keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Burgerilla tai parilla Lontoossa

Keväisellä Lontoon matkallamme ehdimme käydä maistamassa yhden parhaista burgereista mitä eteemme on sattunut. Kyseinen eväs löytyi matkakumppanimme J:n opastuksella hotellia lähellä sijainneen Borough Marketin alueelta.


Tämän mainion burgerin valmisti ulkona grillissä Whiskey Ginger (jonka nettisivut eivät näytä tätä kirjoittaessa toimivan). Alle kymmenen asteen lämpötila ei paikallisia haitannut, vaan he nauttivat eväänsä mieluiten ulkona. Me pohjoisen asukkaat valitsimme mieluummin sisätilan, jollainen myös oli tarjolla. Burgeri oli todella mehukas ja siinä olivat muutoinkin maut viimeisen päälle kohdallaan. Kokoakin oli sen verran, etten jäänyt lisukkeita kaipaamaan.


Paikassa oli tarjolla myös juotavaa, joskaan emme tällä kertaa olleet drinksujen perässä liikkeellä. Juomapuolen laadusta en siis osaa sanoa mitään.


Meillä oli myös muita burgeripaikkoja tiedusteltuna. Valitettavasti emme näihin kuitenkaan muutaman päivän reissulla ehtineet tutustumaan. Työkaveri kuitenkin kehui kovasti Paddingtonin Green Man -pubin Juicy Bastard -burgeria. Kannattaa tosin huomata, että kyseisen pubiketjun kaikista osoitteista ei näitä herkkuja saa.

Lopulta se reissun toinen burgeri löytyi Camden Townista, jossa kävimme pikaisella piipahduksella. Jamaikalainen Ma Petite Jamaica -ravintola tarjosi jerk burgeria, joka oli oikein mainio. Muut seurueesta maistelivat muita paikan eväitä ja nekin kuulemma olivat mainioita.

Jenkkilän burgeriketjuista ainakin Shake Shack ja Five Guys ovat jo rantautuneet Lontooseen. Hyviä burgereita löytyy siis myös tuontitavarana, mikäli paikallinen tuotanto ei riitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...