tiistai 28. tammikuuta 2014

Melkoisen maukas bataattikeitto

Keittolinja jatkuu edelleen. Tällä kertaa vuorossa on elämäni ensimmäinen kasvissosekeitto. Pakko kai sitä tämmöistäkin on joskus tehdä.


Ohjeessa väitettiin tämän olevan maailman paras bataattikeitto. Paha sanoa, kun en ole ennen moista keittoa maistanut. Lisäksi ohje oli Turun Sanomista. Piti siis itse kokeilla ennen kuin uskoin. Hyvää oli.

1 bataatti
1 sipuli
2 porkkanaa
2 perunaa
öljyä
pätkä inkivääriä
puolikas chili
1 dl kasvislientä
vettä
1 prk kookoskermaa
suolaa ja pippuria

Pese ja kuori juurekset. Lohko sipuli ja paloittele muut juurekset. Kuullota hetken aikaa öljyssä kattilassa. Lisää chili, josta siemenet poistettu, sekä inkivääri, ja kaada päälle vettä niin että juurekset peittyvät. Lisää joukkoon myös kasvisliemi. Keitä kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kookoskerma ja soseuta sauvasekoittimella.

Pikkuisen löysähkö oli keitto rakenteeltaan, vaikka mielestäni en vettä kaatanut mukaan ihan minimiä enempää. Mutta joka tapauksessa maukas keitto, teen toistekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...