keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Suklainen portviini-luumukakku

Tämmöinen ohje oli Glorian Ruoka & Viini-lehdessä tässä aiemmin syksyllä (numero 6/2013). Vaimoke sitä tilasi synttärikakuksi. Ohje oli sen verran työlään kuuloinen, että innostuin oitis. Ihan kelvollinen oli lopputulos, vaikka en nyt tämmöisten suklaisten kakkujen suuri ystävä itse olekaan.


Kakku koostuu muutamasta komponentista. Kaikkiaan paras lopputulos syntyy, jos aloitat hommat kaksi päivää ennen h-hetkeä laittamalla kuivatut luumut likoamaan. Myös kakkupohja kannattaa paistaa kaksi päivää ennen, jotta se ehtii jäähtyä ennen täyttämistä. Täyttäminen taas kannattaa tehdä päivää ennen tarjoilua mahdollisimman mehukkaan lopputuloksen varmistamiseksi.

Ohjeeseen tein taas ne perusmuuntelut, eli käytin vain kuohukermaa ja maustetut tuorejuustot maustoin itse perustuorejuustosta. Alkuperäisessä ohjeessa siis oli vispikermaa siellä sun täällä ja luumujen täytteessä sitruunatuorejuustoa. En nähnyt varsinaista syytä käyttää valmiiksi esanssilla maustettua tuorejuustoa, kun puolikkaan sitruunan mehu oli joka tapauksessa jäämässä yli. Mehun kun sotki maustamattomaan tuorejuustoon, oli sitruunatuorejuusto valmis. Tadaa. Olipas taas hirmuisesti vaikeampaa näin.

kakkupohja
100 g tummaa suklaata (vähintään 70%)
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl maissitärkkelysjauhoa
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

täytetyt kuivatut luumut
100 g kivettömiä kuivattuja luumuja
1/2 dl vettä
1/2 dl tawny-portviiniä
1 kanelitanko
1 suikale luomusitruunan kuorta

sokerikiille
2 1/2 dl sokeria
4 rkl vettä

täyte
1 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
1 tl luomusitruunan kuorta raastettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 sitruunan mehu
50 g pistaasipähkinöitä

tuoreluumuhillo
500 g tuoreita punaisia luumuja
1 1/4 dl ruokosokeria
1/2 dl vettä
1/2 dl tawny-portviiniä
1 kanelitanko
1/2 sitruunan mehu
125 g hillosokeria

kakun kostutusliemi
luumujen liotusliemi
1/2 dl tawny-portviiniä

kakun täyte
4 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

koristeluun
murskattuja pistaasipähkinöitä

1. päivä
Laita ensin kuivatut luumut likoamaan. Sekoita vesi ja portviini. Lisää luumut, kanelitanko ja sitruunan kuori. Laita yöksi jääkaappiin.

Valmista sitten kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata puolet suklaasta ja rouhi toinen puoli veitsellä. Sekoita kuivat aineet sekä suklaarouhe ja lisää nämä muna-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi sulatettu suklaa. Kaada halkaisijaltaan n. 20 cm voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä seuraavaan päivään ennen leikkaamista.

Valmista seuraavaksi tuoreluumuhillo. Laita sokeri, vesi, portviini ja kanelitanko kattilaan. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes tuloksena on siirappimainen liemi. Poista kanelitanko kattilasta. Lisää luumut ja sitruunamehu. Keitä 10 minuuttia. Ota puolet pehmenneistä luumuista pois käytettäväksi kakun täytteenä. Lisää hillosokeri kattilaan ja keitä vielä 15 miuuttia. Soseuta ja jäähdytä. Laita luumut sekä hillo jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

2. päivä
Valmista ensin luumujen täyte. Sekoita sitruunan mehu tuorejuustoon ja notkeuta tuorejuusto reippaasti sekoittamalla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla sekä sitruunan kuorella. Sekoita kermavaahto ja tuorejuusto. Ota kuivatut luumut pois nesteestä. Säästä neste kakun kostutukseen. Sekoita sokerikiilteen ainekset kattilassa ja keitä kuultavaksi. Kasta luumut sokerikiilteessä ja nosta leivinpaperille erilleen toisistaan. Pursota pursontinpussin avulla täyte luumujen sisälle. Luumuissa on pursotukseen sopiva reikä, josta kivi on otettu pois.

Sekoita kakun jogurttitäyte. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja sokerit. Jos luumujen täytettä jäi yli, sekoita se jogurttitäytteen sekaan.

Leikkaa kakkupohja kolmeksi kerrokseksi. Sekoita kostutusliemeksi luumujen liotusneste ja portviini. Kostuta alimmainen kakkupohjan kerros pullasudin avulla. Levitä pohjan päälle luumuhilloa. Levitä hillon päälle puolet keitetyistä luumuista. Lisää näiden päälle 1/4 jogurttitäytteestä. Laita päälle toinen kerros, kostuta ja täytä samoin kuin edellinen kerros. Lisää lopuksi päälle ylin kerros. Levitä sen päälle loppu jogurttitäyte. Koristele täytetyillä luumuilla ja pistaasipähkinöillä.

Luumuaika ei nyt ole parhaimmillaan, joten jouduin tyytymään niihin luumuihin mitä kaupasta satuin saamaan. Erityisen mehukasta tavaraa ei ollut tarjolla, mutta makua noistakin nyt sain kohtalaisesti irti, kun niitä portviinissä ja sokerissa keittelin. Portviininä käytin marraskuun Lissabonin reissulta mukaan tarttunutta 20-vuotiasta tawnya. Myös lehden artikkelissa suositeltu Kopken puolikkaassa pullossa Alkossa myytävä 20-vuotias tawny käy varmasti oikein hyvin. Kakkuun lurautettu port käy hyvin myös kakun kanssa tarjottavaksi.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kalaruokaa Lissabonissa

Käväisimme pikaisella kuuden päivän talvilomalla Lissabonissa marraskuun alkupuolella. Reissun jälkeen ei voi kuin ihmetellä miksi emme ole aiemmin tuonne eksyneet. Kyseessähän on erittäin hieno kaupunki ja lisäksi kaikenlaiset kalat ja äyriäiset ovat siellä erinomaisen maukkaita. Eivätkä ne maksa juuri mitään.


Marraskuu on Lissabonissa selvästi sesongin ulkopuolista aikaa. Siksi kaupunki vaikutti hyvin rauhalliselta. Kelin puolesta meillä kävi hyvä tuuri, sillä näin keskimäärin melko sateisena ajankohtana ei vettä tullut taivaalta tippaakaan. Ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä näkyi taivaalla vähän pilviä ja siinä välissä oli tarjolla vain sinistä taivasta. Lämpötilakin oli siellä 20 asteen paremmalla puolella niukin naukin. Tosin todella kylmä tuuli piti huolen siitä, että pitkähihainen paita tai takki pysyi visusti päällä koko reissun ajan.


Reissubudjetin ollessa varsin tiukka majoituimme ihan keskeisimmän alueen ulkopuolelle hotelliin Neya Lisboa. Tosin Googlen kartan arvio Lissabonin keskustasta näyttäisi olevan Marquês de Pombalin aukio, jonne oli hotellilta kyllä ihan näppärä kävelymatka. Metroasemiakin oli 10 minuutin kävelymatkan sisällä kolme kappaletta. Tässä runsasmäkisessä kaupungissa oli ihan kiva, että kaksi asemista oli hotellilta katsoen ylempänä (hotellille palaaminen oli mahdollista alamäkeen) ja yksi hotellilta katsoen alempana (liikkeelle lähtö oli mahdollista alamäkeen).


Ebookersilla oli tarjota hyvin edullinen paketti sisältäen Portugalin TAP-lentoyhtiön suorat lennot ja majoituksen Neyassa. Hotelli oli varsin moderni ja siisti. Kelpo aamiainen kuului huoneen hintaan. Aamiaisella tosin oli tarjolla kahvia vain automaatista, mikä on aina todella pitkä miinus meille hyvän kahvin ystäville.


Lissabonin keskusta käsittää seitsemän kukkulaa ja vähän lättänää maata niiden välissä. Seassa on paljon kapeita kujia, etenkin Alfamassa, kirkkoja, vanhoja taloja sekä joitain vähän uudempiakin rakennuksia. Korkeimmille kukkuloille on tarjolla ihan erilliset raitiovaunulinjat, joiden avulla voi säästää hieman jalkojaan. Tasaisin välimatkoin kaupungille on sijoitettuna aukioita, joissa yleensä on aina jonkin merkkihenkilön patsas keskellä.


Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metro palvelee varsin kattavasti ja lisäksi löytyy käteviä ratikkareittejä (kuten klassinen vanha ratikka no 28, jolla kannattaa ajaa kerran päästä päähän) ja myös busseja. Metroaseman automaatista saa 50 sentin sijoituksella matkakortin paikallisen vastineen, johon voi ladata samaisesta automaatista joko arvoa tai aikaa (mutta ilmeisesti ei molempia samalle kortille). Yksi matka kortilla maksaa 1,25 euroa ja vuorokausi rajatonta matkustusta maksaa 6 euroa.


Ylen esittämästä Maailman matkailuaarteet-sarjasta bongattuun Sintran pikkukaupunkiin teimme junalla päiväretken (matka Lissabon-Sintra n. 40 min, lippu n. 3,50 euroa). Kyseessä on Unescon maailmanperintölistalle päässyt vanha kaupunki, jonka läheisiltä kukkuloilta löytyy maurien maata hallitessaan rakentaman linnan muurit sekä näkemisen arvoinen tyylien tilkkutäkki nimeltää Palácio Nacional da Pena (siis Penan palatsi).


Näihin kohteisiin voi reipas kivuta omin jaloin ja tämmöinen laiskempi turisti huristella bussilla 434, joka ajelee rinkulaa Sintran juna-asema, vanha kaupunki, maurien linna, Penan palatsi, vanha kaupunki, juna-asema. Lipun hintaan kuuluu, että kyydistä voi jäädä ja jatkaa taas myöhemmin uudelleen. Kaikki kohteet saa siis kivasti katsottua yhdellä kyydillä.


Kun nyt näin Portugalissa paikalla oltiin, oli pakko yrittää vähän tutustua portviiniin, joka toki on jollain tasolla tuttu jo valmiiksi. Tosin en ennen reissua ollut koskaan päässyt maistamaan vuosikertaportia, joka on yleensä pikkuisen hintavampaa. Eri vuosikerroista sekoitettu tawny sekä vuosikerran myöhempi pullotus eli late bottled vintage (LBV) ovat niitä enemmän esimerkiksi sikaria poltellessa nauttimiani.


Onneksi asiantuntemuksesta ei aineen lähteillä ollut puutetta. Kävimme reitin varrelle sattuneessa viinikaupassa nimeltään Napoleão. Paikka osoittautuikin käymisen arvoiseksi. Kauppias oli hyvin innokas puhumaan portugalilaisista viineistä ja maistiaisiakin saimme yhden tawnyn ja yhden LBV:n osalta. Varmuudeksi myös kirsikkalikööri Ginja d'Obidosta sekä vinho verdeä (vihreä viini) saimme maistaa. Näistä ensin mainittu oli tutustumislistalla ja jälkimmäinen oli jo ehtinyt muodostua aiempien päivien aikana vakiojuomaksi kalaruoan kyytipoikana.


Portviinin säilyvyyden suhteen olen lukenut suomalaisista lehdistä hyvin ristiriitaisia tietoja. Onneksi nyt asia selvisi sitten Napoleãon asiantuntijan toimesta. Hänen yleisohjeensa oli vuosikertaportin osalta juoda se mahdollisimman nopeasti, samoin kuin väkevöittämätönkin viini. Vuosikertaport kypsyy vielä pullossaan, joten se hengittää ja muuttuu avaamisen jälkeen. LBV ei ole ihan yhtä herkkää, mutta sellainenkin pullo kannattaa tyhjentää noin viikon sisällä avaamisesta. Tawny sen sijaan on täysin oksidoitua ja stabiloitua, eikä se enää pullottamisensa jälkeen muutu miksikään. Avattua tawnya voi siis käsitellä kuin vaikka avattua viskipulloa. Lohdullista, ostinkin sitten ison pullon 20-vuotiasta tawnya.


Kaloihin voi Lissabonissa tutustua syömisen lisäksi myös muilla tavoin. Kaupungista löytyy nimittäin yksi Euroopan suurimmista akvaarioista. Sieltä löytyy monia pienempiä vesistö-ötököitä sekä vähän isompiakin. Suurin tankki pitää sisällään yli 7 miljoonaa litraa vettä ja sieltä löytyy kaikenlaista parvea ja haita sekä rauskujakin montaa eri sorttia. Erilaisia ilmastovyöhykkeitä esittäviä alueita on myös useita. Pingviinitkin ovat edustettuina. Erillisnäyttely esitteli kilpikonnia.


Mutta sitten niistä syötävistä kaloista. Etukäteisvalmisteluna reissulle olin hankkinut Lonely Planetin Portugalin oppaasti Lissabonia ja sen lähialueita koskevan luvun pdf-muodossa. Tämä kustansi muistakseni jotain 3 ja 4 euron väliltä. Printattu versio tästä oli mukana reissussa. Siitä löytyi vähän joka puolelta kaupunkia ravintolasuosituksia. Lisäksi myös Anthony Bourdainin Lissabonin vierailun ravintolalista tuli tarkistettua läpi. Itse ohjelmanhan katsoin toki pariin kertaan.


Sekä Lonely Planet että Anthony Bourdainin oppaina osan matkaa toimineet kaksi kokkia suosittelivat kaljakuppila Cervejaria Ramiroa. Kaljakuppilaksi nimittely on tässä yhteydessä vähän rumasti tehty, sillä vaikka suurin osa paikallisista ruokailijoista huuhtoikin äyriäisensä alas oluella, on paikka yksi parhaista äyriäisravintiloista, joihin olen eksynyt. Ruoka on konstailematonta, miedosti maustettua, koruttomasti tarjoiltua, mutta toisaalta erinomaisen tuoretta, töykeän hyvää ja hävyttömän halpaa.


Kävimme täällä syömässä kaksi kertaa itsemme ähkyiksi äyriäisistä ja saimme molemmilla kerroilla ruokien, viinin, kuplaveden ja jälkiruoan/kahvin jälkeen laskua aikaikseksi kahdelta hengeltä karvan verran 60 euron molemmin puolin.


Jälkiruoat eivät tosin ole Ramiron parasta antia. Jälkiruokalista näyttää jonkin jäätelöfirman mainokselta. Annokset lienevät valmiissa purkeissa jääkaapissa tai pakastimessa. Onneksi huomasin paikallisten tilaavan jotain muuta. Nimittäin jonnekin pöytään kannettiin tuoreesta ananaksesta leikattu reilu rengas, jonka päälle kaadettiin portviiniä. Kun sitten tarjoilija uhkasi meitä jälkiruokalistalla, pyysin saman tien ananasta portilla. Me tosin saimme valkoista portia, mutta hyvin kävi ananaksen kanssa sekin. Voitti teollisen suklaamössön.


Toinen vaihtoehto jälkiruoalle on Bourdainin kokkikavereiden esittelemä tapa tilata Ramiron pihvivoileipä. Luulin, että he vitsailivat, kun kertoivat sitä käytettävän jälkiruokana. No, totuus paljastui, kun paikallisten vanhempien herrasmiesten seurue ties kuinka monen taskuravun jälkeen tilasi vielä pihvileivät. Teki mieli kokeilla itsekin, kun olin jälkiruokavaiheessa aina niin täynnä äyriäisistä, ettei mitään isoa olisi kupuun mahtunut.


Kalojen ja äyriäisten hinnat ovat usein listoissa painon mukaan. Tätä ei pidä säikähtää, vaan kysyä rohkeasti tarjoilijalta. He kyllä ystävällisesti kertovat ja suosittelevat. Varsin moni turisti tuntui olevan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä näissä asioissa. Pienempiä äyriäisiä voi pyytää painon mukaan, esim. vaikka 100g katkarapuja. Jos ei ole varma mikä määrä olisi järkevä, voi kysyä tarjoilijalta suositusta tai sitten tilata jonkin pienemmän määrän ja tilata sitten lisää, mikäli jäi jälkä. Näin näkyivät toimivan paikalliset.


Henkilökunta usein tuo pöytään aluksi leipää ja paikasta riippuen mahdollisesti jotain isompaakin purtavaa. On syytä huomata, että jos näitä ei halua syödä, kannattaa siitä ilmoittaa. Jokaisesta pöytään kannetusta annoksesta kyllä laskutetaan erikseen, vaikka niitä ei olisikaan tilattu. Tosin näin edullisen hintatason maassa sillä ei ihan hirveän suurta väliä ole.


Lonely Planetin ja myös Michelinin suosittelemassa ravintolassa nimeltään Solar dos Presuntos kävimme yhtenä iltana syömässä kalaa. Tämä ravintola oli jo pykälän verran fiinimpi, ei tosin vielä mikään fine dining-paikka. Äyriäisiä oli jälleen tarjolla montaa sorttia, mutta päädyimme molemmat merianturaan. Sen kanssa tarjottiin todella maukkaita perunoita ja jännittävästi laitettua pinaattia. Tarjoilijan suosittelema viini kävi annoksen kanssa erinomaisesti.


Solar dos Presuntosin jälkiruokalista näytti kelvolliselta, joten lähdimme suklaalinjalle. Minä kokeilin listan maailman parhaaksi kehumaa suklaamarenkia. Tämä paperilla vähän tylsältä kuulostanut annos osoittautui erinomaisen makuiseksi. Tarjoilija oikein erikseen pani merkille hyvin puhdistetun lautaseni. Pyysin jälkiruoalle kaveriksi lasillisen portviiniä sen kummemmin tarkentamatta. Olin positiivisesti yllättynyt, kun pöytään kiikutettiin pullo vuosikertaportia, jota sitten lasiin lurautettiin. Tawnya olisin odottanut, mutta kyllähän tämäkin kuninkaiden herkku ihan kivasti kävi jälkiruoan kaveriksi. Ja tulipahan se vuosikertaportrastikin suoritettua samalla.


Makeista herkuista puheen ollen Lissabonissa kannattaa ehdottomasti maistaa paikallisia kermaleivoksia (vapaa käännös, pastel de nata on alkukielinen nimi). Parhaimpia saa Belémistä vanhasta kahvilasta nimeltään Casa Pastéis de Belém. Kyseinen paikka on aika hyvin herkkunsa tuotteistanut, mutta se ei vähennä niiden herkullisuutta. Eikä palvelukaan ollut huonoa. Paikka vaikuttaa pieneltä, mutta onkin yllättävän iso. Aina löytyy uusi sali, kun kävelee käytävää eteenpäin.

Portugaliin pitää palata pian uudelleen. Varmasti muitakin kivoja paikkoja tästä maasta löytyy, mutta silti myös Lissabonissa pitää käydä uudemman kerran. Sen verran jäi kuitenkin vielä mielenkiintoisia nurkkia koluamatta.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Lähijuustoa Helsingistä

Viinilehdessä oli juttu Helsingin Meijiriliikkeestä, joka Viikissä valmistaa Helsingin yliopiston koetilan lehmien maidosta juustoja. Toiminta on ilmeisesti varsin alkuvaiheissaan vasta. Samaisessa jutussa kerrottiin, että Hakaniemen kauppahallin juustoliike Lentävä lehmä myy Helsingin Meijeriliikkeen brie-juustoa. Pakkohan tuota oli ostaa samalla, kun muutenkin juustotarjottimelle täytettä tustusta juustoliikkeestä kävin hakemassa.


Linnunlaulu-brie oli varsin lötköä ja kuulemma ihan optimikypsyydessään. Maku ei ollut mikään supervahva, mutta ei ihan miedoinkaan. Keksin päällä viikunahillon kanssa maistui oikein hyvältä. Isot pisteet tällaiselle lähitoiminnalle. Muita juustoja odottelen jo innolla. Pariakin erilaista pitäisi samaisen Viinilehden jutun perusteella olla joulupöytään tarjolla.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Nuoren anguksen chateaubriand

Töissä oli puhetta Siuntiossa Gårdskullan tilalla kasvavista angus-naudoista. Angushan on pihvikarjaa sieltä paremmasta päästä. Australiasta asti anguksen lihaa tänne Suomeenkin kuskataan. Lisäksi Australiassa on se Angus Young, jolla on ruma kitara ja polvihousut. Mutta hänpäs ei liitykään tähän mitenkään, paitsi ehkä tuon otsikon kautta.


Työkaveri ystävällisesti kävi tilalta hakemassa kimppatilauksemme, josta meille asti tuli yksi nuoren naudan sisäfile. Painoa tälle klimpille oli kertynyt vajaat 1,4 kiloa. File oli jo jonkin aikaa raakakypsynyt ennen noutoa, mutta viikko sitä piti vielä jääkaapissa pitää ennen käyttöä.


Eilen sitten tuli viikko täyteen. Avasin tyhjiöpakkauksen, putsasin fileen kalvoista ja leikkasin valmiiksi pihveiksi. Suurin osa meni pakastimeen, mutta chateaubriandista paistoin saman tien kaksi 250g pihviä. Erinomaista oli. Voin lämpimästi suositella. Todella hienoa, että tällaisen superpihvikarjan lihaa saa kotimaisenakin tuotantona. Kaveriksi punaviinikastiketta, uunissa pahdettuja kirsikkatomaatteja sekä rucolaa. Ei jäänyt nälkä.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kana tikka masala

Intialaista ruokaa ei olekaan tullut tehtyä pitkään aikaan. Löysin tämmöisen tikka masala -ohjeen Valion arkistosta ja ajattelin kokeilla. Kaveriksi pyöräytin jo aiemmin kokeiltua pilahviriisiä, tosin ilman pähkinöitä tällä kertaa (piti olla pähkinöitä kaapissa, mutta eipä näkynyt).


Lopputuloksena oli ihan maittavaa intialaistyylistä ruokaa. Vähän liian tomaattista oli minun makuuni. Voisin silti tehdä toistekin, sillä tämä ei ollut erityisen työläs (poislukien tuo pilahvi, joka teki tästä semityölään). Ihan keitetty basmatiriisi käy arkimallina lisäkkeeksi helposti.

Alkuperäisessä ohjeessa oli kuminan siemeniä, mutta minä korvasin ne jeeralla eli juustokuminalla. Kuulosti enemmän intialaiselta.

400 g kanan rintafileitä
2 tlk tomaattimurskaa (tai vaikkapa Muttin paseerattua tomaattia)
2 prk tomaattipyrettä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 cm pala inkivääriä
1 tl chilijauhetta
1 tl jeeraa
1 tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl öljyä
1 nippu korianteria koristeluun

Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli öljyssä raastetun inkiväärin, mausteiden ja tomaattipyreen kanssa. Lisää tomaattipyre ja anna hautua n. 15 minuuttia.

Paloittele kana. Ruskista kanapalojen pinta paistinpannulla. Jos käytit kastikkeessa tomaattimurskaa, voi olla syytä soseuttaa kastike sauvasekoittimella. Paseeratun tomaatin kanssa tätä vaihetta ei tarvita. Lisää kanapalat ja jogurtti kastikkeen sakeen. Hauduta vielä n. 10 minuuttia tai kunnes kanat ovat kypsiä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Omenajuustokakku

Kotivinkin ohjeella yritin tehdä omenapiirakkaa ja lopputuloksena oli samanlainen katastrofi kuin aina kyseisen aviisin ohjetta kokeillessa. Ei vaan onnistu ikinä nuo. Siksi lohdutukseksi pyöräytin tämmöisen. Ohjeen löysin KakkuKatrin blogista.


pohja
12 Digestivekeksiä
100 g voita

täyte
600 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
2 purkkia smetanaa
2 dl tomusokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
5 kotimaista omenaa
2-3 tl kanelia
2 rkl sokeria

Valmista ensin pohja. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos tasaiseksi pohjaksi irtopohjavuoan pohjalle.

Valmista sitten täyte. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi omenat. Sekoita sokerin ja kanelin kanssa.

Sekoita tuorejuustoa voimakkaasti kulhossa, jotta se notkistuu. Lisää smetana, tomusokeri, munat ja vaniljasokeri joukkoon, ja sekoita tasaiseksi. Kaada puolet taikinasta pohjan päälle irtopohjavuokaan. Lisää sitten omenat ja kaada loppu taikina päälle. Paista 170-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Jos haluat pinnan jäävän vaaleaksi, peitä vuoka foliolla. Kun kakku on valmis, sammuta uuni ja anna kakun jäähtyä uunissa 1-2 tuntia.

Tämä oli oikein maukasta. Lisäsin omenoiden määrää vähän alkuperäisesti ohjeesta. Kaneli jonkin verran dominoi omenan makua, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Alkuperäisessä ohjeessa oli sekä smetanaa että ranskankermaa. En ymmärrä moista, kun korvaan aina ranskankerman muutenkin smetanalla. Toisessa on enempi rasvaa, toisessa enempi lisäaineita. Siinä suurin ero, jonka mukaan voipi valita.

torstai 24. lokakuuta 2013

Täytekakku kissanristiäisiin

Vaikka tässä on kaikenlaista makeaakin tullut leivottua vuosien varrella, ovat täytekakut jääneet vähemmälle. Joskus melkein 15 vuotta sitten kokeilin sellaisen leipoa ihan vain nähdäkseni miten onnistuu. Onnistuihan se.


Nyt oli tilaisuus kokeilla uudemman kerran, kun anopin kissanpennulle pidettiin ristiäiset. Ajattelin testata kakkupohjan tekemistä ihan punnitsemalla kananmumat ja laskemalla sokerin ja jauhojen määrän yleisesti hyväksi havaittua 0.7 kerrointa käyttäen. Näin pitäisi tulla hyvä kakku. Jauhoiksi valitsin vehnä- ja perunajauhot siten, että perunajauhoja tuli 1/5 kokonaismäärästä.

Oleellista on siis aloittaa kananmunista. Kananmunat painavat noin 50 grammaa, mutta esimerkiksi minä sain keskipainoksi punnitsemalla 60 grammaa. Tämä on aika suuri ero ja vaikuttaa kyllä lopputulokseen, mikäli ohje on säädetty tuon 50 gramman kokoisten munien mukaan. Kakkupohja on hyvin herkkä laji. Siksi kannattaa olla tarkkana.

Päädyin tekemään viiden munan kakun. Säädin 10 cm korkean kakkurenkaan halkaisijaksi 20 cm. Viisi munaa oli tähän juuri passeli määrä. Kakku turposi vähän yli vuoan reunojen, mutta laskeutui sopivalle tasalle jäähtyessään.

Kakun täytteeksi päädyin muuntelemaan Kinuskikissan vadelma-mascarpone-täytettä. Dajm-patukoiden käyttäminen täytteessä tuntui kovin turhalta, joten jätin ne pois. Kiva täyte tuli näinkin.

pohja
5 munaa
0.7 x munien paino sokeria
0.7 x munien paino jauhoja (1/5 tästä perunajauhoja, loput vehnäjauhoja)
melkein 1 tl leivinjauhetta

täyte
3 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1/4 dl sokeria
200 g kotimaisia vadelmia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauho ja leivinjauhe ensin keskenään ja sitten vähin erin muna-sokerivaahtoon varovasti nostellen. Varmista kuitenkin, että taikina on hyvin sekoittunut. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Minä käytin kakkurengasta, johon turautin kevyesti vuokasprayta (telkkarissa ammattilainen käytti semmoista) ja jonka laitoin leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 170-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Älä missään tapauksessa avaa uunin luukkua ennen kuin 30 minuutin paistamisen jälkeen. Muutoin kakku lässähtää.

Anna kakun jäähtyä ennen kuin irrotat sen vuoasta. Pohja kannattaa tehdä edellisenä päivänä. Näin leikkaaminen helpottuu.

Leikkaaminen on aina jännä vaihe. Epävarmana mallasin ensin veitsellä kakun reunaan paikat tasaisin välimatkoin. 10 cm korkuisen pohjan sai helposti jaettua neljään osaan. Piirsin vielä veitsellä rajat koko kakun ympäri ennen leikkaamista. Näin veitsi kulki leikatessa tasaisesti valmista uraa pitkin, eikä lipsahduksia sattunut. Veitsen on syytä myös olla terävä.

Sekoita täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita mascarpone ja sokeri joukkoon. Vatkaa tasaiseksi. Kostuta kakku kevyesti esim. pullasudilla. Nesteenä voit käyttää maitoa tai jotain mehua. Minulla oli appelsiinimehu käytössä. Levitä täytevaahtoa alimmaisen kakkukerroksen päälle ja painele vadelmia tasaisesti päälle. Nosta seuraava kerros varovasti kakun päälle ja jatka kunnes viimeinenkin kerros on paikoillaan. Älä laita täytettä enää sen päälle. Kuorruta haluamallasi tavalla.

Minä tein laiskan sokerimassaratkaisun. Valkoista sokerimassaa tarvittiin 500 g eli kaksi pakkausta. Levitin reilusti tomusokeria työtasolle ja kaulin massan ohueksi (liian ohueksi ei kannata kaulita, sillä massa repeää nostettaessa). Kaulimisen ohessa irrottelin massaa välillä alustasta. Kuulemma silikonisella alustalla kauliminen käy helpommin. Valitettavasti semmoista ei ollut käytössä. Levitin kaulitun sokerimassan kakun päälle, silitin laskokset reunoilta, ja leikkasin ylijäämän alareunasta pois. Koristeluksi vaimoke piirsi sinisellä koristelugeelillä kissan naaman kakun päälle. Toisenlainenkin idea koristeluksi oli, mutta se ei toiminut.

Jos kakku on tarkoitus syödä samana päivänä, kannatta sitä ehkä kostuttaa vähän ronskimmin. Tällä kakulle kävi niin, että se oli parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. No, kissa sai kuitenkin nimen ja kakkukin tuli jo syötyä. Kakku syntyi ilman sen isompaa taistelua, jopa kaasu-uuni suostui paistamaan pohjan nätisti ja tasaisesti. Ainoastaan sokerimassan kaulimista piti vähän harjoitella ja siinä yhteydessä meinasi verenpaine kohota. Reunoista en saanut supertasaisia, vaikka Kinuskikissan ohjeita yritinkin noudattaa.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Stefanin burgerilla Tampereella

Pikaisella Tampereen visiitillä päätimme käväistä kokeilemassa Stefan's Steakhousen, joka toki on jo Helsingissäkin. Muistelen jostain lukeneeni kehuvia arvosteluja Tampereen toimipisteestä, mutta ei niin kehuvia Helsingin vastaavasta. Sopivan läheinen sijainti hotelliin nähden oli kivasti plussaa, sillä keli ei ollut ihan sieltä parhaasta päästä.


Listalla oli varsin houkuttelevan kuuloisia pihvejäkin kyllä, mutta päätimme silti kokeilla burgeria. Kun nyt tätä vertailevaa burgeritutkimusta on lähdetty tekemään, niin jatketaan samalla linjalla. Burgeri esiintyi listalla nimellä Stefan's 1/2 bounder ja se sisälsi mm. rucolaa ja kurkkua. Lihana oli paikan päällä jauhettua australialaista black angusta. Siis kelpolihaa, joskin vähän kaukaa tuotuna. Parmesanranskalaiset tulivat siihen kaveriksi.

Burgeri oli varsin mehukas, vaikka se ei siltä päälle päin näyttänytkään. Pihvi oli oikeaoppisesti paistettu, eli mediumina se oli reilusti punainen sisältä. Kuka sitä läpikypsää suostuisikaan syömään vapaaehtoisesti. Soossissa oli vähän turhan paljon jotain yrttiä, jota emme kuitenkaan osanneet varmasti tunnistaa. Joka tapauksessa lievästi häiritsevä vivahde oli sama kuin Teurastamon portin Roslundilla syömässäni Rosburgerissa (Rosburger on siis erilainen riippuen syödäänkö se Teurastamon portilla vai Hietalahden hallissa). Parmesanranskalaiset olivat varsin suolaisia.

Kaiken kaikkiaan burgeri oli erinomainen. Soossi ei siis ollut ihan täysin meidän makuumme, mutta silti tämä kiilasi kyllä Suomessa syödyistä burgereista ehdottomasti kärkijoukkoon. Aidolle Hietalahden hallin Rosburgerille tämä ei pärjää, mutta päihitti kuitenkin Teurastamon portin Roslundin valmistaman samaisen burgerin. Lisäpisteet myös mainiosta palvelusta. Tarjoilija osasi suositella viinilistalta oikein maukkaan punaviinin burgerin kaveriksi.


Sen verran tykkäsimme, että tilasimme vielä jälkiruoatkin. Crème caramel ja suklaakakku passionsorbetilla oli mainiosti mitoitettu isojen pääruokien kavereiksi, eli eivät olleet liian suuria. Molemmat olivat makoisia, joskaan selvästi eivät tämän paikan bravuureja.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tarte tatin vanhalla kunnon ohjeella

Joskus 2000-luvun alkupuoliskolla oli Viinilehdessä tämmöinen tarte tatin-resepti. Siitä tein elämäni ensimmäisen ranskalaisen omenapiirakan ja hyvää oli. Myöhemminkin olen samaa ohjetta käyttänyt. Vaan sittenpä muuton yhteydessä päätin luopua vanhimmista mainitun lehden numeroista ja siinä meni ohje paperinkeräykseen. Tarkoitus oli tämä numero säästää, mutta enpä muistanut. Onneksi lehden väki vastasi hätähuutooni ja lähetti ohjeen sähköpostilla. Erinomaista asiakaspalvelua, kestotilaaja on iloinen!


Alun perin ohjeessa käytettiin omenoita ja päärynöitä, mutta minä olen tämän piirakan tehnyt aina pelkistä omenoista. Lisäksi olen laittanut voita ja sokeria piskuisen vähemmän. Ensimmäisellä kerralla olin lähellä saada sulaa rasvaa päälleni leipomusta keikauttaessani. Kyllä se näinkin on imelä ja rasvainen, ei siis syytä huoleen.

taikina
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte
75 g voita
1 1/4 dl sokeria
2 rkl kanelia
n. 1 kg kuorittuja omenoita

Tee ensin taikina. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan levätä tunnin ajan jääkaapissa.

Kuori ja pilko omenat, sekä poista siemenkodat. Sulata voi ja sokeri uuninkestävällä paistinpannulla. Anna sokerin hieman ruskistua. Lado omenat pannulle ja paista hetken aikaa. Varo polttamasta omenoita. Varo myös polttamasta näppejäsi omenoita latoessasi. Sula rasva ja sokeri ovat kuumaa kamaa! Ripottele kaneli omenoiden päälle. Kauli taikina pannun malliseksi ja levitä omenoiden päälle. Töki haarukalla reikiä taikinaan ja laita piirakka 200-asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi. Kun piirakka on paistunut, anna sen levätä muutama minuutti ja kippaa sitten tarjoiluastiaan.

Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin kippaamaan piirakka heti uunista ottamisen jälkeen, mutta kokemuksesta suosittelen pientä odottelua. Näin vältyt saamasta kiehuvan kuumia mehuja syliisi. Jos piirakka ei heti irtoa pannusta, anna pannun odotella hetken nurin päin tarjoiluastian päällä. Yleensä piirakka irtoaa ihan nätisti itsekseen. Tarvittaessa voit auttaa vähän lastalla alkuun.

Edelleenkin tällä ohjeella se paras piirakka syntyy. Pohjan suhteen on olemassa kaksi koulukuntaa. Toisen mukaan pohja kuuluu tehdä voitaikinasta. Olen kokeillut sitäkin, mutta pidän enemmän tästä versiosta.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Maalaisranskalaiset

Ranskalaiset toimivat lisäkkeinä aika monelle liharuoalle. Ranskalaisiakin on monenlaisia. Parhaita saa tässäkin tapauksessa tekemällä itse. Ohje on Glorian ruoka & viini-lehdestä. Kolmen kypsennyksen taktiikka on ehkä vähän työlään kuuloinen ja valtava rasvankäryhän tästä seuraa, mutta lopputulos on vaivan arvoinen.


800 g kiinteämaltoisia perunoita
n. 1 1/2 l uppopaistoon sopivaa öljyä (esim. maapähkinäöljy)
suolaa

Pese perunat hyvin ja leikkaa n. 2 cm paksuisiksi tikuiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi eli n. 10 minuuttia. Valuta hyvin. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa tai kasarissa 140-asteiseksi ja kypsennä perunoita kahdessa erässä noin 5 minuuttia. Älä anna perunoiden vielä ruskistua. Valuta ja anna jäähtyä.

Kuumenna öljy uudestaan, nyt 180-asteiseksi. Paista ranskalaiset öljyssä, kunnes ne saavat väriä pintaansa. Lopputuloksena pitäisi olla päältä rapeita, mutta sisältä pehmeitä ranskalaisia. Mausta suolalla.

Ranskalaiset onnistuivat loistavasti. Alkuperäisessä ohjeessa öljyksi suositeltiin syväpaistoöljyä tai rypsi- tai auringonkukkaöljyä. Maapähkinäöljy kestää kovaa lämpöä ja Anthony Bourdainin mestaroimassa Les Halles-ravintolassa ranskalaiset paistetaan aina maapähkinäöljyssä. Siksi itse käytin tätä öljyä.

Tarjosin ranskalaiseni n. 400 g entrecôte-klimpin kaverina. Tämä oli ihan tämmöinen amerikkalainen annos: jättikimpale lihaa ja keko ranskalaisia. En kaivannut muita lisukkeita.

maanantai 2. syyskuuta 2013

New York cheesecake

Kunnon tuhti juustokakku on lähes parasta mitä on. Semmoinen keveä liivatteella hyydytetty juustokakkukin menee, mutta enempi tykkään tuhdista uunissa paistetusta. Semmoisesta kuin tämä newyorkilainen.


Tästäkin klassikosta on paljon erilaisia ohjevariaatioita olemassa. Yritin kuitenkin nyt lähteä aidon lähteille ja kokeilla legendaarisen Carnegie Delin ohjetta. En tiedä, tarjoavatko oikeasti aitoa ohjettaan nettisivuillaan, mutta joka tapauksessa paikan päällä maistettuna heidän kakkunsa oli ehdottomasti paras maistamani juustokakku. Vaniljauutteen menin korvaamaan vaniljasokerilla, kun en ole uutteiden ystävä. Amerikkalainen leipuri niitä toki käyttää ja varmasti itse tehtynä ovat ihan kelvollisia nekin.

No niin, sitten siihen ohjeeseen. Oikeassa New York -juustokakussa pohja ei ole keksimurusta tehty, vaan siinä käytetään itse tehtyä taikinaa. Taikinaa pitää levittää myös vuoan reunoille, ei vain pohjalle. Nämä ovat perusasetukset, joilla mennään. Ohjeessa olen kohtalaisen vapaasti muunnellut paunoja ja kuppeja meikäläisiksi yksiköiksi. Parin testikakun tehneenä sanoisin suhteiden olevan ihan kivasti kohdallaan.

Minulla oli käytössä 10 cm korkea kakkurengas, jonka halkaisijan olin säätänyt 18 cm kokoiseksi. Siis käytännössä oli tarkoitus tehdä ympärysmitaltaan pieni mutta korkea kakku. Olettaisin kuitenkin, että tällä ohjeella kakku onnistuu myös matalammalla irtopohjavuoalla, mikäli sen halkaisija on noin 24 cm luokkaa.

pohja
1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
120 g suolatonta voita

täyte
700 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 3/4 dl sokeria
1 3/4 rkl vehnäjauhoja
1 3/4 tl sitruunamehua
1 1/4 tl vaniljasokeria
4 munaa
1 keltuainen
2 1/4 rkl kuohukermaa

Valmista ensin pohjataikina. Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi. Kaada kaikki aineet kulhoon ja sekoita käsin, kunnes taikinasta tulee nätti pallo. Laita lepäämään jääkaappiin vähintään tunniksi.

Seuraavaksi paistetaan pohja. Vuotele irtopohjavuoka ja laita noin puolet (tai isompi osa, jos vuokasi on isompi kuin 18 cm halkaisijaltaan) pohjataikinasta vuoan pohjalle ja painele ohueksi. Paista 170-asteisessa uunissa, kunnes pinta saa vähän väriä. Minulla tämä kesti noin 10 minuuttia. Jäähdytä pohja ja vuoka ennen kuin jatkat.

Valmista seuraavaksi täyte. Laita tuorejuusto kulhoon ja vatkaa voimakkaasti lusikalla, kunnes juusto notkistuu. Sekoita sokeri joukkoon vähin erin. Lopuksi lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Voisi kuvitella, että täytteen valmistaminen kävisi todella helposti yleiskoneella. Itse en kokeillut.

Levitä loppu pohjataikina hyvin ohuelti irtopohjavuoan reunoille niin korkealle kuin taikinaa riittää. Kaada täyte pohjan päälle. Laita 250-asteiseen uuniin, kunnes pinta on saanut vähän väriä. Ota kakku uunista ja anna levätä noin puoli tuntia. Paista loppuun (n. 30 minuuttia) 170-asteisessa uunissa. Liikaa paistettu kakku halkeilee pinnastaan ja liian vähän paistettu jää sisältä liian pehmeäksi. Harjoittelu tekee tässä lajissa mestarin.

Anna kakun jäähtyä vähintään kaksi tuntia ennen vuoan irroittamista. Kakku säilytetään jääkaapissa, mutta parhaimmillaan se on huoneenlämpöisenä.

Minä jouduin kaasu-uunini kanssa noudattamaan poikkeavaa paistamisstrategiaa kahden viimeisen paistovaiheen osalta. Käytännössä paistoin kakkua aluksi 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja toisessa vaiheessa 170-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla yritin tuota alkuperäisen ohjeen mukaista tapaa, mutta sillä tavoin pohja kärähti vähän liian tummaksi.

Kakku muuten kohoaa varsin paljon (melkein tuplakorkeaksi) uunissa, mutta lässähtää jäähtyessään varsinkin keskeltä. Siitä tulee tälle kakulle tyypillinen muoto, jossa reunoilla on paksumpi rengas. Vaikka tämä ohje on kohtalaisen työläs, niin lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Koemaistajaksi joutunutta työkaveria lainatakseni: tämä on ihan täydellistä.

perjantai 23. elokuuta 2013

Kahvia norjalaiseen tyyliin

Norjassa en ole koskaan käynyt ja ehkä siksi maasta tuleekin lähinnä mieleen turska ja kirkonpolttohevi. Jälkimmäinen mielleyhtymä osui heti oikeaan työkaverin tuodessa toimistolle norjalaista espressopapua kokeiltavaksi. Kahvi oli nimetty sopivasti Black Coffeeksi ja mustan pussin alareunassa luki vielä varmuudeksi sana Hell. Pussin design muutoinkin tuki vahvasti mielikuvaani.


Eli siis odotukset olivat korkealla. Hienoahan tämä norjalaismetalli toki on parhaimmillaan, joten miksipä ei siis kahvikin. Avatusta pussista pöllähti ilmoille varsin hedelmäinen tuoksu. Paahtoaste näytti tuotteen nimeen nähden aika vaalealta. Voisivat vaikka sisilialaisen paahtimon tuotteita vilkaista, siellä sitä mustaa kahvia tehdään.

Pavut kaadettiin Juraan ja päräytettiin kone käyntiin. Maitokahvin juojat tuntuivat tykkäävän, mutta minä espressoni mustana juovana totesin tämän pikkuisen turhan makeaksi. En siis lisää kahviini sokeria, joten se makeus oli ihan siitä pavusta lähtöisin.

Moni pakkaus siis päältä kaunis, mutta sisältö sitten on jotain ihan muuta. Fingerporin Kusti Lapanen kyllä olisi varmasti tykännyt.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kambodžalaista ruokaa Hyvinkäällä

Suomen tiettävästi ainoana ravintolana Hyvinkään kauppakeskus Willassa sijaitseva ravintola Royal Mekong tarjoaa kambodžalaista ruokaa. Tämän kuulimme ystävältämme M:ltä hänen luonaan Phnom Penhissä Kambodžassa keväällä vieraillessamme. Tapasimme samaisella reissulla ihan vahingossa Phnom Penhin kauppahallissa Hyvinkäällä asuvan, mutta Kambodžasta kotoisin olevan, rouvan jonka tytär on töissä Royal Mekongissa. Pieni on maailma.


No, kesälomalla sitten amokhammasta kolotti sen verran, että kurvasimme Hyvinkäälle. Royal Mekong osoittautui varsinaiseksi aasialaisen ruoan runsaudensarveksi. Annoksia oli tarjolla vähän joka kolkasta, kuten ilmeisesti henkilökuntaakin. Lounasbuffet oli vielä loppumetreillään, mutta kun sitä amokia ei ollut tarjolla buffetissa, tilasimme ihan listalta.


Alkuruoaksi tilasimme kevätkääryleitä. Ne olivat rapsakoita ja maukkaita. Alkuruokalistalta emme mitään Phnom Penhistä tuttua bonganneet. Eli esimerkiksi uppopaistettuja tarantelloja ei näkynyt.

Pääruoaksi sitten saimme sitä amokia. Phnom Penhissä amokkastike oli yleensä kalan kaveri, mutta nyt kokeilimme kana-amokia. Toisena annoksena otimme nautaa lok lak. Se oli ihan ennalta tuntematon ruoka, mutta listan mukaan kambodžalaista sekin.

Ruoat olivat maukkaita ja tosiaan varmasti parhaita kambodžalaisia mitä Suomesta saa. Osittain tuntui kuitenkin, että ruokaa oli yritetty sovittaa suomalaiseen suuhun sopivaksi. Siksi veikkaisinkin näiden ruokien maistuvan vielä paremmalta henkilökunnan kotona. Tästä huolimatta Royal Mekong oli varsin hauska tuttavuus, joskin pikkuisen turhan kaukana kotoa. Ruokalistalla pääsee kätevästi matkailemaan ympäri Aasiaa samalla aterialla.

tiistai 13. elokuuta 2013

Taste of Flow 2013

Jopas, pääsin sittenkin maistelemaan myös Flow-festarin eväitä. Tuskan eväistähän jo kirjoittelin aiemmin. Töissä yhteistyökumppani tarjosi neljä kolmen päivän Flow-kutsuvieraslippua, joille ei löytynyt kuin kolme ottajaa. Päätin sitten uhrautua ja käväistä tarkastamassa ruokatarjonnan. Ehkä sieltä olisin jotain musiikkiakin löytänyt, jos olisi ollut enemmän kuin päivä aikaa valmistautua. Nopeasti listaa lukiessa artistit kuitenkin jakautuivat kategorioihin ei, ei todellakaan ja ikinä kuullutkaan. Näistä viimeisin oli eniten edustettuna.


Perjantaina ehdin maistamaan vain Street Gastron possuleivän. Tarkoitus oli syödä enemmänkin, mutta jostain syystä työkaverit pitivät pelkkää syömisstrategiaani vitsinä ja yrittivät houkutella katsomaan jotain musiikkiesityksiäkin. Sitä vinkumista kuunnellessa alkoi jo ärsyttää sen verran, että poistuin paikalta kokonaan.


Mutta se possuleipä oli mielestäni todella hyvää. Samaisen annoksen kanssani syönyt työkaveri M tykkäsi myös, mutta hän oli jo ehtinyt vip-alueella nauttia sen verran ilmaista Heinäkenkää, että kaikki tuntui olevan ihan parasta. Muina päivinä enempi Street Gastron eväitä syöneet kehuivat vegeleipää parhaaksi ja mollasivat muita. Minun mielestäni possussa oli just sopivan mausteinen soossi.


Tasty Dogsin hodarit olivat kuulemma oikein maukkaita.


Lauantaina oli muuta ohjelmaa, joten en ehtinyt syömään festareille ollenkaan. Sunnuntaina sitten kävin syömässä parikin lautasellista. Ensin otin Groteskin burgerin. Se oli nähtävästi unohdettu lämmittää. Kuten kuvasta näkyy, ei ohut cheddarsiivu ole yhtään ehtinyt sulaa, mistä voi jo lämpötilan päätellä. Pihvi oli kuitenkin nähnyt jossain elinkaarensa vaiheessa pannua liiaksikin. Se oli läpikypsäksi paistettu, mikä on aina vähän tylsää. Burgerista olisi saanut ihan kivan lämmittämällä sitä hetken mikrossa. Vaan ei se siitä 13 euron arvoista olisi tehnyt. New York Ninjan burgerit olivat kuulemma paljon parempia, mutta viileitä nekin.


Vip-alueelle taas tuli eksyttyä, kun törmäsin tuttuihin. Siellä oli juuri loppunut happy hour, josta oli jäänyt vähän ruokaa yli. Ostin naurettavan kalliin limpparin ja söin ilmaisen lautasellisen kylmää keittoa. Siinä oli tomaattia, papuja ja avokadoa. Ihan maukasta oli.


Ennen poistumista paikalta kävin vielä Chjokon kojusta nappaamassa suklaa-marja-tartaletin. Se oli hyvää, mutta olin valitettavasti jo niin ähkytäynnä, että makeasta tuli lähinnä paha olo.

Nyt siis tuli todistettua ihan omin silmin, että Flow-festareilla on varsin hyvä ruokatarjonta. Vaikka tuota burgeria tuossa vähän haukuin, niin oli se silti paljon parempi kuin Tuskassa tarjolla olleet vastaavat. Lisäksi Flow:n tarjonnasta ehdin syödä näiden kahden pikavisiitin aikana vain hyvin pienen osan. Monenmoista hyvää muutakin olisi ollut tarjolla, kuten sushia, erilaisia itäisten maiden ihmeitä ja Fafa'sin mahtavia falafeleja. Enempi syöminen olisi kuitenkin vaatinut myös musiikkitarjonnan kestämistä.

Vip-alueella kuitenkin tuli hieman turvaton olo perjantaina, kun happy hourin aikaan tarjolla oli ilmaista olutta ja tupakkaa. Missä ovat sosiaalitantat? Miksi ei holhota yhtään?

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kolmen kaverin jäätelöllä Caruselissa

Aiemmin kehuskelin Kolmen kaverin jäätelöä. Sittemmin sitä on tullut syötyä enemmänkin ja alan olla aika vahvasti sitä mieltä, että kyseessä on Suomen paras jäätelö. Nami nam.


Tätä herkkua saa ostaa pallo kerrallaan Cafe Caruselista Kaivopuiston nurkilla. Päätin käydä kokeilemassa.

Ilmeisesti Caruselin myyntipisteessä on joskus ollut muitakin makuja kuin ne kaupoista löytyvät normaalit, mutta tällä kertaa ainakaan ei ollut muita erikoisuuksia kuin vanilja ja mansikkasorbet. Nämähän selvästi ovat mansikka-vanilja-jäätelön komponentit erillään, joten mitään oikeasti uutta makua ei ollut tarjolla.

Vaan eipä tuo haitannut. Otin pallon vanhaa tuttua, omaa suosikkiani, mustikka-kardemummaa. Ihan oli yhtä hyvää kuin aina. Ehdottomasti kannattaa käydä mieluummin ostamassa kunnon jäätelöä Caruselista kuin Helsingin Jäätelötehtaan esanssimömmöä vieressä olevasta kojusta.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kesälomalla aamiaisella

Kesäloman ensimmäisenä päivänä alkoi aina yhtä ilmoinen ja mukava Tuska Open Air-festivaali, jonne toki oli kolmeksi päiväksi lippu hankittuna. Koska mökä alkoi kuitenkin vasta iltapäivällä, oli aamulla hyvin aikaa käydä nauttimassa aamiaista kodin ulkopuolella.


Vaimokkeen vielä aloitellessa viimeistä työpäiväänsä ennen lomaa päätimme käväistä ennen kellokortin leimaamista siinä lähistöllä sijaitsevassa Tin Tin Tango-kahvilassa. Sieltä saa muuten aamiaista pitkin päivää. Eli ei haittaa, vaikka nukuttaisi vähän pitempäänkin.


Valitsimme molemmat aamiaisen nimeltään tango. Siinä oli vähän kaikenlaista maukasta. Taustalla soi vanha kotimainen iskelmä. Siis todellakin vanha. Paikan ilmapiiriin tämä musiikki sopi yllättävän hyvin. Tuli mieleen, että ehkä jokaiselle musiikkityypille on oma paikkansa. Siitä edelleen kehkeytyi pelottava ajatus, että ehkä jossain on paikka, jossa hip-hop kuulostaa hyvältä. Hmm.


Kesäloman ollessa jo huomattavasti pidemmällä käväisimme buffet-tyylistä aamiaista kokeilemassa Kluuvikadun Fazerilla. Paikka on kyllä viikonloppubrunssilta tuttu, mutta perusaamiaista emme ole siellä syöneet. Keskellä viikkoa väkeä näytti olevan aika vähäsen siinä vähän ennen klo yhdeksää, mutta jo puoli kymmeneltä joutui jonottelemaan kaikkea.

Fasun aamiaista on kehuttu siellä ja täällä, eikä ihan täysin syyttä. Syötävää näkyi löytyvän vähän joka lähtöön ja syödä sai sen verran kuin halusi. Loppua kohti meno alkoi vähän hyytyä, kun jonot pitenivät ja kaikki syötävä alkoi loppua kesken. Henkilökuntaa näkyi olevan ihan kivasti, mutta silti puutteista sai huhuilla useampaan otteeseen ennen kuin joku hoksasi lähteä hakemaan täydennystä. Lievää välinpitämättömyyttä ilmassa kenties?

Joka tapauksessa kesälomalla on mukava käydä aamiaisella kodin ulkopuolella, vaikka ei olisikaan reissussa. Seuraavalla lomalla täytyy kokeilla useamminkin, sen verran kivaa tämä oli. Tai sitten seuraavalla kesälomalla repäistään oikein kunnolla ja ollaan reissussa koko loma. Eihän sitä koskaan tiedä.

perjantai 2. elokuuta 2013

Dim sumit Helsingissä

Kun kerran on päässyt dim sumien makuun, on vaikea pärjätä ilman. Keväällä Hongkongissa (miksi se muka suomeksi kirjoitetaan yhteen?) käydessämme saimme hyvän kuvan siitä mitä nämä höyrytetyt pallerot voivat parhaimmillaan olla. Ikävähän siinä tuli, kun dim sum-pöytien äärestä joutui palaamaan takaisin Helsingin hankien keskelle.


Kotiin palattuani toki selvittelin dim sumien tarjontaa Suomessa. Kovin hiljaista tuntui olevan. Kampin keskuksessa sijaitseva kiinalainen ravintola Empire Plaza tarjoili jonkinlaisia dim sumeja. Ja nyt sitten Aikataloon saapui uusi paikka nimeltään Natural Flavour Tea House. Se kuulosti enempi dim sumeihin (ja tietenkin teehen) keskittyneeltä, joten päätimme käydä kokeilemassa. Dim sumithan syödään teen kanssa ja kun hongkongilainen sanoo syövänsä dim sumeja, käännettäisiin se suoraan suomeksi teen juomiseksi.

Kun teehuoneella oltiin, otimme juomaksi jasmiiniteetä. Se tarjottiin perinteisen kiinalaisen teeseremonian mukaisesti. Meille tämä tapa oli ennalta tuntematon. Hongkongissa vähän paikasta riippuen joko pöytään tuotiin oma pannu ilman sen kummempia seremonioita tai sitten tarjoilijat täyttelivät mukana kuljettamastaan pannusta aina ohi kulkiessaan kaikki vajaat kupit. Seremonia liittyy siis kiinalaisten yhteisöllisyyteen, tee nautitaan yhdessä ystävien tai perheen kanssa.

Teen kanssa touhuamiseen tarvittiin pari kannua, suodatin sekä itse kupit. Kuuma vesi tuotiin pöytään termoskannussa. Tarjoilija näytti miten tee haudutetaan ja kaadetaan kuppeihin ja seuraavat kannulliset saimme tehdä itse.


Valitsimme isomman setin, johon kuului wan tan-keitto (hongkongissa kutsuttiin wonton-keitoksi), yhdenlaista dim sumia sekä yhdenlaista baoa (Hongkongissa en erottelua baon ja dim sumin välillä huomannut). Wontonit ovat mykyjä (dumpling englanniksi), joissa voi olla sisällä vaikkapa katkarapuja tai possua. Keitto näytti varsin kevyeltä, mutta mykyineen se oli huomattavan hyvin täyttävää.


Dim sumiksi valitsimme katkarapua. Otimmelopulta molemmat tismalleen samat eväät, koska osa dim sumeista oli loppu, eikä valinnanvaraa alunperinkään ollut ihan hirveästi. Häkellyttävän hyvää tämä hongkongin reissun suosikkieväs oli näin kotosuomessakin. Dim sumin kanssa tarjottiin chilillä maustettua soijakastiketta. Syömäpuikolla ensin tökättiin reikä dim sum-nyyttiin ja sitten reiän kohtaa uitettiin soijassa, jolloin soija valui dim sumin sisälle. Ja sitten vain dim sum ääntä kohti.


Baona meillä oli tuttu ja turvallinen possupulla. Ihan tutulta maistui. Oikein pehmeää ja maukasta. Possusisälmys pullassa oli juuri sopivasti makeaa.


Possupullien kanssa tarjottiin taputeltua kurkkua, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Mauste- ja yrttiliemessä marinoitua kurkkua se oli. Ei lainkaan pöllömpää. Kuumalla kelillä tämmöinen olisi varmasti oikein virkistävää syötävää.

Ruoka oli erinomaisen maukasta ja siitä tuli vähintäänkin täyteen. Tulemme varmasti uudelleenkin. Paikka on ollut olemassa noin pari kuukautta. Itsekin he tietävät olevansa Helsingin ensimmäinen dim sum-ravintoja ja kiinalainen teehuone. Hienoa, että tämmöinenkin kaupunkiin saatiin. Toivottavasti asiakkaita riittää.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...