Ohessa lyhykäinen kuvaus Postresissa nauttimistamme sapuskoista. Valokuvat ovat hämyisestä ravintolasalista otettuina kehnoja, kenties seuraavalla kerralla onnistuu paremmin, kunhan nyt se uusi Lumia joskus saapuu.
Postresia olen joskus aiemminkin kehunut, enkä suotta. Se on näistä Helsingin tähdillä noteeratuista paikoista oma suosikkini. Sekä ruoka että palvelu ovat aina olleet ensiluokkaisia. Muitakin on testattu, mutta täällä olen syönyt myös omalla rahalla ja ihan useammankin kerran.
Tarjolla oli ruokalistalta vapaasti valittava kolmen ruokalajin ateria, pöytäseurueittain tarjottava viiden ruokalajin ateria sekä keittiömestarin valitsema seitsemän ruokalajin ateria. Päädyimme keskimmäiseen, eli ryhdyimme arpomaan kolmen alkuruoan, kahden pääruoan ja kolmen jälkiruoan listalta viittä molemmille sopivaa vaihtoehtoa. Rajoituksena oli vain se, että molempia pääruokia ei saanut ottaa listalle.
Päädyimme lopulta pienen arvonnan jälkeen ottamaan kaksi alkuruokaa, pääruoan ja kaksi jälkiruokaa. Toisena jälkiruokana olisi juusto ollut sellainen perinteinen vaihtoehto, ja kyllähän listalla stiltonia olisi ollutkin, mutta siitäkin huolimatta päädyimme toisenlaiseen valintaan.
Jo ruokalistan kyytipojiksi meille oli kiikutettu maa-artisokkasipsejä majoneesin kera. Tämän jälkeen ennen ensimmäistä varsinaista ruokalajia saimme kolmen pienen annoksen setin. Näistä yksi oli tatti-peruna-kroketti, yksi kurpitsasaksanpähkinävaahto ja kolmas mäticornetto. Jälkimmäinen näistä on kuvassa tuolla yläreunassa ja kaksi muuta tuossa välittömästi yläpuolella. Cornetot saapuivat hauskasti pienessä kukkaruukussa, jossa kärysi havuinen oksa kenties katajasta. Hauska savuinen aromi levisi siitä ympäristöön.
Kaikki näistä pienistä naposteltavista olivat oikein maukkaita. Erityisesti kurpitsainen töfnä maistui niin hyvälle, että kippo tuli kaavittua hyvin puhtaaksi.
Sitten päästiinkin jo asiaan, eli oli ensimmäisen ruokalajin vuoro. Se koostui kampasimpukasta ja piparjuurilumesta sekä lautasen pohjalle kaadetusta kastikkeesta. Näiden kanssa joimme saksalaista hieman makeaa rieslingiä. Kampasimpukka olikin yllättäen raakana. Piparjuuresta tuli mieleen wasabi (tai siis se piparjuuritöfnä, jota wasabina täällä päin maailmaa pidetään) ja koko yhdistelmästä sushi. Annoksen nykertämiseen oli taas nähty paljon vaivaa. Lopputulos oli etenkin viininsä kera erittäin hyvän makuinen. Listan mukaan annoksessa olisi ollut myös perunamysliä ja kermaa. Näin varmasti olikin, joskaan en niitä heti siitä muistanut. Tarjoilija ei niitä myöskään annosta esitellessään maininnut, tai sitten jotain meni ohi.
Seuraavaksi oli vuorossa toinen alkuruoka, joka listan mukaan sisälsi luomukaritsaa, 63 asteen kananmunan ja savua. Savua tosiaan löytyi ja mukana oli myös sieniä. Annos saapui lasikuvun alla. Kupu nostettiin lautasen päältä vasta pöydässä ja sieltähän sitä savua pöllähti. Myöhemmin saman annoksen saapuminen muihin pöytiin paljastui jo pelkän tuoksun perusteella.
Kovin yllättäen karitsan kanssa tarjottiin valkoviiniä, tällä kertaa Itävallasta. Viini sopi ruoan kanssa kuitenkin mainiosti, joskaan se ei mitenkään erityisen selvästi tuonut sieltä mitään makuja esille. Annos oli jälleen kerran näyttävä ja erittäin maukas. 63 asteen kananmuna oli hauska rakenteeltaan. Kyseessähän on tasaisen kypsä kananmuna, kun muna yleensä on aina reunoilta kypsempi kuin keskeltä. Salaisuus tässä on 63 asteen lämpötila, joka on juuri kananmunan kypsymiseen tarvittava lämpötila. Kun munaa kypsytetään tarpeeksi pitkään tässä lämpötilassa, kypsyy se hiljalleen läpikotaisin ilman, että pintaosat muuttuvat kovaksi. Tai jotenkin näin olen asiasta lukenut mm. Kemiaa keittiössä-kirjasta.
Ennen pääruokaa meitä hemmoteltiin taas tervehdyksellä keittiöstä. Tällä kertaa saimme pienet pullolliset puolukka-inkiväärimehua. Naminami, kun olikin hyvää. Tämmöistä pitää tehdä joskus itsekin. Ikuna en ole puolukasta tykännyt, mutta silti oli hyvää.
Pääruoaksi olisin kyllä itse lähtenyt porolinjalle, mutta koskapa päivänsankari halusi turskaa, niin sitäpä sitten oli ottaminen. Ja mikäs siinä, hyväähän se turskakin on, kun hyvin laitetaan. Kaveriksi kala oli saanut kukkakaalia useammassa eri muodossa sekä myös vesikrassikastiketta. Juomana tälle soviteltiin yhteen chablista. Yhdistelmä oli erittäin hyvä, erityisesti viinin ollessa hyvää pataa kukkakaalin kanssa. Pääruoan annoskoko oli jo sitä luokkaa, että tässä kohtaa alkoi vatsa täyttyä oikein tosissaan.
Jälkiruokiin siirtymistä ennen saimme maistettavaksi raikasta mansikkasorbettia vaniljasoossilla. Mukana tässä oli vielä mallascrumble. Hyvää oli. Tätä olisi kyllä voinut syödä ihan kokonaisen jälkiruoka-annoksenkin verran.
Ensimmäinen jälkiruoka sisälsi lakkaa ja kauraa. Myös rahkaa oli mukana. Kaura esiintyi lastuina ja hiutaleina. Tämän kanssa tarjottiin Etelä-Ranskasta kotoisin olevaa punaista jälkiruokaviiniä. Viini oli jälleen kerran ihan totaalisen tuntematon minulle, mutta en antanut sen haitata. Se sopi kauran ja lakan yhdistelmän kanssa erinomaisesti.
Toinen jälkiruoka oli paperilla niin hauskan kuuloinen, että ihan siksi halusin sitä kokeilla. Suklaata ja punajuurta oli annoksessa. Sille tarjottiin kaveriksi jälkiruokaviiniä Etelä-Ranskasta. Myös vaniljaa oli mukana lautasen reunaan pyyhkäistyn kastikkeen muodossa. Punajuurta annoksessa oli näyttävästi lautasen poikki levitetyn kastikkeen lisäksi sorbetin muodossa. Suklaata oli ganachen muodossa. Punajuuren ja suklaan yhdistelmä oli hämmentävän hyvä. Viini sitoi nämä vielä oikein erinomaisesti yhteen.
Kun molemmat jälkiruoat oli saatu syötyä, oli masussa vielä juuri ja juuri espresson verran tilaa. Kahville keittiöstä tuotiin vielä kaveriksi kaksi suklaista palleroa. Toisessa oli valkosuklaan sisällä tyrniä (mainio yhdistelmä) ja toisessa tummempaa suklaata. Makoisia olivat molemmat.
Aterian jälkeen tuntui siltä, että päivä alkaa olla pulkassa. Laskun kevennettyä kukkaroa tuntuvasti hipsimme kotia kohti. Vatsa täynnä ei lampaita tarvinut laskea, vaan uni tuli heti kun pään sai tyynyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti