maanantai 6. elokuuta 2012

Tuorejuustopiirakka mansikoilla

Kun noita mansikoitakin vielä on saatavilla, niin parempi puoliskoni pyöräytti tällaisen piirakan. Ohje on jostain Myllyn Paras-mainoksesta, joka oli jossain lehden välissä kotiin ilmestynyt.


1 valmis piirakkapohjataikina tai itse tehty piirakkapohja esim. näin

tuorejuustotäyte
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 dl kermaa
1/2 dl sokeria
1 muna
1 dl mansikoita

päälle
4 dl mansikoita

Levitä pohjataikina piirakkavuoan pohjalle. Sekoita täytteen ainekset ja kumoa pohjan päälle. Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. puoli tuntia. Levitä tuoreet marjat kypsän piirakan päälle.

Tämäkin oli varsin maukas piirakka. Tämä oli vähän tämmöinen juustokakun ja piirakan välimuoto. Maistui oikein mainiosti espresson kanssa. Jääkaapissa oli vielä lauantaisesta illallissessiosta jäänyttä kuohuvaa jälkiruokaviiniä Brachetto d'Acquita, joka sekin oli tämän kanssa hyvää.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Hummeria kampasimpukoiden kanssa

Pakastimessa oli hummeri odottamassa käyttöä. Hulluilta päiviltä semmoisen olin ostanut, kun halvalla sai. Ihan valmiiksi keitetty oli eläin. Löysin sitten tämmöisen ohjeen ja sitä lähdin kolmen ruokalajin illallisen alkuruoaksi valmistamaan. Pelkän kastikkeen tekemiseen menee melkein kaksi tuntia, joten ihan just nälkäisenä tätä ei kannata alkaa väsäämään. Lopputulos kyllä palkitsee, erinomaista oli. Finnairilta keväällä ostettua chablista (Chablis Saint Martin, Laroche) tämän kanssa juotiin ja hyvältä maistui.


Ihan en taaskaan tehnyt ohjeen mukaan. Sokeriherneet jäivät pois. Kastiketta olisi myös pitänyt vispata oikein kunnolla ennen käyttöä, mikä näkyy vähän vähemmän kuohkeassa ulkoasussa. Tulkitsin, että alkuperäisen ohjeen määrät olivat kahdelle ruokailijalle, mutta samoista kyllä riittää neljälle, paitsi hummerista, joita yksi riittää kahdelle tässä annoksessa. Tai sitten kyseessä oli todella kookas hummeri, jolla oli neljä saksea. No, tässä nyt minun tavallani tehtynä ohje neljälle ruokailijalle.

2 pakastettua keitettyä hummeria
250 g pinaatin lehtiä
1/2 pulloa kuivaa hapokasta valkoviiniä
4 dl kermaa
100 g voita
oliiviöljyä
2 porkkanaa
2 keltasipulia
2 salottisipulia
1 pieni purjosipuli
4 tomaattia
1 tl tomaattipyrettä
muskottikukkaa
mustapippuria
cayennepippuria
suolaa

Sulata hummerit pakkauksen ohjeen mukaan. 12 tuntia jääkaapissa pitäisi riittää. Irrota sakset ja ota niistä liha talteen. Kuoren saat rikki jollain oikeasti tähän tarkoitetulla työkalulla tai sitten veitsen hamarapuolella pamauttamalla. Voimaa saa käyttää. Halkaise hummeri pituussuunnassa ja irrota varovasti pyrstölihan puolikkaat. Poista suoli. Puhdista kuoret ja poista niistä jalat. Pilko kuorenpuolikkaat pienemmiksi paloiksi ja paahda niitä 125-asteisessa uunissa puolen tunnin ajan. Tämän pitäisi poistaa ammoniakkinen maku, kerrotaan täällä.

Aloita kastikkeen valmistus. Pilko sipulit, porkkana ja kaksi tomaattia ja kuullota niitä reilussa voissa. Lisää paahdetut hummerinkuoret ja viini. Keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia. Lisää kerma ja keitä vielä tunnin ajan. Kääntele välillä ja varo liikaa kuohumista.

Seuraavaksi valmistetaan pinaattilisäke. Pudista lehdet ja poista niistä kannat. Ryöppää lehdet kiehuvassa vedessä minuutin ajan. Kaada vesi pois. Purista lehdet nipuksi ja leikkaa viipaleiksi. Hauduta voissa 10 minuutin ajan ja mausta suolalla ja muskottikukalla.

Kalttaa kaksi tomaattia kastamalla kuumaan veteen ja poistamalla kuori. Poista siemenet ja leikkaa tomaatin liha pieniksi kuutioiksi.

Kun kastike on aikansa kiehunut, pitäisi sen olla paksuuntunut merkittävästi. Siivilöi se kattilaan ja keitä tarvittaessa hetken kokoon, jotta se on riittävän paksua. Lisää tomaattipyre ja mausta cayennepippurilla, mustapippurilla ja suolalla. Kiillota kastike vatkaamalla joukkoon reilu nokare voita. Ota pois kuumalta levyltä ja vatkaa voimakkaasti ennen tarjoamista.

Paahda kampasimpukat voissa pannulla pinnalta ruskeiksi. Varo paistamasta liikaa, etteivät simpukat muutu kumimaisiksi. Siirrä pois pannulta ja puhdista pannu. Lisää pannulle nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Paista nopeasti hummerin lihat ja lisää lopuksi pannulle vielä hetkeksi kampasimpukat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kokoa annos lautasille. Laita keskelle pinaattia ja puolikas hummerin pyrstö ja yksi saksi päälle. Laita kampasimpukat lautasen reunoille ja kaada kastiketta päälle. Ripottele väleihin tomaattikuutioita.

Jukka Sinivirta suositteli tämän kanssa juotavaksi vuosikertasamppanjaa. Toiminee erinomaisesti, joskin meillä vähän edullisempi chablis hoiti hommansa myös hyvin. Kannattaa valita chablis, jossa on reilusti voinen aromi.

torstai 2. elokuuta 2012

Kanttarellipastan ohjeen kuuluu blogista löytymän

"Jopas", totesi bloginpitäjä reseptiä etsiessään. "Ei löydykään sitä äärimmäisen hyvää ja simppeliä kanttarellipastan ohjetta blogista, vaikka olen sitä jo useampana vuotena aina sieniaikaan tehnyt. Pöh."


Vaan, kuinkas ollakaan, sehän onkin kirjattuna tänne herkkutattiversiona. Elikkäs tämähän on nyt  vanhan kertausta, mutta laitan tämän tänne siitäkin huolimatta. Osuupa seuraavalla kerralla hakutuloksiin, kun etsin kanttarellipastaa. Ohjeella on myös tapana hieman jalostua toistojen myötä. Tämä on nyt kuvaus tämän syksyn versiosta.

Ai niin, ohje on muuten muistaakseni Viinilehden viikon viinivinkistä jostain vuodelta x. En löydä sitä enää netistä, joten en voi linkittää. Ohjeessa ei ollut mitään tarkkoja määriä, joten tämä toteutus on minun tulkintani aiheesta. Joka tapauksessa tässä ohjeessa on sitä jotain, mitä hyvissä italialaisissa ohjeissa on (vaikkakaan ohje ei ehkä olekaan ihan italialainen muutoin kuin hengeltään). Nimittäin tämä on äärimmäisen yksinkertainen ja maukas.

1/2 l kanttarelleja
1 dl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
1 sitruunan mehu
mustapippuria
1/2 puska lehtipersiljaa silputtuna
suolaa
250 g pennepastaa

Puhdista sienet ja leikkaa suurimmat kahteen-kolmeen osaan. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää suola ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi.

Wokkaa sienet nopeasti kuumassa pannussa oliiviöljyssä. Sekoita erillisessä astiassa oliiviöljy, sitruunan mehu, raastetut valkosipulin kynnet ja silputtu lehtipersilja. Mausta ripauksella suolaa ja reilulla määrällä mustapippuria myllystä. Tarkista maistamalla suolan ja pippurin määrä.

Kun pasta on valmista, valuta se hyvin ja sekoita joukkoon sienet ja mausteseos. Raasta lautaselle annoksen päälle kunnolla parmesaania.

Huomasin, että nytten on kuukauden ruokahaasteessa sienet pelissä. Pelataanpas sitten taas, enpäs olekaan osallistunut sitten viime kesän, mikäli oikein muistan.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Taasen yllätin itseni New Yorkista

Viime kesänä kirjoittelin ummet ja lammet New Yorkin reissustamme. Erinäisten sattumien kautta päädyimme tänäkin kesänä lomareissullamme samaiseen kaupunkiin. Viime kesänä kulutimme kengänpohjia kaupungissa yhdentoista päivän ajan ja tällä kertaa tyytyminen oli kymmeneen päivään.


Tarkoitus oli oikeastaan vierailla New Yorkissa vasta syksyllä katsomassa Nightwishin keikkaa, jossa lämppäribändinä olisi ollut Kamelot. Jälkimmäisen uusi laulaja olisi ollut kiva bongata livenä, koska eivät ole ihan heti Suomeen tulossa. Pian kuitenkin kävi ilmi, että aikataulu ei tule toteutumaan, joten unohdimme keikan ja lähdimme ihan vain perus turistipöllöilemään.


Hotelliksi arpoutui tällä kertaa pienehkö "putiikkihotelli" Park South Hotel itäiseltä 28. kadulta. Sijainti oli kiva, siinä ihan Madison Square Parkin kulmilla. Edellisen kesän majapaikka Grand Hyatt oli hinnoitellut itsensä uusiksi kohtalaisella kertoimella remonttinsa valmistuttua, eikä se siis enää mahtunut budjettiin.


Park Southissa hotelliyön hintaan kuului ihan kelvollinen aamiainen, lähinnä jogurttia, hedelmiä, leipää ja leikkeleitä sekä tietysti kahvia. Hotellissa olisi ollut myös ravintola, jossa tosin emme käyneet muutoin kuin drinksulla lauantai-iltana. Ravintolassa kun oli live-jazzia tarjolla. Moista ylellisyyttä tarjottiin perjantai- ja lauantai-iltojen ratoksi. Bändi näkyi ja kuului myös hotellin aulaan, joten pakko ei olisi ollut anniskelutilaan asti vaivautua.


Hotellin sijainti oli siinä mielessä mainio, että metrolinjan numero 6 asema oli ihan nurkan takana. Neljännessä kerroksessa sijainnut huoneemme oli hyvin rauhallinen. Oikeastaan ensimmäinen kerta koskaan, kun en ole mitään ääniä kuullut koko vierailun aikana toisista huoneista. Käytävältä kuului joskus ovien avaamisia ja puhetta, mutta sekin oli erittäin harvinaista. Huoneen hinta oli sieltä ehdottomasti halvimmasta päästä, mutta mitään erityistä ikävää sanottavaa en paikasta keksi. Henkilökunta oli oikein mukavaa ja avuliasta. Huone oli toki vähäsen kulunut, mutta henkilökunta piti sen siistinä.


Hotellin ihan välittömästä läheisyydestä löytyi parikin eri foorumeilta bongattua hyväksi havaittua ravintolaa. Konstailematonta grillattua liharuokaa tarjoava Blue Smoke näkyi huoneemme ikkunasta. Anthony Bourdainin keittiömestaroima Les Halles sijaitsi kulman takana Park Avenuella. Molemmissa kävimme ja tykkäsimme. Les Hallesissa kokeilimme Rough Guiden suosittelemaa pihvi-ranskalaiset-salaatti-perusannosta ja se oli juuri sitä mitä nimikin kertoo, positiivisessa mielessä. Pihvi oli yksi mehukkaimpia  pitkään aikaan.


Käväisimme tällä kertaa kävelyllä Brooklynin Williamsburgissa, josta löysimme läheltä toisiaan Mast Brothersin suklaatehtaan ja pienehkön panimon Brooklyn Breweryn. Suklaatehtaalla olisi vielä edellisenä kesänä ollut tarjolla opastettuja kierroksia lauantaisin, mutta nyt niitä ei enää näkynyt. Sen sijaan suklaita sai maistella ja liitutaululle oli kuvattuna hauskasti suklaan valmistusprosessi alkaen kaakaon kasvattamisesta. Oli muuten hyvää suklaata! Ulkona oli kyseisenä päivänä lämmintä enemmän kuin suklaan sulamiseen tarvitaan, joten emme ostaneet tehtaalta tuliaisia. Myöhemmin kyllä Chelsea Market-kauppahallista kävimme pari levyä veljesten suklaata hankkimassa.


Brooklyn Breweryllä sitten pääsimme tutustumaan pienimuotoisesti tuotantotiloihin. Henkilökunnan edustaja kertoili panimon historiasta ja oluen valmistuksesta. Esittely oli kohtalaisen lyhyt, mutta hauska ja kyllähän siinä taas kertyi paljon hyvää knoppitietoa plakkariin. Kierros oli ilmainen, joten sen jälkeen olikin hyvä tuhlailla taalareita maistelusalin puolella. Pari ennalta tuntematonta panimon tuotetta tuli koemaistettua. Muita sitten bongailtiin ravintoloista ympäri kaupunkia reissun varrella.


Edellisen reissun yksi suosikeista Union Square Greenmarket oli pakollinen rasti. Lähiseudun viljelijät siellä myyvät tuotteitaan muutamana päivänä viikossa. Enpä ole ennen nähnyt yhtä montaa lajiketta porkkanaa, perunaa, retiisiä yms. juuresta ja kasvista samalla kertaa. Kotitekoinen makea omenasiideri oli tänäkin kesänä namia.


Suomalaiseen tapaan tehtyä ruisleipääkin oli saatavilla torilla. Jälkikäteen suoritettu googlaus paljasti, että näitä saa myös Whole Foodsin kaupoista ympäri jenkkilää. Ihan kiva, että ulkomaaneläviäkin sivistetään vähän näissä leipäasioissa.


Union Squaren nurkilta löytyi torin lisäksi myös luomuruokaa myyvä jo edellä mainitsemani Whole Foodsin kauppa, joka oli ihan kiva vierailukohde sekin. Valikoima oli hyvin kattava ja kaupan sisällä oli mm. pizzauuni. Jos asumuksesta olisi keittomahdollisuus löytynyt, olisi torin ja Whole Foodsin valikoimista kyllä ollut hienoa jotain herkkuja pyöräyttää. Vaan mikäs siinä on valmiiseenkaan pöytään istuessa. Whole Foodsista emme sitten ostaneet muuta kuin pientä evästä hotellille sekä kierrätetyistä muovipulloista valmistetun kauppakassin. Kassi on ollut käytössä kotomaassakin ja se vaikuttaakin erinomaiselta sekä lujuudeltaan että muodoltaan.


Central Parkin etäläpuolisen Manhattanin ja Brooklynin lisäksi käväisimme myös Harlemissa kävelemässä. Ajelimme sinne bussilla ihan sieltä hotellin nurkilta. Matka kesti yli tunnin mutta bussin ikkunasta näkee maisemia, toisin kuin metrossa, joka toki on nopeampi kulkupeli. Bussista nousimme 125. kadulla juuri sopivasti lounaan kokoisen nälän kurniessa vatsassa. Tarkoitus oli alun perin kävellä kymmenen kadunkulmaa etelään päin syömään, mutta nälkä ohjasi vaihtoehto B:n suuntaan eli soul food-ravintola Sylvia'siin.


Sylvia's on jo ehkä vähän liiankin tunnettu, ja siksi osittain turistirysäksi muodostunut, ravintola. Siksi alkuperäinen suunnitelma oli käydä vähän pienemmässä soul food-ravintolassa. Ilmeisesti kuitenkin ruoan puolesta Sylvia's on edelleen ihan kelvollinen oman alansa edustaja. Itse ainakin olin päivän suositukseen eli lihamurekkeeseen oikein tyytyväinen. Enpä ole aiemmin lihamureketta ravintolassa syönytkään. Tomaattipohjainen kastike oli todella hyvää, samoin kuin tujakasti valkosipulinen perunamuusi. Juomaksi valitsemani harlemilaisen panimon olutkaan ei ollut laisinkaan pöllömpi. Tarjoilijalta tuntui respektiä löytyvän turistille, joka valitsi Sugar Hillin mieluummin kuin Heinekenin.


Reissun myötä tuli taas todettua, että New York on aikas kiva kaupunki. Se on täynnä ihmisiä kaikkialta maailmasta ja sinne sekaan on helppo maastoutua näyttämättä ihan totaalisesti turistilta. Nähtävää kaupunki tarjoaa valtavasti, vaikka aluksi näkeekin vain ne korkeat talot. Onneksi niitä korkeita talojakin on todella monen näköisiä. Eikä kaikki talot suinkaan ole korkeita, eteläiseltä Manhattaniltakin löytyy kokonaisia kaupunginosia, joissa talot voisivat kerrosten määrän perusteella olla suoraan vaikkapa Helsingin kantakaupungista.


Edelleenkin paljon nähtävää jäi seuraavillekin reissuille odottamaan. Ja vaikka mitään isompia nähtävyyksiä ei haluaisikaan katsoa, on Nykissä kiva ihan vain hengailla ja nauttia kaupungin tunnelmasta sekä tietenkin hyvästä ruoasta. Sitä Nykistä löytyy ihan jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kylmää kahvia

Kylmää kahvia, kaikkea kummaa sitä ihminen keksiikin! Ulkomailla tämmöisiä tarjoillaan ja ollaan sitten kummissan, kun suomalainen haluaa kupposen kuumaa. Talvilomalla Bangkok-Hua Hin-akselilla Starbuckseissa vieraillessa tämmöiseen ilmiöön taas kerran törmäsimme. Sanotaan kyseisestä yrityksestä mitä tahansa pahaa, niin ainakin minun mielestäni heidän putiikeistaan saa kelvollista kahvia. Ainakin se on aina samanlaista, eli tietää mitä tuleman pitää.


Normaalit kahvikäytännöt menevät aina reissun päällä vähän sekaisin. Minä en yleensä juo maitokahveja muutoin kuin aamiaisella. Myöhemmin päivällä espresso riittää. Reissussa kuitenkin tekee mieli istahtaa vähän pitemmäksikin aikaa kahville ja kenties siinä sivussa vähäsen silmäillä paikallisia uutisia jostain sanomalehdestä tms.

Mainitulla talvilomareissulla päätin lopulta kokeilla jäälattea, joka ei sitten yhtään pöllömpi juoma ollutkaan. Sen verran tästä kylmästä kahvin olomuodosta ihan jopa innostuin, että reissun aikana tuli kokeiltua Starbucksin valikoimasta melkein kaikki kylmät vaihtoehdot. Osa näistä oli ihan tolkuttoman imeliä. Perussuodatinkahviakin kokeilin kylmänä. Ilman maitoa ja sokeria se oli aika karvaan makuista.

Nyt sitten kesälomareissulla New Yorkissa jäälatte oli jo se normaali kahvi, jota väsyneitä jalkoja viileissä sisätiloissa lepuutellessa tuli pillillä imeskeltyä. Ihan normaalina jatkeena tälle trendille meillä on nyt reissun jälkeen aina välillä kotonakin pyöräytetty jäinen mukillinen maitokahvia.

Jäiden määrä kahvissa tuntuu olevan hyvin tärkeässä osassa. Kahvihan on ensin aina kuumaa. Kun jäitä on mukissa tarpeeksi, jäähtyy kahvi sopivasti. Jos juoma jää vähän haaleaksi, se maistuu oikeastaan aika pahalle. Siis sen pitää olla joko kuuma tai kylmä, mutta ei siltä väliltä.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kiinamies pelastaa helteellä

Aasialaisten ruokien asiantuntija, työkaverini J, mies joka toi sushin Suomeen, suositteli thaimaalaista/kiinalaista ravintolaa Chinamania, josta saa tilattua sapuskat kotiin telkkarista tutuissa pahvibokseissa (toimitus rajalliselle alueelle Helsingissä ja Vantaalla, ravintola sijaitsee Tapanilassa). Pakkohan tuota oli kokeilla, kun viikonlopun jatkunut helle ei houkutellut hellan äärelle.


Nettitilauksen voi Chinamanista hoitaa vaikka edellisenä päivänä. Näin varmaankin saa ruoat kätevimmin haluamaansa aikaan toimitettuna. Me valitsimme seuraavan asiakastoimituksen, mikä tällä kertaa tarkoitti noin tunnin toimitusaikaa.


Ruoat tosiaan oli pakattu jenkkityylisiin pahvipakkauksiin. Jotenkin tuntui, että boksit tuskin ovat kovin hyviä lämmöneristyskyvyltään, mutta ylläri pylläri ruoka olikin säilynyt kuumana todella hyvin. Toimitus sisälsi myös yhden onnenkeksin per tilattu annos. Oli muuten meikäläiselle ensimmäinen onnenkeksi koskaan.

Sapuskat olivat maukkaita. Suurimpaan osaan annoksista sai valita joko kanan, naudan tai possun pääraaka-aineeksi. Otimme yhden annoksen naudanlihalla ja yhden kanalla. Lisäksi otimme kolmanneksi annokseksi chinabossin, joka tulee aina kanaversiona. Tämä viimeksi mainittu oli erityissuosikki grillatun makuisine ananaksineen ja paprikoineen. Niin, ja olihan siinä toki hapanimelää kastiketta, josta tykkään paljon. Nami nami.


Varsinkin parempi puolisko oli hieman epäileväinen etukäteen, mutta lopputuloksena totesimme Chinamanin oikein hyväksi uudeksi tuttavuudeksi. Ehdottomasti tilaamme toistekin. Kelpo kiinalainen on hyvin varteenotettava vaihtoehtoehto krapulapäivän pizzalle tai kebabille.

Niin, ja tämä Chinaman siis kertoo olevansa thaimaalainen ravintola, mutta kyllä tuota listaa lukiessa (ja ehkä vähän ravintolan nimestäkin!) tuli kiinalainen enemmän mieleen. Ruokaa syödessä ehdin tämän Thaimaa-kytköksen unohtamaan kokonaan. Tokihan nämä aasian keittiöt lainailevat toisiltaan muutoinkin, mutta veikkaisin thaimaalaisen ruoan ystävän hieman pettyvän, jos olettaa ruoan olevan lähempänä esim. Helsingin keskustassa sijaitsevien thaimaalaisten ravintoloiden tarjontaa.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Mee goreng-tyylinen paistettu nuudeli

Mee goreng on malesialainen ruoka ja minä en ole Malesiassa koskaan käynyt. Eipä siis hajuakaan, tuliko  oikeanlaista, mutta hyvää tämä oli joka tapauksessa. Ja sain taas sotkea keittiön uuden wokkipannuni kanssa. Ihan vieläkään en saanut nuudeliin semmoista pannun pohjaan kärähtäneen makua, joka mielestäni oli ihan parasta Thaimaassa keväällä syömissäni vastaavissa ruoissa. Mutta hei, tämähän ei olekaan thaimaalainen ruoka.


Ohjeen muuten varastin suoraan Soul Kitchenistä, joskaan en sitä nyt ihan tarkasti noudattanut. Vaihdoin nuudelitkin riisimalleihin, kun semmoisia näkyi kaapissa olevan.

120 g riisinuudeleita
1 rkl sambal oelek-kastiketta
1 rkl soijaa
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ruokaöljyä
1/2 dl vettä
2 valkosipulin kynttä raastettuna
2 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
2 kananmunaa
1 paksoi pilkottuna (tai 2 minipaksoita pilkkomatta)
kourallinen pavunituja
200 g broilerin rintafilettä kuutioituna
8 kpl kuorittuja jättikatkaravun pyrstöjä
kourallinen cashew-pähkinöitä

Valmista nuudelit wokkausvalmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan, esim. riisinuudeleiden tapauksessa seuraavalla tavalla: laita nuudelit kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle, huuhtele 1 minuutin kuluttua. Jätä nuudelit odottamaan.

Sekoita salbal oelek, tomaattipyre, soija sekä suola ja sokeri. Kuumenna öljy kuumaksi wokissa. Riko kananmunien rakenne ja lisää ne wokkiin reippaasti sekoitellen. Kun munat ovat jo vähän hyytyneet, lisää wokkiin raastettu valkosipuli ja inkivääri. Sekoita jälleen ja paista hetki. Lisää seuraavaksi kana ja paista pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Lisää seuraavaksi nuudelit ja paista jälleen pari minuuttia sekoitellen. Tämän jälkeen lisää paksoit ja pavunidut. Paista sekoitellen minuutin verran. Lisää vesi ja katkaravut ja paista jälleen sekoitellen minuutin verran. Lisää lopuksi kastike ja paista vielä sekoitellen sen verran, että kanat kypsyvät.

Näissä wokkihommissa on oleellista pitää pannu koko ajan tolkuttoman kuumana ja lisätä aineita yksi kerrallaan niin, että pannu ei jäähdy liikaa. Jatkuva sekoittelu pitää myös muistaa. Itse etsiskelin pitkään sopivaa hämmennystyökalua hiiliteräswokilleni, kunnes totesin Fiskarsin reikäkauhan parhaaksi. Siinä varsi on sopivan loivassa kulmassa, jotta kauhaa voi käyttää paistolastana. Öljy ja nesteet valuvat kivasti kauhan rei'istä. Lisäksi on hyvä huomata, että sähkölieden kanssa wokkaaminen on aina vähän niin ja näin. Paitsi tietysti, jos sinulla on semmoinen induktiowokki, joita näkyy ammattikeittiöissä (siis semmoinen kupera induktiolevy, johon wokkipannu uppoaa).

Minä syyllistyn aina turhan isojen annosten wokkaamiseen. Vaikka wokkipannuni näyttää suurelta, ei siinä oikeastaan voi ihan tolkuttoman isoja annoksia valmistaa. Nytkin tein tupla-annoksen tätä ruokaa, missä ei ollut jälkeen päin ajateltuna mitään järkeä. Lähinnä syynä oli tuo kana, jota nyt kaupan pakkauksessa tuli sen verran, enkä jaksanut keksiä lopulle muuta käyttöä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...