Illallinen Istanbulin kattojen yllä

Istanbulin reissulla päätimme kokeilla modernia turkkilaista keittiötä edustavaa enemmän fine diningin suuntaan kallellaan olevaa ravintola Miklaa, joka sijaitsee ökyhotelli Marmara Peran ylimmässä kerroksessa. Kyseessä on sen verran keskimääräistä lähialueen taloa korkeampi tötterö, että sieltä avautuu kelvolliset näkymät yli kaupungin kattojen. Sijainti kukkulalla toki auttaa myös.

Ravintola tarjoaa joko kolmen ruokalajin kiinteänhintaista menua tai seitsemän ruokalajin maistelumenua. Kolme ruokalajia saa valita ilmeisesti aika usein vaihtuvasta ruokalistasta. Samaiselta listalta ovat poimittuja myös tämän seitsemän ruokalajin maistelumenun tarjottavat. Seitsemän tapauksessa valintaa ei saa tehdä itse, vaan valinnat on tehty valmiiksi.

Päädyimme kolmeen ruokalajiin. Ennen ensimmäistä ruokalajia saimme tervehdyksenä keittiöstä pienen purkillisen kalaa liemessä. Annos esiteltiin kyllä, mutta maisemien ihastelu vei osan huomiosta, joka olisi tarvittu vahvalla turkkilaisella korostuksella varustettuun selontekoon. Ei siis ollut suurta selvyyttä mitä syötiin. Kalan rakenne ja maku toivat mieleen sushin, eli kala oli oletettavasti raakaa.

Leipääkin aterian kanssa tarjottiin. Leipä maistui hapanjuureen tehdyltä ja oli muutoinkin kyllä minun makuuni sopivaa. Leivän kanssa tarjottiin oliiviöljyä, voita, merisuolaa sekä vuohenjuustopohjaista levitettä.

Minä valitsin alkuruoaksi rapsakoita sardiineja. Ne tulivat ohuen ohuen oliiviöljyleivän kyljessä kiinni sitruunamajoneesin kanssa. Ruokailuvälineitä ei näille tarjottu. Juomaksi sain lasillisen paikallista valkoviiniä. Rypälelajike oli täysin vieras, eikä muitakaan yksityiskohtia jäänyt mieleen. Viini oli joka tapauksessa mainio sardiinin kaveri.

Vaimoke päätyi egean hummeriin, joka saapui oliiviöljyssä lillutettujen herneiden ja sitruunankukkakeiton kanssa. Turkkilainen chardonnayviini toimi kuulemma tämän maukkaan alkuruoan kanssa oikein hyvin. Toinen puoli lasillisesta jäi odottamaan pääruokaa. Juoma valittiin siis molempia silmällä pitäen.

Pääruokana parempi puolisko otti kasvistäytteisiä täysjyvävehnämanteja, jossa oli jogurttia, tomaattia, paahdettua valkosipulia sekä sumakkia. Tässä kohtaa oltiin vähän tuntemattomalla sektorilla, mutta oletus oli, että nämä mantit (taivutetaan noin tai sitten jotenkin muuten tai ehkä jopa löytyisi joku oikea suomennos) ovat jonkinlaisia taikinanyyttejä. Näinhän ne sitten olivatkin. Kuulemma ruoka oli todella hyvää. Viini tosin ei ollut enää ihan yhtä hyvä pari tälle ruoalle kuin alkuroan hummerille.

Minä pysyin lammasruokavaliossa ottaen lampaan entrecôtea, jolla oli kaverina revityllä lampaanpotkalla täytettyjä manteja, kanelia, hummusta sekä sieniä. Lammas oli jätetty todella mehukkaan punaiseksi ja todella mehevää se olikin. Annos näyttää kuvassa aika pieneltä, mutta kyllä siitä ihan täyteen tuli. Lampaan kanssa oikein hyvää pataa oli myös paikallinen punaviini, josta en enempiä speksejä osaa antaa.

Jälkiruokana minä luotin hapankirsikkaan, joka tarjottiin kompotin muodossa mukanaan kokojyvävehnää, paahdettuja manteleita, hunajaa sekä jäätelöä. Namia oli. Kuvassa näkyvät ohuet lastut ovat kirsikasta lähtöisin. Ne olivat varsin happamia ja kävivät hyvin yhteen makean jäätelön kanssa.

Vaimoke halusi suklaata. Ja sitä sitten tuli, vähän liikaakin. Kuvassa näkyvä iso köntti on melkolailla täyttä paksua tummaa suklaata pistaasilla kuorrutettuna. Suklaata oli siis ihan tolkuton määrä. Osa jäi jopa syömättä. Ihan oikeasti. Muita mukana olleita olivat makea jogurtti, "linnunkakkapulveri" ja mansikkasorbetti. Linnunkakka oli hassu ja sorbetti superhyvää. Maistoin sitä itsekin ja oli kyllä todella mansikkaista. Jotain muruja oli myös mukana.

Lopuksi otettiin vielä kahvit, tavasta poiketen ihan espressot. Yleensä aterian päätteeksi otettiin turkkilaista kahvia, mutta tällaisen illallisen päätteeksi espresso tuntui sopivan paremmin. Kahville saatiin kaveriksi suklaatryffelit.

Miklasta jäi paljon hyviä asioita mieleen. Ainoa pieni miinus voitaisiin antaa vaimokkeen jälkiruoan kohtuuttomasta suklaan määrästä, mutta se ei nyt valtavan iso miinus voi olla. Ainoana reissun aikana testatuista ravintoloista Miklassa myös osattiin tarjota viinit oikein temperoituina. Yleensä punaviinit tarjottiin Istanbulissa tolkuttoman lämpiminä. Todella upeat näkymät jäivät myös mieleen. Laskua saatiin aikaiseksi noin kolmen keskivertoillallisen verran, mutta silti tästä lystistä maksoi mielellään.