maanantai 15. marraskuuta 2010

Aitoa jäätelöä

Olen viime aikoina lueskellut pieninä annoksina kovan kohun aiheuttanutta kirjaa Aitoa ruokaa. Tämä kirja on kyllä vähän vaarallinen. Sitä lukiessa tulee mieleen, että mitähän sitä sitten oikein voisi syödä, kun kaikessa kerran on lisäaineita.

Yksi ikävän kuuloinen ruokahuijaus, jota en ole tullut koskaan ajatelleeksi, on tapaus jäätelö. Siis kermajäätelönhän voisi kuvitella sisältävän kermaa, mutta eihän se toki niin ole. Jäätelöä voi kutsua kermajäätelöksi, jos siinä on maitorasvaa vähintään kahdeksan prosenttia. Kermasta ei tässä kuitenkaan puhuta mitään. Siksipä kermajäätelössä onkin raaka-aineena usein rasvaton maito ja se maitorasva on voirasvan muodossa. Hakusanoilla kermajäätelö ja voirasva googlaamalla voi tämän todentaa.

Ilmeisesti jo tämä kermaton kikkailu aiheuttaa sen, että lisäaineita on pakko lisätä pitämään homma hallinnassa. Ja lisäaineethan ovat toki edullisempia kuin aidot raaka-aineet ja edullisuushan on teollisessa ruoanvalmistuksessa tärkeintä. Lisäaineista tulen varmaankin paasaamaan suu vaahdossa vielä useaan kertaan. Kotona on jo tullut tästä palautetta. Varmaan tästä paasauksesta osa valuu tänne blogiinkin.

Onneksi jäätelön osalta on olemassa myös vaihtoehtoja. Kätevin, joskaan ei aina helpoin, vaihtoehto on toki kääriä hihat ja tehdä itse. Toinen vaihtoehto on käydä syömässä jäätelö paikan päällä, tai hakea kotiin, Ciao! Caffessa. Näitä mainioita jäätelökahviloita on kauppakeskuksissa pääkaupunkiseudulla, Lahdessa ja Turussa sekä Lempäälän Ideaparkissa. Ciao! Caffen jäätelö on perinteistä italialaista jäätelöä, eikä se sisällä lisäaineita. Nämä tosin eivät ole kermajäätelöitä, vaan maitojäätelöitä (vähintään 2,5 prosenttia maitorasvaa). Eli kyse on siis kaikin puolin terveellisemmästä vaihtoehdosta!

Yläreunan kuva on Itäkeskuksen Ciao! Caffesta, joka on avattu kesällä kauppakeskuksen uudistuneeseen ravintolamaailmaan. Makuja on tarjolla aina parisenkymmentä ja kaikki jäätelöt on tehty paikan päällä. Jäätelöiden maku tulee aidoista aineksista. Valikoima myös elää koko ajan. Kaikkiaan eri vaihtoehtoja on valtavasti, mutta vain osa on kerralla tarjolla.

Koska nyt pääsin hyvään vauhtiin, niin pakkohan tässä on joku reseptikin sitten heittää kehiin. Omistan itse jäätelökoneen, jonka satuin saamaan kotiinviemiseksi eräältä kyläreissulta. Laite oli jo kahden sukupolven keittiön kaapeissa pölyä kerännyt yksilö. Olin harkinnut jäätelökoneen hankkimista jo jonkin aikaa, mutta lahjoitettukin laite toki kelpasi. Pääasiassa kaapissahan se on meilläkin, mutta kyllä sitä varsinkin kesäisin tulee ajoittain käytettyä.

Tämä ohje on italialaisen jäätelön eli gelaton perusohje. Mukaan voit laittaa makua antamaan esimerkiksi suosikkimarjojasi soseutettuna. Jos haluat laittaa mukaan myös kokonaisia marjoja, laita ne vasta kun jäätelö on melkein valmista. Näin ne eivät ehdi muuttua liian koviksi. Jäinen marja ei ole kokonaisena suussa erityisen maukas. Voit myös kokeilla vähän jännittävämpiä makuja. Itse laitoin mukaan viikunahilloa ja lakritsia. Mahtava yhdistelmä! Lisää enemmän tai vähemmän yllättäviä makuyhdistelmiä voi bongailla kirjasta The Flavour Thesaurus.

gelato
5 dl täysmaitoa
2,5 dl kuohukermaa
4 munankeltuaista
1 1/4 dl sokeria

Lämmitä maitoa ja kermaa kattilassa kunnes vaahtoa alkaa muodostua reunoille. Ota kattila pois kuumalta levyltä.

Vaahdota keltuaiset ja sokeri kulhossa. Kaada joukkoon vähän kerrassaan lämmin maito-kermaseos koko ajan vispaten. Palauta seos kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä. Sekoita koko ajan puulusikalla kunnes seos alkaa paksuuntua ja se alkaa peittää lusikan takaosan. Jos muna alkaa mennä klimpeiksi, ota kattila välittömästi pois levyltä.

Kaada seos siivilän läpi kulhoon, peitä ja anna jäähtyä jääkaapissa useita tunteja tai yön yli.

Sekoita massaan haluamasi makuaineet. Laita jäätelökone päälle ja kaada seos koneeseen. Valmista jäätelö jäätelökoneen ohjeen mukaisesti. Aivan valmistuksen loppuvaiheessa lisää joukkoon mahdolliset kiinteämmät makuaineet, kuten kokonaiset marjat tai isommat hedelmän palat. Tarjoa heti tai laita pakastimeen enintään vuorokaudeksi. Jäätelö kovettuu pakastimessa todella kovaksi, joten ota se sulamaan huoneenlämpöön 15 minuutiksi ennen tarjoilua.

Jälkihuomio: Tästä jäätelöstä jää munanvalkuaisia yli, joten niistä voit näppärästi pyöräyttää suklaakohokkaat jääkaappiin paistamista odottamaan vaikkapa seuraavaksi päiväksi.

4 kommenttia:

  1. Kyllä-toden totta ja se nis. "kermajääteleö" on vain markkinointi nimike :/ ihmiset aattelevat että "VAU kermajäätelöä" mutteivät lue paketin takaa mitä se oikeesti sisältää.//Camiz
    Olen erittäin allerginen E lisäaineille

    VastaaPoista
  2. Olen myös lukenut kirjan Aitoa ruokaa sekä Petos lautasella samalta kirjoittajalta. Suosittelen kaikille lämpimästi!
    Hyviä hetkiä ruokalöytöretkilläsi!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kyseessä ei ole piilomainonta, eikä mainonta muutoinkaan. Minulla ei ole mitään taloudellista kytköstä mihinkään postauksessa mainittuun yritykseen. Ostin jäätelöni ihan omalla rahalla ja saan siis kehua/haukkua sitä niin kuin lystään. Muutoinkaan tässä blogissa ei mainosteta mitään. Oman mielipiteen ilmoittaminen ei lähtökohtaisesti ole mainos, jos mielipiteen taustalla ei ole mitään vispilänkauppaa.

      Jos joku joskus minulle jonkin ilmaisnäytteen lähettää (tähän asti ei semmoisia ole näkynyt) ja siitä jotain blogiini kirjoitan, niin aion hyvin selvästi ilmoittaa kyseessä olevan ilmaisnäytteen. Jos tällä tavalla ilmaiseksi saamaani tuotetta kehun, niin sitten sitä voi kutsua mainokseksi. Mutta piilomainos sekään ei ole, mikäli asiasta erikseen kerron.

      Että näin, turha huudella sieltä puskista anonyyminä mitään asiattomuuksia.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...