lauantai 15. helmikuuta 2014

Nopsa aioli

Aioli on todella hyvää, mutta valitettavasti vähän työlästä valmistaa. Joskus ruokamessuilla jonkin ruokakirjan julkaisun tiimoilta kaksi kaveria esitti aiolin valmistusta ja puolisen tuntiahan siihen meni. No, tämä ohje varmasti saa ranskalaisen kokin karvat nousemaan pystyyn, sillä tällä tavoin aioli syntyy hetkessä. En tiedä, uskallanko nyt oikeasti sanoa tätä ääneen, mutta minun mielestäni tämä oli todella hyvää.


Ai niin, en keksinyt tätä itse, vaan luin Glorian Ruoka & Viini-lehden numerosta 1/2014.

2 valkosipulin kynttä
2 dl rypsiöljyä
1 muna
1 rkl dijon-sinappia
ripaus suolaa

Murskaa valkosipulin kynnet ja lisää kaikki aineet kapeaan ja korkeaan kulhoon. Sekoita sauvasekoittimelta pohjalta aloittaen ja välillä sekoitinta ylös nostaen, kunnes aioli on valmista.

Jos keksit helpomman tavan tehdä aiolia, niin tarjoan sinulle tikkarin. Tällä määrällä valkosipulia tökötistä tulee aika tiukkaa, joten jos on lähiaikoina luvassa vaikkapa treffit, niin vähempää annostusta voisin suositella. Söin tätä illalisella lohkoperunoiden ja pariloidun lohen kanssa ja tykkäsin kovasti. Ja todellakin maistui valkosipuli aamulla suussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...