New York, osa 4: Ravintoloita ja muita kohteita

Tämä on jälleen jatkoa New Yorkin matkakertomukseeni, muita osia ovat 1, 2 ja 3.

Kaupunkilomia varten tulee yleensä kerättyä iso joukko erilaisia tärppejä ruokapaikoiksi. Todellisuudessa kuitenkin harvoin on mahdollista kellottaa liikkumistaan niin tarkasti, että osaisi osua juuri oikeaan kaupunginosaan nälän iskiessä päälle. Ainakin meillä päiväohjelma muotoutuu lennosta matkan varrella. Eihän sitä voi etukäteen tietää, että miten kauan missäkin päin jaksaa talsia.

Usein siis käy niin, että huolimatta hienoista ennakkosuunnitelmista todellisuudessa ruokailu tapahtuu jossain ihan muualla. Minulla esimerkiksi oli etukäteen toiveena päästä ihan hotellin naapurissa sijainneeseen Oyster Bariin maistelemaan ostereita (pelkkä osterilista oli yhtä itkä kuin joidenkin ravintiloiden koko ruokalista) sekä Brooklynin River Cafeen ihailemaan kauniita annoksia ja maisemia. Kumpikin jäi kuitenkin kokematta, vaikka River Cafe jopa tarjosi ravintolaviikon lounasta (eli siis 24 dollarin hintaista kolmen ruokalajin settiä). Siinä ihan nurkalla kyllä kävimme, mutta valitettavasti lounasaika oli jo ohi.

Joitain etukäteen valmisteltuja rasteja kuitenkin ehdimme kiertämään. River Cafen läheltä löytyy yksi New Yorkin perinteisimpiä pizzerioita eli Grimaldi's. Ravintolasali on kohtalaisen pieni ja ilmeisesti yleensä varsin täysi. Ulkona jonotellaan ja paikkojen vapautumisen mukaan henkilökunta kyselee jonottajia sisälle.

Paikalle saapuessamme jono näytti ikävän pitkältä, mutta osoittautuikin sitten yllättävän lyhyeksi. Parin minuutin seisoskelun jälkeen pääsimme sisälle, koska kaikki jonossa edellä olleet seurueet olivat liian isoja juuri vapautuneeseen koloon. Ravintolan pitkät pöydät täytetään tarkasti, joten pääset luultavasti istumaan tuntemattomien viereen. Grimaldin pizzat paistetaan kiviuunissa. Uunin lämmitysmetodi ei käynyt ilmi, mutta ainakaan en nähnyt kenenkään sinne puita lisäilevän, joten kenties se lämpiää kaasulla.

Valitsimme kahdeksan slaissin ison pizzan, josta riitti kyllä työstettävää kahdelle ihan riittävästi. Vähemmälläkin olisi kylläiseksi tullut. Pizza saapui peltilautasella pöydällä olevan telineen päälle. Siitä sitä sitten sai lapioida lautaselleen. Aika ronskia meininkiä, mutta erinomaisen maukasta ja nähtävästi myös suosittua.

Toinen etukäteen tiedusteltu klassikko oli Madison Square Parkissa sijaitseva hampurilaiskoju Shake Shack. Muutaman kerran ohi käveltynä näyttäisi jonoa olevan puolestatoista kahteen tuntiin kaikkina aikoina päivästä.  Paikan nettisivun Shack Cam auttaa tarkistamaan jonon pituuden kyseisenä ajanhetkenä.

Tämä yleisesti hampurilaistuntijoiden ylistämä paikka kyllä lunastaa odotukset ruoallaan. Hampurilainen on konstailematon ja pelkistetty, mutta todella suussa sulavan mehukas. Liha on luomukasvatettua nautaa ja se on jauhettu paikan päällä samana päivänä. Myös muiden raaka-aineiden suhteen Shackin väki kehuu panostavansa luonnollisuuteen.

Hampurilaisten lisäksi myös paikan shaket ovat kokeilemisen arvoisia. Kokeilemamme vaniljashake ainakin toimi. Myös Brooklyn Breweryn panemaa Shackmeister-olutta kannattaa maistaa, se on oiva kyytipoika hampurilaiselle.

Jos jonotus ei houkuttele, kannattaa kokeilla Times Squaren lähellä tai World Financial Centerissä sijaitsevaa Shake Shackin sivupistettä. Nämä tuli bongattua ohi kulkiessa ja näyttivät vähemmän tunkuisilta.

Myös esim. Pastanjauhajien blogissaan mainitsema gastropubi The Spotted Pig kuului etukäteen kartalle merkittyihin ravintoloihin. Testasin tämän jossain vaiheessa Michelintähdelläkin merkatun (joskaan ei siis enää) ravintolan myöhäisen lounaan listalta löytyneen ilmeisesti klassikon eli roquefortburgerin. Kovin oli hyvää tämäkin. Sinihomejuustoa oli juuri sopivasti.

Vaimokkeen retiisisalaatti oli myöskin hyvä, mutta ehkä noin neljäsosan tuon burgerin koosta. Annokset olivat saman hintaiset. Parempi puolisko joutuikin käymään välipalalla ennen illallista, kun minä puolestani jouduin hampurilaisesti vielä ähkynä illallisellakin ruokailemaan varsin kevyesti.

Paikallisväestöä hengailemassa High Line parkissa.

Pilkkupossu sijaitsee muuten West Villagessa, joka on erittäin viehättävän näköistä seutua. West Villagen ja Chelsean rajamaastosta alkaa myös pohjoiseen päin etenevä puistoksi muunnettu entinen rautatie High Line. Rata sijaitsee sillalla ylhäällä katutasosta ja sen remointoinnissa on kivasti jätetty näkyviin eri aikakaudet. Ratakiskoja on vielä paikoin näkymässä radan käytössäoloajalta ja vuosikymmenten joutenolo on nähtävissä villeinä rehottavissa pusikoissa, joiden väliin laatoitettu kävelytie on tehty. Puistoon oli myös juuri avattu viinibaari, jonka antimia emme kuitenkaan käyneet maistelemassa.

Jenkkilässä on myös mainioita pihviravintoloita, joissa lihakimpaleiden koolla ei tunnu olevan mitään ylärajaa. Hotellimme naapurissa sijaitsi Bobby Van's Steakhouse, joka sitten tarkemmin asiaan jälkeen päin perehtyessä paljastui ketjuravintolaksi. Siitä huolimatta porterhousepihvi oli iso ja menukas. Lisukkeita oli tarjolla useampia joista valita. Valitsin tylsästi ranskalaiset, jotka olivat semmoisia kuin ranskalaiset ovat. Mutta siis se pihvi oli ihan hyvä, joskin hieman hintava.

Brooklynissä sijaitseva Peter Luger Steakhouse olisi pitänyt kyllä käydä kokeilemassa, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Kyseistä ravintolaa kehutaan vuolaasti useammassakin mediassa. Joissain tosin myös mainitaan, että laatu ei aina ole kovin tasaista.

Eräänä iltapäivänä vietimme aikaa Chinatownissa ja päätimme mennä siellä menon jo vähän rauhoituttua syömään pikkuitalian puolelle. Pikkuitalia oli joskus ihan oikeasti italailaista syntyperää olevien ihmisten asuinseutua, mutta nykyisin sen suuruuden ajat kuuluvat olevan jo takana päin. Nyt paikka tarjoaa etäisesti italialaista muistuttavaa ruokaa niille, joille se kelpaa aitona.

Rough guide kertoi yhden harvoista alueen aidoista italialaisista paikoista olevan nimeltään Angelo's. Kyseinen ravintola on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1902. Meno osoittautui varsin pian kohtalaisen aidoksi, kun henkilökuntakin kuului puhuvan italiaa keskenään. Ruokaa odotellessamme lisävakuudeksi paikalle pöllähti Little Steven vaimonsa ja muun seurueen keralla. Ehkä itsekin italialaista sukujuurta oleva henkilö osaa sentään valita italialaisen ravintolan.

Angelo's ei juustossa säästele.

Varmasti halvempaa italialaista ruokaa saa muualta kuin pikkuitaliasta, mutta Angelo's oli ihan hyvä kokemus. Ruoka oli hyvää. Valitsimme pastaa päivän suosituksista ja jälkiruoaksi talon tiramisua sekä isoäidin sitruunatorttua. Kaikki maistuivat, eikä jäänyt nälkä. Ainoana pikku miinuksena proseccoa ei saanut laseittain. Muutamia punaviinejä löytyi sentään laseittainkin.

Vierailimme myös monessa paikassa kehutulla Union Square Greenmarket-torilla. Aukiolle kerääntyy lähiseudun tuottajia myymään tuotteitaan maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Ainakin heinäkuun puolivälissä paikalla käydessämme tarjonta oli mahtava. Kun vain olisi ollut hotellihuoneessa se hella, jolla ruokaa valmistaa. Kaikenlaista kasvista, hedelmää, yrttiä, lihaa, juustoa, marjaa, omenasiideriä ja vaikka mitä muuta oli tarjolla. Erityisesti hedelmät saivat veden kohoamaan kielelle, vaikka olimme juuri syöneet. Valitettavasti 35 asteen helteessä ei uskaltanut lähteä hedelmiä kuskailemaan, koska tarkoitus oli olla iltaan asti liikkeellä yhteen menoon.

Vastaavia toreja on Manhattanilla, muusta New Yorkista puhumattakaan, muitakin, joskaan kaikki eivät ole toiminnassa ihan yhtä monena päivänä viikossa. Lisäksi tarjolla on useampiakin kauppahalleja. Chelsea Market (nerokkaasti Chelseassa) vaikutti hyvältä. Pieni kauppahalli on myös Grand Central-aseman uumenissa. Sekin näytti ihan hyvän valikoiman omaavalta.

Tutustumisen arvoinen kauppahalli on myös Flatiron Buildingin nurkilla, Madison Square Parkia vastapäätä sijaitseva Eataly, joka on erikoistunut italialaisiin herkkuihin. Eataly näyttää ensisilmäyksellä kohtalaisen pieneltä, mutta hetken sisäpuolella käveltyään paikan koko alkaa paljastua. Käytävät ovat väkimäärään nähden kohtalaisen kapeat. Tavaraa löytyy pastasta ja säilykkeistä tuoreeseen lihaan ja viineihin asti. Olipa italialaisia oluitakin tarjolla enemmän kuin niitä kuvittelin olemassa olevankaan. Enpä ole tainnut koskaan Italiassa edes juoda olutta. Aina sitä oppii uutta.

Mikäli nälkä sattuu kiusaamaan, on Eatalyssa myös tarjolla valmista syötävää. Useampikin luukku tarjoili kaikenlaista pastasta kiviuunissa paistettuun pizzaan. Mikäs italailainen kauppahalli se olisikaan ilman kiviuunia.

Tulimme paikkaan sisälle Madison Square Parkia vastapäätä olevasta sisäänkäynnistä. Sen lähellä oli pieni kahvila, josta sai myös italialaista jäätelöä. Oikeastaan saavuimme sisälle juuri tuon jäätelön perässä ja vasta oven sisäpuolella tajusimme saapuneemme kauppahalliin. Samassa myös muistin, että olin kuullut tästä paikasta eräältä keväällä New Yorkissa käyneeltä kaverilta. Huomattavaa on, että vaikka olemme molemmat italialaisen jäätelön ystäviä, unohdimme ostaa ne jäätelöt, kun jouduimme hallin muun tarjonnan pauloihin.

Nähtävästi myös sushiravintolat ovat New Yorkissa tasokkaita. Nautimme reissun aikana elämämme parhaan ja samalla myös kalleimman sushi-illallisen. Ravintola oli ihan siinä hotellin nurkilla 43. kadulla majaansa pitävä Sushi Yasuda. Paikan sisäänkäynti on hyvin huomaamaton. Meinasimme kävellä ohi, vaikka tiesimme paikan osoitteen.

Tarjoilija kertoi, että parasta saa, kun tilaa keittiömestarin suosituslistalta. Listalle oli merkitty kyseisen päivän parhaat. Tarjoilijalle kerrottiin paljonko halusimme syödä ja mistä emme pidä. Näiden pohjalta sitten meille oli tarkoitus loihtia herkkuja maistettavaksi.

Arvelin, että kun tilaamme 12 palaa/henkilö, saamme 12 palaa nigirejä ja makeja jonkinlaisella jakosuhteella. Talon tapa olikin sitten vähän toinen. Saimme 12 palaa nigirejä ja puolikkaan makirullan siihen lisäksi per naama. Yhteensä syötävää tuli siis 24 nigiriä ja kokonainen makirulla. Noh, saimme ne kuitenkin syödyksi.

Sushit näkyvät kuvassa tuossa ylempänä. Makirullassa oli tonnikalaa. Samoin kuvan alimmaisella nigiririvillä on kolmea erilaista tonnikalaa (kaikkia erilaisia nigirejä on siis kaksi palaa kutakin). Rasvan määrä lisääntyy tonnikalassa kuvassa oikealle siirryttäessä. En ollut tuota rasvaista tonnikalaa aiemmin maistanutkaan. Täytyy sanoa, että se kyllä on todella hyvää. Ei ihme, että japanilaiset haluavat omia sen kokonaan itselleen.

Tarjoilija esitteli kyllä kaikki nigirit, mutta valitettavasti suurin osa on ehtinyt jo unohtua. Sen kuitenkin muistan, että kuvan ylärivissä kolmas ja neljäs pala vasemmasta reunasta laskien ovat osteria. En ole ennen syönyt osteria tässä muodossa. Hyvin tuntui toimivan, erinomaisen makuinen oli, joskaan ei mitenkään erityisen kaunis.

Muutoinkin voin suositella kyseistä sushiravintolaa kaikille sushin ystäville. Palvelu oli erittäin kohteliasta ja paikka oli kivasti sisustettu. Henkilökunta vaikutti ihan aidoilta japanilaisilta, kuten myös osa asiakaskunnastakin. Sali oli ikään kuin keittiön ympärillä ja keittiö oli avoin, joten sushin valmistusta tapahtui asiakkaiden silmien edessä.

Eikä siinä vielä kaikki. Kyllähän sitä enemmänkin ruokaa ehdimme nauttia matkan aikana, mutta tässä ehkä olivat nämä parhaiten mieleen jääneet kohteet. Ärsyttävän paljon jäi mielenkiintoisia ravintoloita kokeilematta. Jotain uusia kujeita tilanteen korjaamiseksi on jo vireillä, mutta niistä sitten ehkä tuonnempana lisää, jos jotain toteumaa syntyy.