Kylläpäs täällä onkin ollut tänä keväänä hiljaista. Sinällään kirjoittamista olisi kyllä vaikka kuinka, mutta jotenkin aika on vaan mennyt kaikkeen muuhun. Lähinnä uuden kämpän laittamiseen. Yllättävän paljon tulee ylimääräistä mietittävää, kun tilaa on reilut parikymmentä neliöä enemmän ja osasta entisistä huonekaluista on luopunut muuton yhteydessä. No, tästä sitten enemmän tuonnempana.
Muuton ja pienimuotoisen kylpyhuoneremontin aiheuttamaa stressiä kävimme hieman nollaamassa Thaimaassa reilun parin viikon verran. Tästäkin voisi olla syytä muutama havainto kirjata ennen kuin pääsevät unohtumaan. No, sadepäivä odotellessa...
Vaan siis asiaan. Koska töissä oli plussatunteja sekä minulle että vaimokkeelle kertynyt enemmän kuin päivän verran, päätimme pitää vapaata helatorstain jälkeisenä perjantaina. Ajattelimme hemmotella itseämme hyvällä ruoalla ja varata lounaalle pöydän ainakin tähdillä mitattuna Suomen ykkösravintolasta Chez Dominiquesta. Olen kerran aiemmin käynyt siellä työporukalla syömässä illallista. Sessio kesti ravintolan avaamisesta klo 18 aina puoli tuntia yli sulkemisajan eli puolen yön. Tästä kokemuksesta jäi todella hieno kuva kyseisestä ravintolasta ja siksi oli mukava viedä parempi puoliskokin paikkaan tutustumaan. Oman lompakon kanssa liikkeellä ollessa lounas on houkuttelevampi vaihtoehto, joskaan eipä tämä halpaa lystiä ole näinkään.
Valitsimme viikon kolmen ruokalajin lounaan, jonka ruoat oli kuvattu ruokalistassa. Muut vaihtoehdot olisivat olleet neljän tai kuuden ruokalajin yllätysmenut. Ruoille oli valittu sopivat viinit, jotka otin myös. Hyytävän tuulisen ulkoilman jälkeen sopivaan tunnelmaan virittäytymiseksi otimme alkujuomaksi tarjoilijan ehdottamaa Billecart-Salmon-rosésamppanjaa.
Ensimmäiseksi keittiö tervehti meitä katkarapukakuilla. Ne olivatkin mukavan raikkaita samppanjan kanssa ja herättelivät ruokahalua juuri sopivasti. Alkuruokana olikin sitten haudutettua naudan kieltä kevätvalkosipulivaahdolla ja rakuunakastikkeella. Annoksen maut olivat hennohkoja ja kävivät hyvin yhteen kaverikseen tarjotun kevyen ranskalaisen pinot noir-punaviinin kanssa.
Pääruoaksi meille tarjottiin kuhaa keväisten vihannesten kanssa. Juomaksi kalan kyytipojaksi lasiin kaadettiin uusi-seelantilaisen Cloudy Bayn sauvignon blanc-rypäleestä valmistamaa Te Koko-valkoviiniä. Muistelen tarjoilijan kertoneen, että viini on saanut viettää aikaa tammessa 18 kuukautta. (Heh, kerrankin muistin jotain yksityiskohtiakin jostain viinistä)
Kalaruoan kanssa lautasella oli aluksi taas kerran kaunis pallero jotain vaahdotettua, joka sitten hajosi, kun tarjoilija kaatoi lautaselle kasvisliemen. Tämä vaahvopallo oli siis suurella vaivalla tehty siihen kauniiksi koristeeksi ihan vain siksi pieneksi hetkeksi, jona sitä ehti ihailla ennen liemen kaatamista. Tämä on sitä pientä ylimääräistä, jota joko arvostaa tai ei arvosta. Jos tämmöisestä ei osaa katsoa mitään lisäarvoa saavansa, ei näihin fine dining-ravintoloihin kannata rahojaan tuoda. Minusta tämmöinen vaivannäkö on osoitus vakavasta suhtautumisesta tarjottavaa ruokaa kohtaan.
Jälkiruoka sisälsi raparperia ja marenkia. Marenkia oli erilaisina kovuusasteina ympäri annosta ripoteltuna. Raparperi puolestaan esiintyi ilmeisesti marinoituna palana sekä sorbetin muodossa. Sorbetti asusteli kupissa, joka oli tehty vuohenmaidosta. Jälkiruoka sai seurakseen saksalaista jälkiruokaviiniä, josta en nyt muista mitään yksityiskohtia. Paitsi että se oli erinomainen kaveri nimenomaan raparperille.
Espresson seuraksi meille vielä kuskattiin neljä pientä petit fouria: vaniljamacaron, vadelma- ja mustaherukkamarmeladit ja nougat. Nämä olivat makoisia, eikä lisämakeaa kyllä jäänyt enää kaipaamaan. Tämän jälkeen olimmekin laskua vaille valmiita.
Täytyy sanoa, että tämä oli ehdottomasti kallein lounas, jonka olen koskaan syönyt. Itse ruoat eivät olleet mahdottoman hintaisia, mutta viinit maksoivat ruokia enemmän ja pelkästään alkuun nauttimamme samppanjalasillinenkin oli melkein lounasmenun hintainen. En silti valita: hinta oli tiedossa etukäteen ja kokemus oli mielestäni tuon rahan arvoinen. Ruoka oli kautta linjan erinomaisen maukasta. Palvelu oli asiallisen hillittyä, mutta samalla innostunutta. Varmasti palaamme tänne vielä toistekin lounaalle, kunhan ensin saamme taas säästettyä vähän ylimääräistä laskun kattamiseen.
Loppu päivä menikin rauhallisesti kaupungilla kierrellen ja ennen kotiin lähtöä kävimme vielä Cafe Esplanadilla itapäiväkahveella. Siinä vaiheessa vatsassa oli jo sen verran tilaa, että jaksoimme syödä palan porkkanakakkua puoliksi. Otin siitäkin nyt kuvan, vaikka kolmasosa olikin jo siinä vaiheessa nyrhitty parempiin suihin.
