New York, New York

Nyt se on kesälomareissu takana päin ja olen jälleen palannut Suomeen, jossa ulkona on kylmä ja sisällä kuuma. New Yorkissa olimme siis yhdentoista päivän verran. Siellä lämpötila oli parhaimmillaan 40 astetta celsiusta, mikä olikin historian neljänneksi lämpimin lukema, reilun asteen verran enemmän on ollut vuonna 1936 ja viimeksi 40 astetta mitattiin vuonna 1977. Tämmöistä tilastotietoa kertoivat NY1-kanavalla telkussa. Säämies oli ihan fiiliksissä noista "vaikuttavista lukemista" mittarissa.

Sisätiloissa oli tietysti suorastaan kylmä johtuen ylettömästä ilmastoinnin käytöstä. Esimerkiksi metrojunissa tuntui olevan lämmintä alle 20 astetta, mikä tuntui todella valtavalta erolta metrolaiturin kuumuuden jälkeen. Yleisesti metrolaiturilla tuntui olevan aina kuumempaa kuin ulkona.

Lähes kymmenen vuotta aiempi New Yorkin vierailuni oli kahden päivän mittainen, joten pohjatiedot olivat kohtalaisen heikot. Siksi lukaisinkin kolme matkaopaskirjaa sekä lukuisia nettisivuja ja lehtijuttuja, ettei ihan mene haahuiluksi koko reissu. Listasin ylös joukon oleellisia kohteita ja mahdollisia vierailun arvoisia ravintoloita. Lista venähti niin pitkäksi, että suurin osa jäi näkemättä, kun aika loppui kesken. Joku jo ehti ihmettelmään, että kuinka me niin kauan viihdyimme yhdessä kaupungissa. Kysyjälle suosittelen tarkempaa tutustumista aiheeseen, kaupungissahan on nähtävää vaikka kuinka pitkäksi ajaksi! Eihän Pariisiinkaan pelkkää Eiffelin parsaa mennä katsomaan.

New Yorkissa on hyvin tarjolla ruokaa kaikista maailman kolkista. Kohtalaisen hyvin surffasimme laidasta laitaan kaupungin erilaisten ravintoloiden kirjossa. Pienoisena harmina käynti Chinatownissa jäi niin lyhyeksi, että alueen ravintiloihin emme ehtineet tutustua.

Kaupunkiin sankoin joukoin 1800-luvulla saapuneiden Itä-Euroopan köyhien juutalaisten perua ovat kaupungin lukuisat delit, joiden myymät baagelit ovat paikallisten suosikkeja aamiaiseksi tuorejuustolla ja toisinaan myös kylmäsavulohella täytettynä. Delit tarjoavat myös isompaan nälkään vaikkapa pastramileipää. Aamiaisaikaan delissä istumalla baageleiden suosiosta saa aika selkeän näkemyksen. Elämänmenon hektisyys näkyy tässä hyvin, aamiainen syödään lennossa matkalla töihin.

Myös kiinalaiset ja italialaiset maahanmuuttajat ovat tuoneet oman ruokansa mukanaan New Yorkiin. Kiinalaisten kansoittama Chinatown laajenee jatkuvasti. Vieressä sijaitseva Little Italy puolestaan on kutistunut, eikä siitä ole oikeastaan juuri mitään aitoa jäljellä. Italialaista syntyperää olevat New Yorkilaiset asuvat pääasiassa ihan muualla kuin Manhattanilla. Suurin osa ns. italialaisista ravintoloista Little Italyssä on olemassa vain turisteja varten. Niiden aitous on siis suunnilleen Disneylandin luokkaa.

New Yorker

Majapaikkamme sijaitsi Midtownissa, aivan Grand Central-aseman naapurissa. Hotellimajoitukseemme ei kuulunut aamiaista, mutta kadun toisella puolella sijaitsi hyvä aamiaispaikka Pershing Square. Lisäksi Grand Centralin alakerrassa Dining Concoursella oli useampiakin kahviloita, joissa aamiaista, eli baagelia ja kahvia, oli saatavilla. Lähiympäristössä oli myös katutasolla samantasoisia kahviloita.

Blueberry pancakes with maple syrup

Tarjontaa oli siis aamiaisen suhteen, mutta silti kävimme kaikkiaan kolme kertaa Pershing Squarella, josta sai baageleille vaihteluksi vaikkapa mysliä maustamattomalla jogurtilla ja marjoilla ("Good Start") tai sitten sitä perinteistä munia ja pekonia ("New Yorker").

Good start

Paikan päällä puristettu appelsiinimehu oli erinomaista, eikä kahvissakaan ollut moittimista. Kahvia sai myös juoda ihan niin paljon kuin huvitti. Myös mustikkapannukakut vaahterasiirapilla olivat erinomaisia.

Onnekkaasti satuimme New Yorkiin juuri ravintolaviikon aikaan. Tämän kahden viikon mittaisen tapahtuman aikana siihen osallistuneet ravintolat tarjosivat kiinteänhintaista lounasmenua 24 dollarilla ja illallismenua 35 dollarilla. Menun kai oli tarkoitus olla kolmen ruokalajin, mutta osa ravintoloista korvasi kolmannen ruokalajin esim. lasillisella viiniä. Osa mukana olleista ravintoloista myös osallistui tapahtumaan vain lounaalla ja osa rajoitti osallistumisensa vain arkipäiville. Hyödynsimme näitä tarjouksia kaikkiaan neljä kertaa.

Lopuksi tähän sekalaiseen postaukseen voisin lisätä pari satunnaista havaintoa, jotka saattavat koitua jolle kulle hyödyksi. Ensinnäkin jos mieli tekee Broadwaylle musikaalia katsomaan, kannattaa lippujen hankkiminen suorittaa TKTS-kioskilla. Lisäksi kannattaa huomioida, että näitä on kolme kappaletta: suosituin ja siis pisintä jonotusta tarjoava sijaitsee Times Squarella, pienempi ja selvästi nopeamman asioinnin tarjoava kioski löytyy South Street Seaportilta (katujen John ja Front kulmassa). Kolmas kiska on Brooklynissä, mutta sen jonotilanteesta en osaa sanoa mitään, koska se ei sattunut reitin varrelle. TKTS-liput ovat puolen hinnan lippuja joko saman illan tai seuraavan iltapäivän näytöksiin. Isoille seurueille voi olla vaikeaa saada vierekkäisiä paikkoja, koska nämä ovat jämäpaikkoja.

Kuva on vähän tumma, mutta tuossa keskellä on se Times Squaren TKTS-kiska ja siinä on sitten sitä jonoa. Sitä on ainakin parin tunnin verran ja kello on noin kolme iltapäivällä. 

Times Squaren TKTS myy lippuja vain saman illan näytöksiin ja jonojen pituudesta päätellen lienee teoriassa mahdollista aamulla jonottamaan mennessä ehtiä saada lippunsa ennen näytöksen alkua klo 19. Pieni liioittelu sallittakoon. Jono kuitenkin on tolkuttoman pitkä. South Street Seaportilla myydään saman illan näytösten lisäksi seuraavan iltapäivän näytösten lippuja. Iltapäivänäytökset alkavat klo 14. Ostimme South Street Seaportin kiskasta liput seuraavan päivän iltapäivänäytökseen n. 10 minuutin jonotuksen jälkeen. Paikat olivat permannolla kolmannessa rivissä rivin oikean pään tuntumassa. Ihan ei sylkipärskeet yltäneet naamalle asti, mutta ei ollut kaukana. Aina jaksaa ihmetyttää, että miten ihmeessä ihmiset eivät tajua tulla sinne missä on lyhyempi jono, vaikka sama asia on kerrottu jokaisessa matkaopaskirjassa. No, ehkä muut eivät lue matkaoppaita.

South Street Seaportin TKTS-kiskan jonoa. Jono on siis tuo ihmisryhmä kuvan oikeassa alareunassa. Lippuluukut ovat heti oven sisäpuolella. Jono oli suunnilleen saman mittainen saapuessamme ja jonotus kesti n. 10 minuuttia. Henkilökunnan edustaja hengaili jonon liepeillä ja ohjeisti asiakkaita sekä vastaili kysymyksiin. 

Kiskan ikkunassa näkyvät myynnissä olevat näytökset. Esim. Book of Mormon on kuulemma myyty loppuun moneksi vuodeksi eteenpäin, joten sitä ei ole myynnissä. Sama koskee joitain muitakin supersuosittuja näytelmiä. Phantom of the Opera sopi meille ja olikin kyllä varsin vaikuttava. Rahalla saa näköjään hienoja lavasteita ja hyviä esiintyjiä.

Toisena vinkkinä paremman puoliskon tekemä askarteluharrastukseensa liittyvä havainto. Nimittäin helmiaskartelijoille suunnattuja kauppoja ei netistä hakemalla oikein näyttänyt Manhattanilla olevan. Ilmeisesti eivät isommin itsestään netissä ilmoittele. Sattumalla bussilla ohi ajaessa kuitenkin havaitsimme, että kolme tällaista kauppaa oli ihan vieri vieressä 6. Avenuella 39. kadun kulman paikkeilla. Yksi kaupoista näkyi olevan auki klo 19 asti ja muut klo 20 asti illalla.

Lähteinä näille tiedolle toimivat Wikipedia, Rough Guide to New York, Mondon New Yorkin opas, Eyewitness Travel Guide New York sekä Lonely Planet New York. Yritän kirjailla vielä lisää nimenomaan ravintolakokemuksia vielä myöhemmin, kunhan nämä lomakiireet tästä helpottavat.

Ad hoc-salaatti

Iltapalaksi teki mieli salaattia, joten suoritin satunnaisotannan jääkaapista. Leikkelin ja kuutioin ja huuhtelin ja revin ja laitoin kippoon. Tämmöinen oli lopputulos.

2 puskaa jääsalaattia
1 puska rucolaa
2 grillattua kanan rintaleikettä kuutioituna
1 avokado kuutioituna
puolikas hunajameloni kuutioituna
puolikas kurkku kuutioituna
rasia kirsikkatomaatteja
kourallinen kurpitsansiemeniä
kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä

Päälle sitten vielä vähän mustapippuria ja loraus oliiviöljyä. Jep. Valmista tuli.

Saanko esitellä: Zappa pomodoro, tomaattikeitto

Tomaatti näkyi olevan kesä-heinäkuun ruokahaasteen aiheena. Mutta hei, minähän pidän tomaatista! Semmoisista kypsän punaisista makoisista tomaateista. Ihan jopa niin paljon, että olen yrittänyt moisia itsekin kasvattaa, vaikka viljelyalaa ei olekaan kuin pieni nurkkaus parvekkeella.

Höh, tulipas ruma soppa.

Elikkäs sitten vain miettimään sopivaa ohjetta. Pidän kovasti italialaisesta tomaattikeitosta pappa pomodorosta. Siitä se ajatus sitten lähti. Koska kotona sattui olemaan Hakaniemen torilta ostettuja hyvin kypsiä tomaatteja sekä anopilta saatua raparperia, lähdin näitä yhdessä keittelemään. Tässä tulos. Koska alkuperäistä keittoa pikkuisen jazzahtavampi yhdistelmä syntyi tästä, tuli nimikin sen mukaan.

Ohje syntyi ihan täysin siinä keittoa hämmennellessä, joten en uskalla tästä ketään ulkopuolista mennä syyttämään.

500 g kypsiä tomaatteja
100 g raparperia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 viipaletta ruisleipää
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl sokeria
2 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl kreikkalaista jogurttia

Lohko tomaatit ja poista kannat. Kuori raparperit ja leikkaa paloiksi. Kuutioi sipuli ja valkosipulin kynnet samoin kuin leipäviipaleet. Laita kaikki ainekset paitsi jogurtti kattilaan ja keitä noin puolisen tuntia. Lisää jogurtti ja sekoita hyvin. Syö.

Matkavalmisteluja

Kesäloma alkoi ja matka siintää välittömässä lähitulevaisuudessa. Päätin hakea pientä tuntumaa New Yorkin tunnelmaan poimimalla Alkosta Brooklyn Breweryn tuotantoa olevaa olutta Brooklyn Local 2. Kyseessä on tumma belgialaistyylinen ale-olut, jossa on alkoholia 9 tilavuusprosentin verran. Olut on sameaa johtuen siitä, että se on läpikäynyt toisen käymisensä pullossaan. Pullokoko on 0,75 litraa ja pullo on suljettu samppanjakorkilla. Ei näitä ihan hirveän montaa tarvi meikäläisen illassa juoda, jos aikoo omin jaloin vielä matkata.

Noh, todettakoon, etten ole mikään oluiden asiantuntija. Belgialaistyyliseksi tämän olisin kyllä osannut todeta. Maku oli vähän mäkkityyppisesti kohtalaisen harmiton. Näin vahva olut ei täysin mauton voi olla, mutta vähäsen vahvempaa humalointia olisin voinut toivoa. Näin jälkikäteen arvioisin, että jos tuttu Alkon myyjä olisi ollut paikalla, olisi hän varmasti estänyt minua ostamasta tätä olutta. Siltikin ihan kiva oli tätä kokeilla. Kyllä tämä nyt Budweiserin voittaa.

Kotona oli jäljellä muutamia ylijäämäbaageleita, jotka täytin tuorejuustolla, savulohella ja punasipulilla. Tämmöisen evään kanssa olut toimi ihan hyvin. Melkein voisin jopa suositella ruokajuomaksi. Paikan päällä New Yorkissa täytynee sitten tutustua Brooklyn Breweryn valikoimiin laajemminkin. Niitä voisi vaikkapa hankkia hotellihuonetissuttelutarkoitukseen.

Mansikkatorttu punaviinisiirapilla

Postiluukusta oli viimeisen työpäivän aikana kolahtanut uusi Glorian Ruoka & viini-lehti. Siinä oli tämmöinen kakkuohje, jota ei voinut mitenkään olla kokeilematta. Ihan yhtä kaunista en saanut aikaiseksi kuin lehden väki, mutta maussa ei ollut moittimista. Vaimoke tosin kommentoi, että vähempikin sitruunaisuus olisi riittänyt. Minä pidin tuosta sitruunan happamuuden makeutta taittavasta efektistä. Jos kuitenkin olet vähemmän sitruunan ystävä, voit varmaankin jättää sitruunan kuoren pois ja ehkä korvata sitruunamehun vaikkapa tilkalla tuota mansikoiden marinointilientä.

pohja
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
75 g voita
3 rkl kuohukermaa

valkosuklaatäyte
500 g mansikoita
1 1/2 dl punaviiniä (suositellaan merlot, grenache tai syrah-rypäleistä valmistettua)
200 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
3 1/2 dl kuohukermaa
2 tl luomusitruunan raastettua kuorta
1/2 dl sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa

punaviinisiirappi
1 1/2 dl punaviiniä marinointiliemestä
3/4 dl hillosokeria

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. Ohjeessa suositeltiin halkaisijaltaan 24 cm vuokaa, mutta minä käytin 20 cm vuokaa. Pohjataikinaa ei tällöin tarvita ihan yhtä paljon ja kakusta tulee korkeampi. Itse asiassa 20 cm vuokaan riittää puolet ohjeen taikinamäärästä. Täyte mahtui juuri ja juuri.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa myös keltuaiset sokerin kanssa toisessa kulhossa vaahdoksi.

Yhdistä jauhot, mantelihauhe ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi. Sekoita kuiva-aineet, voi ja kerma ketuaisvaahtoon. Kääntele valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Älä paista liikaa, ettei pohja kuivu.

Viipaloi mansikat. Kaada viini joukkoon ja jätä maustumaan lopun täytteen valmistuksen ajaksi.

Irrota kakku vuoasta jäähtymään. Pese ja kuivaa vuoka.

Paloittele suklaa ja sulata se varovasti vesihauteessa. Liota liivatelehdet väljään astiaan kylmään veteen ja anna pehmetä n. 5 minuuttia. Kuumenna sitruunamehu. Purista liivatteista vesi ja liuota liivatteet mehuun.

Vaahdota kerma ja mausta se sitruunankuorella ja maun mukaan sokerilla. Sekoita tuorejuusto, liivateseos ja valkosuklaa vaahtoon. Valuta mansikat, käytä marinointiliemi siirappiin.

Vuoraa vuoka 2 isolla tuorekelmupalalla siten, että kelmun päät roikkuvat reunojen yli. Tämä auttaa kakkua irtoamaan vuoasta. Laita kakkupohja vuokaan.

Ripottele mansikat kakkupohjalle. Kaada täyte mansikoiden päälle. Tasoita pinta ja peitä vuoka kelmulla. Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 6 tuntia tai yön yli.

Valmista siirappi. Laita viini ja sokeri kattilaan. Anna porista keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi. Huomioi, että seos jähmettyy hieman jäähtyessään. Anna siirapin jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Valuta siirappia hyytyneen kakun pinnalle koristeraidoiksi ja pilkuiksi juuri ennen tarjoamista.

Rento ja rauhallinen sunnuntaiaamiainen kotona

Matkailun yksi ehdottomia hyviä puolia on valmis aamiainen. Hotellin pöperöillä pärjää pitkälle, mikä ainakin euroopassa onkin hyvä juttu, sillä lounasta on yleensä tarjolla vasta iltapäivän puolella. Tämän kesän matkallamme ei hotelliaamiaista ole luvassa, joten joudumme heti alkajaisiksi vääntäytymään johonkin lähikahvilaan sapuskaa hakemaan. Edellisen kesän kokemuksen mukaan tämäkään ei välttämättä ole huono vaihtoehto, mikäli hotellin lähistöltä löytyy riittävästi valinnanvaraa ja tällainen toiminta on myös paikallisten keskuudessa yleistä.

Joskus kotonakin on mukava vähän panostaa reilumpaan aamiaiskattaukseen. Yleensä tämä rajoittuu viikonloppuihin tai loma-aikaan, koska työaamuina tällaiseen luksukseen ei yksinkertaisesti aika riitä.

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa on tämmöinen kesäisen sunnuntain kotiaamiainen. Tarjolla on perussettiä, eli munakokkelia ja rapsakkaa pekonia, juustoja, croisantteja sekä ranskalaisella että italialaisella tavalla, mansikoita ja kirsikkatomaatteja, mysliä, hedelmiä ja kotitekoista leipää. Myös luonnonjogurtti kuului ohjelmaan, mutta se unohtui kuvasta. Siitä syntyi hyvä sekoitus myslin ja hedelmien kanssa. Niin, ja olihan tuossa pieni pullo samppanjaakin sekä italialaisia leikkeleitä. Kunpa olisikin joka aamu mahdollisuus tällaiseen.

Illallinen Sassossa, jälleen kerran

Käväisimme puolen vuoden tauon jälkeen ruokailemassa ravintola Sassossa, kun oli vähän juhlan aihetta. Aiemmin olemme aina istuskelleet salin reunalla. Tällä kertaa pöydäksi arpoutui keskellä salia sijaitseva pyöreä pöytä. Paikka oli hyvin meluisa, mikä haittasi sekä keskustelua pöydässä että tarjoilijan kanssa kommunikointia. Väkeä tuli ja meni ja pääasiassa ravintolassa oli kohtalaisen täyttä. Myös maamme tuore hallitus oli edustettuna.

Yleensä Sasson ruoka ja palvelu ovat saaneet hymyn huulille. Erityisesti Sasson risotot ovat olleet minulle mieleisiä. Nytkin valitsemani risotto milanese sydänsimpukoilla oli erittäin hyvää samoin kuin sille suositeltu viini.

Muutoinkin ruoka oli jälleen mainiota, mutta palvelussa ei päästy ihan samaan mutkattomuuteen kuin aiemmin. Tarjoilijamme oli ehkä pari pykälää liian varovainen. Ajoittain joitain ruokia tuonut ja jälkiruokatilauksemme vastaanottanut tarjoilija oli enemmän sitä tuttua Sassoa.

Toinen pieni moite tulee pääruoalle suositellusta viinistä. Pääruokana söimme molemmat naudan marmorifilettä korvasienikastikkeella. Tarjoilija ehdotti viiniksi joko erästä Veneton alueelta kotoisin olevaa punaviiniä tai rosso di montalcinoa. Minulle Montalcino on selkeä heikko kohta, koska olen jo kymmenen vuotta sitten brunelloa ensimmäisen kerran Italiassa maistettuani liittynyt Montalcinon punaisten fanikerhoon. Olen myös käynyt kylässä ihan paikan päällä tutustumassa parinkin viinitilan toimintaan.

Valitsin siis rosson, joka jyräsi ruoan täysin alleen. Viini ehti viipyä lasissa varsin kauan, koska pääruoan aikaan ravintolaan oli tullut paljon väkeä ja keittiössä pukkasi kiirettä. Viini ehti siis ainakin hengitellä ihan tarpeeksi.

Jälkiruokaviinin kanssa meni sitten paremmin. Suositeltu laseittain myyty viini olikin päässyt loppumaan, joten tarjoilija toi korvaavaksi juomaksi hieman hintavampaa normaalisti vain pullottain myytävää viiniä. Tarjoilija myi viiniä kuitenkin lasillisen sen edullisemman viinin hinnalla, koska oli sitä jo ehtinyt suositella.

Viini oli täydellinen pari espressosemifreddolleni, joka muutoinkin oli erittäin hyvää. Parempi puolisko oli valinnut jälkiruoaksi suklaamoussekakkua ja vadelmajäätelöä, joista varsinkin jälkimmäinen oli superhyvää.

Varsin iloisina tälläkin kertaa poistuimme ravintolasta. Kello näytti jo reilusti yli kymmentä illalla ja keli oli juuri sitä mitä Suomen kesä voi kauneimmillaan tarjota. Ei siis ollut pakkasta, eikä luntakaan satanut.