Burgerilla Hietalahden kauppahallissa

Kauppahallit ovat kivoja paikkoja. Niissä täytyy käydä aina maailmallakin liikuskellessa pyörähtämässä. Muista blogeista olen lukenut Hietalahden kauppahallin uusista ruokapaikoista, eli E. Erikssonin osteribaarista ja Roslundin hampurilaisravintolasta. Hietalahdessahan on nyt välivaihe meneillään, kun siellä majailevat Wanhasta Kauppahallista remontin vuoksi evakossa olevat myyjät. Osteribaarissakin täytyy toki käydä, mutta nyt oli ensin vuorossa burgeri.

Roslundin listalla oli kahden burgerivaihtoehdon lisäksi muutakin lihapitoista ruokaa. Burgerivaihtoehdot olivat paikan nimikkoannos rosburger ja perinteisempi cheeseburger. Nimikkoannoksessa oli pekonia ja pidempään kypsytettyä cheddaria. Jos annoksessa on pekonia, niin sitten minulle semmoinen. Lisukkeiksi otimme ranskalaiset. Myös salaattia olisi ollut lisukkeeksi tarjolla.

Tilat ruokailulle ovat kohtalaisen pienet. Tiskillä on muutamia paikkoja, joissa voi annostaan odotellessa valutella kuolaa nuuskiessaan grillistä kohoavia tuoksuja. Yläkerrassa on sitten enemmän pöytiä, joskin käryt tulevat kyllä perässä sinnekin.

Hieman epäselväksi jäi, olisiko pöytä pitänyt itse puhdistaa ruokailun jälkeen. Ruoan kuljettaminen pöytään ainakin kuuluu asiakkaan tehtäväksi, annokset haetaan tiskiltä, kun oma numero huudetaan. Henkilökunta kyllä kävi astioita keräämässä ja pöytiä pyyhkimässä, mutta ainakin me jouduimme edellisen asiakkaan jätökset siivoamaan itse. Palvelusta ei siis heti suurta kiitosta ollut antaa. Paikka huomioiden tämä on ihan ymmärrettävää, mutta aina voi vähän nurista, sillä ei tämä ruoka mitenkään ilmaista ollut. Taisi olla ruuhkaisa hetki, sillä saimme ainokaisen vapaan pöydän.

Ruoan suhteen ainoa valituksen sananen voisi olla tarpeen ranskalaisten suolaisuuden osalta. Tosin olen vieläkin suolaisempia joskus saanut, näitä kyllä pystyi syömään.

Itse hampurilainen oli todella hyvä. Pekoni ja perinteistä pykälän vahvempi juusto tekivät mukavan lisän, joskin jo pelkästään hampurilaisen pihvi oli niin maukas, että varmaan tuo perus juustopurilainenkin olisi toiminut oikein hyvin. Sämpylä oli sekin parempi kuin keskimäärin. Kokonaisuutena menisin tämän ihan sinne kotimaassa syötyjen hampurilaisten kärkipäähän laittamaan. Nälkäkään ei jäänyt.

Herkkusuut Hong Kongissa

Pääsiäisreissumme toinen etappi (Phnom Penhin jälkeen) oli Hong Kong. Tämäkin oli täysin uusi kohde. Tuttuun tapaan ennen lähtöä oli otettu vähän oppia Lonely Planetista (uunituore 2013 painos) sekä tv-ohjelmista, kuten Hansin matkassa ja No Reservations.

Jo etukäteen vaikutti siltä, että varsinainen herkkusuun paratiisi tämä paikka tulee olemaan. Korkeahko hintataso hieman huoletti, koska jo lennot ja majoitus olivat rokottaneet kukkaroa melkoisesti. Lisäksi matka tuli varattua vähän hätäisesti vailla minkäänlaista budjettisuunnittelua, vaikka edellisestä matkastakaan ei nyt ollut aikaa kuin reilut kolme kuukautta. Onneksi käytäntö osoitti, että Hong Kongissa voi herkutella itsensä tärviölle pikkurahalla.

Tässä yhdessä maailman tiheimmin asutuimmista paikoista ihmiset työskentelevät ja asuvat keskimäärin korkeammalla kuin missään muualla. Korkeudella tarkoitetaan tässä kerroslukua. Pilvenpiirtäjiä onkin enemmän kuin muualla, jopa yli tuplasti enemmän kuin New Yorkissa. Tämän huomasi hyvin nopeasti jo matkalla lentokentältä Lantaun saarelta Kowlooniin mantereelle. Matkan varrella näkyi lukuisia kerrostaloalueita, joissa taloissa on kymmeniä kerroksia. Korkeutta lukuunottamatta nämä näyttivät ihan peruslähiöiltä.

Toinen nopeasti tehty havainto on ostoskeskusten suuri määrä. Hong Kongin saarella Centralissa ja sen läheisyydessä on mahdotonta liikkua muutoin kuin kulkemalla ostoskeskuksesta toiseen. Isojen katujen ylittämiseen on hyvin vähän muita mahdollisuuksia kuin käyttämällä ostoskeskuksesta toiseen kulkevia katettuja siltoja. Ostoskeskusallergia iski hyvin pian. Onneksi sentään näissä ostareissa on erinomaisen siistit wc-tilat, joita kannattaa hyödyntää. Kahviloissa ja ravintoloissa tällaisia ylellisyyksiä ei välttämättä ole.

Vaikka ostoskeskuksia on paljon ja myyntivero puuttuu Hong Kongista kokonaan, ei erityistä shoppailuhurmosta päässyt syntymään. Tutut vaatemerkit olivat hyvin edustettuina, mutta hinnat olivat korkeampia kuin Suomessa. Elektroniikka lienee halvempaa kuin Suomessa, mutta sille ei nyt ollut tarvetta. Farkut ja jonkin pitkähihaisen paidan olisin voinut ostaa, sillä olin varautunut vähän lämpimämpään säähän.

Sään puolesta pieni tai keskisuuri varustautuminen kosteuteen näyttäisi olevan suotavaa. Olimme paikalla kuivimpaan vuodenaikaan, mutta silti yhtä päivää lukuunottamatta taivas oli koko ajan täysin pilvessä ja joka päivä satoi vähintään pienen kuuron verran jossain välissä. Lisäksi usein oli niin sumuista, että näkyvyys oli todella huono. Toisaalta joka puolella isosti läsnäoleva vihreys vaatii kosteutta. Ei siis ihmekään, että tämä ihmisiä täyteen ahdettu kaupunki on täynnä viihtyisiä puistoja. Esim. vuoristoisesta Hong Kongin saaresta suurin osa on vehreää viidakkoa.

Hong Kongin saarella on muutoinkin paljon mielenkiintoisempaakin nähtävää kuin Centralin korkeat talot. Ajelimme bussireittiä numero 6 Exchange Squarelta Stanleyn kylään, jossa kävimme katselemassa rannan tuntumassa kuinka haukat kiertelevät taivaalla ja käyvät välillä nappaamassa kalan evääksi. Sitten palasimme samalla kyydillä takaisin päin pysähtyen Repulse Bayn hiekkarannalla. Vuoristoisessa pöheikkömaastossa oli kaksikerroksisen bussin kyydissä oikein hauska katsella maisemia. Edes pieni tihkusade ulkona ei haitannut menoa, kun oli katto pään päällä.

Bussit ovat muutenkin käteviä kulkuneuvoja. Kun viikon ainoana selkeänä päivänä joku muukin oli ajatellut mennä Victoria Peakille maisemia ihailemaan juuri auringonlaskun aikoihin aiheuttaen kahden tunnin jonon Peak Tramin ala-asemalle, oli samaan paikkaan Exchange Squarelta menevä bussi numero 15 vastaavasti lähes tyhjä. Matka-aika ei ollut merkittävästi pidempi, joten todella paljon säästyi aikaa (ja rahaa), kun valitsimme alle kumipyörät.

Viikon kestäneen vierailumme aikana elohopea keikkui suunnilleen 20-25 asteen tuntumassa. 20 astetta tuntui niin kylmältä, että oli pakko vetää takki päälle. Ihan kuumimpana päivänä olisi ehkä selvinnyt shortseilla, mutta silloinkin lähdimme takilla varustautuneina liikkelle, koska aikainen aamu oli erittäin sateinen, emmekä tienneet varmasti selkeneekö sää myöhemmin. Sääennusteet kun tuntuivat olevan Suomen kesän tapaan hieman epävarmoja. Kuumimpana päivänä oli myös aivan tolkuttoman sumuista. Ilmankosteus oli jotain aivan ennenkokematonta. Ulkona hengittäminenkin kävi raskaaksi, tuntui kuin olisi ollut turkkilaisessa saunassa.

Mutta entäs sitten se ruoka? Erinomaisen hyvää oli, kiitosta vaan. Tutustuimme pääosin kantonilaiseen keittiöön, jonka kovasti kehutaan olevan Hong Kongissa huipussaan. Tähän kuuluvat erittäin tuoreet raaka-aineet, joita käsitellään hellävaraisesti höyryttäen tai nopeasti kuumalla pannulla paistaen. Hyviä esimerkkejä ovat dim sumit ja erilaiset meren herkut. Jälkimmäisten raaka-aineet yleensä uiskentelevat vielä astioissaan juuri ennen pannulle päätymistä. Eli kalaruoka on niin tuoretta kuin se vain voi olla.

Dim sumit ovat pieniä yleensä ohueen riisitaikinaan käärittyjä nyyttejä, jotka höyrytetään bambukoreissa. Dim sumeina tarjotaan kuitenkin myös uppopaistettuja ja muulla tavoin kypsennettyjä ruokia. Kaikki dim sumit ovat kuitenkin pieniä annoksia, joita tilataan useita erilaisia ja jaetaan pöytäseurueen kesken. Niitä syödään perinteisesti teen kanssa joko aamupalaksi tai lounaaksi. Jotkin ravintolat tarjoavat kuitenkin dim sumeja myös illallisaikaan.

Perinteisemmissä paikoissa tarjoilijat kuljettavat annoksia kärryissä ja jokainen voi vuorollaan pöydän ohi kulkevasta kärrystä pyytää haluamiaan annoksia. Tarjoilija merkitsee valitut annokset pöydässä olevaan tikettiin, jonka pohjalta sitten aterian päätteeksi muodostuu lasku.

Esimerkki tällaisesta ravintolasta on Maxim's Palace City Hall, joka nimensä mukaisesti sijaitsee City Hallin kolmannessa kerroksessa. Paikka on varsin pramean näköinen, mutta silti selvisimme alle 40 euron, vaikka ahdoimme vatsamme täyteen dim sumeja.

Toisenlaisissa dim sum-ravintoloissa pöytäseurueelle annetaan kuponki, johon merkitään mitä annoksia tilataan. Pahimmassa tapauksessa kupongissa kaikki on vain kiinan kielellä. Onneksemme kaikissa paikoissa, joihin eksyimme, oli annokset esitelty myös englanniksi.

Haastavin paikka oli ehkä aiemmin yhdellä Michelin-tähdellä noteerattu One Dim Sum, jossa jonotimme tunnin verran numerolapun kanssa. Siellä ongelman muodosti vuoronumeroiden huutelu vain kiinaksi. Henkilökunta olisi kyllä varmaankin meidät huomioinut ainoina länsimaisina, mutta varmuudeksi vilkuilin kaikkien lähellä olevien vuoronumeroita ja bongasin sieltä meitä edellä olleen numeron. Näin osasin heti reagoida seuraavaan huhuiluun, vaikka en sanoista mitään ymmärtänytkään.

One Dim Sum on hyvä esimerkki korkeatasoisia dim sumeja tarjoavasta ravintolasta, joka kuitenkin on ihan peruskuppila paikalliseen tapaan. Michelin-noteeraus näkyy kenties turistien määrässä, mutta ravintolan edustalla aina oleva jono kuitenkin muodostuu enimmäkseen paikallisista ihmisistä.

Toinen tällainen ravintola olisi Lonely Planetin mukaan ollut Tim Ho Wan, jolla tähti on tämänkin vuoden oppaassa. Kyseistä ravintolaa emme valitettavasti löytäneet. En sitten tiedä oliko meillä väärä osoite vai oliko ravintola kyseisenä päivänä kiinni.

One Dim Sumissa söimme jälleen niin paljon erinomaisen herkullisia dim sumeja kuin suinkin jaksoimme ja tästä syntyi tuloksena vähän alle 10 euron lasku. Aivan käsittämätöntä!

No Reservations-ohjelmasta tutussa Under Bridge Spicy Crab-ravintolassa kävimme syömässä uppopaistettua ja valkosipuli-chili-murulla maustettua taskurapua. Valtavan kokoinen merenelävä oli ystävällisesti pilkottu valmiiksi. Syöminen oli silti melkoista käsityötä ja tuotti tolkuttoman sotkun pöydälle ja sen välittömään lähiympäristöön. Onneksi yhtään siistimmin eivät selvinneet naapuripöydätkään, joissa väki oli joko paikallisia tai mannerkiinalaisia turisteja (tunnistaa Disneylandin muovikasseista).

Otimme rapumme toiseksi miedoimpana versiona, mikä olikin vaimokkeen mielestä juuri passeli. Tarjoilija tosin näytti kovin pettyneeltä. Herra oli muutenkin varsinainen koomikko. Minulle olisi mennyt vielä pari astetta tujumpi, mutta kyllä tuota herkullista murua mutustellessa nokka aukeni silti. Chilin potku tuli hauskasti viiveellä. Vaikka seos oli varsin vahvan makuista, piti sitä kuitenkin mutustella ravun syömisen ohessa, koska se oli niin mahtavan hyvää. Siis pelkkää chiliä ja valkosipulia.

Varsin mielenkiintoinen ravintola oli jälleen Lonely Planetista löydetty Sweet Dynasty, jossa kuulemma erinomaista ovat ainakin nuudelit ja jälkiruoat. Jälkiruoat olivatkin täysi kysymysmerkki etukäteen, sillä Suomessahan kiinalaisten ravintoloiden jälkiruokalistalla on lähinnä se friteerattu banaani ja jäätelö, joka on jenkkilässä keksitty juttu. Ei sitä Kiinassa kukaan syö.

Oikeat kiinalaiset jälkiruoat osoittautuivat aika mielenkiintoisiksi. Seesamitahnaa näköjään käytetään aika paljon. Seesamipallot olivat ihan kivan makuisia. Varsin hyvä oli myös kiinalainen pannukakku (chinese pancake), joka oli varsin kaukana pannukakusta. Se oli taikinakuoreen kääritty mölkki puoliksi kermavaahdon oloista (tuskin kermavaantoa kuitenkaan) töhnää ja tuoretta mangoa. Todella hyvää oli sekin, ehkä juuri tuon mainion mangon takia.

Hong Kongista tuli, ehkä pitkälti mainion ruokatarjonnan takia, välittömästi yksi suosikkipaikoistani. Kun nyt on pakolliset nähtävyydet katsottu, voi seuraavalla reissulla keskittyä enemmän fiilistelyyn.

Rocky road

Yhdenlaista muunnelmaa rocky roadista tuli New Yorkissa maistettua ja siitä asti on ollut ideana joskus kokeilla tätä tehdä itse. Kyseessä siis on suklaa, johon on sekaan sotkettu vaahtokarkkeja, pähkinöitä ja ties mitä. Kinuskikissalta vaimoke otti ohjeen pohjaksi ja hankki joitain tarveaineita. Näistä sitten otin ja sulattelin ja sekoittelin. Hyvää tuli.

Tässä voi kokeilla sotkea erilaisia suklaita. Kinuskikissan ohjeessa esimerkiksi oli puolet tummaa suklaata ja puolet maitosuklaata. Minä nyt käytin samanlaista suklaata koko määrän. Jos käytät erilaisia suklaita, sulata kukin laatu erikseen ja sekoita sitten lopuksi yhteen.

25 g voita
400 g suklaata
2 dl pieneksi leikattuja vaahtokarkkeja
40 g pekaanipähkinöitä
30 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
30 g ranskanpastilleja

Sulata suklaa ja voi erikseen. Sekoita. Murskaa pähkinät kohtalaisen pieniksi ja leikkaa vaahtokarkit pieniksi paloiksi. Sekoita pähkinät, vaahtokarkit ja pastillit suklaan sekaan. Kaada nopsaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Jos on kiire, voi hommaa nopeuttaa laittamalla vuoka aluksi puoleksi tunniksi pakastimeen. Leikkaa lopuksi annospaloiksi.

Hifistelijä ei sekoita noita pähkinöitä jne tuonne suklaamassan sekaan, vaan kaataa massaa ja sattumia vuorotellen vuokaan niin, että suklaata tulee pohjimmaiseksi ja päälimmäiseksi. Tämä valitettavasti vaikutti niin vaikealta suklaan ollessa kuitenkin kohtalaisen paksua tököttiä, että en viitsinyt siihen ryhtyä. Lopputulos on oikein hyvä tällä simppelimmälläkin mallilla.

Näistä tuli kivoja, joskin erittäin suklaisia, eli minä en näitä pysty juuri yhtä enempää kerralla syömään. Kahvin kanssa kuitenkin yksittäinen aina silloin tällöin menee kivasti. Ranskanpastillit yllättivät maistumalla aika vahvasti. Minua se ei haitannut, sillä pieni raikkaus oli tässä suklaisessa kokonaisuudessa pelkkää plussaa.

Kambodžalaista ruokaa

Lyhyellä visiitillämme Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä (itse maasta ja kaupungista lisää edellisessä postauksessa) yritimme tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin. Pääkaupunki ei ole se paras paikka tähän tarkoitukseen, sillä siellä ovat hyvin vahvasti edustettuina monien muiden maiden keittiöt. Pääkaupunki on muuten köyhän maan vaurain paikka ja kaikki ulkomaalaiset ovat pääosin keskittyneet sinne. Tämä näkyy myös tarjonnassa.

Tästä huolimatta pääsimme pikkuisen jyvälle khmerkeittiön ominaispiirteistä. Keittokirja jäi ostamatta, vaikka Friends-hyväntekeväisyysjärjestön ravintola Romdengin kaupassa olisikin ollut kirjaa From Spiders to Water Lilies tarjolla. Ehkä sitten seuraavalla kerralla varaamme matkalaukkukapasiteettia tälle tuliaiselle. Tämän jorinan pohjaan nyt Lonely Planetin Cambodia-oppaasta opittuun, itse havaittuun sekä puolitoista vuotta paikan päällä asuneen ystävämme M:n kertomaan.

Yleisesti ottaen ruoka oli todella hyvää, samoin kuin kahviloissa nauttimamme kahvi ja muut virvokkeet. Kuitenkin yksi oli ylitse muiden, nimittäin mangot. Ne olivat tuoreita ja kypsiä ja tähän aikaan vuodesta juuri parhaimmillaan. Nami nami.

Erittäin suosittu paikallinen ruoka on amok. Amok on yleensä kalaa (kokeilimme myös tofu-sieni-amokia), joka on maustettu sitruunaruohopohjaisella kreung-tahnalla, kookoksella ja chilillä, ja kypsennetty banaaninlehteen käärittynä.

Yllä oleva kuva on Romdengistä, jossa tilasimme reissun tämän etapin kalleimmat annokset. Tämä ei erityisemmin haitannut, sillä ravintolaa pyörittävä järjestö auttaa entisiä katulapsia hankkimaan itselleen paremman elämän kouluttamalla heidät ravintolan eri tehtäviin. Henkilökunnasta siis osa on oppilaita ja osa opettajia.

Kuvassa vasemmalla on tofu-sieni-amok, keskellä salaatti grillatulla kalalla, banaaninlehdillä ja merilevällä galangaljuuri-chili-kastikkeella, ja oikealla naudanliha-maapähkinä-curry khmer-tyyliin. Laseissa on hedelmädrinkkejä tuoreista hedelmistä. Lisukkeena on toki höyrytettyä riisiä. Pieni kippo isojen välissä sisältää paikallista limemehu-mustapippuri-dippiä, joka tarjoiltiin uppopaistettujen tarantellojen kanssa. Dippi oli niin hyvää, että otimme sen käyttöön muunkin ruoan kanssa.

Niin, niitä tarantelloja tosiaan maistettiin. Kyse on pienen Skuon-nimisen kaupungin ja sen lähialueen perinneherkusta. Ymmärrettävästi maassa, jossa vielä hyvin vähän aikaa sitten kärsittiin nälänhädästä, ollaan hyvin kekseliäitä ruoan suhteen. Pääkaupungissa hämiksiä tarjoillaan kenties vain turistien riemuksi. Tarvittaessa näitä veijareita voi tutkailla myös elävinä, jos haluaa. M kertoi eräästä vauhdikkaasta pöydästä poistumisesta yhden tällaisen esittelyn yhteydessä.

Tarantellat kypsennetään uppopaistamalla, mikä tekee niistä oikein rapsakoita. Lonely Planet ohjeistaa, että hämikset kannattaa syödä kuten taskuravut, eli repien jalat irti ja syöden siinä mukana tulevat mehukkaimmat palat. Ötökän vatsan sisus ei ole miellyttävää syötävää, joten keskikohdan kanssa kannattaa edetä varovasti. Me tyydyimme jalkojen syömiseen. Olivat rapsakoita ja hyvin miedon makuisia. Edellä mainitun dipin kanssa oikein herkullinen alkupala.

Ruokajuomana käy paikallinen olut, kuten Angkor, jota on yleensä aina tarjolla. Lasillisen hanaolutta saa tyypillisesti noin $1 hinnalla, pullo-oluesta joutuu ehkä maksamaan jopa pari dolsua. Paikalliseen tapaan olut tarjotaan jäillä. Tätä ei kannata pelästyä, sillä jäät valmistetaan paikallisessa jäätehtaassa puhdistetusta vedestä, ei paikan päällä hanavedestä. Tämäkin on siirtomaakauden perintöä.

Nuudelikeitot ovat myös hyvin suosittua ruokaa. $2 hintaan tarjolla oli esimerkiksi Lonely Planetissa kehutussa Boat Noodle Restaurantessa sekä thaimaalaista että paikallista soppaa. Testasimme ja hyvää oli. Trip Advisorissa jotkut paikkaa haukkuvat, mutta me emme löytäneet moitteen sijaa. Useamminkin paikassa käynyt M oli myös sitä mieltä, että ruoka on tuolla aina erimomaista. Erinomaisen näköisiä nuudelikeittoja oli tarjolla myös katukeittiöissä Central Market ja Russian Market-toreilla.

Leirinuotion vaahtokarkit jäätelössä

Taannoisella Hong Kongin vierailulla kävimme väsyksissä ja nälkään nääntymäisillämme syömässä burgeriaterian BLT Burger-ravintolassa. Paikka näytti vähän perusburgerilaa mielenkiintoisemmalta ja ainakin paikallisille näkyi maistuvan. Suurin osa yleisöstä oli paikallisen näköistä väkeä. BLT Burger näkyi olevan ketju, jolla oli ravintolat Hong Kongin lisäksi ainakin New Yorkissa ja Las Vegasissa. Ihan kelpo mesta.

BLT:ssä tilasin jälkiruoaksi pirtelön nimeltä Campfire Marshmallow. Siinä oli siis mukana paahdettuja vaahtokarkkeja ja pinnalla kellumassa yksi vähän enempi hiiltynyt versio. Hyvää oli. Tästä se idea sitten lähti, eli samalla maulla varustettua jäätelöä tahtoo.

Vaahtokarkkeja voisi isomman erän paahtaa esim. uunissa grillivastusten alla. Meillä valitettavasti on tuommoinen propellilla varustettu kaasu-uuni, jossa olisi grillivastukset, mutta edellinen asukas ei toimittanut niiden käyttämisessä tarvittavaa lisäosaa, joten meidän uunilla ei grillata. Onneksi tuolla kaasuliedellä on helppo paahtaa noita muuten vaan. Myös notski tai grilli ovat hyviä vaihtoehtoja. Itse käytin kaasulieden liekkiä. Oletan tässä ohjeessa nyt vaan, että jonkinlaisella välineellä nuo vaahtokarkit on paahdettu. Tärkeintä on, että karkit pehmenevät ja paisuvat ja saavat pintaan hieman väriä. Ei tarvitse paahtaa kauniin värisiksi eli mustiksi.

Lisäbonuksena oli tarkoitus kokeilla tässä jäätelössä uusimmasta Glorian Ruoka & Viini-lehdestä napattua vinkkiä käyttää jäätelömassassa glukoosisiirappia sokerin sijaan. Näin jäätelöstä pitäisi tulla kuohkeampaa ja pehmeämpää. Yleensähän kotona tehty jäätelö tuppaa olemaan kovan puoleista hetkenkin pakastimessa oltuaan. Valitettavasti aikataulut eivät käyneet yksiin, sillä tökötti tulee myyntiin vasta vapun jälkeen. Siispä sokerilla nyt mentiin.

Glukoosisiirappihan on toki hieman epäilyttävä raaka-aine, mutta ehkä tässä nyt voidaan katsoa tarkoituksen pyhittävän keinot. Aion sitä sitten joskus kyllä ainakin kerran kokeilla.

Reseptin ainemäärät ovat aiemman jäätelökokemuksen perusteella arvioituja. Hyvin onnistui näillä määrillä.

150 g vaahtokarkkeja paahdettuna
3 keltuaista
1/4 dl sokeria (vähempikin voisi riittää, vaahtokarkit ovat itsessään hyvin makeita)
1 1/4 dl täysmaitoa (tai raakamaitoa)
3 dl kuohukermaa

Paahda aluksi vaahtokarkit jollakin edellä kuvatulla menetelmällä. Laita maito ja sokeri sekä vaahtokarkit ja kevyesti vatkatut keltuaiset kattilaan ja lämmitä liedellä varovasti koko ajan sekoitellen, kunnes seos paksuuntuu. Ole tarkkana, etteivät keltuaiset pääse kypsymään. Jos epäilet kykyjäsi, voit tehdä tämän vaiheen vesihauteessa, jolloin homma kestää kauemmin, mutta ei mene pilalle. Jäähdytä seos.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita jäähdytettyyn seokseen. Jäähdytä jälleen hyvin ja valmista lopuksi jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan. Laita pakastimeen tai nauti heti.

Jäätelön rakenne onnistui tällä kertaa todella hyvin. Lopputulos oli erittäin pehmeää. Kuulemma vaahtokarkkia ei olisi heti sieltä mausta arvannut, vaikka minusta jäätelö kyllä ihan selvästi maistui samalle kuin ne vaahtokarkit tuoksuvat. Pussi on ollut keittiön pöydällä muutaman päivän, joten tuoksu on käynyt tutuksi. En osaa sanoa, toiko tuo paahtaminen lisämakua ihan oikeasti, mutta toivotaan niin.

Rakenteessa varmasti auttoi se, että käytin maitona Valion Hilja vanhanajan täysmaitoa, jossa on siis kaikki raakamaidon rasva mukana. Ei siis mikään kevyt jäätelö tämä. Kelvollinen jäätelökauden avaus kuitenkin ja ihan wapputunnelmaan sopiva. Aattoiltana tätä sushiaterian päätteeksi maisteltiin. Mukana myös raikastamassa toinen pallo mansikkajäätelöä tehtynä viimeisistä pakastimesta löytyneistä mansikoista.

Laitetaas tähän loppuun vielä sen BLT Burgerin pirtelön kuva. Tästä siis sikisi tämä inspiraatio.

Pikavisiitillä Phnom Penhissä

Pääsiäisen tienoille yritimme järjestellä mahdollisuutta tutustua johonkin mielenkiintoiseen uuteen kohteeseen Aasiassa. Samalla heräsi idea käydä vierailulla maailmanmatkaajaystävämme M:n luona. Hän kun on viimeiset puolitoista vuotta asunut ja työskennellyt Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissa. Pienen arvonnan jälkeen päädyimme yhdistelmään Phnom Penh-Hong Kong.

Kambodžaan ei Suomesta lennetä suoraan, joten matka oli tehtävä vaihdolla, tällä kertaa Bangkokissa. Neljän tunnin Thaimaan visiitin jälkeen alkoi viimeinen 50 minuutin pyrähdys Bangkok Airwaysin kyydillä. Lyhykäinen lento ei estänyt lämpimän ruoan tarjoilua. Kiirettä kyllä henkilökunnalla piti loppuun asti. Kone oli jo reilusti menossa alaspäin viimeisten tee- ja kahvitilkkojen lorahtaessa kuppeihin. Hupaisasti ruokailuineen kaikkineen lyhyt lento oli niin täynnä ohjelmaa, ettemme ehtineet täyttää kaikkia maahantulomuodollisuuksien vaatimia papereita.

Perillä Phnom Penhissä olo oli hieman samanlainen kuin Thaimaassa vähän syrjemmällä keskeisistä turistipaikoista, eli sellainen hieman ränsistynyt fiilis. Väkeä oli kuin pipoa ja lämpöä riitti. Länsimaisen näköisiä oli huomattavan vähän nähtävissä. Pitkän lennon väsyttämiä matkalaisia helpotti huomattavasti, että emäntämme oli meitä vastassa ja kyyti kämpille järjestyi siten helposti. Pääsimme suoraan virkistäytymään ja tutustumaan maisemiin asunnon parvekkeelta Angkor-olutta siemaillen ennen iltaruokintamenoja. Maisemat olivatkin mitä mainioimmat.

Visiittimme jäi kovin lyhyeksi, sillä saavutuamme perille oli lauantai jo iltapäivän puolella ja pois oli lähteminen tiistaina alkuillasta. Aikaa haahuiluun ei siis ollut. Siksi oli hyvä, että olimme jo Lonely Planetin opaskirjan avulla katselleen joukon kiinnostavia asioita valmiiksi. M osasi hyvin sanoa, mikä oli mahdollista ja mikä ei, annetun aikataulun puitteissa.

Ensinnä on sanottava, että maan historiasta ei minulla mitään isompia ennakkotietoja ollut ennen kuin Lonely Planetin pikakertauksen lukaisin. Kävi ilmi, että ensimmäisen vuosituhannen molemmin puolin alueella vaikutti Angkorin imperiumi, jonka jälkeläinen nykyinen Kambodža on. Kyseisen imperiumin suurimpiin saavutuksiin kuului huomattavan fiksun kastelujärjestelmän kehittäminen sekä valtaisien temppeleiden pystyttäminen. Näitä on viidakoissa edelleen jäljellä, suurimpana Angkor Wat, joka onkin maailman suurin lajissaan. Angkorin muinaisen kaupungin alueella noita temppeleitä on tämän mainitun lisäksi tolkuttomasti jäljellä. Maan tunnetuin turistikohde Siem Reap sijaitsee Angkorin lähistöllä, joten sieltä käsin temppeleihin tutustuminen on hyvin mahdollista, ja siihen on useampi päivä syytä varatakin.

Myöhempinä aikoina Kambodža on jäänyt vähän isompien naapureiden, Thaimaan ja Vietnamin, jalkoihin. Välissä Ranska ehti olla siirtomaaisäntänä ja tänä aikana Phnom Penhistä muotoutui kaunis kaupunki. Itsenäistymisen jälkeen 1950-luvulla maa ajautui ongelmiin Vietnamin otellessa USA:n kanssa. Kambodža sai oman osansa pommituksista ja muusta mukavasta.

Rutiköyhän maan ihmisillä vaikeudet sen kuin kasvoivat, kun Pol Pot nappasi Punakhmereineen  (Kambodžan kansaa kutsutaan nimellä khmerit) vallan vuonna 1975. Jotenkin tämä kommunistinen maanviljelijöiden ideaaliyhteiskunta meni alusta asti totaalisen karmealla tavalla pieleen niin, että neljäsosa kansasta joko kuoli tai onnistui pakenemaan maasta niiden vajaan neljän vuoden aikana, jona Puhakhmerit olivat vallassa. Tämänkin jälkeen maan epävakaus jatkui vielä pitkään, kunnes tilanne on 2000-luvulla rauhoittunut.

Punaisten khmerien edesottamuksista voisin kertoilla enemmänkin, mutta koska tämä on ruokablogi, jätän aiheen nyt vähemmälle. Wikipediasta aiheesta voi lukea lisää. Kävimme itse tutustumassa tapahtumien muistoksi rakennettuun keskukseen Choeung Ekin kuoleman kentillä sekä Tuol Slengin kidutusmuseossa. Jälkimmäisessä meillä oli oppaana nainen, joka nivoi tapahtumat oman perheensä kohtaloon. Varsin raskas olo jäi vierailusta. Kaikkea hullua sitä ihmiset voivat toisilleen tehdä.

Nykyisellään Phnom Penh on varsin mielenkiintoinen kaupunki. Osin se on pahasti ränsistynyt, sillä talot ehtivät olla vuosia käyttämättöminä Punakhmerien karkotettua kaikki asukkaat pakkotyöhön maaseudulle, eikä ihmisillä ole varaa korjata niitä. Nykyisin raha alkaa jonkin verran pääkaupungissa näkyä, autot ovat uusia Lexuksia ja vastaavia, jopa eurooppalaisia ja amerikkalaisia ökyautoja näkyi, ja pilvenpiirtäjiä kohoaa. Suunnitelmallisuus kuitenkin puuttuu kokonaan. Vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan ilman tolkun häivää. Kaksi vierekkäistä taloa voivat hyvin olla vanha puinen hökkeli ja hieno uusi lasiseinäinen toimistorakennus. Osa siirtomaa-aikaisista hienoista taloista on kunnostettu, mutta suuri osa näyttää jossain vaiheessa palaneilta.

Kambodžan maaseudulla väki on edelleen rutiköyhää ja osa kärsii aliravitsemuksesta, koska heidän lähes ainoa ravinnonlähteensä on riisi. Pääministeri sukulaisineen ja ystävineen toki asustelee valtavissa palatseissa pääkaupungin parhaassa osassa. Tämähän on toki täysin sattumaa, eikä johda ajatukseen hallinnon korruptoituneisuudesta. Maa saa paljon kehitysapua ulkomailta ja jotenkin tulee ikävä epäilys, että ei kai vaan osa rahasta mene vähän väärään taskuun.

Tottuneina kaupunkimatkustajina olimme heti jalkautumassa kaduille, kunnes M varoitti, ettei Phnom Penhissä voi liikkua jalkaisin. Jalkakäytävät puuttuvat tai ovat muun liikenteen käytössä tai parkkipaikkoina. Nykyään kadut ovat sentään päällystettyjä, mikä ei vielä muutama vuosi sitten ollut tilanne. Pimeällä liikkumista haittaa lähes täydellinen katuvalojen puute. Mikäli talot ovat pimeänä, on koko katu pimeänä. Siksi tuk-tuk on järkevä ottaa alle kohtalaisen lyhyilläkin matkoilla.

Liikenne on todella kaoottista. Väki ajelee millä tahansa kaistalla, myös vastaantulevien kaistoilla, vaikka liikennettä on sielläkin. Silti jollakin hämmästyttävällä tavalla liikenne toimii. Yhtään onnettomuutta emme nähneet ja tuk-tukin kyydissä oli ihan turvallinen olo.

Kerran jouduimme jalkaisin ylittämään yhden isomman tien kaksistaan ilman M:n opastusta. Ei kuulosta kovin haastavalta, mutta oli kyllä ehdottomasti kovin adrenaliinipaukku aikoihin. Ensin katsottiin vähän rauhallisempi kolo ja sitten edettiin pätkissä liikenteen viuhuessa ohi edestä ja takaa. Eihän kukaan toki tahallaan aja toisen päälle, mutta väistämiseen voi olla vaikea löytää tilaa, jos kahdella kaistalla kulkee kolme autoa ja kaksi mopoa rinnakkain.

Kambodžan oma valuutta on riel, mutta sitä harvoin näkee. Käytännössä kaikki asiointi tapahtuu USA:n dollareilla. Jos kuitenkin dollarin osien kanssa joutuu asioimaan, niin ne korvataan paikallisvaluutalla. Yksi dollari vastaa 4000 rieliä. Paikallisvaluuttaa ei siis kannata yrittää hankkia, vaan matkakassa kannattaa kasata dollareista. Joissain tapauksissa esim. ravintolalasku voi olla ilmoitettuna paikallisvaluutassa. Silloin kannattaa joko kysyä summaa dollareissa tai sitten ronskisti jakaa summa neljällä ja ottaa kolme nollaa lopusta pois.

Isommissa ravintoloissa ja hienoissa kaupoissa luottokortti käy, samoin kuin paremmissa hotelleissa. Pankkiautomaatteja on hyvin tarjolla. Niistä rahan nostaminen käy helposti, kunhan varmistaa, että oma kortti on tuettujen listalla. Mastercard ja Visa näkyivät toimivan, joskin jotkin automaatit toimivat vain paikallisilla korteilla.

Kaupungilla ajelimme tuk-tukin kyydillä katsomassa toreja Central Market ja Russian Market. Näissä toki kaupitellaan kaikenlaista turisteille, mutta myös paikalliset ostelevat tavaransa toreilta. Siis hieman tuli mieleen ajatus Bangkokista aikana ennen ostoskeskuksia, kun ihmiset tekivät ostoksensa Chinatownin kapeilla kaduilla (tämä siis luettua tietoa, en ole tuon ajan Bangkokia nähnyt itse).

Erityisen tarkasti kävimme nuohoamassa ruokaa myyvät osastot. Nuudelisoppaa ja monta muutakin herkkua olisi ollut saatavilla, mutta valitettavasti emme siellä vielä olleet nälkäisinä liikkeellä. Ihanan kypsät hedelmät ja tuoreet kalat houkuttelivat kyselemään hintoja. M oli kuitenkin jo varustautunut etukäteen hankkimalla aamiaistarpeiksi tuoreita mangoja (jotka olivat juuri parhaimmillaan), joten jäivät nekin ostokset tekemättä. Kaikenlaista pientä kivaa tuli kuitenkin kotiin hommattua. Parempi puolisko löysi myös itselleen riisisäkistä tehdyn kesäkassin.

Siirtomaa-ajasta on vielä jäänyt jotain ranskalaista perinnöksi kaupunkiin, muutakin kuin kauniita taloja. Ensinnäkin kambodžalainen kahvi on hyvin tummaksi paahdettua. Maan pohjoisosassa kasvatetusta kahvista tulee tumman paahdon myötä erittäin suklaisen makuista. Ostimme paketin kotiinviemisiksi, sen verran hyvää tuo oli.

Russian Marketin uumenista löytyi pieni kahvila, joka tarjosi oman kertomansa, ja myös M:n havaintojen, mukaan kaupungin parasta jääkahvia. Kyllähän se erinomaista olikin. Kun oikeaa maitoa ei Aasiassa tyypillisesti käytetä, käytetään kahvimaitona makeutettua kondensoitua maitoa. Jääkahvin kaveriksi tuli santsaamista varten ylimääräinen espressoshotti ja tölkki kondensoitua maitoa, josta lusikoida makunsa mukaan tavaraa lasiin. Minusta se espresso oli niin hyvää semmoisenaan, että nautin sen ihan ilman maitoja.

Myös ulkomaalaisia näkyy kaupungissa olevan, sillä ravintolatarjonnassa edustettuina olivat lähes kaikki kuviteltavissa olevat keittiöt, paikallisen khmerkeittiön jäädessä jopa selvästi alakynteen. Italialaisia pizzerioita pyörittävät italialaiset, ranskalaisia bistroja ranskalaiset ja niin edelleen. Kansainvälisistä ketjuista vain KFC sekä juuri ensimmäisen pisteensä lentokentälle avannut Burger King ovat edustettuina. Joku ulkomaalainen tekee paikan päällä maustamatonta jogurttia, jota söimmekin aamiaiseksi tuoreiden mangojen ja banaanien kanssa. Hyvää oli.

Myös jäätelön tekoa harrastetaan. Paikallinen (joskin ranskalaisen valmistama) mangojäätelö oli törkeän hyvää. Rakenne oli ehkä enemmän sorbetin kuin jäätelön kaltainen ja mangoa ei todellakaan ollut säästetty. Reissun tämän osuuden päämäärä tuntuikin olevan mangojen syömisen maksimointi.

Kävimme kahvilla kahvilassa nimeltään The Shop. Heillä on myös suklaapuoti, jonka tarjonta on itse tehtyä. Ostimme kokeeksi kolmea konvehtia: kaffirlimeä, mustapippuria ja chiliä. Näistä ensin mainittu oli päältä valkosuklaata ja sisältä maitosuklaata. Kaksi muuta olivat tummaa suklaata. Kaikki olivat erinomaisia. Erityisesti kaffirlime, jota en aiemmin ole suklaan kanssa kokeillut, sekä samoin mustapippuri, olivat erinomaisia makupareja suklaan kanssa. Mustapippuri oli toki maan omaa tuotetta. Kampotin pippureita ostimme myös kotiin.

Onneksi sentään aitoa khmerruokaakin oli tarjolla. Kävimme syömässä vähän tasokkaammissa paikoissa. Kallein annos taisi olla n. $7 hintainen. Esim. hyvin täyttävän nuudelikeiton sai parilla dolsulla. Katukeittiöissä sitten selviää vielä halvemmalla.

Paikallinen ruoka on selvästi sukua thaimaalaiselle. Vietnamissa kun en ole käynyt, niin en täysin varmaksi voi mennä sanomaan, mutta kuulemma vaikutetta on sieltäkin päin. Kaffirlime, galangaljuuri ja sitruunaruoho näkyvät olevan käytössä vahvasti. Kala on usein makeanveden kalaa, jota saadaan Mekong-joesta tai Tonle Sap-järvestä. Naapurimaista tuttuun tyyliin myös erilaisia hyönteisiä syödään. Erään maakunnan erikoisuus on uppopaistetut tarantellat. Näitä pääsimme itsekin maistamaan. Hämähäkin koivet muistuttivat maultaan suolatikkuja. Hämisten kanssa tarjottu lime-mustapippuri-dippi oli erinomaista.

Päädyimme myös yhtenä iltana M:n opastamana rokkibaariin nimeltä Zeppelin Cafe. Siellä paikan omistaja pyörittelee levyjä (oli tosin poissa juuri sinä iltana). Musiikki on lähinnä 70- ja 80-lukujen rokkia. Paikan seiniä koristavat sen aikakauden bändien julisteet ja paikka on muutoinkin sopivan rähjäinen. DJ:n ollessa paikalla musiikkitoiveita voi käydä esittämässä. Hän tosin saattaa mulkoilla paheksuvasti, jos toivottu musiikki ei häntä itseään miellytä. Suomalaisista ainakin Hanoi Rocksia on tarjolla ja sille ei kuulemma irvistellä.

Kaupungissa on joitain hienoja buddhalaisia temppeleitä. Samoin kuninkaallinen palatsi alueineen on hieno. Siellä kannattaa sijoittaa $10 opastettuun kierrokseen. Meille ainakin sattui ihan ymmärrettävästi englantia puhuva opas, jonka avulla vierailusta sai paljon enemmän irti. Erilaiset rakennusten koristeiden ja käytettyjen värien symboliset merkitykset saattavat jäädä ilman opastusta hieman epäselviksi.

Iso osa kaupungista jäi nyt lyhykäisellä visiitillä näkemättä. Uusi käynti on siis tarpeen myöhemmin. Tällöin täytynee varata puoli päivää aikaa kokkauskurssille osallistumiseen. Sellaisia on tarjolla varsin kelvolliseen hintaan. Aluksi käydään torilta ostamassa tarpeita ja sitten kokkaillaan paikallista ruokaa. Aivan mahtava tapa päästä sisälle ruokakulttuuriin. Tämä oli listalla jo nytkin, mutta valitettavasti aika loppui kesken.

Tuhtia kahvimaitoa

Taannoin tuli telkkarista katsottua Silminnäkijän ohjelma otsikolla Pilattu maito. Siinä esitettiin teorioita siitä, miksi moderni meijeriprosessoitu maito aiheuttaa ihmisille vatsavaivoja. Valion edustaja oli kovasti sitä mieltä, että puppua ovat nämä teoriat. Näinhän kannattaa ollakin, jos voi myydä kallista laktoositonta maitojuomaa ihmisille, jotka on saatu uskomaan ongelman johtuvan vain ja ainoastaan laktoosista. Kuitenkin jotain hassua näissä pastöroinneissa ja homogenoinneissa on oltava, jos näitä vaiheita vaille jäänyt maito ei aiheuta vatsavaivoja edes virallisesti Suomessa laktoosi-intolerantikoiksi todetuille ihmisille.

No, aiemmin olen jo ruoanlaitossa kokeillut raakamaitoa, jonka sisältämien entsyymien laktoosia pilkkovista ominaisuuksista on mm. Eat & Joyn kaveri puhunut mediassa kovasti. Nämä entsyymit tuhoutuvat, samoin kuin kaikki hyvät ja huonot bakteeritkin, pastöroinnin aikana. Jotenkin vain hieman varauksella on pakko suhtautua myymästään tuotteesta puhuvaan ihmiseen.

Tuossa mainitussa ohjelmassa kuitenkin myös ihan tavalliset ihmiset puhuivat asiasta. Ohjelmassa myös tehtiin hyvin pienellä otoksella kokeilu, jossa laktoosi-intolerantikot nauttivat kyytön raakamaitoa. Kukaan ei saanut oireita.

Dokumentin katsominen ja siitä meillä kotona poikinut maitokeskustelu johti siihen, että kaupan maitohyllyllä päädyin tutkailemaan erilaisia homogenoimattomia vaihtoehtoja. Näitä kun kuitenkin on ihan peruskaupankin valikoimissa, joihin taas raakamaito ei kuulu. Ohjelman pohjalta jäi sellainen olo, että se homogenointi on kohtalaisen turha vaihe. Itselläni ei mitään ongelmia ole maidon kanssa ollut, joten siinä mielessä tämä löpinä on nyt vain tätä yleistä teollisen ruoantuotannon vastustamista. Syön mieluummin maatalous- kuin teollisuustuotteita.

Luomumaitoa ei ollut homogenoitu. Hyvä vaihtoehto cappuccinomaidoksi olisi siis ollut luomutuotettu täysmaito. Silti mukaan tarttui tällä kertaa tuo Hilja vanhanajan täysmaito. Tämä on nyt sitten varsinaista täysmaitoa, sillä mukana on kaikki raakamaidon rasva.

Kyllähän tästä hyvä ja paksu maitovaahto syntyi. Cappuccino maistui mainiolta, joskaan en nyt osaa mennä sanomaan, oliko parempaa kuin tavalliseen täysmaitoon tehtynä. Lisärasva ei kuitenkaan toiminut toiseenkaan suuntaan, eli laisinkaan ei tuntunut turhan rasvaiselta, vaikka puolen litran viikonloppucappuccino tuosta tuli väännettyä. Tätä samaista maitoa aion kesän tullen käyttää jäätelöhommissa.

Pienenä huomiona vielä mainittakoon, että rasvainen maito vaatii vaahdottuakseen lämpöä, eli pelkällä mekaanisella vispaamisella tästä ei vaahtoa synny. Siksi espressokeittimen höyryputki tai vaihtoehtoisesti liedellä lämmitettävä maidonvaahdotuspannu tarvitaan.