maanantai 21. tammikuuta 2013

Chili con carne naudan paistista

Chili con carnea on tullut tehtyä ohjeella jos toisellakin, tosin aina jauhelihasta. Tällä kertaa innostuin naudan paistia kokeilemaan raaka-aineena, kun tämmöinen ohje oli tarjolla viikon viinivinkin kaveriksi. Ohjeen meksikolaisuudesta en nyt osaa mennä sanomaan mitään, mutta viiniparinsa espanjalaisen luomuviini El Collao Roblen kanssa se kävi hyvin. Alkon suosittelee tätä mehua possulle ja lampaalle, mutta ainakin tällaisen naudanliharuoan kanssa se tuntui sopivan hyvin. Etenkin, kun lorautin samaista viiniä pataan mukaan.


Ruoka taas hieman muuntui alkuperäisestä ohjeesta. Alunperin piti olla luumutomaatteja, mutta minulla sattui olemaan kirsikkatomaateista ylitarjontaa, joten tein vaihtokaupan. Tuoreen oreganon vaihdoin kuivattuun, koska tuoretta ei aina ole saatavilla ja oregano toimii hyvin kuivattunakin. Papujen osalta ohjeessa oli tölkki tomaattisia kidneypapuja, mutta semmoisiapa ei ollut saatavilla, joten päätin käyttää noita peruspapuja, mutta lisätä sitten kidneyt sinne vielä mukaan bonukseksi. Viinivinkin ohjeissa ei ole tarkkoja määriä, joten määrät ovat arviolta itse käyttämiäni. Niin, ja ohjeessa olleen paprikan jäten pois, koska sellaista muutosta meillä toivottiin.


500 g naudan paistia
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
öljyä ja voita paistamiseen
1 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
2 tl chilijauhetta
3 mietoa punaista chiliä
3 dl lihalientä
2 dl punaviiniä
250 g halkaistuja kirsikkatomaatteja
1/2 puska korianteria hienonnettuna
1 tl oreganoa
1 tlk vaaleita papuja tomaattikastikkeessa
1 tlk kidneypapuja
1/2 sitruunan mehu
2 tl fariinisokeria

Leikkaa liha suikaleiksi. Kuutioi sipulit ja tuore chili. Kuumenna öljy ja voi padassa ja kuullota sipulit. Kaada pois padasta, lisää pataan tilkka öljyä ja ruskista lihasuikaleet. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla. Kaada myös liha pois padasta.

Lisää pataan tomaattipyree ja sekoittele hetken ajan. Lisää liha ja sipulit takaisin pataan. Lisää myös chilijauhe ja tuore chili sekä kirsikkatomaatit, korianteri ja oregano. Kaada joukkoon punaviiniä ja lihalientä niin, että muut ainekset peittyvät. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia, kunnes liha on mureaa.

Lisää lopuksi joukkoon pavut ja sitruunamehu sekä sokeri. Tarkista suola maistamalla. Padan voit tarjota vaikkapa riisin tai pelkästään salaatin ja hyvän leivän kanssa. Palanpainikkeeksi kaada lasiin El Collao Roblea.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Joululomalla Teneriffalla

Jotenkin talvilomailu on meillä jakautunut vuorovuosin Teneriffalle ja Thaimaahan kohdistuvaksi. Tällä kertaa oli Teneriffan vuoro. Aiemminkin näistä reissuista on ollut tarkoitus kirjoitella, mutta aina se on jäänyt. Nyt sitten yritän vähän raapustaa sanasen aiempienkin kertojen puolesta. Luvassa siis joitakin faktoja ja omia havaintoja Teneriffalta.

Puerto de la Cruz
Vähän aiemmasta poiketen olimme reissussa joulun. Uusi vuosi meni siellä myös, mutta tämä on ollut ohjelmassa aiemminkin, kaksi edellistä Teneriffan reissua olivat uuden vuoden ja loppiaisen reissuja. Ensimmäinen joulu poissa kotoa oli positiivinen kokemus. Kun ei ole jouluihminen, ei perinteisen jouluhössötyksen pois jääminen haitannut lainkaan, pikemminkin päin vastoin.

Ja sitten asiaan. Teneriffa siis on suurin Espanjalle kuuluvista Kanariansaarista. Saari on vulkaanista alkuperää ja se jakautuu karkeasti ottaen kolmeen osaan: rutikuivaan eteläosaan, vuoristoon ja vehreään pohjoisosaan. Suurin osa lomakohteista sijaitsee etelässä, koska siellä on enemmän aurinkoa. Toisaalta etelän rantakohteissa kaikki on rakennettu turisteja varten. Tämä sopii luonnollisesti niille, jotka haluavat lomaltaan paljon aurinkoa ja olutta, eikä muuta. Sekä tietysti sitten lapsiperheille. Myös iltaelämää turistien iloksi on etelän kohteissa järjestetty.

Teide hotellihuoneen parvekkeelta Purto de la Cruzista kuvattuna. Etualalla Puerton yläkaupunkia. Siitä ylempänä edelleen muita Orotavan laakson kyliä.
Vuoristosta löytyy Espanjan korkein vuorenhuippu Teide, joka kohoaa merenpinnasta reiluun 3700 metriin. Teide on tulivuori. Näitä pannuja löytyy saarelta lukuisia muitakin. Aktiivisiakin ovat, joskin aika rauhallisia kai viimeaikoina. Teide ilmeisesti kuitenkin on yleensä noin 100 vuoden välein possahtanut ja edellinen possahdus oli juurikin 1909.

Niin sanotun huoltotauon paikka tienvarressa matkalla Mascaan. On sitä huonompiakin maisemia katseltu rakkoa tyhjennettäessä. Meren takana siintää naapurisaari La Gomera.
Vuoristossa on ihan kiva käydä pyörähtämässä, sillä maisemat ovat todella hienoja. Rinnettä noustessa palmut vaihtuvat ensin mäntyihin ja sitten pieniin käkkäräpensaisiin. 2800 metrin korkeudessa on varsin kuivaa punertavakivistä ylänköä, jossa on kuvattu alkuperäiset Apinoiden planeetta-elokuvat. Vähän tuntuu kuin kuussa olisi. Kirkkaana päivänä korkeuksista näkyy helposti naapurisaarille. Yhdessä suunnassa siintää Gran Canaria, toisessa La Gomera ja kolmannessa La Palma. Nämä on tullut itse bongattua, ehkä jostain suunnasta näkyy vielä muitakin.

Puerto de la Cruz.
Pohjoisosa saaresta on sitten meille paremmin tuttu. Siellä sijaitsee Kanarian vanhin lomakohde Puerto de la Cruz, jossa 1800-luvulta lähtien alkoivat brittiläiset aristokraatit viettää luppoaikaansa. Osin tuntuu, että sama porukka on paikalla edelleen, sen verran iäkkääksi on pääosa turisteista käynyt. Vaan eipähän siellä muita turisteja oltukaan katsomassa.

Kanarian ilmastoa on kuvattu ikuiseksi kevääksi. Eteläisen sijaintinsa puolesta Teneriffalla luulisi olevan tukahduttavan kuumaa, mutta kylmä merivirta tasoittaa paahtavan auringon vaikutusta. Lopputuloksena on lähes ympäri vuoden tasainen lämpötila, joka vastaa suurin piirtein Suomen kesää. Auringon paisteen vaikutus tosin on paljon suurempi, möllykkä nimittäin porottaa todella kuumasti näin etelässä. Eteläpuoli saaresta on pääosin aurinkoinen aina, pohjoisessa satelee kohtalaisen usein, etenkin talvella.

Olemme Teneriffalle hankkiutuneet ihan pakettimatkalaisina. Eli siis toisin kuin lentokentän taksijonossa tyttö pakettimatkalaisia parjasi, eivät kaikki sellaisellakaan liikkeellä olevat istu koko lomaansa hotellilla olutta kittaamassa. Herran jestas, Kanariahan on viinialuetta! No, suoran lennon jos haluaa, niin lomalentoon on tyytyminen ja hotelli siihen päälle irtoaa yleensä pakettina varsin edullisesti. Nyt tosin oli vähän puhetta, että seuraavan kerran ottaisimme pelkät lennot matkatoimistosta ja suoraan kentältä lähtisimme vuokra-autolla kaartelemaan majoittuen pienempiin kyliin puolet lomasta ja sitten Puerto de la Cruziin toisen puolikkaan.

Puerto de la Cruz.
Puerto de la Cruz on noin 40 000 asukkaan Kanarialainen kaupunki, ei siis pelkästään läjä hotelleja meren rannalla. Kaupungissa on yksi isompi uimaranta (mustaa laavahiekkaa, eikä sitä Saharasta laivattua keltaista, jota on etelässä) sekä ihan hieno merivesiallasalue, joissa voi nauttia normaaleista rantapalveluista ja ottaa aurinkoa.

Keli on vähän epävarma auringon suhteen, mutta useamman reissun kokemuksella aurinkoa kyllä on aamiaisen ja lounaan välillä jonkin verran tarjolla melkein joka päivä. Välillä tosin voi olla pilvisiäkin päiviä, eikä kunnon sadekuurokaan ole poikkeuksellinen, jostainhan sen vihreän luonnon on se vesi saatava. Vuorten rinteillä möllöttävät pilvet yleensä laskeutuvat kaupungin ylle viimeistään iltapäivän aikana, mutta silloin aurinkokin on yleensä jo kääntynyt pois optimikulmastaan.

Konstailematon meriantura sitruunalla Rusticossa.
Puerto de la Cruzista sanottiin aikoinaan, että siellä ovat Kanarian parhaat ravintolat. Valitettavasti tilanne on muuttunut tältä osin huonompaan suuntaan. Kohde on viime vuosina vahvasti profiloitunut brittiläisten ja saksalaisten eläkeläisten lomapaikaksi. Tämä näkyy hotellien jakautumisena vaatimattomiin perushotelleihin ja eläkeläisten all inclusive-hoitokoteihin. Jälkimmäiset eivät sinällään ole nekään mitään loistohotelleja, vaan lisäarvo tulee lähinnä iltaisin järjestettävästä ohjelmasta sekä aterioista. Näissä eläkeläishotelleissa on yleensä myös hyvät auringonotto- ja uintimahdollisuudet, mistä syystä ne sopivat myös lapsiperheille.

Perushotelleissa puolestaan on yleensä katolla tilaa auringonottoon ja osassa myös pieni postimerkin kokoinen uima-allas. All inclusive-asiakkaat eivät luonnollisesti siirrä takapuoltaan noutopöydästä kaupungin muihin ravintoloihin, mikä osittain on näivettänyt tarjontaa.

Kalaa ja simpukoita La Herreriassa.
Onneksi kuitenkin hyviä ravintoloita vielä on jäljellä. Ihan fine dining-osastolle tällä asiakaskunnalla ei kannata lähteä, mutta varsin tasokastakin ruokaa on tarjolla. Toisaalta tavallisessa paikallisessa ravintolassa syöty pihvi- tai kala-annos ei sekään yleensä ole huono. Perusvarmistuksena kannattaa pysytellä semmoisissa ravintoloissa, joissa näkyy muitakin ruokailijoita, mieluusti myös paikallisia ihmisiä.

Tässä pieni lista tutuiksi käyneistä ravintoloista:
  • La Herreria: Puoliksi suomalaisen pariskunnan pyörittämä ravintola, jossa ruoka on paikallista samoin kuin viinitkin. Palvelu ja ruoka hyvää, hinta varsin edullinen (pääruoat 10-15 euroa). Aluksi hieman epäilytti mennä syömään ravintolaan, jossa pärjää suomen kielellä, mutta kyllä täällä paikallisiakin käy  syömässä. Yleisestä linjasta poiketein Herreria on myös jouluaattona toiminnassa iltamyöhään, joskin pöytä kannattaa varata ennakkoon. Merianturaa kannattaa kokeilla, eikä pihvikään paha ole.
  • Don Camillo: Italialaisia ravintoloita on aina joka paikassa. Tämä on ihan kiva lounasravintola. Pastat erityisesti ovat todella hyviä, eikä paikan tiramisukaan ole pöllömpää. Pizzoja varten ravintolassa on puu-uuni, joten lättyjen voisi olettaa olevan kelpoa tavaraa.
  • Regulo: Pikkuisen jo hienompi ravintola, mikä näkyy myös pikkuisen korkeampina hintoina. Erityisesti merenelävissä löytyy. Pihvi ei ehkä täällä ole hintansa väärti, mutta tosiaan merenelävien kanssa osaaminen on hyvällä tasolla. Palvelu on erinomaista ja puitteet oikein viihtyisät. Joulukoristeissa tosin mauttomuuden raja oli tullut ylitettyä reilusti.
  • Rustico: Varsin edullinen ja vähän huomiota saanut ravintola erinomaisella paikalla. Näkymät suoraan tyrskyiselle rannalle. Kalaruoat varsinkin maukkaita. Ei mikään erityisen tyylikäs ravintola, mutta palvelu kuitenkin ihan mallikasta. Ulkopöydät yhteisessä tilassa viereisen Pomodoron kanssa, vain pöytäliinan väri kertoo kummasta paikasta on kyse. Suosittelen näistä kahdesta Rusticoa.
Kaikki mainitut ravintolat ovat vanhoja tuttuja vuosien takaa, paitsi Don Camillo, johon tutustuimme vasta kaksi vuotta sitten. Muutama tutuksi käynyt ravintola on kadonnut kartalta. Tämä kannatta huomioida matkaopaskirjoja lueskellessa, jos kyseessä on vanhempi painos. Osa ainakin Lonely Planetin mainitsemista ravintoloista on lopettanut.

Charcon aukio uneliaana aamupäivällä.
Illallispaikkaa etsiessä varsin varmoja kohteita ovat Charcon aukio sekä Calle El Lomo. Näistä ensin mainittu on kaupungin keskeisin paikka, jonne kaikki väki kokoontuu iltasella. Sen ympärillä ja välittömässä läheisyydessä on lukuisia ravintoloita. Osa toki on selviä turistisyöttölöitä, mutta toisaalta esimerkiksi helposti tämmöiseksi laskettava Compostelanan pizzeria aukion kulmassa on myös paikallisten suosiossa, ja myös lähes aina ammutun täysi iltaisin. Pizzat eivät muuten ole yhtään pöllömpiä ja yömyöhäiselläkin nälkäinen saa saman ravintolan sivupisteestä kaupungin toiselta laidalta syötävää ravintolan ollessa kiinni vain kahtena vuorokauden tunneista.

Calle El Lomon ravintolatarjontaa. Aamupäivällä tämäkin paikka näyttää raukealta.
Calle El Lomo on kivenheiton päässä Charcolta sijaitseva kävelykatu, jonka varsinkin lähinnä Charcoa sijaitsevassa päässä on lähekkäin useita ravintoloita. Ensimmäisellä poikkikadulla on myös muutama vähän fiinimmän näköinen paikka, joihin emme kuitenkaan vielä ole ehtineet tekemään tuttavuutta.

Cortado ja cappuccino italiano sekä palat kakkua (n. 10 € yhteensä) Ebano Cafessa Puerto de la Cruzissa.
Kaupungissa on myös lukuisia miellyttäviä kahviloita, joissa on tarjolla kahvin lisäksi toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä kakkuja. Pala kakkua ja kaksi kuppia kahvia kustantaa siinä 8 euron verran. Maitokahvin ystävien kannattaa ottaa espanjalainen versio cortado, joka on jossain cafe macchiaton ja cappuccinon välimaastossa, eli lopputulos ei ole suuren suuri, mutta ei ihan kertahörppykään. Espresso on espanjalaisittain café solo (voi joissain tapauksissa tarkoittaa myös mustaa kahvia, mutta kyllä se espresso oletuksena kuitenkin näyttäisi olevan, tarjoilija varmistaa mikäli on epäselvää).

Cappuccinon (espanjalaisittain capuchino) ystävä voi joutua pettymään saadessaan lempijuomansa maidon sijaan kermavaahdolla. Cappuccino italiano yleensä tulee sellaisena kuin voisi olettaakin. Tämä ihan vakavana varoituksen sanana.

Loro parquen pingviineillä vähän nokkapokkaa.
Puertosta löytyy myös eläinpuisto Loro Parque, josta löytyy maailman suurin kokoelma papukaijoja (espanjaksi loro). Näiden lisäksi puiston tarjontaan kuuluvat maailman suurin pingvinaario, isohko akvaario haitunneleineen sekä temppuilevia delfiinejä, merileijonia ja miekkavalaita. Muitakin mönkäisiä on tarjolla, joten kyllä tuolla useamman tunnin saa aikaa kulumaan. Knoppina mainittakoon, että elokuvassa Linnunradan käsikirja liftareille alussa esitetty delfiinien suurkiitos kaloista ja poistuminen planeetalta on kuvattu Loro Parquessa.

Bussimatka Los Gigantesista Puerto de la Cruziin tarjoaa nähtävää koko rahan (4,40€ Bono bus-kortilla) edestä.
Teneriffalla ei todellakaan kannata jäädä kököttämään hotellille (paitsi, jos ihan oikeasti se on loman tarkoitus). Saarella on ensinnäkin erinomainen julkinen liikenne. Bussilla pääsee liikkumaan hyvin monipuolisesti ja edullisesti. Kun vielä ottaa selvää ja hankkii Bono Bus-kortin, säästää vähintään kolmasosan ja parhaimmillaan puolet matkan hinnasta (riippuen vähän matkan pituudesta). Kermana kakun päälle ainakin Google Maps osaa näyttää reittiehdotukset paikkojen välillä julkista liikennettä käyttäen.

Julkisen liikenteen lisäksi erinomainen vaihtoehto liikkumiseen on ajokortilliselle ihmiselle auton vuokraaminen. Kärry ei kustanna paljoa ja sillä liikkuminen saarella on todella helppoa. Vuoriston teillä tosin maltti on valttia ja kokemus auton käsittelystä tulee tarpeeseen. Tiet ovat nimittäin todella kapeita ja mutkaisia, eikä mutkan taakse ole näkyvyyttä. Teillä liikkuu myös sekä paikallisliikenteen busseja että turistikyydityksiä, joten tarkkana saa olla. Mutta hyvin tämmöinen perusautoilijakin on siellä pärjäillyt.

Olemme nyt siis neljä kertaa Teneriffalla käyneet ja jonkin verran saarta kiertäneet. Edelleenkin kuitenkin on vielä pitkä lista kivan kuuloisia paikkoja näkemättä. Saarella myös matka pisteestä toiseen on itsessään elämys, sillä maisemat ovat joka puolella todella hienoja (puhun nyt tästä saaren pohjoispuolesta, etelä näyttää lähinnä avolouhokselta).

Maailman vanhin kanariantraakkipuu Icod de los Vinoksessa.
Tällä kertaa kävimme piipahtamassa Icod de los Vinoksen kylässä, josta löytyy maailman vanhin kanariantraakkipuu. Paikalliset väittävät yli tuhatvuotiaaksi, mutta tokkohan on ihan niin vanha.

Tuore perhonen valmistautuu ensimmäiselle lennolleen kotelonsa kyljessä.
Lisäksi tarjolla on perhospuutarha, joka siis on vähän kuin perhosten eläintarha. Siellä kasvatetaan tropiikin perhosia osana uhanalaisten lajien suojeluohjelmaa. Erilaista kirjavaa siivekästä on nähtäväksi paljon ja hyvällä tuurilla näkee myös uuden perhosen kuoriutumisen kotelostaan.

La Lagunan vanhaa kaupunkia. Siesta sulki kaupat.
Kävimme myös saaren vanhimmassa kaupungissa, entisessä pääkaupungissa La Lagunassa, jonka vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Talot ovat 1500- ja 1600-luvuilta ja edustavat värikästä paikallista rakentamista parhaimmillaan. Kaupunki on vähän ylempänä sisämaassa, joten siellä voi olla pikkuisen viilempää kuin rannikolla.

Näköalapaikalla Tacoronten viinialueella.
Viininviljelyalueita saarella on useampia. Viinimaassa matkaillessa on aina kiva käydä katsomassa, miten missäkin viiniä kasvatetaan ja valmistetaan. Jokaisessa paikassa on omat vuosisatojen varrella muodostuneet tapansa, joita on sitten teknologian kehityksen myötä päivitetty toisaalla enemmän ja toisaalla vähemmän. Teneriffan viinialueista tietoa halauville on ihan oma sivustonsa, josta löytyvät viinitilat yhteystietoineen. Me kävimme tällä kertaa pörräämässä Tacoronten viinialueella. Aiemmin Puerton läheinen La Orotavan viinialue on tullut tutuksi.

Mascan kylän raittia.
Autoilimme myös vuorten kainalossa sijaitsevaan Mascan kylään. Tämä paikka oli 1960-luvulle asti pelkän kinttupolun päässä, kunnes autotie viimein valmistui. Santiago del Teiden kylästä ajelimme Mascaan superkiemuraista ja -kapeaa tietä, jossa vuokra-Seat sai tehdä tosissaan töitä. Tien varrella oli mukavasti näköalapaikkoja, joissa pystyi pysähtymään ja katselemaan maisemia. Ensin kiivettiin vuorta ylös ja sitten alaspäin. Masca on todella piskuinen kylä, joka nähtävästi elää täysin turismista. Bussilasteittain sinne väkeä näkyy tulevankin. En yhtään ihmettele, sillä maisevat ovat todella hienoja. Pari kertaa päivässä ajelee paikallisliikenteen bussikin Santiago del Teidestä Buenavista del Norteen ja tällä välillä sijaitsee myös Masca.

Iltakahvilla Buenavista del Norten näköalakahvilassa lähellä golfkenttää.
Mascasta ajelimme edelleen Buenavista del Norteen, jossa ihailimme auringonlaskua.

Garachico kuvattuna ylempää rinteeltä käsin. Näköalakahvila tarjoaa maukkaat banaanimunkit. Saimme myös tertun banaaneja matkaevääksi ihan kaupan päälle ja erikseen pyytämättä.
Buenavistasta Puertoon merenrantaa mukailevaa tietä ajellessa matkan varrelle sattuu myös Garachico, joka on letkeä pikkukaupunki. Sillä oli aikoinaan hyvä satama, joka toi kaupunkiin vaurautta. Läheinen tulivuori päätti kuitenkin pilata sataman heittämällä laavat kaupungin niskaan. Nyt on aika kivinen ranta, mutta eloa tuntuu kaupungissa silti edelleen riittävän.

Candelarian kirkko.
Muita autoillen tutuiksi käyneitä paikkoja ovat mm. Candelarian ja Güímarin kylät. Ensin mainittu näistä on Kanarian mahdollisesti tärkeimmän kirkon kotipaikka. Kyseinen kirkko on Candelarian basilika ja sieltä löytyy saarten suojelupyhimyksen patsas ja sitä käyvät sitten asukkaat muiltakin saarilta pyhiinvaelluksella katsomassa.

Suojelupyhimyksen patsaan tarina on ihan mielenkiintoinen. Sen olivat nimittäin löytäneet rannalta Teneriffan alkuasukkaat, jotka pitivät sitä jumalan kuvana. Espanjalaiset sitten veivät patsaan kukistettuaan alkuasukkaat ja antoivat patsaalle uuden merkityksen ja rakensivat erinäisten vaiheiden jälkeen majapaikaksi Candelarian basilikan 1900-luvulla. Alun perin patsas lienee ajautunut rantaan jostain haaksirikkoutuneesta laivasta lähtöisin olevan romun mukana. Näin ainakin muistan jonkun kertoneen. Tarinoita tosin lienee useampiakin.

Güimarin pyramideja.
Jälkimmäisestä puolestaan löytyi kaivauksissa pyramideja, joita amerikan asuttamisesta eriäviä mielipiteitä esittänyt norjalaistutkija Thor Heyerdahl piti Afrikasta Amerikkaan matkalla olleiden intiaanien pystyttäminä. Totuus taitaa olla toinen, mutta ihan kiva keskus oli tämänkin tulkinnan varaan rakennettu. Lisäksi paikan päällä esitellään saarten luontoa ja elinkeinoja ennen ja nyt. Kauniina päivänä paikallisia liskoja ainakin on paljon nähtäväksi alueella kierrellessä.

Puerto de la Cruzin kaupunki järjestää kivan ilotulituksen Plaza de Europan edessä olevalta aallonmurtajalta käsin.
Vaikka Teneriffa on nyt jo ehtinyt jonkin verran käydä tutuksi näiden reissujen myötä, on edelleen tuleviksi reissuiksi paljon uusia paikkoja nuuskittavaksi. Kohteesta on jo ehtinyt muodostua melkein kesämökkiä vastaava paikka, jonne on kiva palata katsomaan, miten ovat nurkat pysyneet pystyssä. Kun en nyt mökki-ihminenkään ole.

Kiinnostuneille löytyy tietoja esimerkiksi Lonely Planetin Kanarian oppaasta. Jos haluaa vain yhden saaren edestä tietoja, pystyy pdf-muotoisena ostamaan kyseistä saarta käsittelevän luvun kirjasta nettikaupasta noin kahden ja puolen euron hintaan. Näin teimme itsekin. Kahden reissun tarpeiksi on ideoita oppaan sivuilta löytynyt ja edelleen jäi muutama takataskuun tulevaa varten.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hyvää ruokaa Postresin malliin

Eräänä joulukuisena lauantaina oli paremman puoliskon merkkipäivän varjolla saatu päiväohjelmaan sovitettua kahdenlaista hyvää. Ensin oli Michael Monroen keikka Tavastialla ja sitten illallinen Postresissa. Harvinaisen hieno päivä oli se.

Ohessa lyhykäinen kuvaus Postresissa nauttimistamme sapuskoista. Valokuvat ovat hämyisestä ravintolasalista otettuina kehnoja, kenties seuraavalla kerralla onnistuu paremmin, kunhan nyt se uusi Lumia joskus saapuu.


Postresia olen joskus aiemminkin kehunut, enkä suotta. Se on näistä Helsingin tähdillä noteeratuista paikoista oma suosikkini. Sekä ruoka että palvelu ovat aina olleet ensiluokkaisia. Muitakin on testattu, mutta täällä olen syönyt myös omalla rahalla ja ihan useammankin kerran.

Tarjolla oli ruokalistalta vapaasti valittava kolmen ruokalajin ateria, pöytäseurueittain tarjottava viiden ruokalajin ateria sekä keittiömestarin valitsema seitsemän ruokalajin ateria. Päädyimme keskimmäiseen, eli ryhdyimme arpomaan kolmen alkuruoan, kahden pääruoan ja kolmen jälkiruoan listalta viittä molemmille sopivaa vaihtoehtoa. Rajoituksena oli vain se, että molempia pääruokia ei saanut ottaa listalle.

Päädyimme lopulta pienen arvonnan jälkeen ottamaan kaksi alkuruokaa, pääruoan ja kaksi jälkiruokaa. Toisena jälkiruokana olisi juusto ollut sellainen perinteinen vaihtoehto, ja kyllähän listalla stiltonia olisi ollutkin, mutta siitäkin huolimatta päädyimme toisenlaiseen valintaan.


Jo ruokalistan kyytipojiksi meille oli kiikutettu maa-artisokkasipsejä majoneesin kera. Tämän jälkeen ennen ensimmäistä varsinaista ruokalajia saimme kolmen pienen annoksen setin. Näistä yksi oli tatti-peruna-kroketti, yksi kurpitsasaksanpähkinävaahto ja kolmas mäticornetto. Jälkimmäinen näistä on kuvassa tuolla yläreunassa ja kaksi muuta tuossa välittömästi yläpuolella. Cornetot saapuivat hauskasti pienessä kukkaruukussa, jossa kärysi havuinen oksa kenties katajasta. Hauska savuinen aromi levisi siitä ympäristöön.

Kaikki näistä pienistä naposteltavista olivat oikein maukkaita. Erityisesti kurpitsainen töfnä maistui niin hyvälle, että kippo tuli kaavittua hyvin puhtaaksi.


Sitten päästiinkin jo asiaan, eli oli ensimmäisen ruokalajin vuoro. Se koostui kampasimpukasta ja piparjuurilumesta sekä lautasen pohjalle kaadetusta kastikkeesta. Näiden kanssa joimme saksalaista hieman makeaa rieslingiä. Kampasimpukka olikin yllättäen raakana. Piparjuuresta tuli mieleen wasabi (tai siis se piparjuuritöfnä, jota wasabina täällä päin maailmaa pidetään) ja koko yhdistelmästä sushi. Annoksen nykertämiseen oli taas nähty paljon vaivaa. Lopputulos oli etenkin viininsä kera erittäin hyvän makuinen. Listan mukaan annoksessa olisi ollut myös perunamysliä ja kermaa. Näin varmasti olikin, joskaan en niitä heti siitä muistanut. Tarjoilija ei niitä myöskään annosta esitellessään maininnut, tai sitten jotain meni ohi.

Seuraavaksi oli vuorossa toinen alkuruoka, joka listan mukaan sisälsi luomukaritsaa, 63 asteen kananmunan ja savua. Savua tosiaan löytyi ja mukana oli myös sieniä. Annos saapui lasikuvun alla. Kupu nostettiin lautasen päältä vasta pöydässä ja sieltähän sitä savua pöllähti. Myöhemmin saman annoksen saapuminen muihin pöytiin paljastui jo pelkän tuoksun perusteella.


Kovin yllättäen karitsan kanssa tarjottiin valkoviiniä, tällä kertaa Itävallasta. Viini sopi ruoan kanssa kuitenkin mainiosti, joskaan se ei mitenkään erityisen selvästi tuonut sieltä mitään makuja esille. Annos oli jälleen kerran näyttävä ja erittäin maukas. 63 asteen kananmuna oli hauska rakenteeltaan. Kyseessähän on tasaisen kypsä kananmuna, kun muna yleensä on aina reunoilta kypsempi kuin keskeltä. Salaisuus tässä on 63 asteen lämpötila, joka on juuri kananmunan kypsymiseen tarvittava lämpötila. Kun munaa kypsytetään tarpeeksi pitkään tässä lämpötilassa, kypsyy se hiljalleen läpikotaisin ilman, että pintaosat muuttuvat kovaksi. Tai jotenkin näin olen asiasta lukenut mm. Kemiaa keittiössä-kirjasta.


Ennen pääruokaa meitä hemmoteltiin taas tervehdyksellä keittiöstä. Tällä kertaa saimme pienet pullolliset puolukka-inkiväärimehua. Naminami, kun olikin hyvää. Tämmöistä pitää tehdä joskus itsekin. Ikuna en ole puolukasta tykännyt, mutta silti oli hyvää.


Pääruoaksi olisin kyllä itse lähtenyt porolinjalle, mutta koskapa päivänsankari halusi turskaa, niin sitäpä sitten oli ottaminen. Ja mikäs siinä, hyväähän se turskakin on, kun hyvin laitetaan. Kaveriksi kala oli saanut kukkakaalia useammassa eri muodossa sekä myös vesikrassikastiketta. Juomana tälle soviteltiin yhteen chablista. Yhdistelmä oli erittäin hyvä, erityisesti viinin ollessa hyvää pataa kukkakaalin kanssa. Pääruoan annoskoko oli jo sitä luokkaa, että tässä kohtaa alkoi vatsa täyttyä oikein tosissaan.


Jälkiruokiin siirtymistä ennen saimme maistettavaksi raikasta mansikkasorbettia vaniljasoossilla. Mukana tässä oli vielä mallascrumble. Hyvää oli. Tätä olisi kyllä voinut syödä ihan kokonaisen jälkiruoka-annoksenkin verran.


Ensimmäinen jälkiruoka sisälsi lakkaa ja kauraa. Myös rahkaa oli mukana. Kaura esiintyi lastuina ja hiutaleina. Tämän kanssa tarjottiin Etelä-Ranskasta kotoisin olevaa punaista jälkiruokaviiniä. Viini oli jälleen kerran ihan totaalisen tuntematon minulle, mutta en antanut sen haitata. Se sopi kauran ja lakan yhdistelmän kanssa erinomaisesti.


Toinen jälkiruoka oli paperilla niin hauskan kuuloinen, että ihan siksi halusin sitä kokeilla. Suklaata ja punajuurta oli annoksessa. Sille tarjottiin kaveriksi jälkiruokaviiniä Etelä-Ranskasta. Myös vaniljaa oli mukana lautasen reunaan pyyhkäistyn kastikkeen muodossa. Punajuurta annoksessa oli näyttävästi lautasen poikki levitetyn kastikkeen lisäksi sorbetin muodossa. Suklaata oli ganachen muodossa. Punajuuren ja  suklaan yhdistelmä oli hämmentävän hyvä. Viini sitoi nämä vielä oikein erinomaisesti yhteen.


Kun molemmat jälkiruoat oli saatu syötyä, oli masussa vielä juuri ja juuri espresson verran tilaa. Kahville keittiöstä tuotiin vielä kaveriksi kaksi suklaista palleroa. Toisessa oli valkosuklaan sisällä tyrniä (mainio yhdistelmä) ja toisessa tummempaa suklaata. Makoisia olivat molemmat.

Aterian jälkeen tuntui siltä, että päivä alkaa olla pulkassa. Laskun kevennettyä kukkaroa tuntuvasti hipsimme kotia kohti. Vatsa täynnä ei lampaita tarvinut laskea, vaan uni tuli heti kun pään sai tyynyyn.

torstai 10. tammikuuta 2013

Vuosi alkaa thaityylisellä kanakeitolla

Viime vuoden loppu sujui vähän hiljaisesti täällä blogissa. Joululomamatkaan piti valmistautua ja semmoista. Yksi Postres-keikka tuli luonnosasteelle jo dokumentoitua, mutta jäi senkin postaus sitten. Ehkä postaan sen tässä vielä myöhemmin.

Nyt sitten pienen kröhän kiusatessa aloitellaan tämän vuoden bloggauskausi thaivaikutteisilla kanakeitolla. Kanakeitto kun on flunssaruokaa. Kröhä ei ole paha, mutta onpa kuitenkin riittävä tämmöiselle eväälle tekosyyksi.


Otin ohjeen Kokeilta ja poteilta ja muokkasin sitten oman mielen mukaiseksi. Lähinnä jouduin vähän joustamaan tarveaineissa, kun kaupassa ei kaikkea ollut. Lisäksi laitoin vähän lisää tavaraa, että tulisi piskuisemman ruokaisampi. Heti tuoksui thaimaa ja maistui myös. Tykkäsin.

400 g broilerin rintafilettä
2 porkkanaa
100 g kirsikkatomaatteja
1 tl inkivääritahnaa
2 pientä salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
1 sitruunaruoho
1 tl chilijauhetta
3 kaffirlimetin lehteä
4 dl kanalientä
4 dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
1 rkl sokeria (mieluusti palmusokeria)
3 rkl limettimehua

Leikkaa kana pieniksi paloiksi. Leikkaa porkkana suikaleiksi. Silppua sipulit. Leikkaa sitruunaruoho reiluiksi paloiksi.

Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja lisää kanat, porkkanat, kirsikkatomaatit, sipulit, inkivääritahna, sitruunaruoho ja kaffirlimetin lehdet. Keitä hiljalleen viitisen minuuttia tai kunnes kanapalat ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja chili. Kiehauta ja mausta lopuksi kalakastikkeella, sokerilla ja limetin mehulla.

Halutessasi voit poistaa keitosta sitruunaruohon ja kaffirlimetin lehdet tässä kohtaa (esim. siivilöimällä). Thaimaassa tuntuivat kyllä luottavan kunkin ruokailijan kykyyn kalastella tämmöiset sattumat pois. Ovat nimittäin vähän samanlaisia kuin mustapippurit ja laakerinlehdet, eli ei tarkoituksella tee mieli kauhoa suuhun keitosta.

Tämmöistä tällä kertaa. Tarinaa joululomasta on työn alla. Aiemminkin olen näitä uhkaillut tänne kirjailla, mutta tällä kertaa voisin ihan toteuttaakin uhkaukseni.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...