sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Igorin kana

Tämä ohje on Peggyn pieni punainen keittiö-blogista. Kuulemma tämä on ollut kovasti suosittu ohje viime aikoina. Minulta moinen on mennyt ohi, mutta pakkohan sen on totta olla, jos joku on kuulemma näin netistä lukenut. Joka tapauksessa päätin ohjetta kokeilla.


En malttanut olla vähän sohlaamatta ohjeen kanssa niin kuin tapanani usein on. Ensinnäkin puolitin ohjeen. Lopputuloksena oli mielestäni hyvin neljälle ruokailijalle riittävä määrä. Tästä johtuen jouduin arpomaan kaupassa paprikoiden kanssa. Alkuperäisessä ohjeessa kun oli yksi punainen ja yksi keltainen paprika. Keltaisista löytyi tällä kertaa parempi yksilö, joten vain sellainen päätyi mukaan. Värikkäämpi annoksesta olisi tullut sillä punaisella paprikalla. Smetanaa myös laitoin vähän vähemmän, koska näin selvisin yhdellä purkilla.

400 g kanan filettä
1 paprika suilaloituna
1 sipuli kuutiotuna
2 valkosipulin kynttä kuutioituna
35 g tomaattipyrettä
1/2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 dl kanalientä
120 g smetanaa
(1/2 kuutioitu maustekurkku)
kourallinen lehtipersiljaa
mustapippuria myllystä
voita ja öljyä paistamiseen

Kuullota sipulit voissa pannussa. Lisää tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, silputtu persilja ja kanaliemi. Lisää myös smetana ja sekoita hyvin. Anna porista muutama minuutti. Paista kanat nopeasti kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa niin, että saat kauniin paistopinnan. Asettele fileet uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Tarkoitus on saada fileet peittymään kastikkeeseen. Jos haluat, voit tässä kohtaa lisätä mukaan maustekurkun. Laita 175-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Tarjoile vaikkapa riisin kanssa. Ilmeisesti myös pasta ja peruna ovat mahdollisia vaihtoehtoja.

Minä jätin maustekurkun lisäämättä. Seuraavaksi voisin kokeilla maustekurkun kanssa, koska selvästi se olisi tähän sopinut hyvin. Tämmöisenäänkin ruoka oli hyvää ja kohtalaisen nopsaa valmistettavaa. Lisättäköön arkiruokalistalle siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...