattu, lähde tuntematon.


5 dl tuoreita kanttarelleja
1 rkl oliiviöljyä
4 siivua pekonia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 oksaa rosmariinia
spagettia
mustapippuria myllystä
raastettua parmesaania

Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi. Leikkaa valkosipulin kynnet ohuiksi siivuiksi. Pilko kanttarellit 2-4 osaan koosta riippuen. Leikkaa pekoni suikaleiksi. Revi rosmariinin lehdet irti oksista ja silppua ne. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa ja laita pasta kiehumaan.

Kuumenna oliiviöljy pannussa ja lisää sipulit, pekoni ja rosmariini. Kuullota pari minuuttia. Lisää sienet ja paista muutaman minuutin ajan. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria. Valuta pasta ja lisää panulle. Sekoita hyvin. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.

Tämä oli ihan kelpoa syksyistä pastaruokaa. Sopii hyvin myös arki-iltoihin, koska tämä syntyy todella nopsasti.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Macaronleivoksia välineurheillen

Macaronleivosten kanssa on tullut tuherrettua muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla syntyi leivoksia, jotka olivat kauhean näköisiä, mutta maistuivat hyvälle. Toisella kerralla tuli jo ihan tarjottavan näköisiä. Erityisen otettu olin siitä, että tuttu kotitalousopettaja luuli tekeleitäni ostetuiksi. Kolmannella kerralla syntyi biojätettä.


Mitäs näistä sitten opin? Ensinnäkin mantelijauheen kanssa pitää olla tarkkana. Pirkan mantelijauhe ainakin oli niin epätasaista, että siitä ei saanut tasaista taikinaa aikaiseksi. Mukana oli siis isompia ja pienempiä sattumia. Meiran mantelijauhe toimi paljon paremmin. Sitä käytin noita kuvassa olevia leivoksia tehdessä.

Toinen havainto liittyi pursotukseen. On erittäin vaikea saada leivosten kuorista tasakokoisia. Tässä kohtaa tuleekin sen välineurheilun vuoro. Hankin nimittäin Stockmannilta aiemmin tänä vuonna kanta-asiakastarjouksena myynnissä olleen macaronleivosmuotin. Se on silikoninen lärpyskä, jossa on 48 tasakokoista ympyrää, joihin on helppo sihdata pursottaessa. Muottia myytiin myös pakettina pursottimen kanssa. En kuitenkaan katsonut tarvitsevani pursotinta, koska pelkkä kulmasta leikattu pakastuspussi toimii siinä hommassa ihan riittävän hyvin.


Muotin avulla on siis helppo tuottaa tasakokoisia macaronkuoria 24 leivoksen verran. Perusohjeella taikinaa tuli ihan pikkuisen liikaa. Varmaan noin 4/5 ohjeesta olisi riittänyt. Tällä kertaa täytin macaronit ihan vain omenahillolla. Lopputulos oli aika mukavan raikas.

Näitä leivoksiahan voi pakastaa. Noin vuorokausi ennen aiottua nauttimista otetaan macaronit pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Laitoin omat tuotokseni horrokseen odottamaan reilun viikon päässä häämöttävää nyyttäribrunssia.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Maitoaamukahvin paluu

Aamucappuccinot ovat viime aikoina jääneet arkisin vähemmälle, koska integroidulla myllyllä varustettu espressokeitin on sellainen mölytoosa, ettei sitä viitsi kuuden aikaan kerrostalossa huudattaa. Kohtele muita niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan tai jotenkin sinne päin.


Noh, tästä selvästä epäkohdasta paremman puoliskon kanssa keskustellessa kehittyi idea keitellä kahveet mutteripannulla. Pieni googlailu paljasti, että onhan niitä mekaanisiakin maidonvaahdottimia olemassa. Käväisinkin heti töistä päästyäni Creman putiikissa Liisankadulla hakemassa Bialettin Tuttocrema-maidonvaahdotuspannun. Nyt siis vain viereisille levyille mutteripannu ja maidonvaahdotin porisemaan ja arkiaamukin on pelastettu. Pikkuisen lisäksi pitää tuota maidonvaahdottimen mäntää pumpata, mutta varsin helposti joka tapauksessa syntyy erinomainen vaahto.


Kahvi täytyy lisäksi jauhaa etukäteen, koska edelleen paputaloudessa jatkamme. Creman valikoimista tällä kertaa sattui mukaan supertummaksi paahdettuja Mokambon Argento-papuja. Näissä on 60% robustaa mukana, eli kyseessä ei ole mikään puolivillainen kahvi ollenkaan.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Illallisella Chef & Sommelierissa

Aiemmin tällä viikolla pääsin illallistamaan etukäteen vain nimeltä tuttuun ravintolaan Chef & Sommelieriin Helsingin Eirassa. Ravintolan nettisivuilta vakoilin sen verran, että he panostavat luomuun.

Ravintola osoittautui erittäin sympaattiseksi uudeksi tuttavuudeksi. Tila oli hyvin pieni ja tunnelma tiivis. Asiakaspaikkoja oli noin parikymmentä, eli kahdeksan hengen seurueemme vei siitä kohtalaisen suuren osan. Palvelu oli innostunutta, eikä mistään viitsitty tehdä ongelmaa, toisin kuin joskus tuntuu ravintolahenkilökunnalla olevan tapana. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja se tarjoiltiin kauniisti lautasille aseteltuina annoksina.

Erityisesti mieleen jäivät Helsingissä itse tai muiden toimesta kasvatetut kasvikset. Joukossa oli myös keskuspuistosta poimittua raaka-ainetta, kuten ketunleipää ja villiintynyttä piparjuurta, mikäli nyt oikein muistan.

Tässä muutamia kuvia illan tarjonnasta. Meillä oli kahta eri menua ja osalla omia erityiskotkotuksiaan, mistä johtuen kuvattavaksi johtuneita annoksia kertyi enemmän kuin yksikään meistä itsekseen söi. Syömämme ruoka esiteltiin meille hyvin tarkasti, mutta valitettavasti muistini on lyhyt. En siis yritä tähän kirjailla asioita kovin tarkasti, menevät väärin kuitenkin.

Ensimmäisessä kuvassa tuossa ylhäällä on selleripohjainen salaatti, joka tarjottiin alkuruokana porukan omena-allergikolle. Annos oli todella kaunis ja värikäs. Ennen alkuruokaa olimme saaneet jo ruokahalua herättämään pienet siitakesienet, jotka oli pyöräytetty ainakin balsamicossa. Sienet tarjottiin hauskasti jäkälään tökätyissä tikuissa. Tässä kohtaa oli varmaan joku tosi hyvä juttu menossa, kun kuvan ottaminen unohtui kokonaan.

Suurimmalla osalla porukasta alkuruokana oli rapukeittoa. Lautasella oli aluksi nopeasti keitettyä jokirapua ja  pieniksi kuutioiksi leikattua hieman vielä raakaa omenaa tuomaan hapokkuutta ruokaan. Näiden päälle kaadettiin mm. rapujen kuorista keitetty liemi, joka oli varsin paksua ja erittäin maukasta. Suolan määrä oli ihan siinä hyvän ylärajoilla, mutta ei kuitenkaan sen yli.

Jotenkin minä olen aina tykännyt siitä, että annos viitsitään näpertää hienon näköiseksi, vaikka se sitten hetkeä myöhemmin sotketaan kaatamalla liemi päälle. Harmin paikka, kun en hoksannut ottaa kuvaa ennen sitä liemen kaatamista. Tässä ruoassa oli keskuspuistosta poimittua ketunleipää mukana.

Seuraavaksi söimme Inarijärven siikaa. Osa siiasta oli rapsutettu lusikalla cheviche-tyyppiseksi ja kypsennetty etikalla. Osa taas oli ihan vaan paistettu. Tässä oli ainakin kurkkua mukana myös eri muodoissa. Mauiltaan tämä annos oli varsin raikas ja hentoinen.

Alkuruoalle ja tälle annokselle yhteiseksi juomaksi tarjottu saksalainen riesling oli hieman liian voimakasta siika-annoksen hentoisille mauille. Rapukeiton kanssa se sopi paljon paremmin. Raikas annos tässä välissä toimi kyllä muutoin hyvin, koska rapukeitto oli vahvan makuinen ja pääruokana luvassa oli karitsaa.

Porukan kasvismenun valitsijat saivat meidän muiden syödessä siikaa eteensä pasta-annoksen, jossa oli herneitä ja erilaisia papuja. Pavut olivat ainakin osaksi itse kasvatettuja.

Pääruokana meillä oli karitsaa useammalla tavalla. Mukana oli pieni pala ulkofilettä. Suurin osa lampaasta oli ns. huonompaa ruhonosaa, jota olikin sitten kypsytetty muistaakseni 13 tuntia 95 asteessa. Tai sitten 15 tuntia, pitkästi joka tapauksessa. Mukana oli myös perunaa ja haudutettua sipulia. Erinomaista oli, varsinkin nämä huonommat ruhonosat, jotka hajosivat jo liian pitkään katsoessa. Viininä pääruoan kanssa tarjottiin navarralaista punaista, joka oli valmistettu cabernet sauvignon- ja merlot-rypäleistä.

Kasvismenussa pääruokana oli kaunis annos, josta en nyt oikein muista muuta kuin porkkanat ja punajuuret. Juureksista oli käytetty myös lehtiä ja naatteja. Kastike muistaakseni oli porkkanoiden naateista tehty. Nerokasta. Oli kuulemma hyvää.

Juustoina meille tarjottiin Juustoportin vuohenmaitojuustoa, Peltoja Blueta ja Mouhijärven Metsuri-juustoa. Näiden kanssa saimme myös itse tehtyä näkkileipää, joka oli erinomaista. Näkkäri maistui myös varsin hyvältä pääruoasta jääneen punaviinin kanssa.

Juustot tulivat meille nähtävästi käänteisessä järjestyksessä. Osalla lautanen oli eri päin ja pienen arvonnan jälkeen kaikkien lautanen päätyi tarjoilijan ohjauksessa kuvassa näkyvään asentoon. Lautasen olisi oikeasti varmaankin pitänyt olla toisin päin, koska Metsuri olisi ehdottomasti pitänyt syödä ensin, se kun oli selvästi miedoin. Tarjoilusta vastasi tällä kertaa eri tarjoilija, mikä ehkä selittää tämän pienen sekoilun.

Peltola Bluen olen jotenkin onnistunut täysin ohittamaan aiemmin. Se oli näistä ehkä paras, varsin mieto, mutta silti makoisa sinihomejuusto. Juustoportin vuohenmaitojuusto oli todella voimakkaanmakuinen verrattuna näihin muuhun kahteen veijariin. Erinomaisia juustoja jokainen kuitenkin. Juustojen kanssa meille tarjottiin punaisista karviaisista tehtyä kompottia. Se oli todella hyvää.

Ennen jälkiruokaa meitä vielä hemmoteltiin pienellä vaniljapannacottalla, jonka päällä olleen hillon tms. ehdin jo unohtaa.

Jälkiruoka oli suurimmalla osalla porukasta suklaista. Mukana oli kovasti marjoja eli mansikkaa, vadelmaa ja herukoita. Juomana tarjottiin lasillinen brachetto-viiniä Piemontesta. Kuplivaa brachetto d'acquita olen juonut enemmänkin, mutta kuplattoman perus-brachetton suhteen tämä oli vasta toinen kokemus. Erinomaista oli tuo. Alkon tilausvalikoimassa oli ainakin joskus männävuosina brachettoa tarjolla laatikkokaupalla. Pitänee katsoa, josko olisi edelleen, sillä pöytäseurueestamme löytyi heti riittävästi innostuneita lähtemään mukaan tilaukseen.

Yksi porukasta oli halunnut jälkiruoakseen mesiangervoa. Keittiön laskuvirheen takia hän sai syödä myös suklaisenkin jälkiruoan. Meille siis tuotiin pöytään yksi ylimääräinen annos. Kuulemma suklainen jälkiruoka oli parempi.

Kunnon espressolaitteiston puuttuessa päädyimme aterian jälkeen pressopannulla valmistettuun Kaffa roasteryn peruskahviin. Vähän tummempi paahto olisi ollut enemmän minun mieleeni. Onneksi kahville tuli valittua kaveriksi lasillinen 12-vuotiasta luomucalvadosta. Se oli omenaista, kuinkas muuten, ja todella hyvää.

Kaiken kaikkiaan illallinen oli hyvin onnistunut. Maistuva ruoka, viihtyisä paikka ja erityisesti mutkaton ja innostunut palvelu saivat porukkamme viihtymään mainiosti ja nauttimaan olostamme. Vieläpä innostuimme ruokapöydän äärestä poistuttuamme piipahtamaan lasillisella Cubassa ja Groteskissa, vaikka olikin torstai-ilta ja työpäivä edessä.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Suklaa-Levy

Siinä ne ovat kuvassa kuin kaksi marjaa. Toinen on suomalaista Levyn suklaata ja toinen jenkkiläistä Mast Brothersin vastaavaa. Levyn suklaasta tässä oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa, mutta kun tuo toinenkin kaapista löytyi, niin päätinpä maistella molempia kerralla.


Yhteistä näille on se, että molempien kaakao on lähtöisin yhdeltä tilalta Madagascarilta. Tuskin samalta tilalta kuitenkaan. Molemmat myös työstävät suklaan itse pavusta eteenpäin. Eli siis paahtavat ja jauhavat pavut itse. Hienoa, että Suomessakin joku viitsii nähdä tällaisen vaivan!

Levyn suklaasta olen netistä lukenut sekä hyvää että huonoa. Meille asti päätynyt levy näytti vähän epätasaiselta, mutta mitään sulamisjälkiä siinä ei sentään ollut. Pienen maistelun perusteella maussakaan ei ollut ongelmia.

Näitä kahta hyvin lähellä toisiaan ollutta suklaata kokeilimme maistella ristiin. Levyn suklaassa kaakaota on 71 prosenttia ja makeutukseen on käytetty palmusokeria. Mast Brothers on laittanut prosentin enemmän kaakaota ja makeuttanut ruokosokerilla. Mitään lesitiinejä tai muita lisäaineita kumpikaan ei ole mukaan tarvinut. Jälkimmäinen suklaa maistui makeammalta ja hedelmäisemmältä. Maku myös tuli vähän viipyillen ja kesti pitkään. Levyn suklaassa oli havaittavissa lakritsinen vivahde. Suklaan maku jyräsi päälle saman tien, eikä jälkimaku ollut ollenkaan yhtä pitkä kuin Mast Brothersin suklaassa.

Suklaissa oli paljon samaa, mutta myös selviä eroja. Molemmat kyllä maistuvat hyvin espresson kanssa hyvän aterian päätteeksi. Käytän itse ja suosittelen.

Levyn suklaata saa käsittääkseni vain Eat & Joysta, Mast Brothersin suklaata puolestaan tuskin saa Suomesta mistään. Nettikauppansakin taitaa toimittaa vain Jenkkilään.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vaniljakastike

Syksy on omena-aikaa ja omena-aikaan leivotaan omenapiirakkaa. Ja omenapiirakka ilman vaniljakastiketta on kuin kala ilman polkupyörää. Kaupan vaniljakastikkeet ovat esanssimömmöjä täynnä kaikenlaista omituista, joilla ne saadaan säilymään isältä pojalle. Eli siis ylläripylläri itsetehtyä vaniljakastiketta luvassa tällä kertaa. Ohjeen kaivelin Julia Childin & kump. kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Onneksi vaniljatankoja on kaapissa vielä isosti jäljellä. Tämä ei nyt erityisen vaikeatekoinen kastike ole, joten enpäs enää keksi järkisyitä valmiin kastikkeen ostamiselle.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vaniljasokeria tai vaniljauutetta. Mutta kun noita vaniljatankoja löytyi kaapista, niin semmoisen puolikkaan tähän laitoin mieluummin. Sokerin määrää vähensin pikkuisen, ettei lopputuloksesta tulisi liian imelää. Kokonainen desi oli alkuperäisessä ohjeessa. Rakenne ei vielä tuosta pienestä vähennyksestä kärsinyt.

4 keltuaista
3/4 dl sokeria
3 dl maitoa
1/2 vaniljatanko
(1 tl perunajauhoa)

Vatkaa sokeri vähän kerrassaan keltuaisten joukkoon. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kuohkeaa ja tasaista. Rapsuta vaniljatangon sisus maidon joukkoon ja lisää myös itse tanko. Kuumenna maito kiehuvaksi. Kaada kuuma maito koko ajan vatkaten keltuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana. Kaada koko hoito kattilaan. Suosittelen lisäämään tässä kohtaa mukaan 1 tl perunajauhoa, sillä se estää kokkeloitumisen lämmitettäessä (kokkeloituu muuten todella helposti). Lämmitä koko ajan sekoitellen keskilämmöllä, kunnes seos sakenee. Jäähdytä kastike kylmässä vesihauteessa koko ajan vatkaten.

Lopputuloksena oli todella hyvänmakuinen vaniljakastike. Tämän reseptin pohjalta tuossa kirjassa tehdään kaikenlaista, kuten crème brûléeta. Pieni sivulausemaininta oli myös jäätelön valmistamisesta. Hmm. Tästä kehittyikin idea, josta ehkä lisää sitten joskus tai sitten ei.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kanelinen omena-jogurttitorttu

Ompuista pitää vielä vähän leipoman, kun vielä näyttävät olevan kunnossa. Viikko sitten ne jo poimin ja olen parvekkeella säilyttänyt.


Tämä ohje on muokattu joskus Pirkka-lehdessä olleesta ohjeesta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin puolukkahilloa, joka sitten jyräsi omenan niin tehokkaasti, ettei se maistunut lopputuloksessa ollenkaan. Resepti oli muuten kuitenkin varsin kehityskelpoisen oloinen, joten päätin tuunata sitä vähäsen.

pohja
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte
8 kotimaista omenaa
1 tl kanelia
4 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

pinnalle
1 rkl sokeria
1/2 tl kanelia

Voitele irtopohjavuoka. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Kuori omenat, kuutioi niistä viisi ja leikkaa loput ohuiksi lohkoiksi. Kaada omenakuutiot vuokaan pohjan päälle.

Sekoita jogurtti, munat, sokeri, perunajauhot, vaniljasokeri ja kaneli huolellisesti keskenään. Kaada jogurttitäyte omenoiden päälle vuokaan.

Aseta vuokaan päällimmäisiksi omenalohkot. Ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 1 tunti. Jäähdytä ja irrota vuoasta. Tarjoa jäähtyneenä. Suosittelen oheen vaniljakastiketta. Itse tehty on tässäkin parasta, postaan yhden ohjeen malliksi huomenissa, jos muistan.

Tästä tuli yksi parhaista koskaan tekemistäni omenapiirakoista. Parempi puolisko kehui jopa parhaaksi. Työkavereillekin näkyi maistuvan. Tätä on tehtävä lisää, kunhan seuraavat näytteet syksyn omenasadosta meille asti ehtivät.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Omenahillo

Tässä ohjeessa ei ole mitään ihmeellistä, ihan perus omenahillo kyseessä. Ehkä juuri siksi sen tänne talteen ajattelin laittaakin. Aiemmin kesällä tein sopivasti postiluukusta kolahtaneesta Kotivinkistä nappaamallani ohjeella mansikkahilloa ja se ei erityisen hyvin onnistunut. Olisi pitänyt pysyä ihan perusohjeessa.


Ohje on muuten jostain netistä napattu, mutta enpäs sitä enää löytänyt. On siis poistunut kyberavaruuden syövereihin. En tätä kuitenkaan siis ihan itse ole keksinyt.

Usein omenahillo-ohjeissa on jotain maustetta mukana. Minä hieman karsastan mausteiden lisäämistä jo tässä vaiheessa. Maustamattomana hillosta tulee monikäyttöisempää. Maustamisen voi tehdä sitten käytön yhteydessä tilanteen mukaan.

1 kg omenoita
1 dl vettä
(1/2-1 sitruunan mehu)
500 g hillosokeria

Kuori omenat, poista siemenkodat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Minun mielestäni hillossa voi olla pieniä sattumia. Jos pidät tasaisemmasta hillosta, voit lopuksi soseuttaa hillon sauvasekoittimella.

Lisää omena ja vesi kattilaan. Mikäli omenasi ovat liian kypsiä, tai muutoin hyvin makeaa lajiketta, voi hillo kaivata vähän happamuutta joukkoon. Silloin kattilaan kannattaa lisätä sitruunasta puristettua mehua. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää hillosokeri, sekoita hyvin ja keitä vielä 20 minuuttia. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta ja purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä viileässä.

Hilloon kannatta käyttää ehdottomasti kotimaisia omenoita. Luomuomenat sopivat toki parhaiten, itse sain tätini omenapuusta käydä itse valkeaa kuulasta poimimassa. Ainakin koemaistamisen perusteella hillosta tuli varsin maukasta.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Chutneylaboratoriossa tänään luumu ja omena

Koska onnistuin löytämään torilta kotimaisia luumuja, ajattelin laittaa chutneykattilan tulelle. Samalla tuli keitettyä toinen chutney omenoista, joita sain tädiltäni. Valkeaa kuulasta olivat ne lajikkeeltaan. Luumujen lajikkeesta en osaa sanoa mitään.


Ohjeet kaivelin taas netistä, kuinkas muuten. Luumuchutneyn ohje tuli Kodin kuvalehdestä ja omenachutneyn Kotivinkistä. Omenachutneystä minulla ei ole aiempaa kokemusta, joten voin vain sanoa, että tuli hyvän makuista. Luumuchutney sen sijaan on tutumpi, Vii-Voanista olen semmoista ostanut ja sitä tarvitaan thaimaalaisen hapanimeläkastikkeen pohjaksi. Tämä itse tehty maistui ihan oikeanlaiselta.

luumuchutney
500 g luumuja (paino ilman kiviä)
1 punasipuli
1 1/2 cm pala tuoretta inkivääriä
1/2 dl rusinoita
1 dl muscovadosokeria
1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3/4 dl punaviinietikkaa
3 tähtianista
1 kanelitanko

Halkaise luumut ja poista kivet. Pilko vielä vähän pienemmäksi. Leikkaa sipuli viipaleiksi. Raasta inkivääri. Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen n. 30 minuuttia. Poista anikset ja kanelitanko.

omenachutney
500 g omenoita (paino kuorittuna)
1 punasipuli
1 dl vettä
1/2 dl rusinoita
1 cm pala tuoretta inkivääriä
1/4 tl suolaa
1 kanelitanko
1 1/2 dl hillosokeria
1/2 dl siideriviinietikkaa

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat. Leikkaa sipuli viipaleiksi. Sekoita ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia.

Purkita chutneyt kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Omenachutneystä en nyt osaa äkkiseltään sanoa, että mitä sillä voi tehdä. Ehkä jotain tulee talven mittaan keksittyä. Pakko olisi keksiä tästä ja erilaisista hilloista myös. Kesän satoa on nimittän tullut säilöttyä kylmäkellariin sen verran, että melkein jo pelottaa.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Nuudeliwokki kanalla ja keltapaputahnalla

Wokkiruokaa teki mieli valmistaa. Kaivelin kirjahyllystä kirjan nimeltä Vokkiateriat ja siitä tämmöisen aiemminkin hyödyntämäni reseptin. Aiemmin en ole päässyt ohjetta hyödyntämään ihan semmoisenaan, koska keltapaputahna on loistanut poissaolollaan. Nyttemmin tiedän sen olevan sama asia kuin soijapaputahna. Lisäksi tiedän sitä löytyvän Vii Voanista Hakaniemestä. Pullo ainetta löytyy kätevästi jääkaapista.


Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut porkkanaa, mutta kun tuollainen heti käytettävän näköinen porkkana oli jääkaapissa, niin pitihän se sinne lisätä. Eikä yhtään huono lisäys ollut se. Tämä ruoka oli alun perin riisin kanssa syötävä, mutta koska kaapissa oli munanuudelipaketin loppu odottamassa käyttöä, heitin nyt senkin tähän sekaan.

3 kanan rintafilettä suupaloiksi leikattuna
4 rkl maapähkinäöljyä
1 viipaloitu punasipuli
1 porkkana ohuina suikaleina
175 g isoja herkkusieniä viipaleina
100 g paahdettuja cashewpähkinöitä
1/3 dl keltapaputahnaa (soijapaputahnaa)
100 g munanuudelia
tuoretta korianteria koristeeksi

Pilko ainekset valmiiksi, paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla ja keitä nuudeli pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna öljy wokkipannussa ja paista sekoitellen kananpaloja muutaman minuutin ajan. Lisää punasipuli, porkkana ja herkkusienet. Paista sekoitellen parin minuutin ajan. Lisää nuudelit ja sekoita hyvin muutaman kerran. Lisää keltapaputahna ja pähkinät ja sekoita jälleen. Lisää hienonnettu korianteri ja tarjoile.

Tämä oli tämmöinen helppo ja näppärä wokkiruoka. Eikä edes ihan superpaljon pilkottavaa ja silputtavaa, eli hyvin nopeasti tulee jopa valmista. Tuo paputahna on varsin suolaista, joten sitä ei kannata todellakaan laittaa liikaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...