tiistai 5. heinäkuuta 2011

Lohikeitto ja ruisleipäkrutongit

Lohikeittoa teki mieli. Tämmöinen simppeli ohje oli Yhteishyvän reseptilärpyskässä. Pientä hienosäätöä ohjeeseen tuli, koska purjo unohtui ostaa ja maidossakin oli enemmän rasvaa kuin ohjeessa edellytettiin. Ruisleipäkrutongitkin valmistin voissa enkä margariinissa.

700 g varhaisperunoita
3 porkkanaa
500 g lohta
1 l kasvislientä (esim. Puljonki)
2 dl täysmaitoa
2 dl kuohukermaa
mustapippuria ja suolaa myllystä
1 ruukku tilliä

4 viipaletta ruisleipää
2 rkl voita

Pese ja pilko perunat. Kuori ja pilko myös porkkanat. Laita kasvikset kattilaan ja kaada liemi päälle. Keitä 20 minuuttia tai kunnes pehmenevät. Poista kalasta nahka ja kuutioi. Lisää kala kattilaan ja keitä muutama minuutti. Lisää maito ja kerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää hienonnettu tilli. Kiehauta.

Kuutioi leipä, sulata voi pannulla ja paahda leipä voissa rapsakaksi. Viimeistele keitto leipäkuutioilla.

Tämä olikin yllättäen sitten maukkain lohisoppa, jota olen koskaan tehnyt. Yhteishyvä osaa yllättää. Ruisleipäkrutonkeja paistellessa tuli nenuun niin hyvä tuoksu, että eipä paremmasta väliä. Ruisleipänä käytin itse edellisenä päivänä leipomaani täysrukiista leipää (ohje täällä).

Varmasti iso kiitos onnistumisestani kuuluu Puljongin kasvisliemelle. Ostinkin taas kaapin täyteen Puljongin liemiä. Ero fondeihin ja ties mihin kuutioihin on kuin yöllä ja päivällä. Ja tämä ei siis ole mikään maksettu mainos. En ole saanut mitään ilmaisia maistiaisia blogini takia (vink, vink). Vaan eihän tätä kukaan luekaan.

Valokuvassa olen muuten minä kamerani kanssa heijastuksena lusikassa. Lusikka on Hackmannin kesän sesonkimallistoa, Inaria. Näitä hankimme aiempien Fiskarsin Functional Form-aterinten ruvettua luovuttamaan voimakkaan metallista tuoksua ja makua. Valmistajakin ihan tätä ihmetteli, aterimilla kun ei ollut ikää kuin kolmisen vuotta. Lähettivät postissa uudet ja vanhat on nyt kiikutettu laadunvalvonnan syynättäviksi.

2 kommenttia:

  1. Minulla on tuota samaista Fiskarsin functional -sarjaa ja ne ovat olleet vasta noin puoli vuotta käytössä ja maistuvat jo metallille. Onko laadunvalvonnasta kuulunut mitään? Koitin googletella, mutta ei tunnu mistään löytyvän mitään tietoa.

    VastaaPoista
  2. Eipä ole mitään vastausta kuulunut. Postin tuomia korvaavia ei ole vielä avattu pakkauksestaan, joten niiden käyttäytymisestä en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...