lauantai 26. syyskuuta 2015

Butter chicken

Tätä intialaisklassikkoa on tehnyt mieli kokeilla itse jo jonkin aikaa. Ohjeita tälle ruoalle tuntuu löytyvän suunnilleen yhtä paljon kuin on kokkejakin. Tämä ensimmäinen kokeiltu ohje on lähtöisin Avaruusaseman keittiöstä.


Ensimmäisellä kerralla jouduin vähän oikaisemaan, sillä en ehtinyt käydä kierroksella Hakaniemen etnisissä puodeissa. Sarviapilan siemeniä kuivatuista lehdistä puhumattakaan ei kaapista löytynyt ja kardemumman kodatkin olivat kaikki vihreitä. Varmasti autenttisempi tulos olisi tullut jos nämäkin raaka-aineet olisivat olleet mukana. Ihan kelvollista kuitenkin syntyi ilmankin.

marinadi
3 kynttä valkosipulia
noin 2 cm pala tuoretta inkivääriä
700 g kanan rintafilettä
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl kasviöljyä
1 tl garam masalaa
1/4 tl sahramia
1 tl suolaa

kastike
3 kynttä valkosipulia
noin 2 cm pala tuoretta inkivääriä
600 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
3 rkl voita
6 vihreää kardemumman kotaa
1 musta kardemumman kota
1 kanelitanko
4 kokonaista mausteneilikkaa
1 tl sarviapilan siemeniä
2 tuoretta punaista chiliä
40 g cashewpähkinöitä
4 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl kuivattuja sarviapilan lehtiä (kasoori methi)
1 tl garam masalaa
1 dl kuohukermaa
tuoretta korianteria

Ensin täytyy kana marinoida. Mielellään kanan pitäisi ehtiä marinoitua yön yli, mutta hätätapauksessa neljä tuntiakin riittää. Kuori valkosipuli ja inkinääri. Jauha ne tahnaksi jollain sopivalla työkalulla. Voit myös halutessasi raastaa ne. Sekoita tahna jogurtin, öljyn, garam masalan, suolan ja sahramin kanssa. Laita kanat marinadin sekaan joko pussiin tai kannelliseen kulhoon jääkaappiin marinoitumaan.

Kun kana on marinoitunut, on aika valmistaa kastike. Kuori valkosipuli ja inkivääri. Raasta käsin tai jauha sähkötyövälineellä tahnaksi. Sulata voi pannulla ja kuullota siinä kardemummaa, kanelia sekä mausteneilikoita, kunnes mausteneilikat alkavat turvota. Lisää hienonnettu chili, sarviapilan siemenet sekä valkosipuli-inkivääritahna. Kuullota, kunnes voi alkaa saamaan väriä.

Lisää pannulle tomaattimurska ja -pyree. Kypsennnä keskilämmöllä, kunnes koostumus paksuuntuu tahnamaiseksi eli noin 45 minuuttia. Sekoittele usein, jotta kastike ei roisku ja keittyy kasaan tasaisemmin.

Kastikkeen kiehuessa kokoon on aika paistaa kana. Paistaminen sujuu parhaiten grillissä, mutta uunin grillivastusten alla tai hellalla parilalla onnistuu yhtä hyvin. Kokeilin itse parilalla ja hyvää tuli. Älä pyyhi marinadia pois kanasta ennen paistamista. Tärkeintä on saada pintaan väriä, kana saa jäädä sisältä vähän raa'aksi, sillä se kypsennetään loppuun kastikkeessa.

Nosta paistetut kananfileet leikkuulaudalle vetäytymään 10 minuutuksi. Leikkaa vetäytyneet kananfileet isohkoiksi paloiksi.

Laita vesi ja cashewpähkinät tehosekoittimen kulhoon ja sekoita tasaisen maitomaiseksi. Lisää varovasti kokoon keittyneen kastikkeen joukkoon. Paseeraa kastike siivilän läpi, jotta saat tomaatinkuoret ja mausteet pois joukosta. Lisää kananpalat paseeratun kastikkeen joukkoon yhdessä sarviapilan lehtien, suolan ja garam masalan kanssa. Kiehauta ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes kana on kypsää. Sekoita vielä lopuksi joukkoon kerma. Tarjoa riisin kanssa ja koristele korianterin lehdillä.

Tämä ei ollut aivan parhaan maistamani butter chickenin veroista, mutta vähän jo sinne päin kuitenkin. Tästä on hyvä aloittaa, seuraava yritys tulossa jossain vaiheessa syksyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...