Nizzan salaatti savulohella

Kylläpäs nyt S-Ryhmän kauppojen asiakaslehti Yhteishyvän ruokaohjeet osaavat yllättää positiivisesti. Tilasin ohjeet rss-feedinä suoraan Google Readeriin ja tämmöinen sieltä eräänä päivänä sattui silmään. Piti kokeilla. Toimi kyllä, vaikka vaihdoinkin kylmäsavulohen lämminsavustettuun versioon.

200 g vihreitä papuja paloina (pakaste)
200 g savulohta
4 keitettyä perunaa
1 ruukku jääsalaattia
4 tomaattia
1 punasipuli
1/4 kurkkua
10 mustaa oliivia
3 keitettyä kananmunaa

kastike
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
2 tl dijoninsinappia
suolaa ja mustapippuria myllystä

Oliiveina käytin kalamataoliiveja, jotka näkyivät olevan ainakin lähi-Prisman valikoimista ainoita värjäämättömiä. Ostin tietenkin myös oliivit kivineen, koska teollinen kiven poisto tekee pahaa oliiville. Kivien poisto toki on vähän työlästä, mutta ehdottomasti sen arvoista.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Keitä papuja vähässä vedessä, valuta ja sekoita joukkoon vähän salaatinkastiketta. Kuori ja viipaloi perunat. Viipaloi myös tomaatit, leikkaa sipuli renkaiksi ja pilko kurkku.

Kasaa salaatti tarjoiluastiaan. Laita pohjalle salaatinlehdet ja kippaa päälle pavut, perunat, tomaatit, sipuli ja kurkku. Lisää koko komeuden kruunuksi kala, munanlohkot ja oliivit. Kaada päälle loput kastikkeesta.

Pastaa kermaisessa sienikastikkeessa

Tämmöinen mukava pastaohje löytyi pienestä italialaisia reseptejä sisältävästä keittokirjasta. Ohjeessa ei ole lihaa, mutta koemaistelun perusteella veikkaisin esim. suikaloidun italialaisen salamin sopivan tähän hyvin.

Tämä ohje tarjoaa myös hyvän tekosyyn ostaa pullollinen portviiniä, joka on hyvää näin kesälläkin. Varsinkin jos sattuu harrastamaan sikarin polttelua, mihin portviini on mitä mainioin kyytipoika (älköön kukaan aloittako tupakointia, tupakka tappaa!). Vähemmän savuisille portviini käy hyvin suklaisen jälkiruoan kaveriksi. Naminami.

Alkosta saa keittiötarkoituksiin paremmin sopivassa pienemmässä pullokoossa esim. Taylorin LBV-portia, joka on ihan kelpo. Toimii myös juotavaksi, joskaan ei ole ihan yhtä hyvä kuin taivaallinen saman valmistajan 10-vuotias tawny. Ai jai, tulee ihan joulua ja juustotarjotinta ikävä, kun vain ajatteleekin Taylorin tawnya.

4 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
6 viipaloitua salottisipulia
400 g viipaloituja sieniä (esin. herkkusieniä)
suolaa ja pippuria
1 tl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kuohukermaa
2 rkl portviiniä
115 g aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuina
350 g pennepastaa
2 rkl silputtua lehtipersiljaa

Sulata voi öljyn kanssa pannulla. Kuullota sipulia rasvassa, kunnes sipuli pehmenee. Lisää sienet ja kuumenna miedolla lämmöllä 2 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää jauhot ja hämmennä minuutin ajan.

Ota pannu hetkeksi pois kuumalta levyltä. Lisää hämmennellen sekaan kerma ja portviini. Nosta takaisin liedelle. Lisää aurinkokuivatut tomaatit. Lämmitä sekoitellen noin 8 minuuttia.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Sekoita kastikkeen joukkoon. Ripottele päälle silputtu persilja ja tarjoile heti.

Lehtipersilja ei muuten pienen kokeilun perusteella ole niitä yrttejä, jotka kestävät hyvin pakastamista. Jouduin joskus ostamaan rasiallisen lehtipersiljaa, kun ruukkumalleja ei kaupassa ollut. Rasiassa yrttiä oli aivan liikaa, onnistuin käyttämään vain murto-osan. Päätin kokeilla lopun pakastamista. Valitettavasti sulatuksen jälkeen totesin maun muuttuneen varsin ikäväksi. En suosittele.

Samppanjaa Stockalla

Helsingin Stockmannin 8. kerroksen ravintolamaailmassa sijaitsee samppanjabaari Sweet, joka on tunnettu kohtuulliseen hintaan laseittain myytävistä samppanjoistaan. Päätimme kesäloman viime metreillä käydä kokeilemassa, miltä maistuvat kuplamehut kauppamiljöössä. Paikka näyttää ainakin lasin läpi katsottuna ihan viihtyisältä.

Laseittain myytäviä samppanjoita näkyi olevan kuutta erilaista sekä lisäksi vielä kausisamppanja päälle. Keskiviikkoisin klo 16 jälkeen on myös tarjolla Krugin (ilmeisesti) vakiosamppanjaa hintaan 20 euroa/lasi, minkä tarjoilija kertoi halvimmaksi mitä Suomesta löytyy. Lienee ihan validi väite. Joskus muistan Groteskin baarissa työnantajan rahalla maistaneeni lasillisen Krugia, mutta silloin ei jäänyt hinta mieleen. Muutoin en kyseistä juomaa ole laseittain nähnyt myytävän ja pullon hinnan ollessa Alkossa siinä 165 euron tietämillä tuo 20 euron lasillinen kuulostaa ihan turvalliselta tavalta tutustua tähän kohtalaisen arvostettuun juomaan. Jos ei sitten vaikka sattuisi siitä tykkäämäänkään.

Erittäin fiksusti näistä kuudesta tarjolla olevasta samppanjasta on mahdollista ottaa maistelusetti, missä kutakin juomaa tulee nautittavaksi 4 cl verran, yhteishintaan 35 euroa. Mikäli vähempi riittää, voi valita maistettavaksi vain kolme kuudesta, jolloin hinta on reilun 16 euron tietämillä. Hinnat ulkomuistista, voinevat siis heittää pikkuisen. Tämä samppanjatasting oli juuri se mitä täältä paikasta tulimme hakemaan.

Tuo 4 cl/viini on ihan järkevä määrä, eikä 35 euron hinta kuuden eri samppanjan maistamisesta ole ollenkaan paha. Maistelu on myös järkevästi rakennettu, viinien järjestys ennalta mietitty ja tarjoilija vaikutti myös varsin tietäväiseltä, kun kyselin rosen valmistusmenetelmää jne. Jokaiseen kysymykseen sain vastauksen ja kaveri muutoinkin tuntui osaavan asiansa. Omien havaintojen kirjaamista varten pöytään saapui ihan pyytämättä kynä ja paperia, johon oli esitäytetty viinien nimet. Tuolitkin olivat mukavat istua. Kokonaisuutena tämä oli kyllä ehdottomasti suosittelemisen arvoinen elämys.

Maistetut samppanjat olivat:

• Veuve Clicquot Sec
• Moët & Chandon Brut Imperial
• Mercier Brut Rosé
• Ruinart Blanc de blanc
• André Clouet Brut
• Jacques Lassaigne Blanc de blanc

Maisteltavista kaksi ensimmäistä olivat ehkä hieman tylsiä, mutta toisaalta juuri noita varmaan menee laseittain kohtalaisen paljon, eli siinä mielessä valinnan ymmärtää.

Erittäin mielenkiitoista tässä setissä oli se, että juuri yleensä tastingien tylsimpinä samppanjoina pitämäni blanc de blancit olivat se mielenkiintoisin anti. Mukavaa oli myös maistaa kerrankin kahta täysin erilaista blanc de blancia samalla kertaa.

Näistä maistetuista blanc de blanceista varsinkin Lassaignen tulkinta aiheesta oli mainio. Kyseessä on viljelijätuottaja kohtalaisen tuoreelta samppanja-alueelta ja siksi erottuminen on paikallaan. "Kohtalaisen tuore" tarkoittaa sitä, että alueelle on istutettu viiniköynnöksiä vasta 1960-luvulla. Lassaignen blanc de blancista tuli ensiksi mieleen voinen ranskalainen chardonnay-valkoviini, ei niinkään samppanja. Ero Ruinartin täysvalkoiseen oli valtaisa.

Tarjoilija kertoi, että tällä hetkellä kausisamppanjana on Lassaignen totaalikuiva blanc de blanc, joka on vähän vielä harvinaisempi esitys. Kiinnostus heräsi välittömästi. Aionkin käväistä tässä ihan lähipäivinä koeajamassa tämänkin kuplivaisen.

Amerikkalaisia pannukakkuja

New Yorkin reissulla tuli maisteltua amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kanssa. En kyllä nyt ihan varma ole, että onko tämä hyvää aamiaisella, mutta esim. jälkiruokana toimii kyllä. Etsiskelin ohjetta ja löysin hyvän kuuloisen Bake & Party-putiikin sivuilta.

Käytännössä totesin, että maitoa pitää kyllä olla yli 2 dl, vaikka alkuperäisessä ohjeessa muuta väitetäänkin. Taikina leviää pannulle paljon helpommin, kun se ei ole liian paksu.

1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/4 dl maitoa
1 rkl sokeria
2 rkl öljyä
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Sekoita aineet ja paista voissa kuumalla pannulla. Käytin pinnoitettua pannua, mutta onnistunee kyllä ihan valurautaisellakin. Kun taikina on sopivan paksua, leviää se pannulle tasaisesti kaadettuna ympyrän muotoon. Itse pidän n. 10 cm halkaisijaltaan olevista pannareista. Tämä näkyi olevan sopiva kokoluokka myös Nykin päässä. Pannuhan toki on isompi, mutta taikinaa ei tarvitse kaataa koko pannun täydeltä.

Tällä ohjeella pannareista tulee sopivan kohonneita ja pehmeitä. Ne suorastaan imevät vaahterasiirapin sisäänsä. Siirapilla kyllästettyinä näistä saakin vallan mahtavia kaloripommeja. Sopivat siis hyvin Nykin reissulla noudattamaani Fatkinsin diettiin (paljon rasvaa ja proteiineja sekä erityisen paljon nopeita hiilareita). Järkevä ihminen ei siis nauti näitä ihan joka päivä.

Kuvassa pannukakun kaverina on kotitekoista mansikkajäätelöä, jonka pyöräytin, kun vielä näkyi kotimaista mansikkaa myynnissä olevan.

New York, osa 3: Juustokakkua ja muuta makeaa

Tämä on edelleen jatkoa New Yorkin matkakertomukselleni, aiemmat osat: 1 ja 2.

Jenkkilässä tunnutaan olemaan kovasti makean perään. Aamiaiseksi nautitaan pannukakkuja vaahterasiirapilla tai vaikkapa mustikkamuffinsseja. Jälkiruoissakaan ei toki sokeria säästellä. Makeaan liittyen yhtenä tavoitteena reissulla ainakin minulla oli tutustua aitoon New York cheesecakeen. Kyllähän sillä nimellä myydään kakkuja maailman joka kolkassa, mutta tuskin sitä aitoa voi muualla saada. Vai kuinka?

Tämä missio meinasi jo välillä päästä unohtumaan, kunnes sitten istahdimme Times Squaren paikkeilla pitkän kävelyn uuvuttamina kahville. Kahvilaksi valikoitui Roxy Delicatessen, koska muitakaan istuimia tarjonneita paikkoja ei sattunut kohdalle (Starbucksit ja vastaavat kun yleensä ovat vain kahvia mukaan hakevien paikkoja, eikä niissä ole istumapaikkoja). Paikka vaikutti ihan ehdalta turistirysältä, kuten tuolla sijainnilla voi olettaakin. Tarkoitus kuitenkin oli vain lepuuttaa räpylöitä ja hörpätä kahvi sekä mahdollisesti hyödyntää ravitsemusliikkeen saniteettitiloja.

Tarjoilija tietenkin kiikutti meille listan, jolta olisi voinut tilata hyvin laajalla skaalalla kaikenlaista. Listaa silmäiltyämme päätimme ottaa kahvin kyytipojaksi pientä makeaa syötävää. Minä otin palan juustokakkua ja vaimoke rocky road brownien. Valitettavasti tuo elempänä oleva kuva jälleen hieman valehtelee: juustokakkupala oli todellisuudessa varsin kookas, enkä sitä jaksanut kokonaan syödä. Taisi siitä lautasen kokoisesta browniestakin vähän jäädä syömättä. Leivonnaiset olivat molemmat oikein hyviä, joten ehkä kahvilavalinta ei sitten ihan niin huono ollutkaan. Samanlaisen kakun kyllä varmaan saisi halvemmalla muualta.

Tämän "matkakertomukseni" edellisessä osassa mainitsinkin Carnegie Delistä, jossa kävimme syömässä päivänä, joka muuten sattui olemaan kuumin New Yorkissa sitten vuoden 1977 ja kaikkiaan neljänneksi kuumin koko tunnetun (tai lämpömittarin kanssa mitatun) historian aikana, eli tasan 40 astetta celsiusta. Paikka on kuuluisa nimenomaan juustokakuistaan, joten pakkohan sellaiset oli jälkiruoaksi ottaa. Tämäkin kakku oli erinomainen, joskaan en nyt pysty sanomaan, oliko se valtavasti parempi kuin Roxyn vastaava. Kakun pinnalla oli kenties ohut taikinakerros, kuten matkaoppaassa kerrottiin ehdassa kakussa olevan. Ehkä tämä sitten oli aidompi New York cheesecake.

Kolmas juustokakkuu syötiin jälleen Times Squaren tuntumassa. Olimme syöneet aamiaista myöhään ja siksi lounasaika tuli ja meni vatsan ollessa edelleen täynnä. Lopulta nälän sitten koittaessa olimme juuri Times Squaren tienoilla, mahdollisesti vaihtamassa metroa. Suuri osa linjoista ei kulkenut Grand Centralille ja Times Square oli hyvä vaihtoasema, koska sieltä meni suora yhteys kotiasemalle.

Times Squaren ruokapaikkojen ongelmana lienee juuri tuo turistirysämäisyys. Ruoka on ehkä laatuunsa nähden vähän hintavaa ja meininki ei ehkä muutoinkaan ole ihan niin aitoa kuin vähän etäämmällä turistimassoista. Yksi selkeä etu näillä ruokapaikoilla kuitenkin on: ne ovat melkein aina auki.

Näistä syistä johtuen eksyimme myöhäiselle lounaalle Times Squaren Brooklyn Dineriin, joka kehuskeli tarjoilevansa kaikenlaista amerikkalaista ruokaa. Näitä ravintoloita on kaksi kappaletta, joista kumpikaan ei sijaitse Brooklynissä, vaan ne ovat kohtalaisen lähekkäin Manhattanin Midtownissa. Brooklyn on ravintolan nimeen tullut siitä, että Brooklynin väestön etninen kirjo on toiminut innoittajana ravintolan ruokalistaa kasattaessa. Näin heidän ruokalistassaan kerrottiin. Mene ja tiedä, mutta ihan maukasta ja etenkin täyttävää ruoka oli.

Jälkiruoista oli esimerkkiannokset esillä tarjottimella, jonka tarjoilija toi ihailtavaksi pöytään. Tämä toimi siis jälkiruokalistan korvikkeena. Juustokakku näytti herkulliselta, joten otimme vahingoista viisastuneena yhden palan puoliksi. Juustokakku ei ollut paha, mutta ei pärjännyt kahdelle edelliselle. Mansikkainen kuorrute oli ihan kiva lisä, mutta lautaselle lisätyt kermavaahto ja suklaakastike olivat täysin turhia lisukkeita.

New York on tunnettu myös Cupcakeistaan. En oikein ymmärtänyt näitä tuunattuja muffinsseja ennen reissua enkä oikeastaan ymmärrä niitä reissun jälkeenkään. Erityisesti niitä ei metsästetty, mutta silti pariin otteeseen ostimme hotellihuoneeseen take away-kahvin kaveriksi Grand Centralin Dining Concourselta löytyneestä Magnolia Bakeryn pisteestä joitain näytteitä. Kyseinen leipomo lienee jonkin verran legendaarinen tässä genressä, ilmeisesti Sex and the Cityssä se on myös mainittu. Mainitussa toimipisteessä leivottiin kakut ihan paikan päällä ja valikoimaa näkyi aina siitä ohi kulkiessamme olevan ihan kohtalaisesti. Maistoimme ainakin suklaista devil's foodia ja banaania sekä jotain sitruunahommelia. Hyvin kuohkeita ja makeita nuo olivat. Varmaan siis ihan hyviä, jos sattuisi tuollaisista tykkäämään. Vaimoke tuntui pitävän minua enemmän.

Yksi ehkä miellyttävimmistä jälkiruoista reissun aikana tuli syötyä ihan siinä alkupuolella hotellin lähellä sijainneessa ravintolassa Naples 45. Kyseessä on italialainen ravintola, joka on kuuluisa erityisesti kiviuunissa paistetuista pizzoistaan. Emme kuitenkaan syöneet pizzaa, vaan otimme kolmen ruokalajin ravintolaviikon menun, joka siis maksoi määritelmänsä mukaan 35 dollaria. Tämä mainittu jälkiruoka oli jäätelö ja sorbetti. Jäätelö oli vaniljaa (semmoista oikeaa vaniljaa, joka ei ole ihan valkoista ja jossa on mustia pisteitä) ja sorbetti vadelmaa. Molempia oli yksi pallo. Sekä jäätelö että sorbetti olivat selvästi itse tehtyjä, erinomaisen makuisia ja lisäksi annos oli järkevän kokoinen.

Varsin hyvää jälkiruokaa oli tarjolla myös Little Italyn Angelo's-ravintolassa, jossa toinen meistä söi isoäidin sitruunatorttua ja toinen tiramisua. Molemmat näyttivät paikan päällä tehdyiltä ja varsinkin tiramisussa oli selvästi luovuutta käytetty. Kaikki komponentit olivat paikoillaan, mutta niiden sijoittelu oli hieman oletusarvoisesta poikkeava. Tästä ravintolasta varmaan kirjoittelen sitten seuraavassa osassa lisääkin, sillä se oli kohtalaisen hyvä löytö kyseisen kaupunginosan muovisen italialaisuuden keskeltä. Tosin ihan vahingossa tämä paikka ei löytynyt, vaan kyllä vinkki ihan kirjasta luettiin.

Yleisesti ottaen makea puoli tuntui olevan kaupungin ravintoloissa ihan hyvin hallinnassa. Valitettavasti annoskoot olivat yleensä niin suuria, että pelkän pääruoan jälkeen jo oli turistipoloinen niin täynnä ruokaa, ettei  jälkiruoaksi tarvittu kuin kahvi. Usein oli myös pakko jättää annos kesken. Tämä on suuri harmi, sillä hyvän ruoan pois heittäminen on aina ikävää. Hotellihuoneessa pitäisikin olla jääkaapin lisäksi mikroaaltouuni, jossa voisi lämmitellä edellisen päivän tähteitä.

New York, osa 2: Baageleita ja Pastramia

Jatkoa New Yorkin matkakertomuksen ensimmäiselle osalle.

Perusamerikkalaisiin juttuihin kannattaa amerikassa tietenkin tutustua. Esim. hodari kadunkulmasta on ihan ok vaihtoehto, jos sattuu olemaan pieni nälkä ihan väärään aikaan (eli lounaan ja illallisen välissä, jolloin juuri se kiva ravintola siinä kohdalla ei tarjoakaan mitään). Samoin niitä baageleita kannattaa kokeilla aamiaiseksi. Perinteisestä delistä ostettu baageli tuorejuustolla ja kyljäsavulohella on erittäin hyvä aamiainen tai myös välipala samoin kuin tuo hodari.

Baageleita tarjoavista deleistä kokeilimme ja hyviksi havaitsimme mm. Ess-a-Bagelin ja Leo's Bagelsin. Ensin mainittu sijaitsee Midtownissa, 3. Avenuen ja 51. kadun kulmassa. Metrolinjojen 4 ja 6 51. kadun asema on siinä ihan lähellä. 

Jälkimmäinen deli sijaitsee Manhattanin eteläkärjessä, Hanover Squarella. Sen lähellä on muuten Stone Street, joka on varsin kivan näköinen mukulakivikatu vanhoine ja mataline taloineen korkeiden Financial Districtin talojen varjossa. Leo's Bagels saa myös erikoismaininnan hauskoista paperipusseistaan.

Molemmissa deleissä baagelit olivat erinomaisia. Tuorejuustoa oli välissä juuri sopivasti ja ohuet lohisiivut tuntuivat vielä auttavan pitämään juuston paikoillaan. Pelkkä tuorejuusto ainoana täytteenä kun tuntuu tursuavan välistä sotkien sekä syöjän että välittömän lähitienoon. Deleissä ei kannata odottaa erityisen kohteliasta palvelua. Lisäksi kannattaa olla hereillä ja tilata reippaasti, jonon tukkivat asiakkaat selvästi häiritsevät sekä henkilökuntaa että kanssajonottajia. Paikallisethan ovat paikalla vain hakemassa jotain nopeaa syötävää mukaan.

Baageleiden lisäksi toinen kokeilemamme nimenomaan juutalaista perua oleva ruoka on pastrami, jota tarjoillaan usein leivän välissä. Kyseessä on naudanlihasta suolaamalla, kuivaamalla, yrtein maustamalla, savustamalla ja lopulta höyryttämällä valmistettu lihatuote. Kyseinen menetelmä on kehitetty aikana ennen jääkaappia mahdollistamaan lihan säilyminen. Kuulostaisi ehkä kuivalta, mutta todellisuudessa maistamamme pastramit olivat erittäin mehukasta lihaa. Pastramileivät tarjoillaan lämpiminä, liha leikataan höyryävän kuumana ja sitä sullotaan leipäviipaleiden väliin enemmän kuin järkevää olisi.

Pastramileipiä maistelimme Katz's Delissä ja Carnegie Delissä. Näistä ensimmäinen sijaitsee Lower East Sidella East Houston Streetin ja Ludlow Streetin kulmassa. Ihan läheltä East Houston Streetin varrelta löytyvät myös kaloistaan ja baageleistaan tunnettu Russ & Daughters sekä jäätelöbaari Il Laboratorio del Gelato.

Tuossa ylempänä näkyvä kuva ei tee oikeutta Katz's Delin pastramileivälle: ylävinkkelistä otetussa kuvassa lihaa näyttäisi olevan hyvin vähän leivän välissä. Todellisuudessa sitä kuitenkin on useamman sentin paksuinen keko. Leivän syöminen käsin ilman, että se hajoaa, on täysin mahdotonta.

Tuo leipä muuten on ruisleipää paikallisten kielenkäytössä. Kovin vaalealta kyllä näyttää näin oikean ruisleivän ystävän mielestä.

Carnegie Deli sijaitsee Midtownissa, 7. Avenuella 55. ja 56. katujen välissä. Paikka on erityisen tunnettu juustokakustaan, mutta myös pastramileivät kuuluvat valikoimiin. Carnegie Deli tarjosi myös ravintolaviikon lounasta, johon kuului vapaavalintainen leipä, lisäkesalaatti sekä vapaavalintainen kakkupala jälkiruoaksi. Valitsimme siis pastramileivän ja jälkiruoaksi juustokakun.

Pastrami oli varsin mehukasta, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvää kuin Katz'silla. Annoksen koko sen sijaan oli aivan älytön. Yksikin leipä olisi riittänyt hyvin meille molemmille, eikä siltikään olisi jäänyt tilaa jälkiruoalle. Pakkohan sitä oli silti yrittää ja vielä juustokakkuakin vähän sörkkiä.

Carnegien perinteinen New York cheesecake ei kyllä turhaan ole joka matkaoppaan kehuma: se todella on hyvää. Järkevä ihminen siis söisi yhden leivän ja jälkiruoan täällä paikassa kahteen pekkaan. Tällöin lounas olisi järkevissä mittasuhteissa. Hintaakaan ei kertyisi paljoa, sillä Carnegie on varsin edullinen ruokapaikka. Paikkaansa joutuu hetken jonottamaan, mutta pöydät täytetään hyvin tehokkaasti, joten jono myös liikkuu koko ajan.

Jälleen nappasin informaatiota Wikipediasta ja erinäisistä matkaoppaista. Tarkempi lähdeluettelo matkaraportin ensimmäisessä osassa.

New York, New York

Nyt se on kesälomareissu takana päin ja olen jälleen palannut Suomeen, jossa ulkona on kylmä ja sisällä kuuma. New Yorkissa olimme siis yhdentoista päivän verran. Siellä lämpötila oli parhaimmillaan 40 astetta celsiusta, mikä olikin historian neljänneksi lämpimin lukema, reilun asteen verran enemmän on ollut vuonna 1936 ja viimeksi 40 astetta mitattiin vuonna 1977. Tämmöistä tilastotietoa kertoivat NY1-kanavalla telkussa. Säämies oli ihan fiiliksissä noista "vaikuttavista lukemista" mittarissa.

Sisätiloissa oli tietysti suorastaan kylmä johtuen ylettömästä ilmastoinnin käytöstä. Esimerkiksi metrojunissa tuntui olevan lämmintä alle 20 astetta, mikä tuntui todella valtavalta erolta metrolaiturin kuumuuden jälkeen. Yleisesti metrolaiturilla tuntui olevan aina kuumempaa kuin ulkona.

Lähes kymmenen vuotta aiempi New Yorkin vierailuni oli kahden päivän mittainen, joten pohjatiedot olivat kohtalaisen heikot. Siksi lukaisinkin kolme matkaopaskirjaa sekä lukuisia nettisivuja ja lehtijuttuja, ettei ihan mene haahuiluksi koko reissu. Listasin ylös joukon oleellisia kohteita ja mahdollisia vierailun arvoisia ravintoloita. Lista venähti niin pitkäksi, että suurin osa jäi näkemättä, kun aika loppui kesken. Joku jo ehti ihmettelmään, että kuinka me niin kauan viihdyimme yhdessä kaupungissa. Kysyjälle suosittelen tarkempaa tutustumista aiheeseen, kaupungissahan on nähtävää vaikka kuinka pitkäksi ajaksi! Eihän Pariisiinkaan pelkkää Eiffelin parsaa mennä katsomaan.

New Yorkissa on hyvin tarjolla ruokaa kaikista maailman kolkista. Kohtalaisen hyvin surffasimme laidasta laitaan kaupungin erilaisten ravintoloiden kirjossa. Pienoisena harmina käynti Chinatownissa jäi niin lyhyeksi, että alueen ravintiloihin emme ehtineet tutustua.

Kaupunkiin sankoin joukoin 1800-luvulla saapuneiden Itä-Euroopan köyhien juutalaisten perua ovat kaupungin lukuisat delit, joiden myymät baagelit ovat paikallisten suosikkeja aamiaiseksi tuorejuustolla ja toisinaan myös kylmäsavulohella täytettynä. Delit tarjoavat myös isompaan nälkään vaikkapa pastramileipää. Aamiaisaikaan delissä istumalla baageleiden suosiosta saa aika selkeän näkemyksen. Elämänmenon hektisyys näkyy tässä hyvin, aamiainen syödään lennossa matkalla töihin.

Myös kiinalaiset ja italialaiset maahanmuuttajat ovat tuoneet oman ruokansa mukanaan New Yorkiin. Kiinalaisten kansoittama Chinatown laajenee jatkuvasti. Vieressä sijaitseva Little Italy puolestaan on kutistunut, eikä siitä ole oikeastaan juuri mitään aitoa jäljellä. Italialaista syntyperää olevat New Yorkilaiset asuvat pääasiassa ihan muualla kuin Manhattanilla. Suurin osa ns. italialaisista ravintoloista Little Italyssä on olemassa vain turisteja varten. Niiden aitous on siis suunnilleen Disneylandin luokkaa.

New Yorker

Majapaikkamme sijaitsi Midtownissa, aivan Grand Central-aseman naapurissa. Hotellimajoitukseemme ei kuulunut aamiaista, mutta kadun toisella puolella sijaitsi hyvä aamiaispaikka Pershing Square. Lisäksi Grand Centralin alakerrassa Dining Concoursella oli useampiakin kahviloita, joissa aamiaista, eli baagelia ja kahvia, oli saatavilla. Lähiympäristössä oli myös katutasolla samantasoisia kahviloita.

Blueberry pancakes with maple syrup

Tarjontaa oli siis aamiaisen suhteen, mutta silti kävimme kaikkiaan kolme kertaa Pershing Squarella, josta sai baageleille vaihteluksi vaikkapa mysliä maustamattomalla jogurtilla ja marjoilla ("Good Start") tai sitten sitä perinteistä munia ja pekonia ("New Yorker").

Good start

Paikan päällä puristettu appelsiinimehu oli erinomaista, eikä kahvissakaan ollut moittimista. Kahvia sai myös juoda ihan niin paljon kuin huvitti. Myös mustikkapannukakut vaahterasiirapilla olivat erinomaisia.

Onnekkaasti satuimme New Yorkiin juuri ravintolaviikon aikaan. Tämän kahden viikon mittaisen tapahtuman aikana siihen osallistuneet ravintolat tarjosivat kiinteänhintaista lounasmenua 24 dollarilla ja illallismenua 35 dollarilla. Menun kai oli tarkoitus olla kolmen ruokalajin, mutta osa ravintoloista korvasi kolmannen ruokalajin esim. lasillisella viiniä. Osa mukana olleista ravintoloista myös osallistui tapahtumaan vain lounaalla ja osa rajoitti osallistumisensa vain arkipäiville. Hyödynsimme näitä tarjouksia kaikkiaan neljä kertaa.

Lopuksi tähän sekalaiseen postaukseen voisin lisätä pari satunnaista havaintoa, jotka saattavat koitua jolle kulle hyödyksi. Ensinnäkin jos mieli tekee Broadwaylle musikaalia katsomaan, kannattaa lippujen hankkiminen suorittaa TKTS-kioskilla. Lisäksi kannattaa huomioida, että näitä on kolme kappaletta: suosituin ja siis pisintä jonotusta tarjoava sijaitsee Times Squarella, pienempi ja selvästi nopeamman asioinnin tarjoava kioski löytyy South Street Seaportilta (katujen John ja Front kulmassa). Kolmas kiska on Brooklynissä, mutta sen jonotilanteesta en osaa sanoa mitään, koska se ei sattunut reitin varrelle. TKTS-liput ovat puolen hinnan lippuja joko saman illan tai seuraavan iltapäivän näytöksiin. Isoille seurueille voi olla vaikeaa saada vierekkäisiä paikkoja, koska nämä ovat jämäpaikkoja.

Kuva on vähän tumma, mutta tuossa keskellä on se Times Squaren TKTS-kiska ja siinä on sitten sitä jonoa. Sitä on ainakin parin tunnin verran ja kello on noin kolme iltapäivällä. 

Times Squaren TKTS myy lippuja vain saman illan näytöksiin ja jonojen pituudesta päätellen lienee teoriassa mahdollista aamulla jonottamaan mennessä ehtiä saada lippunsa ennen näytöksen alkua klo 19. Pieni liioittelu sallittakoon. Jono kuitenkin on tolkuttoman pitkä. South Street Seaportilla myydään saman illan näytösten lisäksi seuraavan iltapäivän näytösten lippuja. Iltapäivänäytökset alkavat klo 14. Ostimme South Street Seaportin kiskasta liput seuraavan päivän iltapäivänäytökseen n. 10 minuutin jonotuksen jälkeen. Paikat olivat permannolla kolmannessa rivissä rivin oikean pään tuntumassa. Ihan ei sylkipärskeet yltäneet naamalle asti, mutta ei ollut kaukana. Aina jaksaa ihmetyttää, että miten ihmeessä ihmiset eivät tajua tulla sinne missä on lyhyempi jono, vaikka sama asia on kerrottu jokaisessa matkaopaskirjassa. No, ehkä muut eivät lue matkaoppaita.

South Street Seaportin TKTS-kiskan jonoa. Jono on siis tuo ihmisryhmä kuvan oikeassa alareunassa. Lippuluukut ovat heti oven sisäpuolella. Jono oli suunnilleen saman mittainen saapuessamme ja jonotus kesti n. 10 minuuttia. Henkilökunnan edustaja hengaili jonon liepeillä ja ohjeisti asiakkaita sekä vastaili kysymyksiin. 

Kiskan ikkunassa näkyvät myynnissä olevat näytökset. Esim. Book of Mormon on kuulemma myyty loppuun moneksi vuodeksi eteenpäin, joten sitä ei ole myynnissä. Sama koskee joitain muitakin supersuosittuja näytelmiä. Phantom of the Opera sopi meille ja olikin kyllä varsin vaikuttava. Rahalla saa näköjään hienoja lavasteita ja hyviä esiintyjiä.

Toisena vinkkinä paremman puoliskon tekemä askarteluharrastukseensa liittyvä havainto. Nimittäin helmiaskartelijoille suunnattuja kauppoja ei netistä hakemalla oikein näyttänyt Manhattanilla olevan. Ilmeisesti eivät isommin itsestään netissä ilmoittele. Sattumalla bussilla ohi ajaessa kuitenkin havaitsimme, että kolme tällaista kauppaa oli ihan vieri vieressä 6. Avenuella 39. kadun kulman paikkeilla. Yksi kaupoista näkyi olevan auki klo 19 asti ja muut klo 20 asti illalla.

Lähteinä näille tiedolle toimivat Wikipedia, Rough Guide to New York, Mondon New Yorkin opas, Eyewitness Travel Guide New York sekä Lonely Planet New York. Yritän kirjailla vielä lisää nimenomaan ravintolakokemuksia vielä myöhemmin, kunhan nämä lomakiireet tästä helpottavat.