Vadelmainen suklaafondant

Nyt tulee resepti suoraan Yhteishyvän ohjeista. Olen näiden jälkiruokien suhteen vähän varovainen, joten parempi pysyä ruodussa eikä sooloilla. Tämmöisen päätin tehdä ihan vain siksi, että kuva ja nimi olivat houkuttelevia.

Tällä ohjeella pitäisi syntyä kuusi annosta, mikä on vähän epäkäytännöllinen määrä, varsinkin kun suoraan kahdelle tai neljälle tämä ei oikein skaalaudu munien hankalan jakamisen takia. Noh, tein puolikkaan määrän eli kolme annosta. Yksi kummallekin ja kolmas puoliksi.

Suklaana käytin kaupasta näppärästi löytynyttä Lindtin 70% kaakaota sisältänyttä tuotetta. Tuntui toimivan. Varmasti paremmalla suklaalla tulee parempaa.

fondant, 6 annosta
2 kananmunaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
100 g voita
100 g tummaa suklaata
3 rkl vehnäjauhoja
1 dl vadelmia
voita ja kaakaojauhetta vuokiin

Voitele annosvuoat (esim. kohokasvuoat) voilla ja ripottele niihin kaakaojauhetta. Vatkaa munat ja keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Sulata voi ja ota kattila pois levyltä. Lisää suklaa ja sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Lisää munavaahdon joukkoon. Siivilöi jauhot myös mukaan ja sekoita hyvin. Jaa taikina vuokiin jättäen hieman varaa kohoamiselle. Painele kuhunkin vuokaan keskelle muutama vadelma. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kumoa sitten lautasille ja tarjoa.

Paistoaika on tässä hommassa erittäin kriittinen tekijä. Ensimmäisellä kerralla paistoin 12 minuuttia, koska kaasu-uunini yleensä vaatii vähän pidemmän paiston. Tällöin tuloksena oli täysin kiinteä suklaakakku. Toisella kerralla kokeilin 9 minuuttia ja tällöin tuloksena oli asteen verran liiankin valuva fondant. Jälkimmäinen oli maultaan parempi, mutta tuossa noiden kahden paistoajan välissä on se optimaalinen tulos. Fondantinhan pitäisi pysyä kasassa kunnes sitä lusikalla sörkitään. Pakko kokeilla vielä kolmaskin kerta, sen verran makoisa oli lopputulos. Lisäksi vadelmia jäi yli. Suklaa meni kaikki.

Kaapista sattui löytymään vielä pieni pullo Taylorin 10-vuotiasta tawny portia. Se sopi tämän jälkiruoan kanssa todella hyvin. Varmasti muutoinkin portviini on tämmöiselle suklaiselle jälkkärille loistopari. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Italo-meksikolais-espanjalainen makkarakeitto

Menipäs tämä nyt hankalaksi sijoittaa. Ohjeen alkuperä on italialaisen hemmon kirjasta ja hän sanoo saaneensa ohjeeseen vaikutteita matkaltaan Meksikosta. Ja minä laitoin tuohon espanjalaista makkaraa.

Lähteenä on siis brittiäistyneen italialaisen Gino D'Acampon kirja Fantastico! Hän ei maininnut ohjeessaan makkarasta muuta kuin, että sianlihamakkaraa pitäisi oleman. Minä nappasin tuota chorizoa mukaan, kun siitä tykkään. Pekonilla korvasin pancettan, koska en ehtinyt Hakaniemen halliin lähteä ostoksille. Sieltä kun tätäkin herkkua saisi. Papujakin oli vähän erilaisia alkuperäisessä ohjeessa, mutta moisia palkokasveja ei meillä kaupassa ollut myynnissä. Näillä peruspavuilla mentiin sitten. Mikäs siinä, kun hyvää tuli.

5 rkl oliiviöljyä
3 hienonnettua valkosipulin kynttä
3 rkl rosmariinia riivittynä
200 g pekonia hienonnettuna
2 porkkanaa viipaleina
3 tl kuivattuja chilihiutaleita
200 g chorizoa viipaleiksi leikattuna
400 g tölkki papusekoitusta valutettuina
400 g tölkki vihreitä linssejä valutettuina
400 g tölkki kikherneitä valutettuina
5 dl kasvislientä
80 g pecorinolastuja
suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää valkosipuli, rosmariini, porkkana, pekoni, chili ja makkara. Paista kovalla lämmöllä n. 10 minuuttia, kunnes kaikki alkaa olla kullanruskeaa. Lisää liemi ja valutetut pavut. Kuumenna kiehuvaksi ja laske lämpöä. Keitä miedolla lämmöllä osittain kannella peitettynä välillä sekoitellen n. 30 minuuttia. Anna vielä vetäytyä 10 minuuttia. Tarjoa tuoreiden pecorinolastujen kanssa.

Italialaiseksi ruoaksi tässä nyt on vähän liikaa raaka-aineita. Eikä kyllä makukaan sinne päin viittaa, chorizo aika pitkälti tässä vie. Siitäkin huolimatta tämmöinen ruokaisa keitto sopii kylmään vuodenaikaan oikein mukavasti. Chili lisää vielä tätä sisäisen villapaidan efektiä keitossa.

Burgerspotting 2012

Tämän vuoden puolella on tullut kokeiltua burgeri jos toinenkin. Jokunen on tullut itsekin grillissä valmistettua. Kun noista testatuista oli kuvatkin otettu, niin tuli mieleen kirjata joitain havaintoja aiheesta tänne.

Kaukolentojen puolella Helsinki-Vantaalla

Talvilomalle lähtiessä söimme Helsinki-Vantaan kaukolentojen puolella angus-burgerin. Annoksen tarkempi nimi ei jäänyt mieleen, eikä sitä enää näyttäisi listalla olevan. Ihan kelvollinen burger oli kyseessä. Ranskalaiset olivat aika tavanomaisia, joskaan ei ihan mäkkäribulkkia sentään.

Scan Burger

Toukokuun alkupäivinä oli asiaa kakkostien suuntaan. Humppilan lasitehtaan kohdalla pysähdyimme huoltotauolle ja siinä samalla söimme Scan Burgerin hampurilaisaterian. Näistä perusketjuista juuri Scan Burger on mielestäni piipahtamisen arvoinen. Etenkin pekoniburger on yleensä hintansa väärti. Kyseistä burgeria en listalta valitettavasti löytänyt, joten otin jonkin toisen vaihtoehdon. Ranskalaisia ateriaan kuului humoristisen iso boksi, eikä tuo burgerikaan ollut mikään pieni kooltaan. Tämä ei nyt ihan yltänyt samalle tasolle näiden muiden kanssa, mutta eipä ollut hintakaan kummoinen.

Gastropub Stone's

Kaveriporukalla kävimme kotopuolessa Helsingissä testaamassa gastropub Stone'sin burgerit. Lopputulos ei ihan vastannut odotuksia. Maku oli sinällään hyvä ja koko varsin muhkea, mutta leipä oli vähän kuivahko. Hyvässä burgerissa pitää olla riittävästi kastiketta, jotta leipä pystyy imemään sitä ja pehmenee sitä kautta. En ehkä menisi tänne uudestaan.

Stone'sin eduksi on laskettava juomapuoli, joka oli hyvin mietitty. Jokaiselle annokselle oli listalla sekä viini- että olutsuositus. Viinejä sai kaikkia laseittain. Päädyin jopa kokeilemaan burgerilleni suositeltua argentiinalaista punaviiniä, vaikka yleensä burgerin kanssa pitäydyn oluessa. Suositus toimi erinomaisesti.

Morrison's Grill & Green

Puolivahingossa ajauduimme jo aiemminkin testattuun Morrison's Grill & Greeniin. Heidän burgerinsa oli maukas, joskaan ei mitenkään erityisen persoonallinen. Annos oli kyllä kooltaan vähintään riittävä. En jaksanut syödä kaikkia ranskalaisia. Onneksi annoksen olisi saanut ranskalaisten sijaan salaatti kyytipoikanaan.

Dylan

Töistä käväisimme lounaalla Arabian Dylanissa. Sieltä saa joka päivä juustoburgerin, vaikka muut listan vaihtoehdot muuttuisivatkin päivittäin. Sitten edellisen käynnin annoksesta oli pudonnut pois superhyvä majoneesi. Siitä pieni miinus. Ranskalaiset ovat Dylanissa hyviä, samoin burger, joskin soossia voisi tässäkin burgerissa olla enemmän.

Midhill

Ja tokihan se Hans Välimäen Linnanmäen Kattilaan pystyttämä nimikkopaikka Midhill (midhill = välimäki, nerokasta?) oli myös käytävä testaamassa. Tarkoitus oli kyllä mennä kaveriporukalla Funky Burgeriin, mutta valitettavasti organisaattorimme oli sopinut ajankohdaksi 17.30, jolloin Funkyssa vietettiin vielä siestaa. Emme jaksaneet odottaa puolta tuntia vaan suuntasimme Lintsille.

Odotukset Midhillin burgeria kohtaan olivat korkealla, mutta usko meinasi loppua jo ennen kuin saimme edes tilausta tehtyä. Tarjoilija nimittäin unohti meidät ruokalistoinemme pöytään 20 minuutiksi. Toisella puolella reilusti meidän jälkeemme pöytiin saapuneet ruokailijat jo maistelivat annoksiaan. Lopulta yksi meistä kävi kysäisemässä, että olisiko sitä palvelua tulossa vaiko eikö. Tarjoilija pahoitteli hitautta ja lupasi sitten hyvitykseksi ranskalaiset kaupan päälle. Ranskalaisethan Midhilissä pitää tilata erikseen ja ne ovat hanhenrasvassa paistettuja.

Testasimme perusjuustohampurilaisen cheddarilla sekä Meat me-burgerin sekä gruyere- että roquefort-juustolla. Minun syömäni roquefort-juustolla varustettu Meat me oli kyllä erinomainen purilainen, väittäisin jopa parhaaksi Suomessa syömäkseni. Parempi puoliskoni ei ollut yhtä innoissaan cheddar-cheeseburgeristaan. Oli kuulemma vähän kuivakka. Minun burgerissani oli soossia riittävästi.

Pienoisen miinuksen hitaan palvelin lisäksi Midhill saa kehnosta juomavalikoimastaan. Viinejä listalla oli jokunen, mutta burgerin kanssa kyllä sopii parhaiten olut. Sitä oli tarjolla hanasta tasan Carlsbergia (joka on kyllä tusinalageriksikin supertylsä) ja pullossa ehkä paria vaihtoehtoa.

Popcorn

Innostuimme kokeilemaan myös Midhillin pirtelölistan läpi. Meitä kun oli neljä, saimme helposti kokeiltua kaikki maut eli mansikan, suklaan, vaniljan ja popcornin. Olin jostain lukenut, että juuri tuo popcorn-pirtelö on erinomainen, joten otin sen. Oikeassa oli kehuja, ehkä paras pirtelö ikinä. Vaniljakaan ei ollut paha. Myös muut pirtelöt vaikuttivat ihan aidoista aineksista valmistetuilta.

Shakeshack

Kesälomareissulla New Yorkissa tuli syötyä useampikin burgeri, kun osaavat siellä niitä niin hyvin tehdä. Shakeshack oli taas ykkönen supermehukkaalla (lue: rasvaisella) burgerillaan. Myös paikan pirtelöt ovat hyviä. Eikä tuo Brooklyn Breweryn valmistama Shackmeister-olutkaan ole ollenkaan pöllömpi. Hauskasti siinä aidossa ja alkuperäisessä Madison Square Parkin Shakeshackissa käydessämme tarjolla oli päivän erikoisburger, joka oli nimeltään ehkä Smokeshack tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa siinä oli pekonia sekä jotain muuta savustettua tuomassa savun makua. Erinomaista oli, nam nam.

Snacky

Myös paluun tehnyt Snacky tuli testattua, kun semmoinen avautui kävelymatkan päähän kotoa. Ihan parhaimmistoon ei heidän esityksellään ollut asiaa, mutta kyllä tuokin burgeri ehdottomasti perus-mäkkärin surkeat lätyt voittaa mennen tullen.

Hard Rock Cafen S.O.B. burger. Kännykkäkamera ei pärjää hämärässä.

Suomeen vihdoin saapunut Hard Rock Cafe huhun mukaan tarjosi mainioita hampurilaisia. Yritimme sinne aluksi viiden hengen porukalla päästä kokeilemaan, mutta silloin ei aikataulu antanut periksi tunnin jonotusajalle. Myöhemmin sitten paremman puoliskon kanssa kahdestaan pääsimme puolen tunnin jonotuksella syömään.

Testasimme rokkipurilaisista legendaarisen sekä SOB:n. Molemmat olivat maukkaita, pihvissä oli hyvä grillatun maku. Minulle jotenkin näistä tuli etäisesti Shake Shack mieleen, joskaan mehukkuudessa HRC ei päässyt lähellekään. SOB sisälsi kastikkeina chipotlea ja guacamolea. Näistä jälkimmäistä en olisi osannut mieltää hampurilaiskastikkeeksi, mutta nyt osaan. Toimi erinomaisesti. Paikka on kyllä aikas meluisa ja toistaiseksi ainakin koko ajan ammutun täysi.

Vielä pitäisi ehkä se Funky Burger käydä kokeilemassa, koska siitä on paljon hyvää sanottavaa ihmisillä ollut. Damn good cheeseburger on kuulemma hyvä. Siinä on sinihomejuustoa. Se siis painiin kovassa sarjassa mm. New Yorkin Spotted Pigin roquefort-burgerin ja Midhillin vastaavan kanssa. Lisäksi Siltasen burgereita kehuttiin Glorian Ruoka & viini-lehdessä. En ole siellä koskaan käynyt syömässä, mutta vähän ristiriitaisia lausuntoja olen paikasta kuullut. Näiden jälkeen voi mennä aikas kauan ennen kuin tekee mieli burgeria. Kiintiö alkaa olla nyt täynnä.

Omatekoinen purilainen

Tomaattinen salamipasta

Tämmöistä oli työpaikan ruokalassa tässä yhtenä päivänä tarjolla ja kun oli hyvää, niin ajattelinpa kokeilla itse tehdä vastaavaa. Ei ehkä kovin omaperäistä, mutta joskus kauppaan lähtiessä on tyydyttävä siihen ideaan, joka sattuu löytymään. Hankin vähän sinne päin sopivaa tarviketta ja kehittelin ohjeen siinä kokatessa.

1 salottisipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tomaattipyrettä

1 tlk paseerattua tomaattia

1 dl lihalientä
100 g kirsikkatomaatteja
3 aurinkokuivattua tomaattia
200 g salamimakkaraa (pötkö)
250 g pennepastaa
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä paistamiseen

Aloita pilkkomalla ainekset. Kuutioi sipulit, aurinkokuivatut tomaatit ja salami. Halkaise kirsikkatomaatit. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipuleita hetken aikaa. Lisää tomaattipyre ja paahda hetken verran. Lisää pannulle paseerattu tomaatti ja lihaliemi sekä tomaatit ja salami. Anna hautua miedolla lämmöllä pastan keittämisen ajan. Mausta mustapippurilla ja silputulla basilikalla.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta se lävikössä. Sekoita pasta kastikkeen sekaan. Tarjoa raastetun parmesaanin kanssa.

Ihan kelvollinen ja nopsa arkiruoka oli tämä. Salamin reilusta määrästä johtuen tämä on myös varsin täyttävää.

Salami kannattaa tosiaan kuutioida. Minä leikkasin sen ensin siivuiksi ja sitten kiireen yllättäessä leikkasin siivut suikaleiksi. Täten salamipalaset olivat varsin isohkoja. Ei paha, mutta hieman hienostuneempi vaikutelma syntyy pienemmillä salamin paloilla.

Kiireen välttää helpoiten tekemällä nuo pilkkomishommat ensin valmiiksi ja vasta sitten laittamalla pastaveden kiehumaan. Varsinkin kaasulieden kanssa ei pahemmin tarvi laiskotella sitten, kun liekki on sytytetty.

Pientä tuunausta vakioleipään

Meillä perusleiväksi muodostunut spelttileipä on jo melkein vuoden ajan pysynyt samanlaisena ja edelleen maistuu. Noin kerran viikossa tuota tulee leivottua. Muutaman epäonnistuneen leipäkokeilun jälkimainingeissa ajattelin tätäkin vakio-ohjetta hieman varioida. Kokeilu oli sen verran onnistunut, että seuraavakin leipä syntynee tällä modifioidulla ohjeella.

Käytännössä korvasin osan vehnähapanjuuresta ruishapanjuurella ja osan spelttijauhoista hiivaleipäjauholla. Ulkonäöllisesti leipä ei kauheasti muuttunut, mutta maku oli selvästi pyöreämpi. Aiempi perusversio oli parhaimmillaan kaksi päivää leipomisesta ja sen jälkeen maku muuttui happamammaksi päivä päivältä. Tämä uudistettu versio ei jostain syystä juurikaan muutu mihinkään, mutta maku on kohdallaan jo heti alusta asti.

200 g vehnähapanjuurta
160 g ruishapanjuurta
600 g vettä
120 g ruisjauhoja
580 g hiivaleipäjauhoja
300 g spelttijauhoja
20 g suolaa

Laita suolaa lukuunottamatta kaikki aineet yleiskoneen kulhoon. Veivaa noin minuutin ajan eli kunnes kaikki ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. Anna taikinan levätä 30 minuuttia. Lisää suola ja jatka veivaamista yleiskoneella noin viiden minuutin ajan. Nosta taikina öljyttyyn muovilaatikkoon. Anna levätä 2,5 tuntia taitellen aina 50 minuutin välein samoin kuin alkuperäisessäkin ohjeessa. Anna kohota vielä 2 tuntia laatikossa kannen alla.

Olen myös joskus ajoittanut tämän prosessin niin, että tuo viimeinen kahden tunnin kohotus onkin tapahtunut jääkaapissa yön yli. Näin olen voinut illalla tehdä taikinan, pyöritellä seuraavana aamulla sen koreihin ja sitten illalla paistaa leivät. Olettaisin, että tälläkin taikinalla toimii myös tämä tapa. Joskus vain ajankäytöllisesti homma on näin kätevämpi.

Pyöritä taikinasta kaksi pyöreää leipää ja laita kohoamaan kohotuskoreihin jääkaappiin yön yli. Nosta leipä tunti ennen paistamista lämpimään. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Jos sinulla on leivinkivi, laita se jo kylmään uuniin. Laita leivät uuniin ja pudota lämpö 200 asteeseen. Paista noin 40-50 minuuttia (minulla kaasu-uunissa meni täysi tunti) tai kunnes pinta on saanut kunnolla väriä. Anna jäähtyä ritilällä ennen leikkaamista.

Porkkanakakku

Tähän hommaan en itse osallistunut muuta kuin avustajana. Raastoin nimittäin porkkanat. Ja lisäksi kirjaan nyt suusanallisesti minulle kerrotun ohjeen talteen. Oikeasti ohje on hieman muokaten Hellapoliisin blogista, alunperin blogin lukijan ohje. Muokkauksena meidän pähkinänakkelimme ei voinut olla hasselpähkinää mukaan lisäämättä. Kuorrutettakin syntyi enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Kuorrutteessa ei saa porkkanakakussa säästää.

Minä en oikein ymmärrä tämmöisiä kakkuja, joihin ei tule voita. Hyvää tämä kuitenkin oli, pakko myöntää. Työkaverinikin joutuivat osansa kestämään ja eivätpä näyttäneet valittavan. Raukat ovat olleet viime aikoina lähes viikoittain koekaniineina, kun viikonlopuksi tulee jotain leivottua, mutta emme kahdestaan jaksa kaikkea syödä.

4 munaa
2 dl öljyä
350 g raastettua porkkanaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1 tl kanelia
50 g hasselpähkinöitä

kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat, öljy ja porkkanaraaste. Murskaa pähkinät ja sekoita ne muiden kuivien aineiden kanssa. Lisää kaikki yhteen ja kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Poista vuoasta ja anna jäähtyä. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle.

SE avokadopasta

Kun tästä ruoasta on niin paljon melua pidetty jo pidemmän aikaa, niin kai sitä sitten on pakko kokeilla ihan itsekin. Jos joku on tältä muka pystynyt välttymään, niin kerrottakoon ohjeen olevan kotoisin taannoin ilmestyneestä Safkaa-keittokirjasta. Tai näin minulle on kerrottu. Kyseistä kirjaa kyllä katselin kirjamessuilla, mutta ostinkin toisen kirjan siitä vierestä. Kovasti on kirjaa kehuttu, joten pitää siihenkin sitten tutustua, kunhan on sen aika.

Kirjan puutteessa nappasin ohjeen nyt sitten Hesarista. Tai oikeammin sieltä napattu tuloste minulle käteen toimitettiin.

Ohje on varsin näppärästi toteutettava ja lopputulos erittäin maukas. Ihan matkalla jo ehti unohtua, että tosiaankin, kasvisruokahan tämä oikeastaan on. Mastui hyvin tämmöiselle paatuneelle lihansyöjällekin.

Alkuperäisessä ohjeessa oli pastana spagettia, mutta minä brutaalisti tein sekoituksen pennestä ja fusillista. Käytin siis jämät kaapista. Tai siis olivat hyvää pastaa, mutta omien pakkaustensa viimeiset.

1 valkosipulin kynsi
1/2 chiliä (1/2 tl chilijauhetta)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g raastettua pecorinoa
30 g raastettua parmesaania
500 g pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Kastikkeen sekoitat pastan kiehumisen lomassa. Kun vesi kiehuu kunnolla, lisää reilusti suolaa ja pasta ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.

Tee sillä välin kastike. Se ei tarvitse kuumentamista. Pilko valkosipulin kynsi ja chili (minä laitoin tuota jauhetta arviolta 1/2 tl, kun ei tuoretta ollut) ja laita ne kulhoon. Purista limetistä mehut joukkoon. Halkaise avokadot, poista kivi ja kuutioi avokadot kuorissaan sekä kaiva sisus lusikalla kulhoon. Silppua yrtit ja lisää ne sekä oliiviöljy kulhoon. Raasta juustot joukkoon ja mausta suolalla sekä pippurilla. Tarkista suolan määrä maistamalla. Ohjeessa varoitettiin erityisesti, että suolan määrä on erityisen tärkeä. Liian vähä suola jättää kastikkeen mauttomaksi. Allekirjoitan tämän.

Kun pasta on al dente-kypsyydessä, ota keitinvedestä vajaa 1 dl talteen ja valuta pasta lävikössä. Lorauta talteen ottamasi keitinvesi kastikkeen joukkoon ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarjoa kera parmesaaniraasteen ja rouhi päälle vielä vähän mustapippuria myllystä.

Kuten tuossa jo edellä tuli hehkutettua, on tämä tosiaan erinomaisen makuinen pastaruoka. Koska se on myös yksinkertainen ja nopea valmistaa, on tästä helposti muodostuva arkiruokasuosikki. Ei ne ihmiset ihan turhaan siellä somessa tästä meuhkanneet.