keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Cajun blackened lohi

Tämä ohje on melko suoraan Glorian Ruoka & Viini -lehden numerosta 3/2015. Ohje on YLEn uutisankkuri Piia Pasasen viisi suosikkiohjetta esitelleestä jutusta. Hän oli tämän ojeen joskus vuosia sitten napannut jostain lehdestä ja sittemmin käyttänyt usein.


Minä kokeilin alkuperäistä ohjetta kerran ja sitten vähän tuunasin mausteseosta enemmän cajun-henkiseksi. Muutokset eivät olleet suuria, mutta näin tuunattuna jo itsessään erinomainen ohje muuntui vielä enemmän minun suuhuni sopivaksi. Samalla tavalla työstettynä syntyy varmasti myös kalan lisäksi mainio blackened steak esim. marmorifileestä.

1 kg lohifilettä nahkoineen
1 dl voisulaa

mausteseos
2 rkl paprikajauhetta
2 tl mustapippuria myllystä
2 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl sokeria
1 tl chilijauhetta
1 tl cayennepippuria
2-3 tl suolaa

Sekoita mausteet keskenään. Leikkaa kala annoispaloiksi. Kasta kalapalat voisulaan. Levitä mausteseos tasaisesti kalapaloille. Nahkapuoli ei tarvitse maustetta, jos et aio syödä nahkaa.

Lämmitä muurinpohjapannu tai grilli kuumaksi. Laita kalapalat paistumaan nahkapuoli ylöspäin. Anna hiillostua kunnolla tummaksi. Käännä nahkapuoli alaspäin ja paista kunnes kala on halutun kypsyistä.

Tälle ohjeelle kävi vähän samoin meillä kuin Piiankin tapauksessa, eli tästä tuli suosikki. Tätä on tarjottu vähän mökkihenkisesti sekä halloumisalaatin että uusien perunoiden kanssa. Vaikka nämä eivät ehkä olekaan tyypillisiä lisukkeita cajun-ruoalle, niin hyvin on toiminut.

Myöhemmästä Glorian Ruoka & Viinin numerosta löysimme yleisesti mausteiselle lohelle sopivaksi viinisuositukseksi uusiseelantilaisen rosekuohuviini Lindauer Rosén, joka tuntui käyvän tämän lohen kanssa mainiosti yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...