tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hunajainen pähkinägranola

Granola oli kova hitti joitain aikoja sitten. Minä innostun näistä jutuista aina vähän jälkijunassa. Toki olen granolaa syönyt paljonkin, mutta itse kokeilin tätä tehdä vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pohjaksi omalle ohjeelleni nappasin houkuttelevan kuuloisen Soppa 365:n ohjeen.


Alkuperäisohjeessa oli kookoslastuja, tummaa suklaata ja siirappia. Minä korvasin kookokset ja suklaat ihan vaan pähkinöillä ja siirapin hunajalla. Laisinkaan ei harmita, hyvää oli tämä. Olen tehnyt tällä ohjeella granolaa hieman erilaisista pähkinöistä useamman kerran ja aina on hyvin maistunut.

6 dl kaurahiutaleita
6 dl erilaisia pähkinöitä (esim. pistaasi/manteli/parapähkinä/cashew/pekaani)
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl hunajaa
1 dl kuivattuja marjoja (esim. mansikoita)

Voit vähän rouhia isompia pähkinöitä  pienemmiksi paloiksi, jos haluat. Minä murskaan kevyesti mantelit, parapähkinät, pekaanit ja cashewpähkinät. Kuoritut pistaasit saavat mennä sellaisenaan. Sekoita pähkinät ja kaurahiutaleet kulhossa. Lisää öljy ja sekoita hyvin. Lisää hujana vähän kerrassaan välillä hyvin sekoitellen. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 150-asteisessa uunissa n. 25-35 minuuttia. Kääntele massaa muutaman kerran paahtamisen aikana. Anna jäähtyä ja lisää kuivatut marjat.

Tätä meillä yleensä nautitaan maustamattoman jogurtin kanssa. Sekaan voi lisätä vaikka tuoretta ananasta tai vaikka pensasmustikoita. Varmasti kokeilen mansikoidenkin kanssa, jahka kotimainen sato alkaa valmistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...