torstai 29. toukokuuta 2014

Höpsö Nutellakakku

Kaikenlaista hullutusta sitä ihmiset kokeilevat, kun tämmöinenkin ohje on päässyt syntymään. Alkuperäinen ohje on ulkomailta, mutta minä törmäsin siihen kotimaisesta lähteestä eli Kiusauksessa-blogissa. Pakkohan tätä oli kokeilla vaalipullaksi väsätä.


Alkuperäinen ohje erosi tästä varioidusta siten, että siinä munat vatkattiin kokonaisina, kun tässä kotomaisessa tulkinnassa erotellaan keltuaiset ja valkuaiset. Ideana on se, että kokonaisina vatkaaminen vaatii reilusti enemmän konetehoa ja kärsivällisyyttä kuin pelkkien valkuaisten vatkaaminen. Ja ilmeisesti kehnosti vatkattu tulos muistuttaa enemmän munakasta kuin kakkua. Eli siis tällä ohjeella onnistaa helpommin.

5 munaa
1 tlk (350 g) Nutellaa

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaisten joukkoon Nutella. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele valkuaisvaahto neljässä erässä varovasti Nutellaseoksen joukkoon. Kaada n. 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan ja paista uunissa 170 asteen lämmössä noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja laita yön yli jääkaappiin tekeytymään.

Tämä kakku kyllä yllätti totaalisesti. Jos ihan sokkona olisin maistanut, niin suklaakakuksi olisin tämän nimennyt. Ei ihan mutakakku, mutta sinne päin. Ei tosiaankaan osaisi arvata, että noista raaka-aineista yksistään saa tällaista aikaiseksi. Kannattaa kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...