maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kakkukahveet nelostien varrella

Käväisin viikonloppuna kotiseudulla Keski-Suomessa. Nelostietä Joutsasta pohjoiseen ajellessa piipahdan usein kahvilla Karoliinan Kahvimyllyssä. Niin tälläkin kerralla. Menomatkalla otin cappuccinon (poikkeuksellisesti nautin cappuccinoa aamiaisen ulkopuolella) kaveriksi omenajuustokakkua vaniljakastikkeella. Paluumatkalla päädyin marjahyytelökakkuun.

Tästä kahvilastahan on jo vuosia kirjoiteltu kaikissa mahdollisissa lehdissä. Tuskin siis on enää ketään, joka ei tästä paikasta olisi vähintäänkin kuullut. Sijainti toki on vähän syrjäinen, näin pääkaupungin näkövinkkelistä katsoen. Paikka ei myöskään ole auki kovin pitkään, kesäisin näkyi tarjoilua olevan joka päivä klo 9-18. Talvisin kahvila on auki vain viikonloppuisin klo 9-17.

Olen ymmärtänyt, että paikan omistaja on hankkinut kondiittorin oppinsa Saksasta, jossa ilmeisesti täytekakkuja ja leivoksia paljon harrastetaan. Täytekakut ovatkin pääosassa Kahvimyllyn valikoimissa. Niitä on tarjolla useaa sorttia ja palat ovat valtaisia. Myös pullaa ja erilaisia suolaisia leivonnaisia on tarjolla.

Kahvila on nimetty omistajan mummon mukaan. Sisustus on hauskan vanhahtava ja kahvimyllyjä on hyllyillä vaikuttava määrä. Ulkopöytiäkin löytyy, mikä sopi hyvin sään suosiessa molempiin suuntiin matkatessani. Haluamansa tuotteet voi käydä tilaamassa tiskiltä ja sitten voikin mennä pöytään odottamaan. Mahdollisesti tarjoilu toimisi alusta loppuun asti pöytään, mutta yleensä tiskillä on joka tapauksessa jonoa, johon on helppo liittyä.

Jos siis kahvihammasta sattuu siinä Joutsan liepeillä kolottamaan (tai vaikka ei sattuisikaan), niin kannattaa ehdottomasti pysähtyä Karoliinan kahvimyllyn kohdalla. Paluumatkalla kakkupalaa syödessäni viereisen pöydän keskustelusta korviini sattui havainto siitä, että Kahvimylly on nelostien varrella ennen Oulua suunnilleen ainoa paikka, josta saa kelvollista cappuccinoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...