keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Robert on Floridassa

Kevään Floridan matkalla pääsimme tutustumaan Miamin eteläisestä lähiöstä Florida Citystä löytyvään erinomaiseen maatilatoriin nimeltään Robert Is Here.


En tiedä onko paikan kutsuminen maatilatoriksi ihan oikein, mutta englanniksi sitä jossain kutsuttiin nimellä "farmer's market". Toinen vaihtoehtoinen nimitys voisi olla hedelmäkoju ("fruit stand"). Kojuksi paikka tosin on vähän isonpuoleinen.


Kutsuttakoon Robertin myyntipaikkaa miksi hyvänsä, on se lajissaan kuulemma Floridan parhaita. Lähialueen tuotannon lisäksi myynnissä on myös muualta tuotuja hedelmiä. Turistien iloksi hedelmät saa ostettua myös valmiiksi kuorittuina ja paloiteltuina, jolloin omia teräaseita ei tarvita. Paikallisista appelsiineista itse puristettua mehua on myynnissä kylmäkaapissa. Tätä kannattaa ostaan pullollinen mukaan. On nimittäin todella namia.


Hedelmät näkyivät käyvän kaupaksi, mutta silti pisin jono oli pirtelötiskille. Lähitienoilla on muitakin vastaavia pisteitä, joiden hedelmät ja pirtelöt käyvät kaupaksi, mutta Robertia pidetään yleisesti parhaana. Pirtelöt tehdään tilauksesta tuoreista hedelmistä. Kokeilimme mangoa, ananasta ja mansikkaa. Kaikki olivat törkeän hyviä.


Etenkin viikonloppuisin iltapäivällä Robertille mennessä kannattaa varautua jonottamaan kaikkea pysäköintipaikasta lähtien. Paikka sijaitsee pellon laidalla ja ruuhkaisimpina aikoina pysäköinti leviää sinne pellonkin puolelle.


Perheen pienimmille paikan takana sijaitsee pieni eläintarha, jossa on maatilan eläimiä ihmeteltäväksi. Onpa mukana jokunen muukin eläin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...