Siksi pelastukseksi osoittautui tänäkin wappuna Hakanieman kauppahalli, josta saa aina sopivasti litran pulloissa mainiota Hommanäsin kartanon kotisimaa. Ei lisäaineita, maku kohdallaan, aika lailla tämmöistä se olisi, jos itse tekisin. Hinta nyt ei ihan pärjää Marlin simalle, mutta toisaalta makukaan ei ole muovinen.
Simalasillisen jälkeen olikin mukava laittaa astetta juhlavampi vaatetus päälle ja suunnata wappuaaton illalliselle Postresiin. Hyvin ajoitettu pöytävaraus takasi sen, että Havis Amandan lakituskin nähtiin melkein. Erittäin mielelläni olisin mennyt vielä katsomaan jonkin kivan leffan ruokailun päätteeksi, mutta Finnkinon väki näkyi itsekin viettävän tätä suurta työläisten juhlan aattoa ihan muualla kuin työnsä ääressä. Sallittakoon tämä heille.
Postresissa söimme molemmat kolme ruokalajia. Alku- ja pääruoiksi valitsimme erilaiset annokset, mutta jälkiruoiksi valitsimme saman tarte tatinin annoskateuden välttämiseksi. Kyseinen annos on Postresin listalla majaillut jo jonkin aikaa, vaikka muut annokset ovat tulleet ja menneet. Oletimme siis jonkinlaisen klassikon olevan kyseessä ja se jo nosti odotukset korkealle. Ennen alkuruokia keittiö tervehti meitä keväisillä kasviksilla maukkaan dippikastikkeen kera.
Minä otin alkuruoaksi tartarin marmorifileestä. Annos oli saanut seurakseen sinapinsiemenvinaigrettea, tryffelimajoneesia ja lajitelman kasviksia.Viininä annokselle toimi Etelä-Saksasta kotoisin oleva riesling. Annos oli kaunis ja maultaan erinomainen. Ruoka ja viini kävivät hyvin yhteen, erityisesti tryffelimajoneesi toimi erinomaisesti viinin kanssa. Tartar ei ole koskaan ajatuksena minua erityisesti houkutellut, mutta tämä kanta muuttui nyt kertaheitolla.
Parempi puolisko valitsi alkuruoaksi parsaa ja merirapua. Mukana tuli hollandaisekastiketta, joka muistini mukaan oli maustettu rakuunalla. Voin toki muistaa väärinkin. Erityisesti rapu näkyi maistuvan.
Pääruoaksi vaimoke valitsi listalta turskan ja uudet perunat. Perunat olivat kuulemma Perniöstä, millä lie kikalla olivat ne nyt jo maasta ylös saaneet. Hyvä, että olivat saaneet, sillä perunat kuuluivat olevan annoksen maistuvinta antia. Tämä ei tarkoita sitä, ettei turska olisi ollut hyvää, perunat olivat vain vielä parempia.
Minä valitsin listalta luomukaritsaa ahvenanmaalta, jonka kaveriksi lautaselle sain tilliä ja fenkolia. Pieni lammas esiintyi kolmessa muodossa: fileenä, pitkään kypsytettynä niskana sekä pyörykkänä. Fileestä oli sen verran isoja siivuja saatu lautaselle, että epäilen kyseessä olleen ulkofileen. Arvailen ihan vain, ei tullut kysyttyä. Joka tapauksessa maukasta oli, joskin fileessä lampaan maku oli todella mieto, sokkona maistettuna tuskin olisin edes lampaaksi tunnistanut. Erinomaisen maukasta kuitenkin. Niska ja pyörykkä olivat jo enemmän lampaisia.
Pääruoan viiniksi minulle tarjottiin punaviiniä Veneton alueelta Italiasta. Rypälelajikkeet menivät täysin ohi, mutta tarkennukseksi tarjoilija kertoi, että samoista rypäleistä valmistetaan amaronea. Tässä viinissä vain rypäleitä ei ole kuivattu. Viini oli siis täysin uusi tuttavuus ja erittäin miellyttävä sellainen. Karitsallakaan ei ollut mitään pahaa sanottavaa viinistä. Tarjoilija toi minulle vielä ylimääräisen lorauksen viiniä ("Ettei tule aika pitkäksi"), kun odottelin, että vaimoke päättäisi nautiskelunsa uusilla perunoillaan.
Jälkiruokaa odotellessa saimme terveisinä keittiön suunnalta persikkamelbasorbettia mantelilastuilla. Tämä persikkais-vadelmainen nami tarjoiltiin hauskasta lasisesta säilykepurkista, joka piti ensin itse avata. Jossain muuallakin olen tällaisesta astiasta annosta kaivellut ja silloinkin se oli hauskaa.
Jälkiruokana oli sitten tylsähkösti meillä molemmilla sama annos, kuten jo mainitsin. Holtittoman kokoinen tarte tatin saapui lautasella, johon sitten tarjoilija asetteli päälle pallon vaniljajäätelöä sekä lurautti vielä kinuskikastiketta.
Viiniksi sain lasiin väkevöityä muscatia jostain päin Ranskaa. Valitettavasti muisti ei nyt tarkenna tämän lähemmäksi aluetta. Joka tapauksessa viini oli hyvää, jälkiruoka oli taivaallista ja yhdessä ne olivat enemmän kuin nämä laskettuna yhteen.
Tarte tatinissa oli voitaikinapohja. Olen itse Ranskassa syönyt vain murotaikinapohjaisia tatineita ja siitä syystä olen vastustanut voitaikinapohjaisia, mutta kenties voisin ensi syksynä omenakauden kunniaksi kokeilla tehdä voitaikinapohjaisen version.
Espressojen perään kyselimme jälkiruoan päätteeksi ja tästä innostuneena keittiö tervehti meitä lautasellisella petit fourseja. Lautanen sisälsi molemmille sitrusmarmeladimakeisen, pistaasimacaronleivoksen ja viskitryffelin. Viimeisimpänä mainittu nostatti molemmilta puolilta pöytää spontaanin ihastuksen äännähdyksen, joskin eri syistä. Tästä hyvästä tarjoilija antoi meille rasiastaan ylimääräiset pallerot. Kuvan ottaminen siinä sitten unohtui...
Viskitryffeli oli varsin iloinen yllätys siitä syystä, että siinä oli käytetty ihan reilusti turpeista ja savuista viskiä, arvatenkin Islayn saarelta. Tarjoilijalle tästä mainitsin ja hänpä kiikuttikin minulle tuota pikaa maistille pienen lurauksen kyseistä viskiä, Ardbegia. Olin kyllä tilannut kahvin kaveriksi 16-vuotiasta calvadosia, jonka merkin nyt valitettavasti olen jo unohtanut. Tälle jalolle juomalle meinasi käydä viskimaistelun sivussa vähän huonosti, sen verran vahva oli Ardbegin aromi, vaikka ei lientä lasissa tippaa enempää ollutkaan. Onneksi henkilökunta piti hyvin huolta vesilasin täyttöasteesta, pari lasillista riitti enimmän savun maun pois huuhtelemiseen, jotta pääsin nauttimaan calvadosista
Tie kotiin kulki Esplanadin puiston poikki. Siellä eräällä juhlijalla oli oma diskoteekki mukana, dj valitettavasti oli vain päässyt jo vähän väsähtämään. Himmeähköstä kuvasta ehkä voi erottaa soittolaitteiden takana maassa makoilevan hahmon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti