torstai 9. joulukuuta 2010

Chili con carne kaakaolla

Ilmeisesti oikeaan chili con carneen kuuluu kaakaota. Näin olen joistain resepteistä ymmärtänyt. Meksikolaisessa ruoassa kyllä olen aiemminkin törmännyt kaakaon ja suklaan käyttämiseen lihan kanssa, mutta enpä ole koskaan kokeillut.

Noh, nytpäs sitten kokeillaan. Otin pohjaksi perus chili con carne ohjeen, jota olen vuosikaudet soveltanut ja lisäsin siihen kaakaota. Maistelemalla totesin tämmöisen annostuksen olevan sopivan.

Oikeasti chili con carneen pitäisi myös laittaa useamman laatuisia chilejä, joista ehkä yksi tuo tulisuutta ja toinen mukavaa makua ja niin edelleen. Kaupassa valitettavasti sattui olemaan vain hyvää chiliä ja tylsää chiliä, joten päätin käyttää vain sitä hyvää tällä kertaa. Ehkä teen tarkempia kenttätutkimuksia reseptin chiliaspektin tiimoilta vielä myöhemmin.

400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 mieto tuore chili ilman siemeniä pieninä kuutioina
1 dl lihalientä
1 rkl tomattipyrettä
2 rkl kaakaojauhetta
1 tölkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 rkl cayannepippuria
suolaa
mustapippuria
paistamiseen voita

Käytin chilinä Fatalii Gourmet'n aji cristalia, jota näkyy ainakin lähi-Prismassa olevan ajoittain saatavilla. Rasia on vähän iso satunnaiseen käyttöön, mutta laitan ylimääräiset chilit pakastimeen. Pakastamisohje on tuolla viljelijän nettisivullakin. Tuo aji cristal on kyllä vähän tulisempaa kuin perushollantilaiset chilit, mutta ei kuitenkaan yhtä tulista kuin esim. habanero. Jos olet epävarma, niin laita chiliä ruokaan ensin vähän ja maista. Lisää tarvittaessa.

Ruskista sipuli ja valkosipuli kevyesti paistinpannussa voissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää sitten lihaliemi, tomaattipyre, chili sekä kaakaojauhe. Sekoita hyvin ja keitä noin kymmenen minuuttia. Lisää sitten pavut ja keitä vielä viitisen minuuttia. Mausta lopuksi suolalla, mustapippurilla ja cayannepippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoa riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...