Crema catalana

Joitain vuosia sitten Barcelonan kesälomareissulta kotiuduttuani etsiskelin netistä ohjetta tähän paikan päällä paljon syömääni jälkiruokaan. Ohjeissa valitettavasti tuntui jääneen ymmärtämättä, että crema catalana ei ole creme brulee. Creme brulee maustetaan vaniljalla, kun taas crema catalanassa käytetään kanelia. Lisäksi olin ymmärtänyt, että crema catalanaa ei yleensä käytetä uunissa.

Onneksi mainio nettioperaattorini Welho tarjoili nettiyhteyden nopeutta nostaessani pariksi kuukaudeksi kaupan päälle kahdeksan maksukanavan pakettia. Sieltähän sitten ruksailin valikoimasta kaikki ruokaohjelmia suoltaneet kanavat ja tallentelin niitä digiboksi punaisena. Travel Channelilta tuli jokin Barcelonan matkaopasohjelma, joka päätyi kiintolevyn nurkalle. Siinä crema catalanan valmistamista ohjeisti jälkiruoistaan tunnetun ravintola Espai Sucren sapuskanvääntäjä. Samankaltainen ohje löytyi myös kirjasta Ruoanvalmistuksen käsikirja jopa vähän tarkemmin raaka-ainemäärin höystettynä. Tässä tuo ohje.

1/2 l täysmaitoa
1 kanelitanko
1/4 sitruunan kuoret suurina paloina
85 g sokeria
4 munankeltuaista
15 g maissitärkkelystä
pinnalle sokeria

Laita maito, kanelitanko ja sitruunan kuoret kattilaan. Kiehauta, siirrä pois lämmöltä ja anna hautua kannen alla 10 minuuttia. Siivilöi ja pidä lämpimänä.

Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri vesihauteessa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maissijauhot ja sekoita. Kaada vähän kerrassaan joukkoon lämmin maito koko ajan sekoittaen. Lämmitä seosta vesihauteessa koko ajan sekoittaen kunnes seos paksuuntuu. Tämä kestää ainakin puolisen tuntia (en kyllä katsonut kellosta, mutta tosi kauan kesti). Muista sekoittaa koko ajan, muuten tulee klimppejä. Laita annosvuokiin ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Ennen tarjoamista ripottele pinnalle sokeria ja kuumenna joko uunissa grillivastusten alla tai kaasutohottimella kunnes sokeri palaa kauniin ruskeaksi. Anna levätä 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Se toimii! Aiemmista yritelmistäni tuli lähinnä sanomista, mutta tästä riitti kehuja vielä sinä kolmantenakin päivänä, jona tätä söimme (tein tupla-annoksen, josta riitti kahdelle turhankin paljon syömistä!). Keitosta hämmennellessä tulee väkisinkin tuoksuista mieleen joulupuuro, joten tämä jälkiruoka sopii mitä mainioimmin tähän vuodenaikaan.