maanantai 18. kesäkuuta 2012

Wokaten tofua Sichuanin tapaan

Wokkaaminen on saanut ihan uuden merkityksen muutettuamme kaasutaloon. Keittiössämme on siis kaasuhella ja siihen kaasu tulee putkea pitkin. Pullon tyhjenemistä ei näin ollen tarvitse kytätä. Päivitin tätä hellaa varten paistinpannut kerralla kunnon hiiliteräspannuiksi. Samalla hankin myös oikean pyöreäpohjaisen wokkipannun (samaa sarjaa). Tätä pannua ei sitten sähköliedellä käytetäkään, koska pohjassa ei tosiaan ole lättänää kohtaa. Kaasulieden suurimman polttimon päälle se kuitenkin sopii erinomaisesti. Reunoja pitkin ylös nouseva liekki kuumentaa pannun tehokkaasti.

Thaimaalaiset herkut ovat olleet talvilomamatkan jäljiltä wokissa eniten testauksessa, mutta tällä kertaa päätin suunnata kiinalaisten makujen lähteille. Kirjahyllystä löytyneestä Parhaat reseptit-sarjan Kiina-kirjasta löytyi tämmöinen tofuohje. Tofua en olekaan koskaan valmistanut, joten tässä olikin mukavasti uutta.
Ohje oikeastaan valikoitui valmistettavaksi siksi, että olin onnistunut löytämään vihdoinkin setsuaninpippureita (eli kiinanpippureita), joita joskus aiemmin peräänkuulutin. Hakaniemen kauppahallin maustekaupasta niitä ei löytynyt. Vii voanista en ole muistanut katsoa, siellä niitä olisi voinut ollakin. Lopulta Heinon tukussa Helsingin tukkutorilla vieraillessani näitä onnistuin niitä löytämään. Ostinkin sitten semmoisen litran maitotörpön kokoisen pakkauksen kerralla. Eli nyt näitä olisi sitten tarkoitus käyttää ihan kunnolla.

Tofua Sichuanin tapaan
450 g tofua
5 valkosipulinkynttä
1 1/2 tl kiinanpippuria
1 rkl maapähkinäöljyä
1 rkl keltapaputahnaa (soijapaputahnaa)
1 rkl soijakastiketta
1/2 tl suolaa
1 tl punaista chilijauhetta
2 dl kanalientä
2 tl perunajauhoa

Leikkaa tofu kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Paahda kiinanpippureita ilman rasvaa wokissa niin kauan että se alkaa tuoksua. Anna jäähtyä ja jauha huhmareessa.

Kuumenna wokki todella kuumaksi ja lisää maapähkinäöljy sekä keltapaputahna. Kuumenna 30 sekuntia reippaasti sekoitellen. Lisää joukkoon soijakastike, suola ja sekoita. Kuumenna minuutin ajan. Lisää chilijauhe ja kanaliemi. Sekoita joukkoon tofu ja sekoita. Anna kiehua hiljalleen 3 minuuttia.

Sekoita perunajauhot pieneen määrään kylmää vettä ja kaada wokkiin. Lisää samalla myös valkosipuli. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen 1 minuutti. Ripottele kiinanpippurin päälle ja tarjoa.

Soijapaputahnaa löysin Vii voanista. Kesti jonkin aikaa tajuta, että tämä on samaa kuin tuo ohjeessa kerrottu keltapaputahna, jolla nimellä googlekaan ei löytänyt oikein mitään. Vii voanista olisi pitänyt hoksata ostaa myös tofua. Nimittäin lähimarketista ei saanut kuin marinoitua tofua, jossa toki oli reippaasti suolaa. Lopputuloksena olikin pikkuisen turhan suolainen ruoka. Muutoin maut olivat kohdallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...