sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kirsikkatomaatteja kolmannessa polvessa

Viime kesänä kasvatin edellisenä kesänä kasvattamieni kirsikkatomaattien siemenistä lisää kirsikkatomaatteja. Näistä puolestaan otin siemeniä talteen ja ne on nyt laitettu multaan itämään. Viime keväänä aloitin projektin kuukautta myöhemmin ja siitä saimme kärsiä myöhäisen sadon muodossa. Nyt siis ajattelin olla aiemmin hereillä. Lasitetulla etelän suuntaan antavalla parvekkeella pitäisi kyllä huhtikuussa jo olla istutuskelit.

Kahdeksan siementä on nyt kylvetty. Taimia tarvitsen kaksi, koska tilaa ei useammalle ole. Viimeksi taimia jäi muutama yli. Nämä taimet pääsivät muualle kasvamaan.

Nyt sitten odottelen siementen itämistä. Palaan asiaan, kunhan jotain tapahtuu. Mahdollisesti myös hankin joitain yrttien siemeniä kokeiltavaksi. Siis jos jaksan ja viitsin ja muistan. Lisäksi voisin yrittää kasvattaa vähän valkosipulia anoppilan pihamaalla. Jääkaapissa on jo kylmäkäsittelyssä yksi Helsingin Kumpulassa kasvatettu valkosipuli, joka siis ainakin on Suomen oloihin sopivaa lajia.
Purkillinen Kumpulan valkosipulia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...