lauantai 2. toukokuuta 2015

Pieni leipäkoulu

Glorian Ruoka & Viini järjesti kuuden tunnin pikakurssin hapanjuurileivän leivontaan otsikolla Pieni leipäkoulu. Kurssille otettiin vain 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta osallistujaa ja ilmeisesti enemmänkin olisi halukkaita ollut. Minä sain jännittää varasijalla kurssia edeltävälle viikolle asti ennen kuin osallistumiseni varmistui.


Opinahjona toimi lehden uutuuttaan hohtava testikeittiö Ruoholahdessa. Muutto uusiin tiloihin oli tapahtunut aivan hiljattain ja tästä johtuen oli henkilökunnallekin muutama pieni yksityiskohta epäselvänä. Esim. yksi hissi ei toiminutkaan viikonloppuna. No, eipä siinä mitään, pääsimme kulkemaan koko toimituksen läpi matkalla keittiöön. Ainahan se on kiva päästä vähän nuuskimaan kulissien taakse.


Kouluttajana toiminut Jukka Kotkanen oli jo ehtinyt paistaa useammankin leivän maistiaisiksi heti alkuun. Hyviähän ne olivat. Odotukset olivat tässä vaiheessa jo korkealla, kun tarkoitus oli samanlaista leipää saada itsekin aikaiseksi päivän mittaan.


Päivän ohjelma oli tarkoin harkittu. Aloitimme homman ihan lopusta, eli saimme viimeistellä aluksi neljä päivää aiemmin aloitetun ruisleipätaikinan ja sen jälkeen edellisenä päivänä aloitetun vehnäleipätaikinan. Näin siis skipattiin osa työvaiheista ja kuuden tunnin lyhyt aikaikkuna ei ollut enää rajoittavana tekijänä.


Ruistaikinaan lisättiin jauhoja ja leipä pyöräytettiin kartion muotoiseksi odottelemaan. Kun taikinan huippu oli laskeutunut ja pinta kauniisti halkeillut, oli aika laittaa leipä uuniin. Minun taikinaani lipsahti vähän liikaa jauhoja ja se jäi hieman turhan kovaksi. Vein leivän lopulta kotiin paistettavaksi.


Vehnäleipätaikinaa venyteltiin sitkon aikaansaamiseksi ja sitten taikina alustettiin jauhotettuun kohotuskoriin kohoilemaan. Siitä se sitten aikanaan kipattiin lankulle, tehtiin nopeasti viillot pintaan ja sitten leipä laitettiin uuniin.


Toimituksen väestä Hanna Jensen oli keitellyt valtavan hyvää ranskalaista tomaattikeittoa, jonka ohje löytyy täältä. Keiton kanssa hörpimme itävaltalaista rose-viiniä, joka olikin keiton kanssa erinomainen pari (Viinin vuosikerta näkyy Alkossa jo vaihtuneen).


Uunista otettujen leipien ihmettelyn ohessa saimme paljon tietoa raaka-aineista sekä vinkkejä leipien leipomiseen. Lopuksi vielä aloitimme uuden vehnäleipätaikinan, joka matkasi kotiin taikinan muodossa. Paistoin sen kotona seuraavana päivänä ja lopputulos oli erinomainen. Tämä siitäkin huolimatta, että taikinasta jäi suola kokonaan pois. Uppiniskaisesti olin päättänyt hyödyntää autolyysia ja lisätä suolan vasta lopuksi kotona. Enkä siis sitten lisännyt.

Oppien lisäksi kurssilta jäi kotiin viemisiksi kassillinen välineistöä. Tärkeimpänä saimme vehnä- ja ruisleivän juuret. Ehdimme leipomishommissamme sotkea kaikenlaista varustetta. Nämä sai myös viedä mukanaan. Myös pussillinen Helsingin Myllyn jauhoja kuului temppukassin sisältöön. Leivontavälineistö onkin nyt varsin hyvin täydennetty. Näillä on hyvä jatkaa.


Leipäkoulun oppeja yritän jakaa myöhemmin jahka pääsen niitä enemmän hyödyntämään käytännössä. Leipäaiheista asiaa on siis luvassa blogiin lähiaikoina taas lisää. Juuret ovat viikon jälkeen hengissä ja voivat hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...