tiistai 21. elokuuta 2012

Italomamman lihapullat

Viikon arkiruokalista kaipasi taas jotain uutta. Minä halusin tehdä italialaista ja parempi puolisko halusi lihapullia. Jospa sitten vaikka tekisin italialaisia lihapullia. Nerokasta.


Google löysi ohjeen Maku-lehden nettisivuilta. Muutokseni pidin tällä kertaa vähäisinä. Jauhelihana käytin tosin sika-naudan sijaan naudan paistijauhelihaa. Joitain työtapoja myös muutin itselleni mieluisemmiksi. Kuivatut mausteet korvasin tuoreilla yrteillä ja rypsiöljyn oliiviöljyllä. Fondin ja veden sijaan käytin ehtaa Puljongin kasvislientä. Eli jotain pientä tuli sitten kuitenkin muutettua.

lihapullat
pieni viipale vaaleaa leipää
3/4 dl maitoa
1/2 hienonnettu sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 muna
50 g raastettua parmesaania
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 rkl silputtua lehtipersiljaa
1/2 rkl tuoretta timjamia
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
400 g naudan paistijauhelihaa
oliiviöljyä

tomaattikastike
1 rkl oliiviöljyä
1/2 hienonnettu sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 tlk paseerattua tomaattia
1 dl kasvislientä

tarjoiluun
spagettia
50 g raastettua parmesaania

Murenna leipä ja sekoita maidon kanssa. Anna levätä muutama minuutti. Paista sipulit pehmeiksi oliiviöljyssä pannulla. Lisää sipuli leivän ja maidon joukkoon. Lisää loput lihapullien ainekset ja sekoita tasaiseksi mureketaikinaksi. Pyörittele taikinasta lihapullia. Paista lihapulliin rapsakka pinta oliiviöljyssä pannulla.

Valmista seuraavaksi kastike. Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipuli ja kuullota hetken aikaa. Lisää paseerattu tomaatti ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. Kypsennä lihapullat loppuun tomaattikastikkeessa.

Tämä ruoka on parhaimmillaan spagetin kanssa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi. Valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Tarjoa ja raasta päälle reilusti parmesaania.

Ruoka maistui lihapullilta tomaattikastikkeessa, eli voisin sanoa onnistuneeni kohtalaisesti. Itse pyörykät olivat kohtalaisen lötkön tuntuisia, mutta ihan kivasti ne paistuivat. Juusto ehkä auttaa niitä pysymään kasassa. Maidon määrän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen. Itselläni maitoa lorahti joukkoon ehkä vähän liikaakin. Jonkin verran tämän ruoan kanssa pitää tehdä töitä, mutta ei tämä peruslihapullia monimutkaisempi ole. Koska makukin oli kohdallaan, niin tuleepi varmasti tehtyä toistekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...