Eilen kävimme tutustumassa maineikkaaseen
G.W. Sundmansin ravintolaan illallisen merkeissä. Ravintola kuuluu Royal Ravintoloihin, joka puolestaan on Finnairin yhteistyökumppani. Tätä kautta Finnair Plus-pisteillä on mahdollista hankkia maksuvälineeksi kelpaava lipuke kyseiseen ravintolaan. Hyvä käyttökohde vanhenemisvaarassa oleville pisteille.
Erilaisista menuvaihtoehdoista valitsimme seitsemän ruokalajin yllätysmenun. Ruoille otimme puolikkaan viinipaketin, joka tällä kertaa toteutettiin niin, että saimme seitsemän kaadon sijaan neljä. Yleensä tapana on ollut täysi määrä kaatoja, mutta vain puoli lasillista kerrallaan. Tällä kertaa kolme viineistä sovitettiin kahdelle ruokalajille, kun pääruoka sai ihan oman viininsä. Pääosin tämä toimi ihan hyvin, joskin kaksi viineistä oli selvästi paremmin sopiva toiselle kavereistaan.
Ruoat olivat erinomaisia, kauniisti esille laitettuja ja palvelukin moitteetonta. Mielellään tänne tulee toistekin syömään. Varsinkin, kun itse talo on todella upea, sekä ulkoa että sisältä. Tällaisessa miljöössä syö hyvillä mielin. Ikkunasta näkyvä huputettu Wanha kauppahalli ei nyt ollut erityisen kaunis, mutta remontin valmistuttua tilanne taas korjaantuu.
Keittiö tervehti meitä ennen ensimmäistäkään varsinaista ruokalajia jo neljällä erilaisella suupalalla. Näiden lisäksi yksi bonus tuli ennen pääruokaa ja yksi pääruoan jälkeen ennen ensimmäistä jälkiruokaa.
Toisen jälkiruoan aikaan salissa kiersi vielä illallisen sujumisesta kyselemässä keittiöpäällikkö Matti Jämsen. Hän pahoitteli, jos olimme joutuneet jossain välissä odottamaan ruokia turhan pitkään. Tämmöistä emme olleet havainneet. Lisäksi hän vielä kysyi, oliko nälkä lähtenyt. Vaimoke valitteli tulevansa uhkaavasti täyteen jo kolmannen ruokalajin kohdalla ja itsellänikin oli kyllä erittäin täysi olo. Emme siis löytäneet moitittavaa. Erinomaista asiakkaiden huomiointia tämmmöinenkin.
Ruokien kaverina tarjottiin sekä vaaleaa että tummaa leipää, joista etenkin vaalea oli todella hyvää. Tumma leipä oli vähän saaristolaistyyppistä eli hieman makeaa. Itse pidän tummana leipänä enempi vähemmän makeasta. Leiville oli tarjolla neljää erilaista levitettä. Luomuvoin lisäksi levitteistä löytyi kuohkeampia versioita, joissa oli ruskistettua voita, pekonia ja tuorejuustoa. Erityisesti ruskistettua voita sisältänyt levite oli superhyvää ja se loppuikin alta aikayksikön.
Ensimmäinen alkuruoka sisälsi porkkanaa ja nokkosta sekä pikkelöityjä kasviksia. Ruoan kaveriksi lasiin kaadettiin sauvignon blanc-viiniä Marlboroughista Uudesta Seelannista. Viini oli oikein raikasta, mutta se ei tästä annoksesta oikein löytänyt kaveria.
Samalla viinillä jatkoimme seuraavan alkuruoan kanssa. Tällä kertaa lautaselle tuli merirapua ja hummeria sekä mätiä. Tämän ruoan kanssa viini olikin sitten oikein hyvää pataa.
Kolmas alkuruoka sisälsi uppomunan ja maa-artisokkaa. Uppomuna tosin ei ollut sellainen sisältä valuva. Mietimme, oliko tämä nyt ihan tarkoituksella näin, koska molemmilla keltuainen oli tavallista enemmän hyytynyt. Tälle ruoalle saimme lasiin ranskalaista rose-kuohuviiniä. Vaimoke ei rose-kuplivista oikein perusta, eikä tämä ollut poikkeus. Minulle tämäkin mehu maistui ja ihan hyvin kävi se myös ruoan kanssa.
Neljännessä alkuruoassa palattiin taas kalojen pariin. Piikkikampelan sisään oli kääritty merirapua. Mukana oli myös kukkakaalia. Ruoka tuli kuvun alla. Kupu piti sisällään reilusti savua, joka sitten kuvun pois nostamisen jälkeen pöllähti ilmoille. Samanlaista temppua on muuallakin käytetty. Savuinen maku sopi yhteen viinin kanssa.
Ja sitten ennen pääruokaa saimme makuaistia raikastamaan tilliä ja ananasta. Hauska yhdistelmä ja oikein raikasta.
Pääruokana oli possua eri muodoissa sekä selleriä ja ankan maksaa. Selleri on vähän vaikea kasvi, mutta tässä se toimi oikein mainiosti. Juomaksi meille kaadettiin lasiin hentoa punaista Beaujolais'ta. Viini oli possun kaveri, eikä selleristäkään tykännyt kyttyrää. Possu oli erittäin mehukasta ja hyvää.
Sitten ennen jälkiruokien pariin siirtymistä tehtiin taas temppuja. Eteemme tuotiin ensin kippo, jossa oli pohjalla jotain mistä en tarkemmin ehtinyt saada selkoa. Sitten kippoon kaadettiin ilmeisesti nestemäistä typpeä ja päälle laitettiin toinen astia, jolla varsinainen annos oli tarjolla. Tämä olikin jo ihan jälkiruoan kokoa, vaikka sitä ei viralliseksi ruokalajiksi laskettukaan. Annoksen makumaailma oli suoraan korvapuustista, mikä sopi minulle, suurelle kanelipullan ystävälle.
Ensimmäinen varsinainen jälkiruoka sisälsi mangoa ja maitosuklaata. Hyvälle maistui ja kävi myös mainiosti yhteen lasiin kaadetun Tokajin kanssa. Hauskasti olimme juuri hetkeä aiemmin puhuneet eräästä leivonnaisesta, jota olemme usein Tokajin kanssa nauttineet, mutta jota ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Siinähän sitä Tokajia sitten heti saimme nautittavaksi.
Toinen jälkiruoka oli raparperin näytös. Sitä oli annoksessa monessa muodossa aina jäätelöstä vaahtokarkkiin. Raparperi myös oli oikein hyvää pataa viinin kanssa. Naminami.
Vaimoke olisi ollut jo valmis lähtemään kotia kohti, mutta minä halusin vielä vilkaista, minkälaista petit fouria mahdollisesti kahville löytyisi kaveriksi. Espressot siis tilasimme ja niinhän sieltä Matti Jämsen itse kävi meille makeat pallerot tuomassa pöytään. Yksi näistä nyt jäi syömättä, kun ei masuun mahtunut. Kuvassa keskimmäisenä oleva pari sisälsi toffeeta ja banaania, tuota taivaallista yhdistelmää. Supernami.
Varmasti olisi erinomaisia aveceja ollut kahville saatavilla, mutta päätin nyt lunastaa täysimääräisesti puolikkaan viinipaketin edut tätä päivää ajatellen, ja jätin lisäalkoholit väliin. Niinpä lähdimmekin lompakkoa kevennettyämme haukkaamaan happea Helsingin jo öisille kaduille vähän reilun neljän tunnin ahkeran syömisen jälkeen. Rautatientorilla oli
Maailma kylässä-festivaali jo hiljentynyt. Ei siis ollut maailma yökylässä.
Kaiken kaikkiaan G.W. Sundmans oli erinomaisen positiivinen kokemus. Eli ei ihan ilman ansioita tämä ravintola kiiku Kauppalehti Option listalla Suomen kolmanneksi parhaana
Chez Dominiquen ja
Luomon jälkeen.
