sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Maapähkinänautaa ja ohrahelmiä

Tämä ohje on lähtöisin Glorian Ruoka & Viini -lehden numerosta 7/2015. Alkuperäisessä ohjeessa oli paljon muutakin, mutta minä otin nyt käyttöön vain nämä kaksi komponenttia ja lisäsin valmista pestokastiketta sekä hyvää fetajuustoa sen kummemmin säätämättä. Ohjeen alkuperäisenä ajatuksena oli rakentaa kulhoon annos erilaisista osasista. Minä vähän oikaisin ja hyvää oli näinkin.


ohrahelmet
5 d ohrahelmiä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl silputtua persiljaa
(salaatinlehtiä tai rucolaa)

maapähkinänauta
600 g naudansuikaleita
2 rkl ruokaöljyä
1/2 chili
1 dl suolatonta maapähkinävoita
1 tl suolaa

kaveriksi
fetajuustoa
pestokastiketta

Keitä ohrahelmiä 10 minuuttia vedessä. Huuhtele. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja persiljalla. Lisää salaattia halutessasi.

Paista naudansuikaleet öljyssä kuumalla pannulla rapsakoiksi pienissä erissä. Laita lopuksi kaikki suikaleet pannulle ja lisää joukkoon hienonnettu chili ja maapähkinävoi. Sekoita hyvin ja kääntele pannulla noin 3 minuutin ajan. Lisää lopuksi suola.

Laita kulhoon tai lautaselle ensin ohrahelmiä ja sitten päälle maapähkinänautaa. Murustele joukkoon fetajuustoa ja lisää lopuksi vielä pestokastiketta. Alkuperäisessä ohjeessa feta maustettiin sitruunalla ja pesto tehtiin parsakaalista. Ihan kiva, mutta arkiruokana tämä toimi oikein hyvin ilmankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...