torstai 18. marraskuuta 2010

Kanaa kung po v2.0


Edellinen tekemäni kung po oli hyvää, mutta jotenkin erilaista kuin mihin olen tottunut. Vertailukohtana oli Aleksis Kiven kadun Pekingin vastaava ruoka. Kenties suomalaiseen makuun sovitettu kiinalainen ruoka on erilaista kuin brittiläiseen makuun sovitettu, jota siis edusti edellinen reseptini.

Ero oli joka tapauksessa niin suuri, että oli pakko palata asiaan uudemman kerran. Tämä resepti on yhdistelmä netistä löytynyttä tietoa sekä omia kokemuksiani edellisestä kerrasta sekä välissä syömästäni Pekingin verrokkiannoksesta. Tämä versio on jo huomattavasti lähempänä Pekingin annosta, vain natriumglutamaatti puuttuu. Kiinalaisen riisiviininkin sain korvattua Suomesta saatavalla raaka-aineella eli kuivalla sherryllä. Tästä mainitsi eräs työkaverini ja samalla muistin lukeneeni samaa myös Ken Homin ohjeista. Sherryä saa puolikkaan viinipullon kokoisissa astioissa ja se tuntuu jääkaapissa säilyvän jopa viikkoja.

Huomaa, että hoisin- ja soijakastikkeet ovat hyvin suolaisia. Siksi suolaa tuskin enää tarvitsee tähän ruokaan erikseen lisätä.

marinadi
1 rkl soijakastiketta
1 tl seesamiöljyä
1 rkl kuivaa sherryä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl maissijauhoja

kastike
2 kuivattua pientä chiliä ilman siemeniä
1 tl riisiviinietikkaa
2 rkl hoisin-kastiketta
1 tl sokeria

400 g kanan rintafilettä pieninä kuutioina
1/2 punainen paprika suikaleina
1/2 vihreä paprika suikaleina
1/2 porkkana ohuina suikaleina
1 sipuli lohkoina
4 rkl maapähkinäöljyä
1/2-1 dl paahdettuja maapähkinöitä tai cashewpähkinöitä

Sekoita ensin kulhossa marinadin ainekset ja laita kuutioitu kana marinoitumaan. Pitkä marinointi ei ole juuri parempi kuin lyhyt, kuten Kemiaa keittiössä-kirjassaan kemisti Anu Hopia kertoo, joten tässä välissä ei tarvitse odotella sen kummemmin. Riittää, että kana marinoituu sen aikaa, kun sinulta menee pähkinöiden paahtamiseen ja kastikkeen sekoittamiseen.

Paahda maapähkinät kuivalla pannulla kuorineen. Kuoret irtoavat tämän jälkeen helposti. Voit myös käyttää cashewpähkinöitä, kuten Pekingin keittiössä näytetään tekevän. Ne ovatkin onneksi yleensä valmiiksi kuorittuja. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa ja laita odottamaan vuoroaan.

Lämmitä 2 rkl maapähkinäöljystä wokkipannussa ja paista kana. Siirrä kana syrjään ja lisää loppu öljy pannulle. Kuullota kasvikset pannulla ja lisää kastike. Lopuksi lisää kana sekä maapähkinät. Tarkista maku. Jos haluat enemmän kastiketta, voit sekoittaa mukaan vielä 1-2 dl vettä. Tarjoile riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...