perjantai 15. syyskuuta 2017

Pizzalla tai parilla Napolissa

Tänä kesänä herkkusuiden tie vei Italiaan. Kun kerran yksi kohteemme oli pizzan syntypaikka Napoli, oli pakko ottaa ilo irti ja maistella näitä herkkuja oikein kunnolla. Söimme vähän enemmän kuin pari pizzaa.


Pizzan kaltaisia leipiä on tehty vuosituhansia Välimeren maissa. Löytöretkien myötä Eurooppaan rantautunut tomaatti oli kuitenkin se puuttuva palanen, jonka loksahdettua kohdalleen varsinainen pizza syntyi. Napolissa on edelleen toiminnassa 1700-luvulta asti asiakkaita palvelleita pizzerioita.


Tomaatti viihtyy hyvin Napolin alueella. Näillä tienoin tehdään myös Italian parasta mozzarellaa. Pizzan raaka-aineet löytyvät siis läheltä. Napolilainen pizza on hyvin yksinkertainen, täytteillä ei varsinaisesti juhlita. Siksi onkin erinomaisen tärkeää, että raaka-aineet ovat huippuluokkaa. Näin syntyy täydellinen pizza.


Napolilaisen pizzan tunnistaa pehmeästä pohjasta ja paksuista reunoista. Jotta pizza olisi aito napolilainen, täytyy sen olla reunastaan rakkuloille palanut. Pizza paistetaan liki 500-asteisessa uunissa hyvin nopeasti.


Vierailimme kahdessa kuuluisassa pizzeriassa. Postauksen ensimmäinsen kuvan margherita on kuvattu Pizzeria Brandissa, jossa kyseinen pizza on keksitty vuonna 1889 kuningatar Margheritan kunniaksi. Brandi on ollut toiminnassa vuodesta 1780 asti, joten kokemusta pizzanpaistamisesta on.

Yllä olevan kuvan pizza on Gino Sorbillon ravintolasta. Paikkaan on ilmeisesti aina tolkuttomat jonot. Ovella päivystävälle kaverille kerrotaan nimi sekä seurueen koko ja jäädään odottelemaan omaa vuoroa. Systeemi oli vähän epämääräinen. Härdelli ovella on valtaisa, eikä aina oikein meinaa saada selvää ketä huudellaan. Meidän vuoromme ehti varmaankin mennä ohi. Onneksi homma selvisi ja saimme pöydän käytyämme kyselemässä ovipäivystäjältä tilannetta. Pizzat olivat hyviä, mutta eivät oleellisesti parempia kuin muissa Napolin paikoissa.


Huonoa pizzaa emme Napolista löytäneet. Sen sijaan kotimaiseen pizza-antiin tottuneelle osa listan artikkeleista voi olla hieman yllättäviä. Jos raaka-ainelistassa ei mainita tomaattia, ei sitä pizzassa ole. Sama juttu on myös juuston kanssa. Tomaatittomat ovat valkoisia pizzoja. Juustottomia ovat ainakin marinara, jossa on vain tomaattikastiketta ja oreganoa. Sekä valkoiset pizzat että marinara ovat kyllä kokeilemisen arvoisia.

Pizzan lisäksi Napolilla on tarjota todella hyviä meren antimia. Syöminen on kaupungissa myös paljon halvempaa kuin esimerkiksi Roomassa. Napoli nousi meillä ehdottomasti yhdeksi ruokamatkakohdesuosikiksi. Palaamme varmasti maistelemaan näitä herkkuja uudemmankin kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...