maanantai 10. syyskuuta 2012

Maitoaamukahvin paluu

Aamucappuccinot ovat viime aikoina jääneet arkisin vähemmälle, koska integroidulla myllyllä varustettu espressokeitin on sellainen mölytoosa, ettei sitä viitsi kuuden aikaan kerrostalossa huudattaa. Kohtele muita niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan tai jotenkin sinne päin.


Noh, tästä selvästä epäkohdasta paremman puoliskon kanssa keskustellessa kehittyi idea keitellä kahveet mutteripannulla. Pieni googlailu paljasti, että onhan niitä mekaanisiakin maidonvaahdottimia olemassa. Käväisinkin heti töistä päästyäni Creman putiikissa Liisankadulla hakemassa Bialettin Tuttocrema-maidonvaahdotuspannun. Nyt siis vain viereisille levyille mutteripannu ja maidonvaahdotin porisemaan ja arkiaamukin on pelastettu. Pikkuisen lisäksi pitää tuota maidonvaahdottimen mäntää pumpata, mutta varsin helposti joka tapauksessa syntyy erinomainen vaahto.


Kahvi täytyy lisäksi jauhaa etukäteen, koska edelleen paputaloudessa jatkamme. Creman valikoimista tällä kertaa sattui mukaan supertummaksi paahdettuja Mokambon Argento-papuja. Näissä on 60% robustaa mukana, eli kyseessä ei ole mikään puolivillainen kahvi ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...