Marraskuu on Lissabonissa selvästi sesongin ulkopuolista aikaa. Siksi kaupunki vaikutti hyvin rauhalliselta. Kelin puolesta meillä kävi hyvä tuuri, sillä näin keskimäärin melko sateisena ajankohtana ei vettä tullut taivaalta tippaakaan. Ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä näkyi taivaalla vähän pilviä ja siinä välissä oli tarjolla vain sinistä taivasta. Lämpötilakin oli siellä 20 asteen paremmalla puolella niukin naukin. Tosin todella kylmä tuuli piti huolen siitä, että pitkähihainen paita tai takki pysyi visusti päällä koko reissun ajan.
Reissubudjetin ollessa varsin tiukka majoituimme ihan keskeisimmän alueen ulkopuolelle hotelliin Neya Lisboa. Tosin Googlen kartan arvio Lissabonin keskustasta näyttäisi olevan Marquês de Pombalin aukio, jonne oli hotellilta kyllä ihan näppärä kävelymatka. Metroasemiakin oli 10 minuutin kävelymatkan sisällä kolme kappaletta. Tässä runsasmäkisessä kaupungissa oli ihan kiva, että kaksi asemista oli hotellilta katsoen ylempänä (hotellille palaaminen oli mahdollista alamäkeen) ja yksi hotellilta katsoen alempana (liikkeelle lähtö oli mahdollista alamäkeen).
Ebookersilla oli tarjota hyvin edullinen paketti sisältäen Portugalin TAP-lentoyhtiön suorat lennot ja majoituksen Neyassa. Hotelli oli varsin moderni ja siisti. Kelpo aamiainen kuului huoneen hintaan. Aamiaisella tosin oli tarjolla kahvia vain automaatista, mikä on aina todella pitkä miinus meille hyvän kahvin ystäville.
Lissabonin keskusta käsittää seitsemän kukkulaa ja vähän lättänää maata niiden välissä. Seassa on paljon kapeita kujia, etenkin Alfamassa, kirkkoja, vanhoja taloja sekä joitain vähän uudempiakin rakennuksia. Korkeimmille kukkuloille on tarjolla ihan erilliset raitiovaunulinjat, joiden avulla voi säästää hieman jalkojaan. Tasaisin välimatkoin kaupungille on sijoitettuna aukioita, joissa yleensä on aina jonkin merkkihenkilön patsas keskellä.
Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metro palvelee varsin kattavasti ja lisäksi löytyy käteviä ratikkareittejä (kuten klassinen vanha ratikka no 28, jolla kannattaa ajaa kerran päästä päähän) ja myös busseja. Metroaseman automaatista saa 50 sentin sijoituksella matkakortin paikallisen vastineen, johon voi ladata samaisesta automaatista joko arvoa tai aikaa (mutta ilmeisesti ei molempia samalle kortille). Yksi matka kortilla maksaa 1,25 euroa ja vuorokausi rajatonta matkustusta maksaa 6 euroa.
Ylen esittämästä Maailman matkailuaarteet-sarjasta bongattuun Sintran pikkukaupunkiin teimme junalla päiväretken (matka Lissabon-Sintra n. 40 min, lippu n. 3,50 euroa). Kyseessä on Unescon maailmanperintölistalle päässyt vanha kaupunki, jonka läheisiltä kukkuloilta löytyy maurien maata hallitessaan rakentaman linnan muurit sekä näkemisen arvoinen tyylien tilkkutäkki nimeltää Palácio Nacional da Pena (siis Penan palatsi).
Näihin kohteisiin voi reipas kivuta omin jaloin ja tämmöinen laiskempi turisti huristella bussilla 434, joka ajelee rinkulaa Sintran juna-asema, vanha kaupunki, maurien linna, Penan palatsi, vanha kaupunki, juna-asema. Lipun hintaan kuuluu, että kyydistä voi jäädä ja jatkaa taas myöhemmin uudelleen. Kaikki kohteet saa siis kivasti katsottua yhdellä kyydillä.
Kun nyt näin Portugalissa paikalla oltiin, oli pakko yrittää vähän tutustua portviiniin, joka toki on jollain tasolla tuttu jo valmiiksi. Tosin en ennen reissua ollut koskaan päässyt maistamaan vuosikertaportia, joka on yleensä pikkuisen hintavampaa. Eri vuosikerroista sekoitettu tawny sekä vuosikerran myöhempi pullotus eli late bottled vintage (LBV) ovat niitä enemmän esimerkiksi sikaria poltellessa nauttimiani.
Onneksi asiantuntemuksesta ei aineen lähteillä ollut puutetta. Kävimme reitin varrelle sattuneessa viinikaupassa nimeltään Napoleão. Paikka osoittautuikin käymisen arvoiseksi. Kauppias oli hyvin innokas puhumaan portugalilaisista viineistä ja maistiaisiakin saimme yhden tawnyn ja yhden LBV:n osalta. Varmuudeksi myös kirsikkalikööri Ginja d'Obidosta sekä vinho verdeä (vihreä viini) saimme maistaa. Näistä ensin mainittu oli tutustumislistalla ja jälkimmäinen oli jo ehtinyt muodostua aiempien päivien aikana vakiojuomaksi kalaruoan kyytipoikana.
Portviinin säilyvyyden suhteen olen lukenut suomalaisista lehdistä hyvin ristiriitaisia tietoja. Onneksi nyt asia selvisi sitten Napoleãon asiantuntijan toimesta. Hänen yleisohjeensa oli vuosikertaportin osalta juoda se mahdollisimman nopeasti, samoin kuin väkevöittämätönkin viini. Vuosikertaport kypsyy vielä pullossaan, joten se hengittää ja muuttuu avaamisen jälkeen. LBV ei ole ihan yhtä herkkää, mutta sellainenkin pullo kannattaa tyhjentää noin viikon sisällä avaamisesta. Tawny sen sijaan on täysin oksidoitua ja stabiloitua, eikä se enää pullottamisensa jälkeen muutu miksikään. Avattua tawnya voi siis käsitellä kuin vaikka avattua viskipulloa. Lohdullista, ostinkin sitten ison pullon 20-vuotiasta tawnya.
Kaloihin voi Lissabonissa tutustua syömisen lisäksi myös muilla tavoin. Kaupungista löytyy nimittäin yksi Euroopan suurimmista akvaarioista. Sieltä löytyy monia pienempiä vesistö-ötököitä sekä vähän isompiakin. Suurin tankki pitää sisällään yli 7 miljoonaa litraa vettä ja sieltä löytyy kaikenlaista parvea ja haita sekä rauskujakin montaa eri sorttia. Erilaisia ilmastovyöhykkeitä esittäviä alueita on myös useita. Pingviinitkin ovat edustettuina. Erillisnäyttely esitteli kilpikonnia.
Mutta sitten niistä syötävistä kaloista. Etukäteisvalmisteluna reissulle olin hankkinut Lonely Planetin Portugalin oppaasti Lissabonia ja sen lähialueita koskevan luvun pdf-muodossa. Tämä kustansi muistakseni jotain 3 ja 4 euron väliltä. Printattu versio tästä oli mukana reissussa. Siitä löytyi vähän joka puolelta kaupunkia ravintolasuosituksia. Lisäksi myös Anthony Bourdainin Lissabonin vierailun ravintolalista tuli tarkistettua läpi. Itse ohjelmanhan katsoin toki pariin kertaan.
Sekä Lonely Planet että Anthony Bourdainin oppaina osan matkaa toimineet kaksi kokkia suosittelivat kaljakuppila Cervejaria Ramiroa. Kaljakuppilaksi nimittely on tässä yhteydessä vähän rumasti tehty, sillä vaikka suurin osa paikallisista ruokailijoista huuhtoikin äyriäisensä alas oluella, on paikka yksi parhaista äyriäisravintiloista, joihin olen eksynyt. Ruoka on konstailematonta, miedosti maustettua, koruttomasti tarjoiltua, mutta toisaalta erinomaisen tuoretta, töykeän hyvää ja hävyttömän halpaa.
Kävimme täällä syömässä kaksi kertaa itsemme ähkyiksi äyriäisistä ja saimme molemmilla kerroilla ruokien, viinin, kuplaveden ja jälkiruoan/kahvin jälkeen laskua aikaikseksi kahdelta hengeltä karvan verran 60 euron molemmin puolin.
Jälkiruoat eivät tosin ole Ramiron parasta antia. Jälkiruokalista näyttää jonkin jäätelöfirman mainokselta. Annokset lienevät valmiissa purkeissa jääkaapissa tai pakastimessa. Onneksi huomasin paikallisten tilaavan jotain muuta. Nimittäin jonnekin pöytään kannettiin tuoreesta ananaksesta leikattu reilu rengas, jonka päälle kaadettiin portviiniä. Kun sitten tarjoilija uhkasi meitä jälkiruokalistalla, pyysin saman tien ananasta portilla. Me tosin saimme valkoista portia, mutta hyvin kävi ananaksen kanssa sekin. Voitti teollisen suklaamössön.
Toinen vaihtoehto jälkiruoalle on Bourdainin kokkikavereiden esittelemä tapa tilata Ramiron pihvivoileipä. Luulin, että he vitsailivat, kun kertoivat sitä käytettävän jälkiruokana. No, totuus paljastui, kun paikallisten vanhempien herrasmiesten seurue ties kuinka monen taskuravun jälkeen tilasi vielä pihvileivät. Teki mieli kokeilla itsekin, kun olin jälkiruokavaiheessa aina niin täynnä äyriäisistä, ettei mitään isoa olisi kupuun mahtunut.
Kalojen ja äyriäisten hinnat ovat usein listoissa painon mukaan. Tätä ei pidä säikähtää, vaan kysyä rohkeasti tarjoilijalta. He kyllä ystävällisesti kertovat ja suosittelevat. Varsin moni turisti tuntui olevan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä näissä asioissa. Pienempiä äyriäisiä voi pyytää painon mukaan, esim. vaikka 100g katkarapuja. Jos ei ole varma mikä määrä olisi järkevä, voi kysyä tarjoilijalta suositusta tai sitten tilata jonkin pienemmän määrän ja tilata sitten lisää, mikäli jäi jälkä. Näin näkyivät toimivan paikalliset.
Henkilökunta usein tuo pöytään aluksi leipää ja paikasta riippuen mahdollisesti jotain isompaakin purtavaa. On syytä huomata, että jos näitä ei halua syödä, kannattaa siitä ilmoittaa. Jokaisesta pöytään kannetusta annoksesta kyllä laskutetaan erikseen, vaikka niitä ei olisikaan tilattu. Tosin näin edullisen hintatason maassa sillä ei ihan hirveän suurta väliä ole.
Lonely Planetin ja myös Michelinin suosittelemassa ravintolassa nimeltään Solar dos Presuntos kävimme yhtenä iltana syömässä kalaa. Tämä ravintola oli jo pykälän verran fiinimpi, ei tosin vielä mikään fine dining-paikka. Äyriäisiä oli jälleen tarjolla montaa sorttia, mutta päädyimme molemmat merianturaan. Sen kanssa tarjottiin todella maukkaita perunoita ja jännittävästi laitettua pinaattia. Tarjoilijan suosittelema viini kävi annoksen kanssa erinomaisesti.
Solar dos Presuntosin jälkiruokalista näytti kelvolliselta, joten lähdimme suklaalinjalle. Minä kokeilin listan maailman parhaaksi kehumaa suklaamarenkia. Tämä paperilla vähän tylsältä kuulostanut annos osoittautui erinomaisen makuiseksi. Tarjoilija oikein erikseen pani merkille hyvin puhdistetun lautaseni. Pyysin jälkiruoalle kaveriksi lasillisen portviiniä sen kummemmin tarkentamatta. Olin positiivisesti yllättynyt, kun pöytään kiikutettiin pullo vuosikertaportia, jota sitten lasiin lurautettiin. Tawnya olisin odottanut, mutta kyllähän tämäkin kuninkaiden herkku ihan kivasti kävi jälkiruoan kaveriksi. Ja tulipahan se vuosikertaportrastikin suoritettua samalla.
Makeista herkuista puheen ollen Lissabonissa kannattaa ehdottomasti maistaa paikallisia kermaleivoksia (vapaa käännös, pastel de nata on alkukielinen nimi). Parhaimpia saa Belémistä vanhasta kahvilasta nimeltään Casa Pastéis de Belém. Kyseinen paikka on aika hyvin herkkunsa tuotteistanut, mutta se ei vähennä niiden herkullisuutta. Eikä palvelukaan ollut huonoa. Paikka vaikuttaa pieneltä, mutta onkin yllättävän iso. Aina löytyy uusi sali, kun kävelee käytävää eteenpäin.
Portugaliin pitää palata pian uudelleen. Varmasti muitakin kivoja paikkoja tästä maasta löytyy, mutta silti myös Lissabonissa pitää käydä uudemman kerran. Sen verran jäi kuitenkin vielä mielenkiintoisia nurkkia koluamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti