keskiviikko 31. elokuuta 2016

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 2: Springfield

Edellinen osa: osa 1: Chicago, seuraava osa: osa 3: Saint Louis

Chicagon jälkeen majoituimme kahdeksi yöksi Illinoisin osavaltion pääkaupunkiin Springfieldiin. Samannimisiä kaupunkeja on USA:ssa yli 20, olen jostain lukenut. Tämä Springfield on tunnettu erityisesti Abraham Lincolnin kotikaupunkina.


Tarkkaavainen lukija on varmasti jo tässä vaiheessa tarinaa arvannut, että matkasimme klassista Route 66 -reittiä. Tarkempi matkaraportti on luvassa piakkoin matkablogin puolella, tässä keskityn lähinnä matkan kulinaariseen antiin.


Springfieldistä löytyy useampiakin pienpanimoita. Tutustuimme näistä kahteen: Obed & Isaac's Microbreweryyn ja Engrained Brewing Companyyn. Molempien oluet olivat maukkaita. Lisäksi molemmat tarjosivat maukasta ruokaa. Oluita sai maistella myös pieninä maisteluannoksina. Obed & Isaac'sin Mother Road APA saakoon erityismaininnan jo nimensäkin vuoksi.


Obed & Isaac'silla maistoin myös Springfieldin erikoisuutta, hevosenkenkää. Tai oikeammin otin sen pienemmän version, jota kutsutaan poninkengäksi. Kyseessä on lihatäytteinen leipä, jonka päälle kasataan keko ranskalaisia ja koko komeus kuorrutetaan juustokastikkeella. Lihatäytteitä on erilaisia. Minun leivässäni oli nyhtöpossua. Hampurilaispihvi kai on se klassisin vaihtoehto. Hevosenkengäksi tätä annosta kutsutaan leipäviipaleen hevosenkenkää muistuttavan muodon takia.


Annos jäi melkein maistamatta, koska se ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta. Päätin lopulta kuitenkin moista kokeilla. Ja hyvä niin, sillä yllätys oli positiivinen. Mitään kevytruokaa tämä ei toki ole. Meille tätä herkkua luonnehdittiinkin "sydänkohtauksena lautasella".


Springfieldistä löytyi myös Cozy Dog Drive In, joka on tunnettu maissihodareistaan (corn dog). Herkku valmistetaan laittamalla nakki tikun nokkaan kuin jäätelö konsanaan. Sitten nakki kastetaan maissitaikinaan ja lopuksi komeus uppopaistetaan rasvassa. Lopputulos oli meistä vähän tylsän makuinen, mutta ilmeisesti moni pitää tätä suurena herkkuna.

Näillä eväillä jaksoi hyvin jatkaa matkaa kohti Missourin osavaltiota, jossa ensimmäinen kohteemme Saint Louis tarjosi Eero Saarisen arkkitehtuurin lisäksi jälleen vähemmän kevyttä herkkua. Mutta siitä lisää seuraavassa osassa.

Seuraavaksi: osa 3: Saint Louis

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 1: Chicago

Seuraava osa: osa 2: Springfield, Illinois

Kokkailu kotikeittiössä on jäänyt kesällä vähemmälle. Päällimmäisenä syynä oli miltei parin kuukauden matka, jonka vuoksi koti on ollut tyhjillään. Toisena syynä oli juuri ennen matkaa sattunut vesivahinko, jonka vuoksi keittiössämme ei edelleenkään ole parkettia. Muukin kämppä on tässä samalla mullin mallin, kun keittiön sisältö on hajasijoitettu ympäriinsä. Onneksi reissulta kerääntyi materiaalia tänne ruokaosastollekin. Matkablogin puolella samaa aihetta käsitellään enemmänkin, jahka pääsen alkuun.


Aloitimme matkan Chicagosta. Tämä USA:n kolmanneksi suurin kaupunki oli pitkään tuntematon kulinaristisena matkakohteena. Nykyisin sieltä kuitenkin löytyy huippuravintoloita samoin kuin New Yorkista tai Los Angelesistakin. Meidän ohjelmassamme ei kuitenkaan ollut michelintähtiä tällä kertaa. Sen sijaan tutustuimme kaupungin muihin tunnettuihin kulinaristisiin elämyksiin.

Chicagolainen pannupizza (ehkä vähän ontuva vapaa suomennos, englanniksi deep dish pizza) on yksi kaupungin erikoisuuksista. Pizza paistetaan korkeareunaisessa pannussa. Pizzan pohja on paksuhko ja se kohoaa ylöspäin astian reunoja pitkin. Kokeilimme tätä Pizano's Pizza & Pasta -ravintolassa, joka sijaitsi kätevästi kävelymatkan päässä Loopin alueella sijainneesta majapaikastamme. Kuva jäi ottamatta, sillä illalla ravintolan valaistus oli aivan liian hämärä.

Netistä lukemani perusteella parhaat chicagopizzan lähteet sijaitsevat etäämmällä ydinkeskustasta. Lyhyellä vierailullamme emme kuitenkaan ehtineet kauemmas, joten valitsimme kohtalaisen hyvät arviot saaneen Pizanon. Ilmeisesti joidenkin muiden pizzerioiden versioissa pohja on paksumpi kuin Pizanolla. Kokeilemamme pizza ei pohjansa puolesta ollut kovin erilainen perinteiseen pizzaan verrattuna, reunaa oli vain vähän enemmän. Pizza oli hyvää, mutta pidämme kyllä perinteisestä pizzasta enemmän. Ihan kiva tätä oli silti kokeilla. Keskikokoinen pizza oli jaettavaksi kahdelle oikein mainion kokoinen.


Chicagossa on myös omanlaisensa hodari, johon tulee paljon erilaista täytettä, mutta ei koskaan ketsuppia. Kokeilimme hodaripaikkana ihan kelvolliseksi arvioitua Max's Take Outia. Paikan seinällä mainostettiin, että vain alle17-vuotiaiden hodareihin voidaan laittaa ketsuppia. Alle kolmen dollarin perushodari oli todella hyvä. Paikka on hyvin pieni ja nimensä mukaisesti pääosin noutoruokaa toimittava. Jokunen istumapaikka seinänvieren tiskiltä kuitenkin löytyi, joten saimme ruokailtua paikan päällä.


Näiden kaupungin erikoisuuksien lisäksi haluaisin mainita ihan vahingossa löytämämme aamiais- ja lounasravintola Wild Berry Pancakes and Cafen, joka osoittautui todelliseksi helmeksi. Majoitukseemme ei kuulunut ilmaista aamiaista, joten olimme vapaat tutustumaan kaupungin tarjontaan. Pienen kävelymatkan päästä löytynyt Wild Berry oli saanut Yelpissä ja Tripadvisorissa hyviä mainintoja ja olipa se viimeksi mainitun palvelun ravintolalistalla huomattavan korkealla sijalla (kahviloiden listalla toinen ja ravintoloiden listalla kymmenes).


Söimme Wild Berryssä aamiaiseksi munia ja pekonia sekä jogurttia granolalla ja marjoilla. Näiden lisäksi tilasimme vielä paikan kehuttuja pannukakkuja jaettavaksi. Palvelu oli erinomaista ja ruoka todella hyvää. Kahdesta kokeilukerrasta ensimmäisellä jouduimme hieman odottamaan ruokia, mitä kovasti pahoiteltiin. Sisäänpääsyä joutui myös odottamaan, sillä paikkaan oli jatkuvasti pitkä jono. Onneksi arvioidut odotusajat olivat kuitenkin yläkanttiin ja alle vartissa pääsimme pöytään molemmilla kerroilla. Pannukakkuja kannattaa kokeilla, vaikka ei imelästä aamiaisesta välittäisikään. Ne olivat reissulla maistamistamme ehdottomasti parhaita.

Seuraavaksi matka jatkui syvemmälle Illinoisin osavaltioon. Osavaltion pääkaupungista Springfieldistä löytyi kaikenlaisen Abraham Lincoln -aiheisen sälän lisäksi myös jotain kohtalaisen omaleimaista syötävää.

Seuraavaksi osa 2: Springfield, Illinois

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kermakaljavertailu: Warner Bros. vs Universal Studios

Kevään aikana meillä oli tilaisuus tutustua kahteen Harry Potter -aiheiseen nähtävyyteen. Ensimmäisenä kävimme Lontoon lähellä vierailulla Warner Brosin studiolla, jossa elokuvat on kuvattu. Toinen kohde oli Orlandossa Universalin huvipuistoissa. Sekä Universal Studios Florida että Islands of Adventure sisältävät oman Harry Potter -alueensa.


Lontoon kohde oli aidompi siinä mielessä, että siellä näytillä oleva esineistö ja lavasteet ovat kaikki aitoja elokuvissa käytettyjä romppeita. Orlandossa sen sijaan on esillä vain turistien iloksi rakennettua silmänlumetta.


Sekä Lontoossa että Orlandossa oli tarjolla Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista tuttua namijuoma kermakaljaa (eng. butter beer). Pakkohan tuota oli maistaa. Oletin molempien tarjoavan samaa juomaa, mutta silti yritin painaa mieleeni tarkasti miltä ensin kokeiltu Lontoon versio maistui, jotta osaisin verrata näitä kahta toisiinsa.

Muistin varassahan tässä toki ollaan, mutta silti mielestäni juomat olivat erilaisia näissä kahdessa paikassa. Vaimoke vahvisti havainnon, joten ehkä en ollut väärässä. Molemmat juomat koostuivat kahdesta komponentista. Ensin oli sellainen hieman pommacmaisen näköinen limppari ja sitten päällä vaniljaisen kermainen vaahto.


Lontoon versiossa vaahto jotenkin luontevasti sekoittui hörpätessä limpparin kanssa. Orlandon juomassa sen sijaan nämä komponentit olivat vahvasti erillisiä. Jälkimmäisessä lisäksi vaahto jäi jäähileiseksi juoman pinnalle ja teki juomisesta jopa vähän epämiellyttävää. Orlandon juoma oli lisäksi Lontoon versiota selvästi imelämpi.

Näin ollen lopputulemana meidän kahden yksimielisellä tuomiolla julistamme Lontoon Warner Brosin studioiden kermakaljan paremmaksi kuin Universal Studiosin vastaavan. Molemmat olivat kuitenkin maistamisen arvoisia.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Testissä Treffi Pub & Bistron burgeri

Herttoniemen metroaseman vieressä Helsingissä sijaitseva Treffi Pub & Bistro on saanut kovasti kehuja viime aikoina burgeristaan. Näitä hyviksi kehuttuja burgereita kun on tapana käydä maistelemassa, niin pitihän sitä tännekin vääntäytyä. Mukana meillä oli ystäväpariskunta J&J, jotka ovat näissä kuvioissa olleet usein ennenkin mukana.


Paikan ruokalistalta olisi löytynyt yhtä jos toista muutakin kokeilemisen arvoista. Paikka ei kadulle päin näytä juuri normaalia lähiöpubia ihmeellisemmältä, mutta peremmältä löytyvä avoin keittiö ja ruokailupuoli osoittavat, että ruokaankin suhtaudutaan tässä ravitsemusliikkeessä vakavasti.


Tarjolla olisi ollut kivan oloisia oluitakin, mutta autolla paikalle saapuneena jätin oluen seuraavaan kertaan. Tilasimme koko seurueelle paikan juustoburgerin. Siihen kuului ihan miehekkään kokoinen 220 g Black Angus -pihvi, juustoa, pikkelöityä punasipulia sekä chilikastiketta ja savumajoneesia. Kaverina tälle tarjottiin ranskalaisia parmesan-tryffelimajoneesin kera.


Jopa minä olisin burgerin väliin voinut laittaa vähän kasviksiakin. Maun puolesta en kuitenkaan voi sanoa hirveästi mitään lisää kaivanneeni. Burgeri ei ehkä ihan täysin lunastanut hurjia odotuksia, jotka olivat ehtineet muodostua ylitsevuotavan kehuvia arvioita ravintolasta luettuani, mutta ei siinä mitään vikaakaan ollut.


Treffin juustoburgeri oli kuitenkin todella mehukas ja erittäin maukas. Vaikka en tätä ehkä kaupungin parhaaksi burgeriksi nostaisikaan, pääsee tällä kyllä sinne top vitoseen. Listan ylläpitämisen olen kyllä jo suosiolla lopettanut aikoja sitten. Tämä oli hyvä burgeri, tulen sitä syömään toistekin. Olen puhunut.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Herkkusuut Floridassa: Osteria del Teatro

Kevään Floridan reissulla vietimme syntymäpäivääni Miami Beachilla. Synttäri-illallista varten tutkailimme niin Yelpin kuin Tripadvisorinkin kautta sopivaa ruokapaikkaa ja päädyimme lopulta italialaiseen ravintolaan Osteria del Teatro, joka sijaitsee Washington Avenuen ja Española Wayn risteyksessä.


Ravintola ei ollut kaupungin edullisin, mutta se on kerännyt kovasti kehuja ja ollut toiminnassa jo 25 vuoden ajan. Ruokalista näytti varsin tyypilliseltä italialaiselta. Siksi olimmekin varsin luottavaisin mielin liikkeellä. Varmuudeksi olimme edellisenä päivän ohi kävellessämme käyneet tekemässä pöytävarauksen. Paikka näytti ainakin silloin varsin täydeltä ja varauksettomia ihmisiä jouduttiin käännyttämään ovelta.


Päädyimme ohittamaan alkuruoan, mutta tilaamaan risoton ja pääruoan. Herkkutattirisotto kuuluu ehdottomiin annoskateuden aiheuttajiin, siksipä tilasimme sen kumpaisellekin. Risotto oli juuri sellaista kuin sen kuulukin olla. Tykkäsimme kovasti.


Pääruossakin päädyimme samaan vaihtoehtoon, päivän erikoislistalta löytyneeseen kalaruokaan. Kalan laji ei jäänyt mieleen, mutta tarjoilija kehui annosta kovasti ja hyväähän se olikin.


Jälkiruoissa lähdimme sitten eri teille. Minä valitsin omenapiirakan, joka osoittautui paljon tarte tatinin tyyliseksi. Omenapiirakka on harvoin huonoa, eikä se sitä ollut nytkään. Tykkäsin kovasti.


Parempi puolisko otti tyypillisesti kotitekoista tiramisua. Se olikin erinomaista, joskin lautaselle sattunut pala ei ehkä esteettisyydellään häikäissyt.

Risoton, pääruoan, jälkiruoan ja viinilasillisten jälkeen päädyimme yli $200 laskuun. Ei tässä missään huippuravintolan hinnoissa vielä oltu, mutta tyylilajissaan ravintola oli sieltä tyyriimmästä päästä. Hyvästä ruoasta voi kuitenkin aina maksaa. Tyytyväisinä raahauduimme muutaman korttelin matkan hotellillemme täysinäisten vatsojemme viereen nukkumaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...