New York, osa 3: Juustokakkua ja muuta makeaa

Tämä on edelleen jatkoa New Yorkin matkakertomukselleni, aiemmat osat: 1 ja 2.

Jenkkilässä tunnutaan olemaan kovasti makean perään. Aamiaiseksi nautitaan pannukakkuja vaahterasiirapilla tai vaikkapa mustikkamuffinsseja. Jälkiruoissakaan ei toki sokeria säästellä. Makeaan liittyen yhtenä tavoitteena reissulla ainakin minulla oli tutustua aitoon New York cheesecakeen. Kyllähän sillä nimellä myydään kakkuja maailman joka kolkassa, mutta tuskin sitä aitoa voi muualla saada. Vai kuinka?

Tämä missio meinasi jo välillä päästä unohtumaan, kunnes sitten istahdimme Times Squaren paikkeilla pitkän kävelyn uuvuttamina kahville. Kahvilaksi valikoitui Roxy Delicatessen, koska muitakaan istuimia tarjonneita paikkoja ei sattunut kohdalle (Starbucksit ja vastaavat kun yleensä ovat vain kahvia mukaan hakevien paikkoja, eikä niissä ole istumapaikkoja). Paikka vaikutti ihan ehdalta turistirysältä, kuten tuolla sijainnilla voi olettaakin. Tarkoitus kuitenkin oli vain lepuuttaa räpylöitä ja hörpätä kahvi sekä mahdollisesti hyödyntää ravitsemusliikkeen saniteettitiloja.

Tarjoilija tietenkin kiikutti meille listan, jolta olisi voinut tilata hyvin laajalla skaalalla kaikenlaista. Listaa silmäiltyämme päätimme ottaa kahvin kyytipojaksi pientä makeaa syötävää. Minä otin palan juustokakkua ja vaimoke rocky road brownien. Valitettavasti tuo elempänä oleva kuva jälleen hieman valehtelee: juustokakkupala oli todellisuudessa varsin kookas, enkä sitä jaksanut kokonaan syödä. Taisi siitä lautasen kokoisesta browniestakin vähän jäädä syömättä. Leivonnaiset olivat molemmat oikein hyviä, joten ehkä kahvilavalinta ei sitten ihan niin huono ollutkaan. Samanlaisen kakun kyllä varmaan saisi halvemmalla muualta.

Tämän "matkakertomukseni" edellisessä osassa mainitsinkin Carnegie Delistä, jossa kävimme syömässä päivänä, joka muuten sattui olemaan kuumin New Yorkissa sitten vuoden 1977 ja kaikkiaan neljänneksi kuumin koko tunnetun (tai lämpömittarin kanssa mitatun) historian aikana, eli tasan 40 astetta celsiusta. Paikka on kuuluisa nimenomaan juustokakuistaan, joten pakkohan sellaiset oli jälkiruoaksi ottaa. Tämäkin kakku oli erinomainen, joskaan en nyt pysty sanomaan, oliko se valtavasti parempi kuin Roxyn vastaava. Kakun pinnalla oli kenties ohut taikinakerros, kuten matkaoppaassa kerrottiin ehdassa kakussa olevan. Ehkä tämä sitten oli aidompi New York cheesecake.

Kolmas juustokakkuu syötiin jälleen Times Squaren tuntumassa. Olimme syöneet aamiaista myöhään ja siksi lounasaika tuli ja meni vatsan ollessa edelleen täynnä. Lopulta nälän sitten koittaessa olimme juuri Times Squaren tienoilla, mahdollisesti vaihtamassa metroa. Suuri osa linjoista ei kulkenut Grand Centralille ja Times Square oli hyvä vaihtoasema, koska sieltä meni suora yhteys kotiasemalle.

Times Squaren ruokapaikkojen ongelmana lienee juuri tuo turistirysämäisyys. Ruoka on ehkä laatuunsa nähden vähän hintavaa ja meininki ei ehkä muutoinkaan ole ihan niin aitoa kuin vähän etäämmällä turistimassoista. Yksi selkeä etu näillä ruokapaikoilla kuitenkin on: ne ovat melkein aina auki.

Näistä syistä johtuen eksyimme myöhäiselle lounaalle Times Squaren Brooklyn Dineriin, joka kehuskeli tarjoilevansa kaikenlaista amerikkalaista ruokaa. Näitä ravintoloita on kaksi kappaletta, joista kumpikaan ei sijaitse Brooklynissä, vaan ne ovat kohtalaisen lähekkäin Manhattanin Midtownissa. Brooklyn on ravintolan nimeen tullut siitä, että Brooklynin väestön etninen kirjo on toiminut innoittajana ravintolan ruokalistaa kasattaessa. Näin heidän ruokalistassaan kerrottiin. Mene ja tiedä, mutta ihan maukasta ja etenkin täyttävää ruoka oli.

Jälkiruoista oli esimerkkiannokset esillä tarjottimella, jonka tarjoilija toi ihailtavaksi pöytään. Tämä toimi siis jälkiruokalistan korvikkeena. Juustokakku näytti herkulliselta, joten otimme vahingoista viisastuneena yhden palan puoliksi. Juustokakku ei ollut paha, mutta ei pärjännyt kahdelle edelliselle. Mansikkainen kuorrute oli ihan kiva lisä, mutta lautaselle lisätyt kermavaahto ja suklaakastike olivat täysin turhia lisukkeita.

New York on tunnettu myös Cupcakeistaan. En oikein ymmärtänyt näitä tuunattuja muffinsseja ennen reissua enkä oikeastaan ymmärrä niitä reissun jälkeenkään. Erityisesti niitä ei metsästetty, mutta silti pariin otteeseen ostimme hotellihuoneeseen take away-kahvin kaveriksi Grand Centralin Dining Concourselta löytyneestä Magnolia Bakeryn pisteestä joitain näytteitä. Kyseinen leipomo lienee jonkin verran legendaarinen tässä genressä, ilmeisesti Sex and the Cityssä se on myös mainittu. Mainitussa toimipisteessä leivottiin kakut ihan paikan päällä ja valikoimaa näkyi aina siitä ohi kulkiessamme olevan ihan kohtalaisesti. Maistoimme ainakin suklaista devil's foodia ja banaania sekä jotain sitruunahommelia. Hyvin kuohkeita ja makeita nuo olivat. Varmaan siis ihan hyviä, jos sattuisi tuollaisista tykkäämään. Vaimoke tuntui pitävän minua enemmän.

Yksi ehkä miellyttävimmistä jälkiruoista reissun aikana tuli syötyä ihan siinä alkupuolella hotellin lähellä sijainneessa ravintolassa Naples 45. Kyseessä on italialainen ravintola, joka on kuuluisa erityisesti kiviuunissa paistetuista pizzoistaan. Emme kuitenkaan syöneet pizzaa, vaan otimme kolmen ruokalajin ravintolaviikon menun, joka siis maksoi määritelmänsä mukaan 35 dollaria. Tämä mainittu jälkiruoka oli jäätelö ja sorbetti. Jäätelö oli vaniljaa (semmoista oikeaa vaniljaa, joka ei ole ihan valkoista ja jossa on mustia pisteitä) ja sorbetti vadelmaa. Molempia oli yksi pallo. Sekä jäätelö että sorbetti olivat selvästi itse tehtyjä, erinomaisen makuisia ja lisäksi annos oli järkevän kokoinen.

Varsin hyvää jälkiruokaa oli tarjolla myös Little Italyn Angelo's-ravintolassa, jossa toinen meistä söi isoäidin sitruunatorttua ja toinen tiramisua. Molemmat näyttivät paikan päällä tehdyiltä ja varsinkin tiramisussa oli selvästi luovuutta käytetty. Kaikki komponentit olivat paikoillaan, mutta niiden sijoittelu oli hieman oletusarvoisesta poikkeava. Tästä ravintolasta varmaan kirjoittelen sitten seuraavassa osassa lisääkin, sillä se oli kohtalaisen hyvä löytö kyseisen kaupunginosan muovisen italialaisuuden keskeltä. Tosin ihan vahingossa tämä paikka ei löytynyt, vaan kyllä vinkki ihan kirjasta luettiin.

Yleisesti ottaen makea puoli tuntui olevan kaupungin ravintoloissa ihan hyvin hallinnassa. Valitettavasti annoskoot olivat yleensä niin suuria, että pelkän pääruoan jälkeen jo oli turistipoloinen niin täynnä ruokaa, ettei  jälkiruoaksi tarvittu kuin kahvi. Usein oli myös pakko jättää annos kesken. Tämä on suuri harmi, sillä hyvän ruoan pois heittäminen on aina ikävää. Hotellihuoneessa pitäisikin olla jääkaapin lisäksi mikroaaltouuni, jossa voisi lämmitellä edellisen päivän tähteitä.