torstai 2. joulukuuta 2010

Laiskaa kukkoa viinissä

Tai ei kai se kukko niinkään laiska ole, vaan kokki. En nimittäin jaksanut työskennellä kanankoipien kanssa. Siksipä tässä ohjeessa käytetäänkin rintafileitä. Käy se näinkin, ja kukkuu myös, vaikka kanaa onkin. Ohje on alun perin Maija Silvennoisen kirjasta Maijan lihakirja. Alkuperäisessä versiossa käytettiin siis koipia, jotka leikattiin ensin halki kahteen osaan.

4 kanan rintafilettä
suolaa
valkopippuria myllystä
4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kirkastettua voita tai öljyä
100 g pekonia suikaleina
8 kuorittua kokonaista salottisipulia
3 valkosipulinkynttä viipaleina
1 tl timjamia
100 g herkkusieniä viipaleina
1 rkl tomaattipyreetä
suolaa
2 dl vettä
4 dl punaviiniä
1 dl persiljaa hienonnettuna

Mausta kanan rintafileet suolalla ja pippurilla sekä pyörittele ne vehnäjauhossa. Ruskista rintafileet paistinpannulla rasvassa. Lämmitä pata ja laita sinne pekoniviipaleet. Kun rasva alkaa tiristä, laita pataan myös sipulit ja herkkusienet sekä timjami. Kuullota hetkinen ja lisää tomaattipyree sekä suola. Anna kiehahtaa.

Sekoita joukkoon vesi, punaviini ja laakerinlehti sekä kananfileet. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää silputtu persilja juuri ennen tarjoilua. Tarjoile esim. perunamuusin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...