perjantai 15. lokakuuta 2010

Intialainen lohi-riisihöystö eli kedgeree

Tämä resepti löytyi jostain kirjahyllyyni tiensä löytäneestä kirjasta Intian makuja, josta en aiemmin olekaan yhtään reseptiä kokeillut. Resepti kuulosti lupaavalta, eikä näyttänyt kovin aikaa vievältä valmistaa, joten pitihän sitä kokeilla. Hyvin maistui. Tein pieniä muutoksia reseptiin, koska kaapista löytyneet ainekset olivat vähän sinne päin.

500 g lohta ruodottomina fileinä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 sipuli hienonnettuna
2,5 cm:n pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
1 valkosipulin kynsi
2 rkl kirkastettua voita
1 tl garam masalaa
1 kuivattu pieni chili hienonnettuna
1 purkki Mutti säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1/2 limetin mehu
2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
10 cm:n kanelitanko
1/2 tl kardemummaa
2 mausteneilikkaa
150 g basmatiriisiä
1/2 tl kurkumaa jauheena
ripaus chilijauhetta
4,5 dl vettä
50 g siemenettömiä rusinoita
50 g kevyesti paahdettuja mantelilastuja
suolaa, mustapippuria myllystä
tuoretta korianteria

Leikkaa lohifileet neljän senttimetrin kuutioiksi ja mausta valkoviinietikalla ja suolalla. Kuumenna ruokalusikallinen kirkastettua voita paistinpannussa ja kuullota siinä puolet sipulista, inkivääriraaste ja veitsen lappeella pöytää vasten kevyesti rikki lyöty valkosipulinkynsi. Sekoita joukkoon garam masala ja kuivattu chili, kypsennä 2 minuuttia.

Lisää lohikuutiot ja tomaatti, kypsennä edelleen kunnes kala on lähes kypsää.

Pirskota joukkoon limettimehu ja sekoita korianterisilppu. Peitä kasari ja nosta sivuun.

Kuumenna loput kirkastetusta voista paistokasarissa ja kuullota siinä loput sipulista, kanelitanko, kardemumma ja neilikat.

Sekoita mausteiden joukkoon riisi ja kypsennä sekoittaen 2 minuuttia, niin että öljyinen mausteseos ympäröi riisin. Sekoita joukkoon kurkuma, chilijauhe ja vesi. Peitä ruoka kannella ja keitä miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia eli kunnes riisi on kypsää ja neste imeytynyt.

Poista kanelitanko ja valkosipulinkynsi ruoasta ennen tarjoilua. Kerrosta riisiseos ja kalaseos tarjoiluvadille. Sirota pinnalle rusinat, mantelilastut ja silputtu tuore korianteri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...