maanantai 20. joulukuuta 2010

Projekti leipä, osa 3: hapanjuuri tutustui leipäkoneeseen

Mitäs siitä seuraa, kun luovalla tuulella oleva propelihattuleipuri jätetään yksin kotiin? Yleensä vastaus on kaamea sotku. Tällä kertaa sotku pysyi kuitenkin hallinnassa, koska kaikki tapahtui leipäkoneen sisuksissa.

Edellisessä leipäprojektini vaiheessa syntyi vehnähapanjuuri, jota olen elätellyt jääkaapissa siitä lähtien. Juuren avulla olen pariakin eri leipää leiponut. Nyt tuli mieleen kokeilla, miten juuri käyttäytyy leipäkoneen kanssa. Yleensä innokkaat kotileipurit toivottavat leipäkoneen jonnekin minne päivä ei paista, mutta minä en jaksa olla niin kriittinen. Useissa tilanteissa tuokin laite on ollut ihan hintansa arvoinen (varsinkin kun oli edullinen tarjouslaite, joka on kumma kyllä kestänyt käyttöä). Ainakin se jaksaa vääntää toimivan tuorepastataikinan ja vieläpä herättää kokin iloisesti piipaten, kun homma on valmis.

Lähdin liikkeelle leipäkoneen maalaisleipäohjeella. Leipäkoneen reilun kolmen tunnin ohjelman aikana hapanjuuressa oleva villihiiva tuskin vielä pääsee vauhtiin, joten en puuttunut ohjeen kuivahiivan määrään. Sen sijaan veden ja jauhojen määrää vähensin. Arvioin karkeasti, että 100 g hapanjuurta vastaa 60 g jauhoja ja 40 g vettä. Jauhoina käytin pelkästään spelttiä.

Leipäkoneen ohjeissa on aina oleellista laittaa ainekset koneen sisuksiin oikeassa järjestyksessä. Jos kokeilet ohjetta, niin muista tarkistaa leipäkoneesi reseptivihkosesta, ettei siinä neuvota erilaista järjestystä.

3,2 dl vettä
2 tl suolaa
560 g spelttijauhoja
100 g vehnähapanjuurta
2 tl kuivahiivaa

Laita ainekset leipäkoneeseen järjestyksessä ja käynnistä kone (Tefalissa ohjelma 2, 1000 g). Kun ohjelma on valmis, avaa kone ja ota leipä ulos. Varo polttamasta näppejä!

Aika tiivistä tuosta leivästä tuli. Kuten odotinkin, ei hapanjuuri tosiaankaan ehtinyt mukaan kohotustalkoisiin. Sen sijaan makua hapanjuuresta kyllä tuli. Leipä oli siis selkeästi maukkaampaa kuin samalla ohjeella tehty leipä ilman hapanjuurta.

Tätä leipää tehdessä tuli vielä mieleen yksi idea, jota voisi leipäkoneen kanssa kokeilla. Nimittäin voisin ensin tehdä hapanjuuren avulla esitaikinan, jota kohottelisin 8 tuntia huoneenlämmössä ja sitten antaisin leipäkoneen työstää leivän loppuun. Erityisen hauskaa olisi jakaa esitaikina kahtia ja tehdä kontrollileipä perinteisin menetelmin ja verrata tulosta koneen työstämään. Tämä kuulostaa sen verran järjettömältä, että aivan pakko sitä on kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...