New York cheesecake

Kunnon tuhti juustokakku on lähes parasta mitä on. Semmoinen keveä liivatteella hyydytetty juustokakkukin menee, mutta enempi tykkään tuhdista uunissa paistetusta. Semmoisesta kuin tämä newyorkilainen.

Tästäkin klassikosta on paljon erilaisia ohjevariaatioita olemassa. Yritin kuitenkin nyt lähteä aidon lähteille ja kokeilla legendaarisen Carnegie Delin ohjetta. En tiedä, tarjoavatko oikeasti aitoa ohjettaan nettisivuillaan, mutta joka tapauksessa paikan päällä maistettuna heidän kakkunsa oli ehdottomasti paras maistamani juustokakku. Vaniljauutteen menin korvaamaan vaniljasokerilla, kun en ole uutteiden ystävä. Amerikkalainen leipuri niitä toki käyttää ja varmasti itse tehtynä ovat ihan kelvollisia nekin.

No niin, sitten siihen ohjeeseen. Oikeassa New York -juustokakussa pohja ei ole keksimurusta tehty, vaan siinä käytetään itse tehtyä taikinaa. Taikinaa pitää levittää myös vuoan reunoille, ei vain pohjalle. Nämä ovat perusasetukset, joilla mennään. Ohjeessa olen kohtalaisen vapaasti muunnellut paunoja ja kuppeja meikäläisiksi yksiköiksi. Parin testikakun tehneenä sanoisin suhteiden olevan ihan kivasti kohdallaan.

Minulla oli käytössä 10 cm korkea kakkurengas, jonka halkaisijan olin säätänyt 18 cm kokoiseksi. Siis käytännössä oli tarkoitus tehdä ympärysmitaltaan pieni mutta korkea kakku. Olettaisin kuitenkin, että tällä ohjeella kakku onnistuu myös matalammalla irtopohjavuoalla, mikäli sen halkaisija on noin 24 cm luokkaa.

pohja
1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
120 g suolatonta voita

täyte
700 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 3/4 dl sokeria
1 3/4 rkl vehnäjauhoja
1 3/4 tl sitruunamehua
1 1/4 tl vaniljasokeria
4 munaa
1 keltuainen
2 1/4 rkl kuohukermaa

Valmista ensin pohjataikina. Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi. Kaada kaikki aineet kulhoon ja sekoita käsin, kunnes taikinasta tulee nätti pallo. Laita lepäämään jääkaappiin vähintään tunniksi.

Seuraavaksi paistetaan pohja. Vuotele irtopohjavuoka ja laita noin puolet (tai isompi osa, jos vuokasi on isompi kuin 18 cm halkaisijaltaan) pohjataikinasta vuoan pohjalle ja painele ohueksi. Paista 170-asteisessa uunissa, kunnes pinta saa vähän väriä. Minulla tämä kesti noin 10 minuuttia. Jäähdytä pohja ja vuoka ennen kuin jatkat.

Valmista seuraavaksi täyte. Laita tuorejuusto kulhoon ja vatkaa voimakkaasti lusikalla, kunnes juusto notkistuu. Sekoita sokeri joukkoon vähin erin. Lopuksi lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Voisi kuvitella, että täytteen valmistaminen kävisi todella helposti yleiskoneella. Itse en kokeillut.

Levitä loppu pohjataikina hyvin ohuelti irtopohjavuoan reunoille niin korkealle kuin taikinaa riittää. Kaada täyte pohjan päälle. Laita 250-asteiseen uuniin, kunnes pinta on saanut vähän väriä. Ota kakku uunista ja anna levätä noin puoli tuntia. Paista loppuun (n. 30 minuuttia) 170-asteisessa uunissa. Liikaa paistettu kakku halkeilee pinnastaan ja liian vähän paistettu jää sisältä liian pehmeäksi. Harjoittelu tekee tässä lajissa mestarin.

Anna kakun jäähtyä vähintään kaksi tuntia ennen vuoan irroittamista. Kakku säilytetään jääkaapissa, mutta parhaimmillaan se on huoneenlämpöisenä.

Minä jouduin kaasu-uunini kanssa noudattamaan poikkeavaa paistamisstrategiaa kahden viimeisen paistovaiheen osalta. Käytännössä paistoin kakkua aluksi 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja toisessa vaiheessa 170-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla yritin tuota alkuperäisen ohjeen mukaista tapaa, mutta sillä tavoin pohja kärähti vähän liian tummaksi.

Kakku muuten kohoaa varsin paljon (melkein tuplakorkeaksi) uunissa, mutta lässähtää jäähtyessään varsinkin keskeltä. Siitä tulee tälle kakulle tyypillinen muoto, jossa reunoilla on paksumpi rengas. Vaikka tämä ohje on kohtalaisen työläs, niin lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Koemaistajaksi joutunutta työkaveria lainatakseni: tämä on ihan täydellistä.

Kahvia norjalaiseen tyyliin

Norjassa en ole koskaan käynyt ja ehkä siksi maasta tuleekin lähinnä mieleen turska ja kirkonpolttohevi. Jälkimmäinen mielleyhtymä osui heti oikeaan työkaverin tuodessa toimistolle norjalaista espressopapua kokeiltavaksi. Kahvi oli nimetty sopivasti Black Coffeeksi ja mustan pussin alareunassa luki vielä varmuudeksi sana Hell. Pussin design muutoinkin tuki vahvasti mielikuvaani.

Eli siis odotukset olivat korkealla. Hienoahan tämä norjalaismetalli toki on parhaimmillaan, joten miksipä ei siis kahvikin. Avatusta pussista pöllähti ilmoille varsin hedelmäinen tuoksu. Paahtoaste näytti tuotteen nimeen nähden aika vaalealta. Voisivat vaikka sisilialaisen paahtimon tuotteita vilkaista, siellä sitä mustaa kahvia tehdään.

Pavut kaadettiin Juraan ja päräytettiin kone käyntiin. Maitokahvin juojat tuntuivat tykkäävän, mutta minä espressoni mustana juovana totesin tämän pikkuisen turhan makeaksi. En siis lisää kahviini sokeria, joten se makeus oli ihan siitä pavusta lähtöisin.

Moni pakkaus siis päältä kaunis, mutta sisältö sitten on jotain ihan muuta. Fingerporin Kusti Lapanen kyllä olisi varmasti tykännyt.

Kambodžalaista ruokaa Hyvinkäällä

Suomen tiettävästi ainoana ravintolana Hyvinkään kauppakeskus Willassa sijaitseva ravintola Royal Mekong tarjoaa kambodžalaista ruokaa. Tämän kuulimme ystävältämme M:ltä hänen luonaan Phnom Penhissä Kambodžassa keväällä vieraillessamme. Tapasimme samaisella reissulla ihan vahingossa Phnom Penhin kauppahallissa Hyvinkäällä asuvan, mutta Kambodžasta kotoisin olevan, rouvan jonka tytär on töissä Royal Mekongissa. Pieni on maailma.

No, kesälomalla sitten amokhammasta kolotti sen verran, että kurvasimme Hyvinkäälle. Royal Mekong osoittautui varsinaiseksi aasialaisen ruoan runsaudensarveksi. Annoksia oli tarjolla vähän joka kolkasta, kuten ilmeisesti henkilökuntaakin. Lounasbuffet oli vielä loppumetreillään, mutta kun sitä amokia ei ollut tarjolla buffetissa, tilasimme ihan listalta.

Alkuruoaksi tilasimme kevätkääryleitä. Ne olivat rapsakoita ja maukkaita. Alkuruokalistalta emme mitään Phnom Penhistä tuttua bonganneet. Eli esimerkiksi uppopaistettuja tarantelloja ei näkynyt.

Pääruoaksi sitten saimme sitä amokia. Phnom Penhissä amokkastike oli yleensä kalan kaveri, mutta nyt kokeilimme kana-amokia. Toisena annoksena otimme nautaa lok lak. Se oli ihan ennalta tuntematon ruoka, mutta listan mukaan kambodžalaista sekin.

Ruoat olivat maukkaita ja tosiaan varmasti parhaita kambodžalaisia mitä Suomesta saa. Osittain tuntui kuitenkin, että ruokaa oli yritetty sovittaa suomalaiseen suuhun sopivaksi. Siksi veikkaisinkin näiden ruokien maistuvan vielä paremmalta henkilökunnan kotona. Tästä huolimatta Royal Mekong oli varsin hauska tuttavuus, joskin pikkuisen turhan kaukana kotoa. Ruokalistalla pääsee kätevästi matkailemaan ympäri Aasiaa samalla aterialla.

Taste of Flow 2013

Jopas, pääsin sittenkin maistelemaan myös Flow-festarin eväitä. Tuskan eväistähän jo kirjoittelin aiemmin. Töissä yhteistyökumppani tarjosi neljä kolmen päivän Flow-kutsuvieraslippua, joille ei löytynyt kuin kolme ottajaa. Päätin sitten uhrautua ja käväistä tarkastamassa ruokatarjonnan. Ehkä sieltä olisin jotain musiikkiakin löytänyt, jos olisi ollut enemmän kuin päivä aikaa valmistautua. Nopeasti listaa lukiessa artistit kuitenkin jakautuivat kategorioihin ei, ei todellakaan ja ikinä kuullutkaan. Näistä viimeisin oli eniten edustettuna.

Perjantaina ehdin maistamaan vain Street Gastron possuleivän. Tarkoitus oli syödä enemmänkin, mutta jostain syystä työkaverit pitivät pelkkää syömisstrategiaani vitsinä ja yrittivät houkutella katsomaan jotain musiikkiesityksiäkin. Sitä vinkumista kuunnellessa alkoi jo ärsyttää sen verran, että poistuin paikalta kokonaan.

Mutta se possuleipä oli mielestäni todella hyvää. Samaisen annoksen kanssani syönyt työkaveri M tykkäsi myös, mutta hän oli jo ehtinyt vip-alueella nauttia sen verran ilmaista Heinäkenkää, että kaikki tuntui olevan ihan parasta. Muina päivinä enempi Street Gastron eväitä syöneet kehuivat vegeleipää parhaaksi ja mollasivat muita. Minun mielestäni possussa oli just sopivan mausteinen soossi.

Tasty Dogsin hodarit olivat kuulemma oikein maukkaita.

Lauantaina oli muuta ohjelmaa, joten en ehtinyt syömään festareille ollenkaan. Sunnuntaina sitten kävin syömässä parikin lautasellista. Ensin otin Groteskin burgerin. Se oli nähtävästi unohdettu lämmittää. Kuten kuvasta näkyy, ei ohut cheddarsiivu ole yhtään ehtinyt sulaa, mistä voi jo lämpötilan päätellä. Pihvi oli kuitenkin nähnyt jossain elinkaarensa vaiheessa pannua liiaksikin. Se oli läpikypsäksi paistettu, mikä on aina vähän tylsää. Burgerista olisi saanut ihan kivan lämmittämällä sitä hetken mikrossa. Vaan ei se siitä 13 euron arvoista olisi tehnyt. New York Ninjan burgerit olivat kuulemma paljon parempia, mutta viileitä nekin.

Vip-alueelle taas tuli eksyttyä, kun törmäsin tuttuihin. Siellä oli juuri loppunut happy hour, josta oli jäänyt vähän ruokaa yli. Ostin naurettavan kalliin limpparin ja söin ilmaisen lautasellisen kylmää keittoa. Siinä oli tomaattia, papuja ja avokadoa. Ihan maukasta oli.

Ennen poistumista paikalta kävin vielä Chjokon kojusta nappaamassa suklaa-marja-tartaletin. Se oli hyvää, mutta olin valitettavasti jo niin ähkytäynnä, että makeasta tuli lähinnä paha olo.

Nyt siis tuli todistettua ihan omin silmin, että Flow-festareilla on varsin hyvä ruokatarjonta. Vaikka tuota burgeria tuossa vähän haukuin, niin oli se silti paljon parempi kuin Tuskassa tarjolla olleet vastaavat. Lisäksi Flow:n tarjonnasta ehdin syödä näiden kahden pikavisiitin aikana vain hyvin pienen osan. Monenmoista hyvää muutakin olisi ollut tarjolla, kuten sushia, erilaisia itäisten maiden ihmeitä ja Fafa'sin mahtavia falafeleja. Enempi syöminen olisi kuitenkin vaatinut myös musiikkitarjonnan kestämistä.

Vip-alueella kuitenkin tuli hieman turvaton olo perjantaina, kun happy hourin aikaan tarjolla oli ilmaista olutta ja tupakkaa. Missä ovat sosiaalitantat? Miksi ei holhota yhtään?

Kolmen kaverin jäätelöllä Caruselissa

Aiemmin kehuskelin Kolmen kaverin jäätelöä. Sittemmin sitä on tullut syötyä enemmänkin ja alan olla aika vahvasti sitä mieltä, että kyseessä on Suomen paras jäätelö. Nami nam.

Tätä herkkua saa ostaa pallo kerrallaan Cafe Caruselista Kaivopuiston nurkilla. Päätin käydä kokeilemassa.

Ilmeisesti Caruselin myyntipisteessä on joskus ollut muitakin makuja kuin ne kaupoista löytyvät normaalit, mutta tällä kertaa ainakaan ei ollut muita erikoisuuksia kuin vanilja ja mansikkasorbet. Nämähän selvästi ovat mansikka-vanilja-jäätelön komponentit erillään, joten mitään oikeasti uutta makua ei ollut tarjolla.

Vaan eipä tuo haitannut. Otin pallon vanhaa tuttua, omaa suosikkiani, mustikka-kardemummaa. Ihan oli yhtä hyvää kuin aina. Ehdottomasti kannattaa käydä mieluummin ostamassa kunnon jäätelöä Caruselista kuin Helsingin Jäätelötehtaan esanssimömmöä vieressä olevasta kojusta.

Kesälomalla aamiaisella

Kesäloman ensimmäisenä päivänä alkoi aina yhtä ilmoinen ja mukava Tuska Open Air-festivaali, jonne toki oli kolmeksi päiväksi lippu hankittuna. Koska mökä alkoi kuitenkin vasta iltapäivällä, oli aamulla hyvin aikaa käydä nauttimassa aamiaista kodin ulkopuolella.

Vaimokkeen vielä aloitellessa viimeistä työpäiväänsä ennen lomaa päätimme käväistä ennen kellokortin leimaamista siinä lähistöllä sijaitsevassa Tin Tin Tango-kahvilassa. Sieltä saa muuten aamiaista pitkin päivää. Eli ei haittaa, vaikka nukuttaisi vähän pitempäänkin.

Valitsimme molemmat aamiaisen nimeltään tango. Siinä oli vähän kaikenlaista maukasta. Taustalla soi vanha kotimainen iskelmä. Siis todellakin vanha. Paikan ilmapiiriin tämä musiikki sopi yllättävän hyvin. Tuli mieleen, että ehkä jokaiselle musiikkityypille on oma paikkansa. Siitä edelleen kehkeytyi pelottava ajatus, että ehkä jossain on paikka, jossa hip-hop kuulostaa hyvältä. Hmm.

Kesäloman ollessa jo huomattavasti pidemmällä käväisimme buffet-tyylistä aamiaista kokeilemassa Kluuvikadun Fazerilla. Paikka on kyllä viikonloppubrunssilta tuttu, mutta perusaamiaista emme ole siellä syöneet. Keskellä viikkoa väkeä näytti olevan aika vähäsen siinä vähän ennen klo yhdeksää, mutta jo puoli kymmeneltä joutui jonottelemaan kaikkea.

Fasun aamiaista on kehuttu siellä ja täällä, eikä ihan täysin syyttä. Syötävää näkyi löytyvän vähän joka lähtöön ja syödä sai sen verran kuin halusi. Loppua kohti meno alkoi vähän hyytyä, kun jonot pitenivät ja kaikki syötävä alkoi loppua kesken. Henkilökuntaa näkyi olevan ihan kivasti, mutta silti puutteista sai huhuilla useampaan otteeseen ennen kuin joku hoksasi lähteä hakemaan täydennystä. Lievää välinpitämättömyyttä ilmassa kenties?

Joka tapauksessa kesälomalla on mukava käydä aamiaisella kodin ulkopuolella, vaikka ei olisikaan reissussa. Seuraavalla lomalla täytyy kokeilla useamminkin, sen verran kivaa tämä oli. Tai sitten seuraavalla kesälomalla repäistään oikein kunnolla ja ollaan reissussa koko loma. Eihän sitä koskaan tiedä.

Dim sumit Helsingissä

Kun kerran on päässyt dim sumien makuun, on vaikea pärjätä ilman. Keväällä Hongkongissa (miksi se muka suomeksi kirjoitetaan yhteen?) käydessämme saimme hyvän kuvan siitä mitä nämä höyrytetyt pallerot voivat parhaimmillaan olla. Ikävähän siinä tuli, kun dim sum-pöytien äärestä joutui palaamaan takaisin Helsingin hankien keskelle.

Kotiin palattuani toki selvittelin dim sumien tarjontaa Suomessa. Kovin hiljaista tuntui olevan. Kampin keskuksessa sijaitseva kiinalainen ravintola Empire Plaza tarjoili jonkinlaisia dim sumeja. Ja nyt sitten Aikataloon saapui uusi paikka nimeltään Natural Flavour Tea House. Se kuulosti enempi dim sumeihin (ja tietenkin teehen) keskittyneeltä, joten päätimme käydä kokeilemassa. Dim sumithan syödään teen kanssa ja kun hongkongilainen sanoo syövänsä dim sumeja, käännettäisiin se suoraan suomeksi teen juomiseksi.

Kun teehuoneella oltiin, otimme juomaksi jasmiiniteetä. Se tarjottiin perinteisen kiinalaisen teeseremonian mukaisesti. Meille tämä tapa oli ennalta tuntematon. Hongkongissa vähän paikasta riippuen joko pöytään tuotiin oma pannu ilman sen kummempia seremonioita tai sitten tarjoilijat täyttelivät mukana kuljettamastaan pannusta aina ohi kulkiessaan kaikki vajaat kupit. Seremonia liittyy siis kiinalaisten yhteisöllisyyteen, tee nautitaan yhdessä ystävien tai perheen kanssa.

Teen kanssa touhuamiseen tarvittiin pari kannua, suodatin sekä itse kupit. Kuuma vesi tuotiin pöytään termoskannussa. Tarjoilija näytti miten tee haudutetaan ja kaadetaan kuppeihin ja seuraavat kannulliset saimme tehdä itse.

Valitsimme isomman setin, johon kuului wan tan-keitto (hongkongissa kutsuttiin wonton-keitoksi), yhdenlaista dim sumia sekä yhdenlaista baoa (Hongkongissa en erottelua baon ja dim sumin välillä huomannut). Wontonit ovat mykyjä (dumpling englanniksi), joissa voi olla sisällä vaikkapa katkarapuja tai possua. Keitto näytti varsin kevyeltä, mutta mykyineen se oli huomattavan hyvin täyttävää.

Dim sumiksi valitsimme katkarapua. Otimmelopulta molemmat tismalleen samat eväät, koska osa dim sumeista oli loppu, eikä valinnanvaraa alunperinkään ollut ihan hirveästi. Häkellyttävän hyvää tämä hongkongin reissun suosikkieväs oli näin kotosuomessakin. Dim sumin kanssa tarjottiin chilillä maustettua soijakastiketta. Syömäpuikolla ensin tökättiin reikä dim sum-nyyttiin ja sitten reiän kohtaa uitettiin soijassa, jolloin soija valui dim sumin sisälle. Ja sitten vain dim sum ääntä kohti.

Baona meillä oli tuttu ja turvallinen possupulla. Ihan tutulta maistui. Oikein pehmeää ja maukasta. Possusisälmys pullassa oli juuri sopivasti makeaa.

Possupullien kanssa tarjottiin taputeltua kurkkua, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Mauste- ja yrttiliemessä marinoitua kurkkua se oli. Ei lainkaan pöllömpää. Kuumalla kelillä tämmöinen olisi varmasti oikein virkistävää syötävää.

Ruoka oli erinomaisen maukasta ja siitä tuli vähintäänkin täyteen. Tulemme varmasti uudelleenkin. Paikka on ollut olemassa noin pari kuukautta. Itsekin he tietävät olevansa Helsingin ensimmäinen dim sum-ravintoja ja kiinalainen teehuone. Hienoa, että tämmöinenkin kaupunkiin saatiin. Toivottavasti asiakkaita riittää.