Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. lokakuuta 2015

Mustikkapiirakasta se alkoi: blogi 5v

Kappas vain, tätä blogintapaistahan on tullut kirjoiteltua jo viisi vuotta. Aleksis Kiven päivänä 10.10. vuonna 2010 kirjasin tänne ylös muutaman kerran leipomani mustikkapiirakan ohjeen. Ohje oli sopivan erilainen hyllystäni löytyneisiin keittokirjoihin kirjattuihin ohjeisiin verrattuna ja siksi pidin siitä. Sähköiselle taltioinnille tuli tarvetta, koska ohje oli käsin kirjoitettuna paperilapulla ja pelkäsin hukkaavani sen.


Tuossa ihan alkuperäinen kuva tuosta ensimmäisestä postauksesta. Sittemmin on koti vaihtanut paikkaa vähän lännemmäksi Helsingin sisällä ja hellakin päivittynyt kaasulla toimivaksi. Kaikenlaista hössötystä on myös mahtunut tähän viiteen vuoteen. Välillä vähentelin hiilihydraatteja ja sittemmin olen narissut lisäaineista. Hiilihydraatit palasivat pian, kun kaikenlaiset korvikkeet alkoivat maistua puulle. Lisäaineet ovat sitävastoin edelleen pysyneet pääosin muualla.

Alkuperäinen tavoite blogille oli kuitenkin kirjailla ylös kokeiltuja ohjeita ja havaintoja niistä auttamaan kahden hengen perheemme arkisen ruokinnan pulmatilanteissa. Että olisi jotain kättä pidempää viikon ruokalistan mietinnän tueksi. Tässä mielessä blogini on ollut kyllä menestys. Arkiruokavalikoimamme on monipuolistunut huomattavasti.

Jossain vaiheessa talouteemme saapunut tablettilaite sopii hyvin yhteen blogin kanssa. Laite, olkoonkin törkeän ylihintainen, toimii aina kokatessani keittokirjana. Lasipinta kestää hyvin roiskeet ja on helppo pitää puhtaana. Laitteen selaimella on helppo etsiä nähtäville kulloinkin tarvittava ruokaohje joko omasta blogista tai muusta internjetlähteestä.

Ruokajuttujen lisäksi blogiin on tullut kirjoiteltua jonkin verran matkailuaiheisia kirjoituksia. Onhan matkailu taloutemme yhteisistä harrastuksista selvä ykkönen. Kiinnostus ruokaan näkyy myös matkoilla ja siksi aasinsiltojen löytäminen matkoista blogiin onkin ollut helppoa.

Viime kesänä kuitenkin päätin, että on aika erottaa nämä matka- ja ruokajutut omiin karsinoihinsa. Tämä helpottaa juttujen luokittelua. Matkajutut luokitellaan kohteiden mukaan, ruokajutut pääraaka-aineiden ja toisinaan myös ohjeen edustaman maailmankolkan keittiön mukaan. Tämä ajatus konkretisoitui matkablogina Ja sitten matkaan, jota olen nyt sitten kirjoitellut tämän ruokablogin ohella reilun vuoden verran.

Ensimmäiset viisi vuotta ovat menneet nopeasti. Jos tämä meno ei lopu, se saa luvan jatkua. Niin kauan kuin uusia ruokaohjeita löytyy kokeiltaviksi ja uusia ravintoloita vierailtaviksi, jatkuu tämä kirjoitusharrastukseni samanlaisella vaihtelevalla aktiivisuudella kuin tähänkin asti. Vaikka ensisijaisesti kirjoittelenkin itselleni, saa juttujani lukea vapaasti ja myös kommentoida. Vastaan jos jaksan.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kirjoittaja sekoilee

Onkin näköjään hyvä kokeilla toisenkin kerran tehdä jotain blogiin ylös kirjattua ohjetta. Siinä sivussa tulee hyvin havaittua kaikki kivat virheet, joita tekstiin on lipsahtanut. Kuten esimerkiksi aineluettelosta puuttuva voi, joka kuitenkin tekstissä mainitaan.

Edellä kuvatulla tavalla kävi, kun jouluksi ryhdyin tekemään Glorian Ruoka & viini-lehden juustokakkua, jota jo kesällä heti tuoreeltaan kokeilin ja blogiin ylös kirjasin. Voi tosiaan puuttui pohjan ainesosaluettelosta, mutta tekstissä se mainittiin. Nyttemmin olen tuon alkuperäisen ohjeen päivittänyt.

Tämä kyseinen kakku muuten päätyi joulupöytään jälkiruoaksi, koska sen mainittiin sopivan kuin nenä päähän Inniskillinin jääviinin kaveriksi. Olimme kyseistä nektaria hankkineet viime talven talvilomamatkalta Finnairin valikoimista. Pullokoko oli Alkossa myytävää vieläkin pienempi, joten hinta ei ollut ihan noin paha, varsinkaan Finnairin kautta hankittuna. Yhdistelmä kyllä toimi erinomaisen hyvin. Suosittelen siis sitä lämpimästi.

Toivottavasti näillä reseptikömmähdyksilläni kiusaan vain itseäni, enkä ketään muuta. Pahoitteluni, mikäli joku muukin on joutunut niistä kärsimään. Yritän olla tarkkana ja korjaan kyllä havaitsemani virheet. Ehkä tällainen tarkkuuden lisääminen voisi toimia vaikkapa uudenvuoden lupauksena.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...