Savulohi-rucolapasta

Savulohi on hyvää, tahtoo sitä. Pasta valmistuu nopeasti, sitä malttaa odottaa vaikka olisikin jo nälkä. Tässä speksit, pikainen googletus ja ohje olikin hanskassa. Kyllä on elämä nykyään helppoa.

Vaimokkeelle tuli aiemmin hankittua megaturhake eli uusi iPad, jota itse käytän keittokirjana. Laite on kyllä hinta-laatusuhteeltaan ihan hirveä, mutta sillä on kohtalaisen kätevä surffata netissä (blogin kirjoittamiseen se onkin täysin kelvoton kehnon virtuaalinäppäimistönsä vuoksi) ja lisäksi se sopii nätisti keittokirjatelineeseen. Tässä miniläppärissä on aina näppäimistö tiellä ja muutenkin kaikenlaisille läikyttelyille ja muille tuhoille alttiina.

Mutta sitten asiaan, eli resepti peliin. Ohje löytyi siis täältä ja on tässä taas kerran lähes sellaisenaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli tuorepastaa, mutta korvasin sen nyt ihan perinteisellä kuivapastalla. Kaupan "tuorepasta" kun nyt vain on vähän kökköä. Jos viitsit tehdä tuorepastan itse, niin sittenhän se sopii tähän mainiosti.

250 g pastaa, esim penneä
vettä ja suolaa
2 dl kermaa
250 g savulohta
1 ruukku rucolaa
3 rkl silputtua tilliä
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua
parmesaanijuustoa raastettuna

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Paloittele kala ja poista mahdolliset ruodot. Pilko rucola ja hienonna tilli. Kuumenna kerma pannulla, lisää kala, rucola ja tilli. Kiehauta ja mausta pippurilla ja sitruunamehulla sekä tarvittaessa suolalla. Lisää joukkoon valutettu pasta ja sekoita hyvin. Tarjoa. Laita oheen tarjolle parmesaaniraastetta, jota kukin ruokailija voi lisätä ruoan päälle makunsa mukaan.

Omenaletut ja vaahterasiirappi-saksanpähkinäjäätelö

Tässäpä vanha tuttu jälkiruokaherkku, jota en tosin ole tehnyt aikoihin. Omenat eivät nyt oikein ole sesongissa, mutta kun on kotona tehtyä omenahilloa jääkaapissa, niin ei sillä niin väliä.

Tarkoitus oli ostaa Rainbow Gourmet'n Saksanpähkinäjäätelöä, joka on osoittautunut varsin maukkaaksi. Olkoonkin ihan tavallinen huijausjäätelö lisäaineineen. Suuntasimme kuirenkin poikkeuksellisesti kauppareissumme keskustan Stockmannille, josta ei tietenkään saa S-ryhmän ihmemerkkien tuotteita. Jouduin siis kehittelemään vastaavan jäätelöohjeen itse. Noh, tulipa sitten ehtaa tavaraa.

Jäätelö lähtee ihan perusohjeella, joka löytyy blogistani jo aiemmin. Laitan sen tähän kuitenkin uusiksi, koska tässä sekaan laitetaan muutakin ja se vähän muuttaa työjärjestystä. Toffeekastikkeen ohjeen nappasin pikaisen googlauksen tuloksena täältä, enkä sitä oikeastaan muuttanut muuten kuin vaihtamalla tavallisen siirapin vaahterasiirappiin.

vaahterasiirappinen toffeekastike
80 g suolatonta voita
1 dl sokeria
3/4 dl vaahterasiirappia
1/2 dl kuohukermaa

perusvaniljajäätelö
1 3/4 dl sokeria
2 halkaistua vaniljatankoa
2 1/2 dl täysmaitoa
6 kevyesti vatkattua keltuaista
5 dl kuohukermaa

omenaletut
2 munaa
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä
1 dl omenahilloa
4 cl calvadosta
voita paistamiseen

Laita toffeekastikkeen ainekset kattilaan ja kiehauta. Keitä 3 minuuttia ja laita jäähtymään.

Sekoittele vaniljatankoja, maitoa ja sokeria kulhossa vesihauteessa kunnes seos alkaa poreilla. Kaada seos pienissä erissä koko ajan vatkaten keltuaisten joukkoon. Vatkaa vielä lopuksi kunnolla. Peitä kulho kelmulla ja anna jäähtyä hyvin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon jäähtynyt maito-sokeriseos. Ota vaniljatangot pois seoksesta ja raavi niiden sisukset massan joukkoon. Sekoita. Lisää 3/4 toffeekastikkeesta ja sekoita kevyesti. Anna seoksen jäähtyä kunnolla jääkaapissa noin 2 tuntia. Valmista jäätelö jäätelökoneen ohjeen mukaan. Laita pakastimeen.

Valmista seuraavaksi lettutaikina. Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon muut ainekset. Anna taikinan turvota tunnin ajan. Paista letut voissa pannulla.

Asettele tarjolle. Ota jäätelö pakastimesta 15 minuuttia aiemmin jääkaappiin sulamaan. Tarjoa lettujen ja jäätelön kanssa loppu toffeekastikkeesta.

Laiskan Wappu: valmista simaa ja Postresin herkkuja

Ruoanlaittohommissa en yleensä ole laiska, mutta joissain tapauksissa tämä yleisesti minuun sisäänrakennettu ominaisuus ottaa vallan. Osaltaan tämä laiskuuteni on ihan perusteltuakin, en nimittäin viitsi tehdä jotain, josta suurin osa menisi hukkaan. Tähän kategoriaan putoaa vappujuoma sima. Ihan kiva on simaa juoda lasillinen tai kaksi, mutta sittenpä jo kyllästyttää. Yritäpä tehdä neljä lasillista simaa.

Siksi pelastukseksi osoittautui tänäkin wappuna Hakanieman kauppahalli, josta saa aina sopivasti litran pulloissa mainiota Hommanäsin kartanon kotisimaa. Ei lisäaineita, maku kohdallaan, aika lailla tämmöistä se olisi, jos itse tekisin. Hinta nyt ei ihan pärjää Marlin simalle, mutta toisaalta makukaan ei ole muovinen.

Simalasillisen jälkeen olikin mukava laittaa astetta juhlavampi vaatetus päälle ja suunnata wappuaaton illalliselle Postresiin. Hyvin ajoitettu pöytävaraus takasi sen, että Havis Amandan lakituskin nähtiin melkein. Erittäin mielelläni olisin mennyt vielä katsomaan jonkin kivan leffan ruokailun päätteeksi, mutta Finnkinon väki näkyi itsekin viettävän tätä suurta työläisten juhlan aattoa ihan muualla kuin työnsä ääressä. Sallittakoon tämä heille.

Postresissa söimme molemmat kolme ruokalajia. Alku- ja pääruoiksi valitsimme erilaiset annokset, mutta jälkiruoiksi valitsimme saman tarte tatinin annoskateuden välttämiseksi. Kyseinen annos on Postresin listalla majaillut jo jonkin aikaa, vaikka muut annokset ovat tulleet ja menneet. Oletimme siis jonkinlaisen klassikon olevan kyseessä ja se jo nosti odotukset korkealle. Ennen alkuruokia keittiö tervehti meitä keväisillä kasviksilla maukkaan dippikastikkeen kera.


Minä otin alkuruoaksi tartarin marmorifileestä. Annos oli saanut seurakseen sinapinsiemenvinaigrettea, tryffelimajoneesia ja lajitelman kasviksia.Viininä annokselle toimi Etelä-Saksasta kotoisin oleva riesling. Annos oli kaunis ja maultaan erinomainen. Ruoka ja viini kävivät hyvin yhteen, erityisesti tryffelimajoneesi toimi erinomaisesti viinin kanssa. Tartar ei ole koskaan ajatuksena minua erityisesti houkutellut, mutta tämä kanta muuttui nyt kertaheitolla.


Parempi puolisko valitsi alkuruoaksi parsaa ja merirapua. Mukana tuli hollandaisekastiketta, joka muistini mukaan oli maustettu rakuunalla. Voin toki muistaa väärinkin. Erityisesti rapu näkyi maistuvan.

Pääruoaksi vaimoke valitsi listalta turskan ja uudet perunat. Perunat olivat kuulemma Perniöstä, millä lie kikalla olivat ne nyt jo maasta ylös saaneet. Hyvä, että olivat saaneet, sillä perunat kuuluivat olevan annoksen maistuvinta antia. Tämä ei tarkoita sitä, ettei turska olisi ollut hyvää, perunat olivat vain vielä parempia.


Minä valitsin listalta luomukaritsaa ahvenanmaalta, jonka kaveriksi lautaselle sain tilliä ja fenkolia. Pieni lammas esiintyi kolmessa muodossa: fileenä, pitkään kypsytettynä niskana sekä pyörykkänä. Fileestä oli sen verran isoja siivuja saatu lautaselle, että epäilen kyseessä olleen ulkofileen. Arvailen ihan vain, ei tullut kysyttyä. Joka tapauksessa maukasta oli, joskin fileessä lampaan maku oli todella mieto, sokkona maistettuna tuskin olisin edes lampaaksi tunnistanut. Erinomaisen maukasta kuitenkin. Niska ja pyörykkä olivat jo enemmän lampaisia.

Pääruoan viiniksi minulle tarjottiin punaviiniä Veneton alueelta Italiasta. Rypälelajikkeet menivät täysin ohi, mutta tarkennukseksi tarjoilija kertoi, että samoista rypäleistä valmistetaan amaronea. Tässä viinissä vain rypäleitä ei ole kuivattu. Viini oli siis täysin uusi tuttavuus ja erittäin miellyttävä sellainen. Karitsallakaan ei ollut mitään pahaa sanottavaa viinistä. Tarjoilija toi minulle vielä ylimääräisen lorauksen viiniä ("Ettei tule aika pitkäksi"), kun odottelin, että vaimoke päättäisi nautiskelunsa uusilla perunoillaan.

Jälkiruokaa odotellessa saimme terveisinä keittiön suunnalta persikkamelbasorbettia mantelilastuilla. Tämä persikkais-vadelmainen nami tarjoiltiin hauskasta lasisesta säilykepurkista, joka piti ensin itse avata. Jossain muuallakin olen tällaisesta astiasta annosta kaivellut ja silloinkin se oli hauskaa.


Jälkiruokana oli sitten tylsähkösti meillä molemmilla sama annos, kuten jo mainitsin. Holtittoman kokoinen tarte tatin saapui lautasella, johon sitten tarjoilija asetteli päälle pallon vaniljajäätelöä sekä lurautti vielä kinuskikastiketta.

Viiniksi sain lasiin väkevöityä muscatia jostain päin Ranskaa. Valitettavasti muisti ei nyt tarkenna tämän lähemmäksi aluetta. Joka tapauksessa viini oli hyvää, jälkiruoka oli taivaallista ja yhdessä ne olivat enemmän kuin nämä laskettuna yhteen.

Tarte tatinissa oli voitaikinapohja. Olen itse Ranskassa syönyt vain murotaikinapohjaisia tatineita ja siitä syystä olen vastustanut voitaikinapohjaisia, mutta kenties voisin ensi syksynä omenakauden kunniaksi kokeilla tehdä voitaikinapohjaisen version.


Espressojen perään kyselimme jälkiruoan päätteeksi ja tästä innostuneena keittiö tervehti meitä lautasellisella petit fourseja. Lautanen sisälsi molemmille sitrusmarmeladimakeisen, pistaasimacaronleivoksen ja viskitryffelin. Viimeisimpänä mainittu nostatti molemmilta puolilta pöytää spontaanin ihastuksen äännähdyksen, joskin eri syistä. Tästä hyvästä tarjoilija antoi meille rasiastaan ylimääräiset pallerot. Kuvan ottaminen siinä sitten unohtui...

Viskitryffeli oli varsin iloinen yllätys siitä syystä, että siinä oli käytetty ihan reilusti turpeista ja savuista viskiä, arvatenkin Islayn saarelta. Tarjoilijalle tästä mainitsin ja hänpä kiikuttikin minulle tuota pikaa maistille pienen lurauksen kyseistä viskiä, Ardbegia. Olin kyllä tilannut kahvin kaveriksi 16-vuotiasta calvadosia, jonka merkin nyt valitettavasti olen jo unohtanut. Tälle jalolle juomalle meinasi käydä viskimaistelun sivussa vähän huonosti, sen verran vahva oli Ardbegin aromi, vaikka ei lientä lasissa tippaa enempää ollutkaan. Onneksi henkilökunta piti hyvin huolta vesilasin täyttöasteesta, pari lasillista riitti enimmän savun maun pois huuhtelemiseen, jotta pääsin nauttimaan calvadosista


Tie kotiin kulki Esplanadin puiston poikki. Siellä eräällä juhlijalla oli oma diskoteekki mukana, dj valitettavasti oli vain päässyt jo vähän väsähtämään. Himmeähköstä kuvasta ehkä voi erottaa soittolaitteiden takana maassa makoilevan hahmon.

Illallinen yhdelle

Vaimoke lähti huhtikuun puolivälissä viikoksi reissuun. Yleensä yksin kotona ollessa ei pahemmin tule kokkailtua, koska ruokaa on vain niin tyhmä laittaa vain itselleen. Nyt päätin haastaa tämän havainnon ja kokata itselleni perjantai-iltana neljän ruokalajin illallisen.

Raaka-aineiksi olin hankkinut Hullujen päivien tarjousvalikoimista pakasteena kampasimpukoita ja hummeria. Lisäksi kävin Wotkin'silta hakemassa hevosen sisäfilettä. Jälkiruoan ohjeen pläräsin esille italialaisia jälkiruokia käsittelevästä kirjasta La dolce vita.

Kampasimpukoita lähdin työstämään masterchefvoittaja-Joonaksen ohjeella. Aluksi vähän epäilin voi-korianterikastiketta, mutta en epäile enää. Tämä alkuruoka oli taivaallisen hyvää!

Väliruoaksi, eli prima piattiksi italialaisittan, tein hummeritortelliineja. En aiemmin ole käsitellyt hummeria, joten tässä oli kivasti uutta opittavaa. Ohjeen nappasin Ruokalan nettisivuilta. Timjamin kanssa vähän ehkä liioittelin, se vähän jyräsi hummeriparan. Siispä väliruoka ei aivan pärjännyt alkuruoalle.

Toinen huono pärjääjä oli valkoviini, jonka valitsin kahdelle ensimmäiselle ruokalajille (Chablis Premier Cru Montée de Tonnerre). Chablis osui valinnaksi siitä syystä, että sen aromimaailmasta löytyy yleensä voita, kuten alkuroastanikin. Vaan kuinkas kävikään, valitsin Viinilehden kehuman chabliksen, jonka kyseiseen vuosikertaan ei voita ollutkaan makuun eksynyt. Viini oli kyllä todella hyvää, mutta ei korostanut mitään ruoasta löytyvää makua.

Pääruoaksi valmistin parmankinkkuun käärityn hevosen sisäfilepihvin ja sille kaveriksi punaviinikastiketta ja uunijuureksia. Lisäkkeenä juurekset olivat hyviä, mutta auttamattomasti väärästä vuodenajasta. Hölmösti valittu siis.

Punaviinikastikkeen tein muuten samoin kuin yleensäkin, mutta nyt lisäsin vähän panoksia paistamalla ensin kuutioitua pekonia kattilassa ennen viinin, balsamicon ja sokerin lisäämistä. Pekonit siivilöin pois ennen demiglacea. Näin kastikkeeseen tuli vieläkin tuhdimpi maku. Tämä ratkaisu toimi hyvin, koska pihvi oli varsin vahvan makuinen.

Toisaalta hevonen on yllättävän lähellä nautaa makunsa puolesta. Helppo on siis uskoa tarinoita doupatuista jenkkiläisistä kilpahevosista, jotka myydään uran päätyttyä Etelä-Amerikkaan, josta niiden liha tuodaan härkänä Eurooppaan.

Pääruoan kanssa nautin italialaista punaviiniä (Nino Negri Mazèr Inferno), joka sopi ruoan kanssa hyvin, joskaan ei erinomaisesti. Ei se ihan huonosti olisikaan voinut sopia, koska käytin samaa viiniä myös kastikkeen valmistamiseen.

Jälkiruoaksi tein sisilialaista sitruunatorttua. Prismassa oli luomutiskissä espanjalaisia luomusitruunoita, joissa ehkä voisi olettaa olevan vähän vähemmän myrkkyjä kuorissa. Torttuun kun mehun lisäksi tuli myös sitruunan kuorta melkoisesti. Tiedä sitten niistä myrkyistä, mutta tortusta ainakin tuli todella hyvää.

Sitruunatortun kanssa jostain syystä mielestäni kuuluu ehdottomasti lakritsi-viikunajäätelö. Sitruuna, viikuna ja lakritsi ovat mainio makuyhdistelmä. Lapsena tykkäsin kovasti syödä lakritsia appelsiinimehun kanssa.

Jäätelöä varten ostin Eat&Joy-maatilatorilta kyytön raakamaitoa ja luomumunia. Perusgelaton ohjeella näistä sekä kermasta ja sokerista valmistin jäätelön perusmassan, johon sekoitin viikunahilloa ja murskatusta puolikkaasta lakritsitangosta vesihauteessa pieneen määrään vettä sulattamaani tököttiä. Sotku sai jäähtyä jääkaapissa yön yli ennen pyörähdystä jäätelökoneessa.

Ruokailu on loppujen lopuksi parhaimmillaan sosiaalisena tapahtumana. Yksinään on tylsä syödä, vaikka ruoka olisikin hyvää. Vaikka ruoan kanssa oli viiniäkin tarjolla, katosivat annokset lautaselta huomattavasti nopeammin yksinään kuin seurassa syödessä. Itselleen ei siis ole vain tylsä kokata, yksinään on myös tylsä syödä. Tutkimusoletus tuli siis todistettua.

Ehkä tähän vielä voisin laittaa mielestäni onnistuineimmat kokeilluista resepteistä eli kampasimpukat ja sitruunatortun. Molemmat ovat rehdisti lainattuja.

kampasimpukat voi-korianterikastikkeessa
8 kampasimpukkaa
2 dl valkoviiniä
2 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä
400 g voita
korianteria
suolaa
pippuria
sitruunamehua

Keitä kattilassa silputtuja sipuleja ja viiniä, kunnes nestettä on enää jäljellä muutama ruokalusikallinen. Siivilöi sipulit pois ja vatkaa mukaan voi pieninä nokareina. Varo, ettei kastike pääse kiehumaan. Lisää lopuksi silputtu korianteri.

Paista kampasimpukat kuumalla pannulla öljyssä noin minuutin per puoli ja mausta suolalla sekä pippurilla. Lorauta lopuksi tilkka sitruunamehua simpukoille, jotta saat kauniin karamellisoidun pinnan.

sisilialainen sitruunatorttu
pohja
200 g vehnäjauhoja
75 g tomusokeria
hyppysellinen suolaa
125 g kylmää voita kuutioituna
1 pieni vatkattu muna
1 sitruunan raastettu kuori

täyte
2 sitruunan kuori
5 sitruunan mehu
3 munaa
125 g sokeria
50 g mantelijauhetta
1 1/2 dl kuohukermaa
tomusokeria pinnalle

Valmista ensin pohja. Sekoita jauhot, tomusokeri ja suola kulhossa. Lisää voikuutiot ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sitruunan kuori ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kauli taikina jahotetulla työtasolla ja laita voideltuun vuokaan. Ohjeessa kielletään leikkaamaan poi reunan yli menevää osaa, mutta totesin tämän vähän tyhmäksi neuvoksi. Laita leivinpaperi vuokaan ja täytä esim. herneillä tai riisillä. Paista pohjaa uunissa 15 minuuttia, poista leivinpaperi ja painona olleet herneet tms ja laita pohja vielä uuniin 5 minuutiksi. Anna jäähtyä.

Pudota piirakan paistamista varten uunin lämpötila 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sitruunan kuoret ja mehu, mantelit sekä kerma ja sekoita. Kaada täyte esitäytetylle pohjalle. Paista uunissa noin 40 minuuttia. Täytteen pitäisi tässä vaiheessa olla hiukan hyytynyt. Anna jäähtyä ja sirottele pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

Lihaiset pullat kermaisessa kastikkeessa

Jotain käyttöä piti keksiä jääkaapissa lojuville ylijäämäpekoneille. Viikonloppuna toki olisi voinut tehdä englantilaisen aamiaisen, mutta kun ei vain muistunut mieleen. Kotimatkalla autossa tuli mieleen käyttää pekonia lihapullien raaka-aineena. Sitten vain kaupan kautta kotiin jauhelihat kainalossa ja kokkaamaan.

lihapullat
1 1/2 dl kermaa
1 viipale vaaleaa leipää pieninä kuutioina
400 g jauhelihaa
1 sipuli pieninä kuutioina
1 valkosipulin kynsi pieninä kuutioina
5 aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina
4 siivua pekonia pieninä kuutioina
2 pientä kuivattua chiliä murskattuna
1 kananmuna
mustapippuria ja suolaa myllystä
voita ja öljyä paistamisiin

kastike
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä
2 dl kermaa

Laita leipäkuutiot ja kerma kulhoon ja anna turvota puolisen tuntia. Kuullota sillä aikaa sipulit voissa pannulla. Lisää loput kuullotetut sipulit sekä muut lihapullien raaka-aineet leipäkuutoiden sekaan kulhoon ja sekoita hyvin. Pyöritä pieniksi pyöryköiksi. Paista pyörykät pannulla voi-öljy-seoksessa. Nosta pois pannulta.

Valmista seuraavaksi kastike. Sulata voi pannulla ja ruskista siinä vehnäjauhot. Lisää vesi ja hetken päästä kerma. Sekoittele, kunnes kastike sakenee. Lisää lihapullat kastikkeen sekaan ja sekoita. Tarjoa vaikkapa perunamuusin kanssa.

Savulohta ja herkkutattirisottoa

Viime viikolla kävin yhtenä päivänä lounaalla Helsingin Arabiassa, Hämeentien varrella, sijaitsevassa ravintola Dylanissa. Siellä söin erinomaisen maittavan annoksen savulohta ja sitrusrisottoa. Yritin lähteä samaa tekemään kotonakin, mutta vaimoke ei lämmennyt jälkimmäiselle komponentille. Sovimme sitten, että risottoon laitetaan sieniä.

Risotton ohjeen olenkin jo kertaalleen postannut, se löytyy täältä. Kanttarellien tilalle laitetaan vain herkkutatteja. Kuivattujen tattien suhteen toimi samoin kuin kanttarellienkin kanssa.

Risotton kaveriksi siis laitetaan pala savulohta. Mikäli lohesi on päässyt jäähtymään (eli ostit sen kaupan kalatiskistä, kuten minäkin, etkä savustanut itse), voit lämmittää sen pannulla. Laita risotto lautaselle ja lohipala siihen päälle.

Banaanikakku

Noin vuosi sitten palasimme kotiin talvilomalta Thaimaasta. Siellä hotellin aamiaisella oli aina valtavan hyvää banaanikakkua, jota tulikin lähes joka aamu kahveen kanssa pieni palanen syötyä. Tämä kakku muistui jostain mieleen, ja siksipä päätin kokeilla sen tekemistä itse. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun leivoin kuivakakkua. Sopivan kuuloisen ohjeen löysin Myllyn Parhaan arkistosta.

5 dl vehnäjauhoa
2 dl sokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 dl kermaa
3 munaa
2-3 isohkoa banaania soseutettuna esim. tehosekoittimella
150 g suolatonta voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita hyvin joukkoon loput aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Itse käytin teräksistä lasagnevuokaa, koska Thaimaan kakku oli saman muotoinen. Laiskuuksissani laitoin vuoan pohjalle leivinpaperin puhdistamista helpottamaan. En siis voidellut enkä korppujauhotellut astiaa. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Lasagnevuoasta kakkua ei tietenkään tarvitse kumota minnekään. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua leipomisesta. En malttanut odotella niin kauan. Söimme kakkua sen jäähdyttyä espresson kanssa ja hyvää oli. Ehkä se kakku siellä hotellissa maistui vielä paremmalta, mutta kyllä tämäkin kelpaa.