Pizzalla tai parilla Napolissa

Tänä kesänä herkkusuiden tie vei Italiaan. Kun kerran yksi kohteemme oli pizzan syntypaikka Napoli, oli pakko ottaa ilo irti ja maistella näitä herkkuja oikein kunnolla. Söimme vähän enemmän kuin pari pizzaa.

Pizzan kaltaisia leipiä on tehty vuosituhansia Välimeren maissa. Löytöretkien myötä Eurooppaan rantautunut tomaatti oli kuitenkin se puuttuva palanen, jonka loksahdettua kohdalleen varsinainen pizza syntyi. Napolissa on edelleen toiminnassa 1700-luvulta asti asiakkaita palvelleita pizzerioita.

Tomaatti viihtyy hyvin Napolin alueella. Näillä tienoin tehdään myös Italian parasta mozzarellaa. Pizzan raaka-aineet löytyvät siis läheltä. Napolilainen pizza on hyvin yksinkertainen, täytteillä ei varsinaisesti juhlita. Siksi onkin erinomaisen tärkeää, että raaka-aineet ovat huippuluokkaa. Näin syntyy täydellinen pizza.

Napolilaisen pizzan tunnistaa pehmeästä pohjasta ja paksuista reunoista. Jotta pizza olisi aito napolilainen, täytyy sen olla reunastaan rakkuloille palanut. Pizza paistetaan liki 500-asteisessa uunissa hyvin nopeasti.

Vierailimme kahdessa kuuluisassa pizzeriassa. Postauksen ensimmäinsen kuvan margherita on kuvattu Pizzeria Brandissa, jossa kyseinen pizza on keksitty vuonna 1889 kuningatar Margheritan kunniaksi. Brandi on ollut toiminnassa vuodesta 1780 asti, joten kokemusta pizzanpaistamisesta on.

Yllä olevan kuvan pizza on Gino Sorbillon ravintolasta. Paikkaan on ilmeisesti aina tolkuttomat jonot. Ovella päivystävälle kaverille kerrotaan nimi sekä seurueen koko ja jäädään odottelemaan omaa vuoroa. Systeemi oli vähän epämääräinen. Härdelli ovella on valtaisa, eikä aina oikein meinaa saada selvää ketä huudellaan. Meidän vuoromme ehti varmaankin mennä ohi. Onneksi homma selvisi ja saimme pöydän käytyämme kyselemässä ovipäivystäjältä tilannetta. Pizzat olivat hyviä, mutta eivät oleellisesti parempia kuin muissa Napolin paikoissa.

Huonoa pizzaa emme Napolista löytäneet. Sen sijaan kotimaiseen pizza-antiin tottuneelle osa listan artikkeleista voi olla hieman yllättäviä. Jos raaka-ainelistassa ei mainita tomaattia, ei sitä pizzassa ole. Sama juttu on myös juuston kanssa. Tomaatittomat ovat valkoisia pizzoja. Juustottomia ovat ainakin marinara, jossa on vain tomaattikastiketta ja oreganoa. Sekä valkoiset pizzat että marinara ovat kyllä kokeilemisen arvoisia.

Pizzan lisäksi Napolilla on tarjota todella hyviä meren antimia. Syöminen on kaupungissa myös paljon halvempaa kuin esimerkiksi Roomassa. Napoli nousi meillä ehdottomasti yhdeksi ruokamatkakohdesuosikiksi. Palaamme varmasti maistelemaan näitä herkkuja uudemmankin kerran.

Burgerilla tai parilla Oslossa

Kesäkuussa kaiken muuttohässäkän keskellä työnantaja tarjosi tilaisuuden päästä tuulettamaan pääkoppaa kolmeksi päiväksi NDC-tapahtumaan Osloon. Koska tapahtuma päättyi sopivasti perjantaina, päätin jatkaa vierailua omaan piikkiin viikonloppuna. Parempi puolisko saapui paikalle perjantaina. Palasimme kotiin yhdessä sunnuntaina.

Burgeripaikkoja löytyi Oslostakin. Ensimmäisenä testasin vielä yksin liikkeellä ollessani paikan nimeltään Burger Joint. Hauskan näköinen ravintola on tehty ruokarekan näköiseksi. Ravintolasalin ja keittiön välissä on ruokarekan kylki.

Söin perus juusto-pekoni-burgerin bataattiranskalaisilla. Burgeri oli erinomaisen mehukas ja maukas. Ranskalaiset olivat nekin kelpo tavaraa.

Kävimme viikonlopun aikana yhdessä syömässä burgerin aivan Burger Jointin lähellä sijaitsevassa Døgnvill Burger Tjuvholmenissa. Täälläkään ei burgerissa ollut valittamista. Myös bataattiranskalaiset olivat erinomaisia. Enemmän ravintolamaisessa Døgnvill Burgerissa myös palvelu oli kohdillaan.

Lopulta päädyimme burgerille vielä kolmanteenkin paikkaan samoille hoodeille ennen kotiinpaluuta. Paikaksi valikoitui Burgerhouse Aker Brygge. Tämä paikka ei pärjännyt aiemmille. Burgeri oli ihan ok, mutta ei mikään erityinen. Palvelu oli sinällään ystävällistä, mutta tilaukset tuppasivat unohtumaan matkalla.

Oslon tarjonta oli asiallista, joskin melkoisen kallista. Kahden hengen burgeriateriasta ei oikein alle 50€ selvinnyt. Vastaavanlaisen työreissun yhteydessä voisin hyvinkin jatkaa tutkimuksia, muutoin tuskin on ihan heti Oslon matkoja luvassa.

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 9: Los Angeles

Edellinen osa: osa 8: Sedona

Ruokamatkan matkakertomus on nyt viimein viimeisessä osassaan. Matka kesti kaikkiaan yli seitsemän viikkoa, mutta tämän matkakertomuksen kanssa on mennyt reilusti pitempään. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Viimeinen kohteemme oli Los Angeles, jonne Route 66 päättyy. Majoituimme kolmeksi yöksi tuttuun Hollywood Orchid Suites -hotelliin Hollywoodiin. Sieltä käsin teimme autoretkiä eri puolille tätä giganttista kaupunkialuetta, jota Los Angelesin piirikunnaksi kutsutaan. Myös Route 66:n päätepisteessä Santa Monican rantalaiturilla kävimme piipahtamassa. Päätepisteen merkkejä on muuten kolme kappaletta. Kaksi virallisempaa on hieman sivummassa ja se kuvatuin löytyy tuolta laiturilta.

Los Angelesista tarinaa riittäisi vaikka kuinka, mutta yritän nyt pitäytyä ruoka-aiheissa. Kaupunki on USA:n muiden suurkaupunkien tapaan etsinisesti hyvin kirjava ja se näkyy ruokatarjonnassa. Etenkin meksikolainen ja eri aasian maiden keittiöt ovat vahvasti läsnä.

Mahtavasta tarjonnasta huolimatta päädyimme tämänkertaisella Los Angelesin vierailulla syömään varsin tylsästi. Olimme yksinkertaisesti nälän sattuessa liikkeellä väärissä paikoissa. Onneksi sentään jotain mielenkiintoistakin pääsimme maistamaan.

Käytyämme kierroksella ainoalla edelleen Hollywoodissa toimivalla elokuvastudiolla Paramountilla, päädyimme jonottelemaan hodareita legendaariselle Pink's -kiskalle, joka sijaitsee siinä ihan lähistöllä. Muut jonottelijat olivat paikallisia, joilla oli hyvin selvät sävelet tilauksen suhteen. Meillä paikan listassa oli vähän enemmän tavaamista. Päädyimme lopulta tilaamaan pari hodaria peruslistalta. Paikalliset näkyivät pääosin tilaavan hodareita erikoislistalta.

Pink'sin hodarit olivat erinomaisia. Olimme syöneet näitä herkkuja jo aiemmin heidän Universal Studioilla sijaitsevalla kojullaan. Silti tämä alkuperäinen koju oli mielenkiintoisempi. Valikoima oli ihan eri luokkaa. Lisäksi tarjolla oli muutakin kuin hodareita.

Hollywoodissa aivan hotellin nurkilla kävimme helteisen sään kunniaksi ottamassa kylmät kahvijuomat Coffee Bean & Tea Leafilla. Hollywood Boulevardilla Hollywood Walk of Famen suosituimmalla osuudella sijaitseva kahvila oli hämmentävän rauhallinen. Tämän kalifornialaisen kahvilaketjun kylmäuutettu kahvi osoittautui paljon Starbucksin vastaavaa paremmaksi.

Matkallamme tapahtui kaikenlaista muutakin kuin ruokaan liittyvää. Itse matka on paljon tarkemmalla tasolla dokumentoituna matkablogin puolella. Kirjoitin matkamme pohjalta myös Route 66 -aiheisen pienen matkaoppaan, Route 66 - lyhyt oppimäärä. Kiitokset lukijoille kärsivällisyydestä. Piakkoin onkin vuorossa hieman asiaa tämän kesän ruokamatkasta Italiaan.

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 8: Sedona

Edellinen osa: osa 7: Santa Fe, seuraava osa: osa 9: Los Angeles

Oli melkein päässyt unohtumaan tämä viime kesän ruokamatkan tarina. Yritän nyt saada nämä kaksi viimeistä osaa vihdoin julkaistua. Tämänkertaisen osan aiheena on yhden yön vierailumme Sedonan kaupungissa Arizonan osavaltiossa.

Sedona ei varsinaisesti ole mikään erityinen ruokamatkakohde. Kaupunkiin tullaan yleensä joko hihhuloimaan voimapyörteiden takia, tai sitten ihailemaan upeita punaisia kallioita. Kaupungin läheisyydessä on myös paljon vaelluspolkuja, joiden varsilta upeita maisemia voi katsella.

Meidän reitillemme Sedona osui sopivan sijaintinsa vuoksi. Tarvitsimme majapaikan osavaltion pääkaupungin Phoenixin ja Grand Canyonin väliselle etapille. Sedona oli etukäteen täysin tuntematon paikka, mutta Lonely Planetin Southwest USA -oppaan kuvaus kaupungin upeista maisemista sai meidät vakuuttuneiksi.

Ensimmäinen paikallinen ruokaerikoisuus tuli vastaan iltapäivällä Black Cow -kahvilasta jäätelöitä ostaessamme. Tarjolla oli kaktusjäätelöä. Opuntiakaktuksen hedelmistä, joita kutsutaan nimellä prickly pear (suom. "piikikäs päärynä"), tehty jäätelö ei ollut kummoista, mutta eipä vastaavaa ole aiemmin tullut vastaan. Kannattaa maistaa, mutta lisäksi voi olla hyvä ottaa jotain tutumpaa makua varmuuden vuoksi.

Kaupungissa on ravintoloita joka lähtöön. Valitsimme illallispaikaksi kuitenkin klassisia paikallisherkkuja tarjoilevan Cowboy Club Grille & Spiritsin. Valitsimme alkuun alkupalalajitelman, jossa oli kaikenlaista suomalaisittain eksoottista. Mukana oli biisoninlihaa, kalkkarokäärmemakkaraa ja kaktusranskalaisia. Kastikevaihtoehdoissa oli mukana kaktushilloa. Tässä muodossa tykkäsimme piikkipäärynästä enemmän kuin jäätelössä.

Makkara oli hyvää, biisoni sitkeää ja ranskalaiset ihan ok. Pääruoaksi listalta valikoitui, ylläri pylläri, burgeri. USA:ssa pitäisi burgerit osata, tämä ei ollut kovinkaan kummoinen.

Sedonan ruokakokemukset putosivat siis lähinnä lokeroon erikoisuudet. Muutoin syömämme ruoka ei kaupungissa kohonnut erityisen korkealle koko reissun tilastoissa. Sedonasta löytyy kuitenkin paljon muitakin ravintoloita. Lisäksi kaupunki, ja etenkin sen ympäristö, on todella kaunis. Annan siis tälle kaupungille suuren suosituksen.

Seuraavaksi: osa 9: Los Angeles

Burgerilla tai parilla Tuhkolmassa

Keväällä käväisimme Tukholmassa helatorstaiviikonloppuna. Vietimme kaupungissa neljä yötä, mikä oli meille molemmille ennätys. Minä en ollut koskaan aiemmin yöpynyt Tukholmassa.

Kävimme tutustumassa kaupungin kehuttuun burgeritarjontaan. Ensimmäisenä kokeilulistalla oli Flippin' Burgers, jota olen monessa yhteydessä nähnyt kehuttavan kaupungin parhaaksi. Emme tätä parhautta ihan ymmärtäneet. Ohuissa pihveissä oli kivasti paistopintaa, mutta muutoin pihvit olivat kuivahkoja ja burgeri kokonaisuudessaan vähän pliisu. Ranskalaiset olivat kunnon burgeripaikan mittapuulla aika kehnoja perusranuja.

Toiseksi burgeripaikaksi arpoutui Phil's Burger, joka myös löytyi joltain Tukholman parhaiden burgereiden listalta. Otimme burgereiden kaveriksi bataattiranskalaiset.

Olimme liikkeellä lounaan ja illallisen välimaastossa ja ravintolassa oli varsin rauhallista. Väen vähyys tuskin johtui ruoasta. Oli nimittäin hävyttömän mehukas ja maukas burgeri. Mahtava mediumkypsä pihvi, rapsakkaa pekonia ja hienosti sulanutta juustoa. Myös bataattiranskalaiset olivat mainioita.

Seuraavienkin vierailujen varoiksi jäi jokunen burgeripaikka odottamaan. Varmasti myös palaamme näitä testailemaan. Kun nyt peli on Tukholman yökyläilyn suhteen avattu, on tästä helppo jatkaa.

Burgerilla Tallinnassa

Edellisestä Tallinan vierailusta on jo hetki ehtinyt kulua, mutta onneksi mainio burgeripaikka Estonian Burger Factory ei ole kadonnut mihinkään. Tämä postaus on siis edelleen ajankohtainen. Kävimme ravintolassa pääsiäisenä ja tykkäsimme kovasti.

Tilasimme kivan kuuloiset Retro 69 -burgerit ranskalaisilla. Mukana oli juustoa, pekonia ja coleslawia. Kyllä maistui. Sain vaivoin syötyä koko annoksen, sen verran oli iso tuo burgeri. Valtava ähky seurasi. Viereiseen pöytään meni lapsiperheelle lastenburgereita, ne olisivat olleet ihan riittävän kokoisia minulle.

Estonian Burger Factory löytyy Pärnu maanteen varrelta, noin vartin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Ohi kulkevat raitiovaunut 3 ja 4. Lähimmän pysäkin nimi on Kosmos.



Ravintolan listalla on yli kymmenen burgeria, näistä kaksi on kasvisversioita. Juomalistalta löytyy jokunen massaolut sekä muutama pienpanimo-olut. Paikan oma nimikko-olut oli oikein mainio.

Tulemme varmasti vierailemaan Estonian Burger Factoryssa myös tulevien Tallinan reissujen yhteydessä. Ravintola on ehdottomasti paras burgeripaikka, johon olemme Tallinnassa törmänneet.

Mustikka-ricotta calzone

Tässä pieni tuliainen kesän Italian matkalta. Idea syntyi syödessäni makeaa calzonea Rooman Trasteveressa. Alunperin ajattelin tätä kokeilla leipoa kansallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi, mutta valitettavasti tämä aikataulu ei ihan toteutunut.

Pohja on sama pizzapohja, jota aina käytän. Tein yhden pizzan verran taikinaa ja leivoin siitä neljä minicalzonea. Toki voit tehdä yhden ison, mutta sen jakaminen on aika sotkuista. Enkä usko kenenkään haluavan syödä tätä yksin kokonaan. Täytteen ohjeen heitin ihan hatusta. Mustikan ja ricottan suhteen hain kokeilemalla, samoin sokerin määrän.

pohja
1 dl kylmää vettä
1 g tuorehiivaa
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen sokeria
100 g vehnäjauhoja
2/3 rkl oliiviöljyä

täyte
2 dl mustikoita (tuore tai pakaste)
1/2 pakkaus ricottaa
1 1/2 rkl sokeria

Tee ensin pohjataikina. Liota hiiva veteen. Sekoita joukkoon suola ja sokeri. Lisää jauhot kahdessa erässä ja sekoita hyvin. Vaivaa käsin noin vartin ajan. Taikinan pitäisi lopuksi olla sileää ja pehmeää, eikä se saa tarttua käsiin. Lisää jauhoja, jos taikina on liian pehmeää. Sekoita lopuksi joukkoon oliiviöljy ja vaivaa vielä, kunnes taikina on tasaista. Laita kohoamaan kulhoon leivinliinan alle kolmeksi vartiksi.

Kun taikina on kohonnut, ota se pois kulhosta ja paina littanaksi työtasoa vasten. Pyöritä taikina pitkulaiseksi ja jaa neljään yhtäsuureen osaan. Pyöritä osat palloiksi ja jätä tasolle liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.

Taikinan kohotessa valmista täyte. Sekoita ainekset. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa. Laita uuni lämpenemään niin kuumaksi kuin sen saa. Kun uuni on lämmennyt, laita uunipelti lämpenemään uuniin vähintään 10 minuutiksi.

Kun taikinapallot ovat kohonneet, leivo ne jauhotetulla työtasolla pyöreiksi minipizzapohjiksi. Voit käyttää kaulinta tai pyörittää taikinan käsin. Laita pohjat leivinpaperin päälle, jaa täyte pohjien keskelle ja taita pohjat calzonen muotoon, eli keskeltä kahtia. Ylemmän puolikkaan reunat kannattaa venyttää alemman yli ja taittaa pohjan alle, jotta calzonet eivät aukea paistamisen aikana. Painele reunat tiukasti kiinni.

Ota kuuma pelti uunista, liu'uta leivinpaperi varovasti pellin päälle ja laita pelti uuniin. Paista, kunnes calzonet tummuvat hieman. Tähän kuluu noin 5 minuuttia, hieman uunin tehosta riippuen. Syö lämpiminä.

Minä en saa calzoneja ikinä pysymään kiinni paistamisen aikana. Kuvassa on parhaiten onnistunut kappale. Täyte on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvää. Samainen täyte varmasti kävisi muunkinlaisen piirakan täytteenä. Vaan varsin kivasti tämä kävi näinkin.